tiistai 16. joulukuuta 2014

Miksi islam luo ihmishirviöitä?

Tanskalainen psykologi Nicolai Sennels kirjoittaa jälleen islamista sen verran kattavasti, että kirjoitus lienee paikallaan kääntää myös suomeksi. Edelliset käännökseni ovat Muslimien sisäsiittoisuudella vakavat seuraukset ja Muslimien sisäsiittoisuus - osa II.

Miksi islam luo ihmishirviöitä?
Nicolai Sennels, psykologi

Psykopaatteja ja psykoottista toimintaa on kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa. Mutta yksi on selvästi yli muiden. Päivättäiset joukkomurhat, terrori, vaino ja perheenjäsenten tappaminen liittyvät kuvottavasti islamiin. Väkivallan takana oleva kekseliäisyys – luoden uusia ja entistä tehokkaampia tapoja kiusata ja tappaa ihmisiä – on ällistyttävä: lentokoneiden kaappaaminen ja törmääminen pilvenpiirtäjiin, ostoskeskuksissa viattomien ihmisten metsästäminen kranaateilla ja automaattiaseilla, oman kehon muuttaminen käveleväksi pommiksi, koottavien pienoismallien muuttaminen lennokeiksi, suurten pyörivien terien kytkeminen pakettiautoon ja sen käyttäminen suurena ihmisruohonleikkurina, perheenjäsenten tappaminen hapolla tai polttamalla hengiltä, ihmisten hirttäminen hurraavien kansanjoukkojen edessä katulamppuihin jne. On pakko kysyä, mikä luo moisen empatian puutteen ja jopa ilkikurisen ja luovan suhtautumisen vihollisina pidettyjen ihmisten tappamiseen.

Se on kysymys, joka minua psykologina kiinnostaa.

Ymmärtää muslimin mieltä

Kukaan ei synny massamurhaajaksi, raiskaajaksi tai väkivaltaiseksi rikolliseksi. Mikä islamilaisessa kulttuurissa aiheuttaa suhteessa niin monen lapsen muuttuvan ja haluavan vahingoittaa muita ihmisiä? Psykologina Tanskan nuorisovankilassa minulla oli ainutlaatuinen tilaisuus oppia ymmärtämään muslimien ajattelutapaa. 70% Tanskan nuorisovangeista oli muslimeita. Saatoin verrata heitä saman ikäluokan ei-muslimeihin, jotka tulivat suunnilleen samanlaisista sosiaalisista lähtökohdista. Tulin johtopäätökseen, että islamissa on tiettyjä psykologisia vaikutuksia, jotka eivät ole suotuisia ihmisen kehitykselle ja lisäävät epäsosiaalista käytöstä.

Ymmärrän toki, että kaikki muslimit eivät ole samanlaisia eikä kaikkia muslimeita sido Koraanin väkivalta ja heidän profeettansa hämmentävä esimerkki. Kuten muutkin uskonnot, myös islam vaikuttaa kannattajiinsa ja heidän yhteiskuntiinsa.

On kaksi psykologista mekanismia, jotka sekä yhdessä että erikseen lisäävät väkivaltaista käytöstä. Toinen liittyy erityisesti uskontoon, joka pyrkii kaikin tavoin kasvattamaan mahdollisimman nuorista lapsista muslimeita, mukaanlukien väkivalta ja nöyryyttäminen. On helppo ymmärtää muslimivanhemman huoli lapsen uskonnollisen kasvatuksen merkityksestä, koska sharia-lain mukaan lapsi tulee tappaa jos hän valitsee jonkun muun uskonnon kuin isänsä. Toinen mekanismi on kulttuurinen ja psykologinen. Kulttuurin pysähtyneisyys on suoraa seurausta 1.400 vuotta vanhojen heimoyhteiskuntien uskonnon puitteissa tarjoamista mahdollisuuksista henkilökohtaiseen vapauteen ja muutokseen.

Kasvatuksen klassiset menetelmät aivopesuun

Ihmisten aivopesu tekemään sellaisia asioita, jotka ovat heidän luontoaan vastaan – kuten vihaamaan ja tappamaan heille tuntemattomia ihmisiä – saadaan aikaiseksi yhdistämällä kaksi eri menetelmää: kipu ja toisto. Toistuva henkisen ja ruumiillisen kivun aiheuttaminen murtaa ihmisen vastustuskyvyn toistettavan väitteen osalta.

Totaaliset hallinnot käyttävät tätä menetelmää poliittisiin toisinajattelijoihin. Armeijat vähemmän sivistyneissä maissa luovat samalla tekniikalla säälimättömiä sotilaita ja uskonnolliset yhteisöt luovat ympäri maailmaa kiihkomielisiä kannattajia.

