perjantai 5. joulukuuta 2014

Sisäinen devalvaatio vai euroero?

Kreikalla Suomella on vuosikaudet ollut valtava julkinen sektori, joka euroon liittymisen jälkeen kasvoi entisestään. Euroajan alussa Kreikan Suomen julkisen sektorin palkkakulut käytännössä kaksinkertaistuivat.

Vanhat valtapuolueet Pasok SDP ja Uusi demokratia Kokoomus nauttivat vuosikymmenien ajan suurta kansansuosiota luomalla monenlaisia palkkio- ja etuusjärjestelmiä valtion virkamiehille.

Iltapäivälehdissä irvailtiin kreikkalaisten suomalaisten virkamiesten mitä ihmeellisimmille etujärjestelyille: virkamiehiä ei voinut erottaa, mutta eläkkeelle sai jäädä 50-vuotiaana; bonuksia sai jo työpaikalle saapumisesta ja vuodessa maksettiin 14 kuukauden palkka.
(Suomen Kuvalehti).

Suomen julkinen sektori käyttää melkein 60% kansantuotteesta. Suomessa on yhtä paljon julkisen sektorin työntekijöitä kuin Kreikassa, jossa asukkaita on kaksi kertaa enemmän. Suomen julkisen sektorin palkat ovat osapuilleen noin 36 miljardia euroa vuodessa. Euroaikana julkisen sektorin palkat ovat nousseet 24% kun taas koko yksityisen sektorin osalta laskua on tullut 1,4%. Suomen ns. kestävyysvaje on vajaan kymmenen miljardin luokkaa, joka saataisiin kurottua yksin sillä, että julkisen sektorin palkkoja tiputettaisiin tuo 24%. Yksityisellä puolella palkat ovat yksin tänä vuonna joustaneet 10%, kuten asiantuntijat kertovat.

Tähän asti Suomessa on aina devalvoitu sen takia, että vientiteollisuuden yksikkökustannukset ovat kasvaneet kilpailijamaita nopeammin. Syy on ollut pääomavaltainen teollisuus, jossa palkkakustannukset eivät ole olleet niin merkittävä kuluerä, että niiden takia kannattaisi ajaa tehtaita alas lakkojen ajaksi. Nyt Suomi on ensikertaa tilanteessa, jossa julkisen sektorin palkkakehityksen takia talous sakkaa. Vaihtoehtona on joko euroero tai julkisen sektorin palkkojen alennus.

Kuka oikeasti uskoo, että virkakunta laskisi nimellispalkkojaan?

5 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Julkiseen sektoriin kuuluvana minä voisin periaatteessa hyvinkin suostua palkkani pienentämiseen. Tietysti vastavuoroisesti odottaisin, että silloin julkiselta sektorilta siivottaisiin akateemiset suojatyöläiset huuthelvettiin ja muutenkin valtio alkaisi miettiä, että kannattaisiko niitä verorahoja käyttää johonkin muuhun kuin utopioitten ylläpitämiseen.

Pörri Orava kirjoitti...

Tää on nyt vähän tämmöinen juttu mistä Halla-aho kirjoitti joku 10 vuotta sitten, että ei ole lukutaidottomien Afrikan sarven vuohipaimenien vika, jos heille ei ole väännetty rautalangasta (tuottavan) työn ja toimeentulon välistä yhteyttä, kun he valittavat, että heillä on paskat toyotat, kun jotkut suomalaiset ajaa bemareilla.

Sama asia on nyt ilmeisesti päässyt unohtumaan n. 90% kansasta, tai sitten heillekään asia ei ole koskaan alunperinkään valjennut, kuten lienee laita ainakin Tarja Halosen ja koko virkamieskunnan kanssa. + suurin osa kaikkien puolueiden edustajista.

Vittu joo.

Kumitonttu kirjoitti...

Ykä, tarkoitushan ei siis ole laskea kaikkien palkkaa 24% vaan keskimäärin työn yksikkökustannusta. Suomeksi se tarkoittaa juurikin johtotason hommien alasajoa.

Nythän tuli hyvä esimerkki, kun Evira irtisanoi 45 ihmistä. Sen jälkeen seuraavana päivänä se ilmoitti helpottavansa ravintoloiden valvontaa. Jatkossa ne saavat toimittaa esimerkiksi hätäapuun ruokaa, joka ennen piti toimittaa kaatopaikalle.

Pörri, uutisissa lukee usein autokolarin yhteydessä, että "kuljettaja ajoi BMW-merkkisellä ajoneuvolla". Tosi oleellista.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Minä olen kyllä sitä mieltä, että YkäPerskeles sais töitä yksituiseltäkin puolelta ihan milloin vaan haluaa.

Mikko Mattila kirjoitti...

Kirjoitin jo jonnekin, mutta varmaan tännekin voi muistella vanhoja. Kun Stalin kutsui neuvotteluihin, niin lähetimme Paasikiven ja Tannerin. Rauhasta neuvottelivat Ryti ja Paasikivi. Jos Putin nyt vaatisi neuvotteluja, lähettäisimme Stubbin ja Tuomiojan. Hyvin menee..