lauantai 15. marraskuuta 2014

Pertti Salolainen - remonttimies

Pertti Salolainen (Juutalaismedia ja Pertti Salolainen 1.12.2012) on kunnostautunut Unto Hämäläisen, Ilkka Suomisen ja Ilkka Kanervan kaltaisena remonttimiehenä, joka on juuttunut palvelemaan ja myötäilemään Isä Aurinkoisen satavuotisen valtakunnan oppeja antikonsumerismista antinationalismiin ja antisemitismiin. Kukaan edellä mainituista ei ole tullut tunnetuksi erityisestä älynsäihkeestä, joten siinä mielessä odotuksia ei pitäisi asettaa turhan ylös. Neuvostoliiton he itse asettivat jalustalle sitä palvoen, kuten Soininvaarakin puhuessaan Israelista tai Itä-Saksasta.

Uudessa Rauhanturvaaja-lehdessä Pertti Salolainen jälleen kerran tulee paljastaneeksi antisemitistisen asenteensa:
Puheen siirryttyä Lähi-itään nousee Israelin ja Palestiinan välinen konflikti väkisin esiin. Pertti Salolainen sanoo suoraan, että hän ei näe rauhan mahdollisuutta Lähiidässä kovinkaan todennäköisenä.

– Yksi isoista ongelmista on Israelin siirtokuntapolitiikkaa, niitä on läiskitty alueelle kuin kärpäsiä, vaikka Yhdysvallatkin vastustajaa laajentumista. Tuskin Israel on ikinä valmis vetäytymään esimerkiksi Länsirannalta.
On tietysti mahdotonta sanoa, onko Israel valmis vetäytymään Cisjordaniasta eli Länsirannalta, mutta Gazasta se kaikkien yllätykseksi vetäytyi. Ja mitä sai palkaksi? Israelin tuhoa vaativan Hamasin islamiin perustuvan Somalian kaltaisen romahtaneen hirmuhallinnon. Kannattiko vetäytyä?

Mutta mutta. Pertti toteaa, että Israelin rakentamat siirtokunnat ovat iso rauhan este Lähi-idässä. Yleensä en korvaa lotkauttaisi moiselle tietämättömyydelle, mutta nyt äänessä on eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja. Muutoinkin Salolainen on yrittänyt profiloitua Kekkosen-ajan tyyliin ulkopolitiikan asiantuntijaksi ymmärtämättä, että Suomi ei ole enää itsenäinen valtio eikä meillä ole omaa ulkopoliittista linjaa.

YK:n päätöslauselma 242 velvoittaa Israelia vetäytymään "kiistanalaisilta" tai "miehitetyiltä" alueilta eli lähinnä Länsirannalta. Päätöslauselmassa ei velvoiteta Israelia vetäytymään yksin, vaan sopien alueen hallinnasta naapurimaidensa kanssa (enpä olisi koskaan uskonut linkittäväni Kansan Uutisiin). Vuoden 1967 ns. Kuuden päivän sodan jälkeen Israel sai haltuunsa Länsirannan, kun Jordania vetäytyi alueeltaan ja jätti sen Israelin haltuun. Israel ei siis miehitä mitään Palestiinan osaa, eikä Ruotsin toiveesta huolimatta mitään Palestiinan valtiota ole edes olemassa.

Pertti Salolainen siis haluaa Israelin lopettavan YK:n päätöslauselman 242 noudattamisen, vai miten tuo pitäisi ymmärtää? Miksi Jordaniaa ei syytetty Palestiinan miehittämisestä vuosien 1948-67 välillä?

12 kommenttia:

Jaassu kirjoitti...

Savolaisen ongelma lienee sama kuin useimmilla muillakin, ei mitään ymmärrystä lähi-idän alueen tapahtumista ja historiasta, mutta vankka usko omaan ymmärrykseensä.

Toinen vaihtoehto on sitten selkeä antisemitismi.

Kari kirjoitti...


YK:N turvallisuusneuvoston toimeenpanoa edellyttävä laki
242 ei vaadi Israelia vetäytymään kaikilta "valloittamiltaan" alueilta, mutta edellyttää neuvotteluja.