Tavattuani satoja muslimipotilaita ymmärsin, että väkivalta ja toisto on arkipäivää muslimiperheissä. Muslimiyhteisössä ei yksinkertaisesti jaeta samaa käsitystä kanssamme inhimillisestä kehityksestä eikä väkivaltaa sen takia kaihdeta lastenkasvatuksessa. Sen takia muslimitytöt sietävät väkivaltaa parisuhteessaan ja pojat uskovat väkivallan olevan hyväksyttyä. Siitä myös johtuu, että 90% huostaanotoista Kööpenhaminassa kohdistuu muslimiperheisiin. Myös kouluissa väkivalta ja nöyryytys ovat kasvatuskeinoja – jopa Länsi-Euroopassa.

Koraanin säkeiden jatkuva toistaminen islamilaisissa kouluissa ja kodeissa tekee lapsille hyvin vaikeaksi puolustautua uskonnolliselta käännyttämiseltä, vaikka se on vastoin maallisia lakeja, logiikkaa ja perustavaa laatua olevaa toisiin kohdistuvaa myötätuntoa. Kuten tiedetään monista tutkimuksista, lapsuuden opeista pois kasvaminen myöhemmällä iällä vaatii suunnattomia henkilökohtaisia ponnistuksia. Se selittää, miksi muslimit ovat kaikkein vahvimpia uskossaan, vaikka se on epäinhimillinen luonteeltaan ja kyvytön tukemaan yksilön kykyä ymmärtää huumoria ja muita miellyttäviä inhimillisiä piirteitä.

Neljä mahdollistavaa psykologista tekijää

Sen lisäksi että islamin oppien mukainen kasvatus muistuttaa perinteistä aivopesua, islamilainen kulttuuri luo neljä psykologista tekijää, jotka avaavat mahdollisuuden väkivallan käyttöön. Nämä tekijät ovat viha, itseluottamus, vastuunkanto omasta toiminnasta ja suvaitsemattomuus. Länsimaissa yleisesti nähdään, että viha on heikkouden osoitus. Hallitsemattomat tunteenpurkaukset ovat helpoin tapa menettää kasvonsa, erityisesti Pohjois-Euroopassa. Vaikka vihaisia ihmisiä ehkä pelätään, heitä ei koskaan kunnioiteta. Islamissa viha on hyväksyttyä ja toisten pelottelu nähdään vahvuutena ja se kasvattaa sosiaalista pääomaa. Muslimiyhteisöt ja jopa yksittäiset maat julistavat ”pyhää vihaa” - termi joka on vastakkainen rauhanomaisen kulttuurin arvomaailmalle.

Länsimaissa kyky vastaanottaa aiheellista kritiikkiä ja kyky ohittaa aiheeton suuttumatta nähdään itseluottamuksena ja aitoutena. Kuten olemme oppineet, näin ei ole islamilaisessa kulttuurissa. Heille kritiikki, olkoon miten aiheellista tahansa, on kunnianloukkaus ja kunnia palautetaan kaikin mahdollisin keinoin hiljentämällä arvostelija. Muslimit eivät juuri ikinä tee loogisia vasta-argumentteja kumotakseen arvostelun. Sen sijaan he yrittävät vaientaa arvostelun loukkaantumalla, nimittelemällä, uhkailemalla tai jopa tappamalla arvostelijan.

Kolmas tekijä on kyky kantaa vastuu omista tekemisistään. Tälle on oma terminsä ”hallintakäsitys”. Länsimaisessa kulttuurissa kasvaneilla on oma hallintakäsityksensä, mikä tarkoittaa että he uskovat olevansa itse vastuussa elämästään omilla valinnoillaan, maailmankatsomuksellaan, kyvyllään hallita tunteitaan ja tapahtumia. Muslimit kasvatetaan siten, että heidän elämänsä hallinta ei ole heillä itsellään. Kaikkea ohjaa Allahin tahto (ins Allah) ja uskonnolliset lait, perinteet ja miehiset auktoriteetit eivät jätä sijaa yksilölliselle vastuunkannolle. Tästä johtuu nolo ja maailmankuulu muslimien uhriutuminen, missä kaikkia muita pidetään vastuullisena ja heitä rangaistaan muslimien omista tekemisistä.

Neljäs tekijä, joka tekee muslimit alttiiksi Koraanin väkivaltaiselle sanomalle, on suvaitsemattomuus. Länsimaissa yleisesti hyvänä ominaisuutena pidetään avoimuutta ja suvaitsevaisuutta, kun taas muslimeille kerrotaan heidän olevan ei-muslimien yläpuolella, oikeutettuja päättämään näiden kohtalosta ja pakotettuja pysymään erossa näistä sosiaalisesti ja tunnetasolla. Koraanin ja hadithin opetukset, joissa käsketään vihaamaan ei-muslimeita ja kohtelemaan heitä epäinhimillisillä tavoilla, muistuttavat läheisesti propagandaa, jolla oman maan kansalaisia valmistetaan sotaan vihollista vastaan ja oikeutetaan tappaminen. Toisen tappaminen on helpompaa, jos häntä kohtaan tunnetaan vihaa eikä häntä nähdä ihmisarvoisena yksilönä.