Länsirannan juutalaisasutus on kansainvälisen lain(San Remon IWW:n Rauhansopimukset) edellyttämää toimintaa. Myös vaatimukset Judenfreistä Länsirannasta ovat suvaitsevaisille tyypillistä puhdasta vihapuhetta ja rasismia.


"Kahden Valtion Malli" ja "Rauha" ovat vasemmiston vaalimia, alueelle toteutumiskelvottomia utopioita, joita muslimit ja palestiinalaiset(jos heitä on) eivät halua. Ne ovat vain strategisia välineitä Israelin tuhoamiseksi.

Osaa Palestiinaa koskenut miehitys loppui silloin kun Israel lopetti Jordanian miehityksen Länsirannalla. Mutta Itärantaa, eli Transjordaniaa koskeva miehitys jatkuu edelleen Jordanian toimesta, jos aluetta koskevaa kv-lain kirjainta tarkkaan katsotaan.

Salolaisen mielessä Juutalaisasutus Länsirannalla on kuin kärpäsenkakkoja.
Näinhän tietysti sosialistisen antisemitismin ja islamilaisen Jihadin saastuttama mieli asian näkee, mutta tosiasiassa ne ovat usein jo pronssikaudella alkunsa saaneita, 4000-vuotta vanhoja israelilais-asutuksia Juudea ja Samaria nimisissä maakunnissa, jotka ovat tarkkaan valikoituneet sinne taloudellisen, maantieteellisen ja strategisen sijaintinsa vuoksi.

Paras suomalainen keino alueen rauhoittamiseksi olisi palestiinalaisten ja UNRWA:n avustamisen ja tukemisen välitön lopettaminen.
Salolaisen kaltaiset joukkosielut ovat se todellinen uhka Lähi-Idän ja jopa maailman rauhalle.










Kari kirjoitti...

Tarkennus vielä tuohon UNSCR 242:n.

Se on siis YK;n peruskirja VI luvun alainen, jossa luvussa edellytetään osapuolten rauhanomaisia neuvotteluja, ei seitsemännen luvun, jossa Turvallisuusneuvosto(UNSC) voisi vaatia toimenpiteitä.

"VI Luku

Riitojen rauhanomainen selvittely

33 artikla

1. Jokaisessa riidassa, jonka jatkuminen on omiaan vaarantamaan kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämistä, on asianosaisten ensi sijassa pyrittävä ratkaisuun käyttämällä neuvotteluja, tutkimusmenettelyä, välitystä, sovintomenettelyä, välitysoikeudellista tai tuomioistuinmenettelyä, alueellisten elinten tai sopimusten apua taikka muita rauhanomaisia keinoja oman valintansa mukaan.

2. Turvallisuusneuvoston on kehoitettava, milloin se katsoo sen tarpeelliseksi, asianosaisia selvittämään riitansa tällaisin keinoin."

Tätä tarkoittaa 242:n kehoitus: "3. Requests the Secretary-General... to promote agreement and assist efforts to achieve a peaceful and accepted settlement"

Obaman, Ruotsin ja Salolaisen ajatukset eivät edusta kv-lain kantaa, vaan lähinnä kv-jihadin vaatimuksia.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Onneksi ei enää Pertti Savolainen lue MTV:n uutisia - vai oliko se YLE. No, sama maksaja, samat laulut.

Pertti Savolainenkin - kun koko ikänsä uutisia luki, eikä kukaan huomannut, on alkanut nyt vanhoilla päivillä herättämään huomiota vanhalla kunnon sosiaalidemokraattisella juutalaisvihalla. Ja Kokoomuslainen!

Se on aina oltava jonkun toisen syy - ja kenen syy se on on se joka ei hauku, uhkaa, uhittele ja uhkaa ja tapa takaisin - eli juutalainen.

//////////////

Olipa muuten hyvä, että lapsena metässä juostiin ja pelloilla laukattiin. - Vaimo oli tänään työmatkalla, joten lähin yksin kauppaan ja jouduin ajaan autoa. Huom! selvinpäin.

No, siinä keskellä tietä oli hirvee sählinki - jätkät katkaisee puuta (tylsällä moottorisahan terällä ja ketju löysällä) ja juoksee ympäriinsä, heittää valjaat ja huitoo.