Miksi islam luo ihmishirviöitä

Islam luo hirviöitä luomalla kulttuurin, jossa viha, alhainen itsehillintä, uhrimentaliteetti, sokea luottamus auktoriteetteihin ja agressiivinen ja syrjivä asenne ei-muslimeihin pakotetaan käyttämällä kipua, nöyryytystä ja Koraanin vihaa ja väkivaltaa sisältävien kohtien ulkoaopettelua.

Islamin psykologinen ongelma

Islam ja muslimikulttuuri sisältävät niin monia psykologisia tekijöitä, jotka kannustavat muslimeita väkivaltaan muita kohtaan, että – ainakin psykologiselta kannalta katsoen – kulttuurien väkivaltainen törmäys on väistämätön. Kun niin iso määrä ihmisiä vihaa niin voimakkaasti ja niin tunteellisesti meitä, törmäystä on mielestäni mahdotonta estää. Jotta ihmiset voivat muuttua, heillä täytyy olla halu, mahdollisuus ja kyky siihen. Vain hyvin harvoilla muslimeilla asiat ovat niin hyvin.

Aivan liian monet aliarvioivat psykologisen voiman, joka kumpuaa uskonnosta ja kulttuurista. Kuten olemme kai jo oppineet tähän mennessä, mikään määrä sosiaalityöntekijöitä, hyvinvointivaltion avustuksia, hyväntahtoisia poliitikkoja, poliittisesti korrekteja toimittajia tai demokratiaa asevoimin levittäviä sotilaita ei kykene pysäyttämään kohtaamaamme iskua. Maahanmuuttoa rajoittavat lait ja islamisaation pysäyttäminen voivat ehkä rajoittaa kohtaamamme kärsimyksen määrää, mutta perustuen koulutukseeni ja kokemuksiini muslimien kanssa oma arvioni on, että emme kykene välttämään tämän kaikenkattavan ja agressiivisen liikkeen pyrkimystä tuhota kulttuurimme.

Uskon että voimme demokraattisena ja koulutettuna yhteiskuntana kohdentaa voimavaramme säilyttääksemme arvomme ja perustuslakimme ja siten voittaa nämä usein sisäsiittoiset sharia-lain kannattajat. Kysymys on enää siitä, kuinka paljon ylpeyttämme, kansalaisoikeuksiamme, verta, rahaa ja kyyneleitä tulemme menettämään siinä.

H/T Tundra Tabloids

37 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kiitoksia käännöksestä. Ei kai tuohon sinänsä mitään kommentoitavaa tai lisättävää ole, mutta mielestäni käännös on sen verran luontevaa ja luettavaa tekstiä, että sitä voisi hyvin tarjota painettujen lehtien "vieraskynä" tai mielipidepalstoille, esim. Hesariin.

Kumitonttu kirjoitti...

Ehkä Perussuomalainen-lehti voisi sen uskaltaa julkaista. Tuskin sekään.

Hesarilta olisi mielenkiintoista kuulla tyrmäyksen perustelut, joita tuskin kuitenkaan kerrottaisiin.

Professori kirjoitti...

Kiitos käännöksestä.

Vasarahammer kirjoitti...

Tuossa jutussa asiat sanotaan tanskalaisittain suoraan ja mitään kaunistelematta.

Suomalainen valtamedia ei moista kestäisi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitos käännöksestä tältäkin suunnalta.

Juha kirjoitti...

Tuon jos omalla nimellään julkaisisi olisi kytät kimpussa alta sekunnin kuin kärpäset paskassa. Vaikka "resurssipula".

Sametti kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, kiitos siitä. Tämä pitäisi saada valtamediaan.

Internet on täynnä kirjoituksia, joissa perustellaan todella hyvin, että miksi ählämit ovat vahingollista porukkaa. Me kaikki tiedämme, miten vahingollista porukkaa he ovat. Tästä huolimatta heidän annetaan rellestää eikä maahanmuuttoa ole rajoitettu. Miksi, miksi?!

Kumitonttu kirjoitti...

Mun käsitys on se, että sosialismi on ideologisesti liian lähellä islamia eli vihollisesi vihollinen on ystäväni. Sosialistit ja islam lyövät iloisesti kättä päälle kaikissa konflikteissa länsimaisen eettisen ajattelun kanssa.

Olipa kyse lianderssonista ja dankoivulaaksosta tai jihadisteista, työkalut, tavoitteet ja arvostukset ovat kovin lähellä toisiaan.

Jos 85% äänestää edelleen seitsemää vanhaa puoluetta, niin eikö se hyvin kuvasta, että kansa ei oikeasti ole kykenevä hahmottamaan edessä olevaa uhkaa?

Valkea kirjoitti...

Sennels kirjoittaa hyvin. Muutama täydennys:

- Väkivalta, dominoivuus, autoritaarisuus jne. ovat palkitsevia ja adaptiivisia muslimeille tässä elämässä ja heidän näkemyksensä mukaan myös kuolemanjälkeisessä elämässä. Muslimit saavat väkivallalla, dominoivuudella, autoritaarisuudella jne. pelonsekaista kunnioitusta; alueita; vapaaehtoisia ja pakotettuja käännynnäisiä; poliittista valtaa; myönnytyksiä/neuvotteluvaltaa; sotilaallisia voittoja; turvaa, suojelua, vahvistusta, kestävyyttä ja laajennuksia omalle ideologialle, yhteisölle ja eduille; taloudellisia etuja ja mahdollisuuksia; muita korkeamman sosiaalisen statuksen; mahdollisuuden hallita muita oman mielensä mukaan (käskyvallalla, orjuudella, alistussuhteella, pelolla, vaikutusvallalla, pakottamisella, kiristämisellä tms.); jne.

- Muslimit ovat psykologisesti ja kulttuurisesti taipuvaisia kollektivismiin. Jos jotain ongelmia tulee tai jos muslimit haluavat saavuttaa jotain, heidän atavistinen reaktionsa on kokoontua ja tehdä tiivistä yhteistyötä. Tiiviin ryhmän sosiaalinen paine on suuri sekä ryhmän sisällä, että ulkopuolella. Ryhmä rankaisee; tappaa; alentaa; syrjii; pilkkaa; halveksii; sulkee ulkopuolelle; vie muilta resursseja, mahdollisuuksia, puolisoita jne.; tms., tai toisaalta suo kunniaa; sosiaalista statusta; puolisoita; arvostusta; palkkioita; resursseja; ystävyyttä; auttamista; epäitsekkyyttä; kurinalaisuutta; järjestelmällisyyttä; positiivisia tavoitteita ja merkitystä elämälle; yhteistyön voimaa ja vaikutusvaltaa; jne. Usein väkivaltaisin, aggressiivisin ja kollektiivisin n. 10% prosenttia yhteisöstä hallitsee yhteistyön, uhkailun, väkivallan, vaikutusvallan, kunnian jne. avulla koko yhteisöä.

- Kollektiivisuus synnyttää suhteellista anonymiteettia, vähentynyttä itsensä tarkkailua ja vähentynyttä tunnetta omasta vastuusta ja omasta hallinnasta. Esimerkiksi tavallinen eurooppalainen henkilö tarkkailee itseään ja omaa käytöstään virallisilla päivällisillä ja noudattaa sisäistettyjä sääntöjä. Kun hän osallistuu konserttiin, jossa on tuhansittain huutavia ja hyppiviä ihmisiä, hän ei enää tarkkaile ja huomaa itseään juuri ollenkaan; hän unohtaa käyttäytymisen säännöt; huomio keskittyy lähes kokonaan ulkoiseen tilanteeseen eläytymiseen ja mukautumiseen; jne., joten hän huutaa, hyppii ja elehtii sellaisella tavalla, jolla hän ei koskaan käyttäytyisi yksinään tai normaalissa elämässä. Vaikka muslimit voivat tunnetusti olla väkivaltaisia yksinäänkin, kollektiivisuus lisää edellä mainittujen periaatteiden mukaan väkivaltaisuuden todennäköisyyttä esim. muslimien mellakoiden, joukkokokousten, jengien yhdessäolon, ääriryhmien toiminnan jne. aikoina. Nämä periaatteet toimivat voimakkaammin muslimien keskuudessa kuin eurooppalaisten keskuudessa mm. sen takia, että heillä on korkeampi luontainen aggressiivisuus; vähäisempi itsehillintä; vähäisempi itsensä tarkkailu ja suurempi sosiaalisten vihjeiden tarkkailu; vähemmän rajoittavia moraaliperiaatteita; ja enemmän sellaisia moraaliperiaatteita, jotka yllyttävät ja kannustavat väkivaltaan.

Valkea kirjoitti...