No, pysäytän auton ja ajettelen, että kauppaan pitään päästä. Sammutan auton, ja lähen heittään oksaa tieltä ja just kun tartun oksaan, semmoinen s*tanan herhiläisparvi vihaisia ampiaisia hyökkää kiinni.

Sain tapettua niistä ainakin 100, mutta yli 50 ehti pistää.

Puunkaatajat ja muut jätkät ihmetteli etten ollut moksiskaan, vähän niskaa kirveli, otassa pari pattia ja huuli turvoksissa.

Mutta heitin oksan pois tieltä ja tunnin päästä patit ja kipu oli pois. Ei mitää. Me pikkupoikana särettiin ampiaisen pesiä ja pistätettiin itteämme, tulin immuuniksi niille ja afriikassa on näköjään samat herhiläiset.

Mutta sand fleen puraisu on mulle paha, kerrankin kun se pisti, niin kuukauden päästä pikkutoukat alkoi kaivautua persenahasta ulos. Silloin piti hakea lääkäriltä kortisoonipiikki ja myrkkyä, että onko mulla lapamato.

/////////////

Oli mukava kokemus, afrikkaan ampiaiset on ihan samallaisia kuin suomalaiset ampiaiset.

Kumitonttu kirjoitti...

Karin kommentteihin ei lisättävää. Juuri noin asia on, mutta salolaisia eivät tosiasiat kiinnosta.

Buuri, jo on sulla ollut päivä. Varmaan kattelivat kaffirit ihmeissään Gafferin touhuja.

Unknown kirjoitti...

Kun Salolaisen juttuja lukee, on pakko tarkistaa, että onko tämä kokoomuksesta? Koti, uskonto ja isänmaa? Kuuden päivän sodassa hurrattiin Israelille, kun talvisota oli tuoreessa muistissa. Mitä ihmettä kokoomukselle on tapahtunut?

Israelin nykyisyys ja tulevaisuus on yhtä sotaa, se on selvää. Muhamettilaiset uskovat, että israelilaiset kyllästyvät jatkuvaan sorimiseen ja muuttavat Amerikkaan muiden juutalaisten luo. Voivat hyvn olla oikeassa.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

"Kuuden päivän sodassa hurrattiin Israelille..."

Tuo on niin totta, kun olla ja voi. Siihen aikaan puitiin joka talossa kokokylän miesten voimin ja rysky kiersi talosta taloon. Ne miehet oli kaikki rintamalla olleita. Me pikupojat kuunneltiin niiden juttuja.

Ne kaikki miehet olivat Isrealin puolella ja toivoivat, että Isreal säilyy ja voittaa. Olivat valmiit, vaikka tarttumaan aseisiin ja menemään puolustamaan, jos tarve tulee.

Samoin oli vielä -73.

Mutta sen jälkeen miehet alkoi kuolla pois ja tilalle tuli 'perttisalolaisia', limanuljaskoita sosisaaliraatteja.

Anonyymi kirjoitti...

Juutalaiset eivät lähde sotimalla pois Israelista. IDF on sen verran hyvin varustettu ja hyvä sotimaan. Henkinen ja hengellinen vahvuus on sitten oma juttunsa, mihin asti se riittää.

Israelissa juutalaiset ovat paremmassa turvassa kuin missään muualla. Juutalaisilla ei ole muuta paikkaa. Se voi tuntua oudolta mutta noin se on.

Israel ei miehitä mitään. Ei Israelin lakien eikä edes kansainvälisten lakien tai sopimusten mukaan. Juridisesti miehitys on itsenäisen valtion suorittama sotilaallinen toimenpide joka kohdistuu toiseen itsenäiseen valtioon tai sen osaan, ja ottaa sen hallintaansa.

Juudean ja Samarian eli "Länsirannan" juutalaissiirtokunnat eivät ole laittomia. Eivät Israelin lakien eivätkä edes kansainvälisten lakien tai sopimusten. Oslo II-sopimuksen mukaan "Länsiranta" on jaettu A-, B-, ja C-alueisiin. A-alueen siviilihallinto ja turvallisuus on kokonaan palestiinalaishallinnon vastuulla. B-alueen siviilihallinto kuuluu palestiinalaishallinnolle ja turvallisuudesta vastaavat yhdessä palestiinalaishallinto ja Israel. C-alueen siviilihallinto ja turvallisuus on kokonaan Israelin vastuulla.