Mainittakoon vielä, että kiinnostavaa on myös se millä tavoin vastentahtoiset yhteisön jäsenet mukautuvat kollektiiviseen toimintaan ja väkivaltaan. Kaksi esimerkkiä. He voivat tehdä mielensä sisällä varauksia: "Minä en kannata, enkä halua tehdä tätä väkivaltaa", "Minä en kannata tämän ryhmän toimenpiteitä", "Minä en ole tällainen väkivaltainen ihminen", "Minä olen toista mieltä näistä asioista", "Minä säilytän oman vapauteni ajattelemalla näistä asioista itsenäisesti omalla tavallani", jne., mutta kuitenkin suorittavat vaaditun väkivallan. Heidän varauksensa paradoksaalisesti lisäävät heidän konformismiaan ja väkivallan suorittamisen todennäköisyyttä, koska ne luovat illuusion ajattelun vapaudesta, vastuuvapaudesta, ulkopuolisuudesta, ei-konformismista, jne., ja toisaalta estävät heitä huomaamasta kuinka suuri ryhmän sosiaalinen paine ja vaikutusvalta heihin todellisuudessa on, sekä hienovaraisilla, että suorilla ja/tai karkeilla tavoilla. Toinen esimerkki vastentahtoisen mukautumisen keinoista on melkein kuin jakautua psykologisesti kahdeksi osaksi, tarkkailla itseään kuin ulkopuolisena. Oma tahto on melkein kuin kehon ulkopuolella oleva entiteetti, joka seuraa robotin lailla toimivaa tahdotonta kehoa. Robotti tekee väkivallan, ei oma persoona. Myös tämä lisää väkivallan suorittamisen todennäköisyyttä suunnilleen samoilla periaatteilla kuin edellisessä esimerkissä.

Kumitonttu kirjoitti...

Heidän varauksensa paradoksaalisesti lisäävät heidän konformismiaan ja väkivallan suorittamisen todennäköisyyttä, koska ne luovat illuusion ajattelun vapaudesta

Juuri näin.

Jaassu kirjoitti...

Hyvä kirjoitus joka selittää paljon sitä miksi muslimimaailma on arvoiltaan niin jälkeenjäänyt ja väkivaltainen.

Samalla lukijalle tulee ymmärrettäväksi miten vaarallinen ja tuhoisa aate islam uskontona on.

Kumitonttu kirjoitti...

Tämän blogin lukijat ymmärtävät ja muut eivät näytä välittävän.

Kari kirjoitti...

Kyllä muutkin välittävät. Paljonkin. He ovat nimittäin päättäneet antaa valtansa Ilmestyskirjan Pedolle.

"Tulevaisuus ei ole niiden, jotka pilkkaavat Profeettaa".
Barak Hussein Obama.

Igor kirjoitti...

Alkuperäisen lehtijutun johdannossa oli mielenkiintoinen taulukko. Siinä verrattiin 1) Mitä islamilainen valtio ajaa ja 2) Mitä koraani sanoo samasta aiheesta.

Se oli todella mielenkiintoinen. Islamilainen valtio, sellaisena kuin tuo kalifaatti meille tänään näyttäytyy, noudattaa tarkkaan koraanin opetuksia joka kohdassa. Ihasn turhaan meillä Suomessa joukkojaan johtavat ja opettavat imaamit kertovat ettei tuo Isisksen johtama kalifaatti noudata ollenkaan rauhanomaisen koraanin opetuksia. Kuuluuhan opetuksiin sekin, että muslimilal on oikeus valehdella vääräuskoisille kristityille uskoaan puolustaakseen "väärinymmäryksiltä". Tässä tuo vertailun tarjoava kuva.

Kari kirjoitti...

KT: "Ehkä Perussuomalainen-lehti voisi sen uskaltaa julkaista. Tuskin sekään."

Miksi julkaisisivat? Jussi & Co. ovat pro-islam.

Ei kyse ole uskalluksesta, vaan siitä että he eivät edes halua julkaista islamin vastaista materiaalia.

Kumitonttu kirjoitti...

Tässä linkki Karin mainitsemaan Obaman lausuntoon.

Igor, on yhtä älytöntä väittää ettei ISIS edusta oikeaa islamia kuin väittää, ettei paavi edusta oikeaa kristinuskoa.

Kari uudelleen - islam toimii samalla polttoaineella kuin sosialismi. Suomessa ei ole kovin montaa poliitikkoa, jotka vastustavat sosialismia. Viimeisin taisi olla Perustuslaillisen oikeistopuolueen Ehrnrooth.

IDA kirjoitti...

Perussuomalaiset eivät ehkä ole huomanneet tuota juttua. Ei lehdellä ole muutenkaan mahdollisuutta suomentaa muiden lehtien materiaalia ilman erillisiä sopimuksia.

Asioista kuitenkin kirjoitetaan:

https://blogit.perussuomalaiset.fi/matias-turkkila/oliko-australian-terroristi-lone-gunman/?fb_action_ids=10152565301037963&fb_action_types=og.likes

Se miksi perussuomalaiset eivät Karin tavoin ole ase kädessä eturintamassa kaikkea maailman islamia vastaan on aika ilmeistä: ei ole kukaan muukaan suomalainen. Eikä eurooppalainenkaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Mä voin kysyä Sennelsiltä, että kirjoittaisiko hän Turkkilan lehteen kolumnin, jonka voisin suomentaa. Kysyppäs sinä Turkkilalta, että suostuuko hän julkaisemaan sellaisen. Laita linkki tuohon Sennelsin kirjoitukseen ja kerro että jotain vastaavaa olisi luvassa.

Kari kirjoitti...

IDA: "Se miksi perussuomalaiset eivät Karin tavoin ole ase kädessä eturintamassa kaikkea maailman islamia vastaan on aika ilmeistä: ei ole kukaan muukaan suomalainen. Eikä eurooppalainenkaan."

Hyvä että IDA myöntää omansa ja kannattamansa puolueen ja koko Euroopan islam-myönteisyyden. Tuolla asenteella Eurooppa, ja kohta puoli maailmaa onkin jo islamisoitu.

IDA:n kannattaisi selvittää itselleen mitkä ovat islamin myönteisyyden, islamin ideologian vastustamisen ja islamin vastaisen aseellisen vastarinnan erot ennenkuin niputtaa kahta viimemainittua.
Itselle asia on selvä, koska perhepiiriin kuuluu, ensimmäistä lukuunottamatta, kaikkien suuntauksien harrastajia.

Kumitonttu kirjoitti...

Tuskin Ida nyt sentään hurskaana katolilaisena on islam-myönteinen vaikka Persut puolueena ei eroa muista tässä suhteessa. Itse tulkitsen Idan kommentin siten kuin Ibn Matti blogissaan.

Historia toki tuntee myöntyväisyyslinjan kohtalon enkä itse todellakaan väitä odottavani muunlaista kohtaloa Suomelle ja Euroopalle. Tämän blogin lukijoista valtaosa on elänyt Neuvostoliiton aikana, ja islamin leviäminen Eurooppaan muistuttaa erittäin paljon kylmän sodan asetelmaa. Tällä kertaa ero on siinä, että sotilaat ovat päässeet Euroopan sisäpuolelle. Miehityksen laajuus on vielä epäselvää. Luultavasti Suomi on yksi harvoista kaikkein vähiten kärsivistä maista, minkä takia poliittisen eliitin hinku integroitua EU:hun entistä syvemmälle on todella lyhytnäköistä.

Kari kirjoitti...



Katoliset ja Perussuomalaiset ovat paavia, Soinia ja Halla-ahoa myöten islam-myönteisiä, kuten kumpaakin edustava Idakin yllä.

Katoliset suhtautuvat positiivisesti islamiin uskontona, jolle halutaan antaa samat oikeudet kuin muillekin uskonnoille. Samalla he kokevat hyötyvänsä ateismin puristuksessa itsekin.

Kummankin vastustus kohdistuu lähinnä islamin ylilyönteihin, kuten poika- ja tyttö vaimoihin, ja naisten ympärileikkauksiin ja maahanmuuton ongelmiin, jotka ovat itseltä pois. Ei niinkään viha-ideologian Globaaliin ongelmallisuuteen ja aluevaltauksiin muualla.

Kumitonttu kirjoitti...

Mistä se mielestäsi kertoo ja johtuu?

Kari kirjoitti...

Jos lyhyesti vastaan(pitää lähteä ajamaan Suomeen), niin vaikkapa "likinäköisyydestä".

Naali Valoisa kirjoitti...

"Perussuomalaiset ovat paavia, Soinia ja Halla-ahoa myöten islam-myönteisiä"

Hahaha, päivän paras. :D JHA nyt sattumoisin oli se henkilö, joka sai esim. minut tajuamaan islamin vaarallisuuden ja vastustamaan sen leviämistä.

Kumitonttu kirjoitti...

Naali, en tiedä kauanko olet sukeltanut blogien sameissa vesissä, mutta kyllä Karilla tuossa ihan vissi pointti on. Ei meillä ole Suomessa puolueita, jotka olisivat ymmärtäneet islamin luoman uhan. Yksittäisiä edustajia on, mutta hyvin heidänkin suunsa on tukittu.

Kari mielestäni viittaa juuri siihen, että meillä luodaan toissijaisia uhkia (ilmaston lämpeneminen, homoliitot, sote-uudistus jne) mikä tarkoittaa, että pahin uhka samalla hyväksytään vaikenemalla siitä.

Halla-ahon merkitys on valtava, sitä tuskin kukaan kiistää. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö Halla-aho samalla arvostelisi suomalaista mediaa tai oikeuslaitosta kaksinaismoralismista, mutta hän ei Wildersin, Hirsi Alin tai muiden tunnettujen islamkriitikkojen tapaan yksiselitteisesti näe islamia ongelmana vaan ongelma on tuo kaksinaismoralismi.