Oslon sopimukset eivät edes puhu mitään palestiinalaisvaltiosta vaan heidän hallinnassaan olevista alueista. A-alueilla ei ole juutalaisia. A-alueelle on pääsy kielletty Israelin kansalaisilta, paitsi jos IDF tekee pidätysoperaatioita siellä. Myöskään B-alueilla ei ole juutalaisia, sitä en tiedä saako juutalainen edes käydä niissä.

"Länsirannan" juutalaissiirtokuntia rakennetaan vain C-alueelle. C-alueiden hallinto ja turvallisuus on Israelin vastuulla joten Israel saa rakentaa sinne juutalaisasutuksia.

http://en.wikipedia.org/wiki/West_Bank_Areas_in_the_Oslo_II_Accord

Anonyymi kirjoitti...

Kahden valtion mallin asemasta olisi parempi ottaa yhden valtion malli eli Israel. Tässä Israel liittäisi "Länsirannan" itseensä tavallisena hallintoalueena, sellaisena kuin muut hallintoalueet ovat.

http://en.wikipedia.org/wiki/Districts_of_Israel

Yhden valtion mallissa Israel voisi tarjota "Länsirannan" arabeille mahdollisuuden jäädä sinne ja myöntää heille Israelin kansalaisuuksia. Tämä sillä ehdolla että he ovat kunnolla eivätkä riehu. Ne arabit jotka eivät suostu tuohon niin heidät on paras määrätä poistumaan Jordaniaan tai mihin tahansa islamilaiseen maahan.

Tai, no kahden valtion malli on jo nyt olemassa, siinä nimittäin Israel ja Jordania ovat ne kaksi valtiota, Israel juutalaisvaltiona ja Jordania arabivaltiona. Aikoinaan Jordanian kuningas Hussein sanoi että Jordania on Palestiina ja Palestiina on Jordania.

Kahden valtion malli laadittiin myös 24.7.1922, jolloin Brittiläisen Palestiinan mandaatti jaettiin juutalais-Palestiinaan ja arabi-Palestiinaan.

http://www.mythsandfacts.org/conflict/mandate_for_palestine/1922-mandate_for_palestine.jpg

San Remossa jaettiin Turkilta jäänyt jäämistö 24.4.1920. Juutalaisten kansallinen koti kaavalitiin Palestiinan mandaattialueelle. Arabimaiksi kaavailtiin Libanonin, Syyrian ja Irakin mandaattialueet sekä Egypti ja Arabia.

http://www.mythsandfacts.org/conflict/mandate_for_palestine/1920-mandate_for_palestine.jpg

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Vieraalle hyvistä linkeistä ja kattavasta kommentista!

Kari kirjoitti...


Vieras: " A-alueilla ei ole juutalaisia. A-alueelle on pääsy kielletty Israelin kansalaisilta, paitsi jos IDF tekee pidätysoperaatioita siellä. Myöskään B-alueilla ei ole juutalaisia, sitä en tiedä saako juutalainen edes käydä niissä."

Ihan noinkaan asia ei ole. Juutalaiset ovat laillisia kaikkialla, mutta Israelin hallinto ja asutukset, "settlements" vain B ja C alueilla.
Armeija ja turvallisuusviranomaiset kaikkialla. Alla Oslo2 asiaa koskevaa. Huomatkaa tekstistä että "israelis" ja "settlements" PA:n alueilla ovat täysin laillisia Oslo2:n mukaan, eli ovat kansainvälisen lain hyväksymiä.

ARTICLE XII

Arrangements for Security and Public Order

In order to guarantee public order and internal security for the Palestinians of the West Bank and the Gaza Strip, the Council shall establish a strong police force as set out in Article XIV below. Israel shall continue to carry the responsibility for defense against external threats, including the responsibility for protecting the Egyptian and Jordanian borders, and for defense against external threats from the sea and from the air, as well as the responsibility for overall security of ISRAELIS and SETTLEMENTS.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Kari täsmennyksestä.