Ymmärrän Halla-ahoa mutta ei se poista kyseistä Karin esillä pitämää näkökulmaa, että YKSIKÄÄN poliitikko (pl. Hirvisaari) Suomessa ei vastusta islamia itsessään. Niin kuin ei sosialismiakaan.

Unknown kirjoitti...

Islamin vastustaminen on oikeasti vaarallista, kuten Lars Vilks voi todistas. Halla-ahoa on helppo ymmärtää, hänellä on pieniä lapsia. Jos hän lähtisi Wildersin tielle, niin elämästä tulisi vaarallista myös hänen lapsilleen.

Neuvostoliittoa oli kuitenkin helpompaa vastustaa, se ei tappanut läntisiä kriitikoitaan. Pahin seuraus oli, ettei yliopistoista tai vasemmistolehdiltä enää saanut töitä niin helposti. Tauno Tiusanen kirjoitteli Neuvostoliitosta totuudenmukaisesti, eikä saanut Suomesta töitä, mutta Skotlannista sai.

Kumitonttu kirjoitti...

Neuvostoliittoa oli kuitenkin helpompaa vastustaa, se ei tappanut läntisiä kriitikoitaan.

Totta, vaikka sisäinen mädäntyminen on ehkä tuskallisempaa kuin kuolema, jos omistaa jonkunlaisen moraalisen kipupisteen.

Suomessa koitettiin nolata kaikki Neukkulan vastustajat ylintä valtiojohtoa myöten, eikä elämä silloin varmaankaan ole kovin juhlavalta tuntunut. Omassa tuttavapiirissä asui silloin Virosta paennut emigrantti, joka teki itsemurhan epäselvissä syissä. Kuulemani mukaan hänen perheensä oli kuljetettu Siperiaan sen jälkeen kun tuttavani pakeni, mutta en koskaan ole saanut selvyyttä asiaan. Tappaa voi monella tapaa.

Anonyymi kirjoitti...

Islamin vastustaminen on vaarallista enimmäkseen siellä missä on muslimeja. Siellä missä ei ole muslimeja, siellä ei ole vaarallista vastustaa islamia. Siellä missä on muslimeja, islamin vastustamisen vaarallisuus riippuu siitä miten kovasti iskee takaisin jos muslimit ryhtyvät hankaliksi.

Europarlamentti äänesti suosituksesta tunnustaa Palestiinan valtio. Äänet: puolesta 498, vastaan 88, tyhjää 111, poissa 54.

Ääänestys oli pelkkä mielipiteen ilmaisu, ei juridisesti ketään velvoittava.

Halla-aho ja Terho äänestivät niiden 88 mukana jotka äänestivät suositusta vastaan.

Becker kirjoitti...

Kiitos käännöksestä täältäkin. Mahtaneeko silmien aukeamiseen riittää muutama kymmenen kuolouhria vaikka Hesan rautatieasemalla itsemurhapommittajan auheuttamana. Tuskin, pelkään. Munattomat poliitikot saavat senkin käännettyä vain yksittäistapahtumaksi.
Todellinen muutos tapahtuu, kun valtaväestö saa tarpeekseen ja hermostuu. Tätä ennen heidät pyritään hallinnon ansiosta riisumaan aseista.

Kumitonttu kirjoitti...

Vieras, tuo PA-hallinnon puolesta äänestäminen on aivan uskomatonta. Hulluja.

Becker, tuskin mikään avaa täällä silmiä. En jaksa uskoa. Punainen blokki haluaa verta kentälle ja sitä tulee myös saamaan. Tosin omaansa, mutta eipä se heitä tunnu häiritsevän.

Anonyymi kirjoitti...

Jos haluat vastustaa islamia niin silloin kannattaa tukea Israelia ja juutalaisia. Jos vastustaa islamia nimenomaan uskonnollisin perustein niin silloin on helppo valinta tukea Israelia.

Entä jos et ole uskonnollinen eli sinulla ei ole uskontoa? Ei hätää. Sen voi nimittäin perustella maallisin ja rationaalisin perustein. Islam on uskonnon lisäksi ideologia ja elämäntapamalli joten sitä voi vastustaa sitten ideologiana ja elämääntapamallina.

Israel pyörittää systeemiään paremmin kuin arabimaat tai muut islamilaiset maat omiaan. Tästä syystä islamissa täytyy olla jokin perustavaa laatua oleva valuvika koska noin on. Jos ei tuota tajua ja näin ollen vastustaa Israelia, niin täytyy olla jotain haluttomuutta ja kyvyttömyyttä tehdä havaintoja ja johtopäätöksiä.

Kari kirjoitti...

Vieras: "Halla-aho ja Terho äänestivät niiden 88 mukana jotka äänestivät suositusta vastaan."

Viimeksi kun Jussin kanssa aiheesta kirjoittelin, niin hän oli puolesta, eli kannatti kalifaattia ja Kavkaz Emiraattia eli ykyistä IS:ää. Perusteluna oli "pyhän kansallisen tahdon ilmaus", vaikka perustelu muslimeissa saa aikaan lähinnä kiihtymistä.

Viimeksi kun Terhon kanssa kirjoittelin(noin 5 vuotta sitten) tästä samasta aiheesta, mistä Sennels nyt, niin Sampo kohteliaasti vastasi, että onhan noita teorioita.

Jussi on sanonut ja kirjoittanut ettei vastusta islamia. Sampo ei ole sanonut asiasta niinkään paljoa, mutta eivät liittyneet parlamentin islamin vastaiseen siipeen

Ida ja Jussi ovat samaa Homman pesuetta. Itseltä poistettiin siellä tunnukset muutaman bannin jälkeen.
Syynä oli juuri islamin vastaisuus ja Jussin haastaminen ko kysymyksissä.

Käytännössä Usarissa sai kirjoittaa vapaammin, mutta sieltäkin tuli lähtö, kun koskettelin hyväntahtoisesti Huuskon tietämättömyyttä islamin suhteen.

Poliitikot voivat jopa ratsastaa 1400-vuotta sitten kuolleen kamelikuskin vaimoilla tiliä tehden. Kuitenkin islamin todellista uhkaa koskien kysymys on täysin triviaalinen ja hyttysten seulontaa, mutta toisaalla niellään kameli tukemalla kv-jihadin aluevaatimuksia ja islamin ihmisoikeuksia sitten kun päästään vallan kahvaan. Siinä vaiheessa Profeetan vaimoistakin kuulee aina vaan harvemmin.
Kalifaatin suhteen Jussi näyttäisi hieman järkiintyneen. Tosin en ole tietoinen syistä. Olisikohan Soini?






IDA kirjoitti...

Kukaan, joka ei ole yhtä ehdoton kuin Kari ja Kumitonttu on islamin puolella. Vain kaksi miestä voi pelastaa Euroopan ja kumpikin on nimimerkki ja kumpikin maksaa kiltisti veroa, jotta Suomi voisi toimia tukikohtana katolisen kirkon jäseniä Syyriassa ja Irakissa tappaville Suomen kansalaisille ja asukkalaille.

Helppohan se on netissä sanoa jotain kamelikuskiksi. Varmaan se siitä tokenee. Itsellänikin löytyy blogista teksti, jossa julistin sodan islamia vastaan, joten eiköhän tuo siihen kaadu.

IDA kirjoitti...

"Mä voin kysyä Sennelsiltä, että kirjoittaisiko hän Turkkilan lehteen kolumnin, jonka voisin suomentaa. Kysyppäs sinä Turkkilalta, että suostuuko hän julkaisemaan sellaisen. Laita linkki tuohon Sennelsin kirjoitukseen ja kerro että jotain vastaavaa olisi luvassa."

En ole Perussuomalaisten lehdessä töissä. Tunnen toki Turkkilan, mutta on varmasti parempi, että jokainen tarjoaa juttujaan itse. Se ei ole kiellettyä ja se on avoimempaa niin.

Kumitonttu kirjoitti...

Vai Idakin on nyt sitä mieltä että nimimerkin suojassa ei saisi arvostella islamia.

Kari kirjoitti...

IDA: "Kukaan, joka ei ole yhtä ehdoton kuin Kari ja Kumitonttu on islamin puolella".


Uskonnollinen ja poliittinen islam on ideologia jota vastaan taistellaan ideologisesti ja poliittisesti, eikä myöntymällä sen vaatimuksiin ja antamalla sille oikeuksia, kuten JHA ja IDA.

Islamilaista pyhää sotaa, Jihadia vastaan taistellaan lakiteitse ja käyttämällä fyysistä voimaa.

Tämä pala on ideologisesti hyi.hyi ja siten mahdoton PS:lle, Jussille ja IDA:lle, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää katsoa muualle, etsiä verukkeita toiminnalleen ja mahdollisesti lohtua maahanmuuton vastustamisesta. Kuitenkin siten että sen mukanaan tuomasta suurimmasta ongelmasta, islamista, vaietaan.

Melkolailla luovuttaneen miehen tekstiä IDA:lta.
Kuvastaa hyvin myös puolueen islam- ja EU-vastaista kantaa, koska niistä ollaan pikkuhiljaa luovuttu.

PS: Käytin "kamelikuski"-nimitystä johtaakseni kritiikkini kärjen sinne, missä nimitystä käytetään poliittisten pisteiden ja niitä seuraavan tilin toivossa.