tiistai 14. tammikuuta 2014

Maksuhäiriö julkisella sektorilla

Ennätysmäärä suomalaisia yrityksiä on saanut maksuhäiriömerkinnän, samoin joka 10. kansalainen on saanut maksuhäiriömerkinnän. Yrittäjäksi moni joutuu pakon edessä, mutta moni ottaa riskin ja toivoo vaurastuvansa. Usein yrittäjä huomaa tekevänsä hyvätasoista työtä esimerkiksi rekkakuskina tai keittiömestarina ja kuvittelee osaavansa johtaa yritystä. Yrityksen johtaminen vaatii erilaisia taitoja kuin mitä hyvältä ammattilaiselta vaaditaan. Siksi onkin surkeaa, että konkurssin tehnyt yrittäjä menettää yhteisön silmissä maineensa.

Länsimaat siirtyivät 80-luvulla vapaille pääomamarkkinoille, minkä seurauksena kansantalouksien kasvu on ollut velkavetoista. Velkantuminen ei itsessään ole ongelmallista, sillä valtaosa velasta on otettu kansallisvarallisuuden suurimpaan ryhmään eli kiinteistöihin - ihmiset tarvitsevat kodin ympärilleen, ja suurin osa haluaa hankkia tilavan ja miellyttävän sellaisen. Yksityisillä ihmisillä on toki oikeus velkaantua. Valtion velkaantuminen sen sijaan on ongelma, koska kansalainen on vastuussa veloista, joita ei ole tai ei ehkä olisi itse ollut valmis ottamaan. Erityisen ongelmallista on, jos sekä veronmaksajat että valtio molemmat velkaantuvat, jolloin kansantaloudella ei ole minkäänlaista puskuria. Juuri näin on nyt käynyt kaikissa länsimaissa, mikä on aiheuttanut jo jonkinlaista liikehdintää politiikassa perinteisten puolueiden menettäessä kannatustaan "populistisille" puolueille.

Vapailla pääomamarkkinoilla ylivelkaantuminen on varomattomalle kuluttajalle helppoa samoin kuin poliittiselle sektorille, jossa kukaan ei joudu kantamaan varomattomista päätöksistä vastuuta. Ainoa sektori jossa ylivelkaantumista ei ole merkittävissä määrin tapahtunut on yksityinen elinkeinoelämä. Suurten yritysten taseet ovat keskimäärin hyvässä kunnossa ja maksuvalmius hyvä. Säännöstellyillä pääomamarkkinoilla yritykset eivät joutuneet optimoimaan käyttämäänsä pääomaa ja ne laajenivatkin rönsyillen monialayhtiöiksi. Vielä 80-luvulla liikkeenjohdolle opetettiin diversifiointia eli yrityksen liiketoiminnan riskin jakamista eri toimialoille. Ajatuksena oli, että yritys voisi tasata syklien vaikutusta kannattavuuteensa. Nyttemmin ajatus on tyystin haudattu joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Tunnetuin menestyvä monialayhtiö on General Electric, jota voidaan perustellusti pitää yhtiönä, jonka riskit on yhtä hyvin hajautettu kuin minkä tahansa sijoitusrahaston (vink vink!). Pääsääntöisesti sijoittajat edellyttävät, että yhtiö toimii yhdellä toimialalla ja keskittyy sen hyvään hallintaan.

Suuryritysten esimerkki osoittaa, että vapaat pääomamarkkinat toimivat. Liike-elämässä kaikkiin hintoihin sisältyy luottoriski, eli kiinalaisen tavarantoimittajan myydessä velaksi tuotteitaan Tiimarille, hinnassa on mukana riski siitä, että Tiimari ei selviä velvoitteistaan. Liiketilat Tiimarille vuokrannut kiinteistöyhtiö on sekin hinnoitellut vuokraan mukaan sen riskin, että Tiimari ei selviä vuokristaan. Niinpä Tiimarin mennessä konkurssiin, se ei ole "pettänyt" ketään. Liiketoimintaan kuuluu, että pääomat jatkuvasti kohdentuvat uudelleen ja tämä kohdentuminen tapahtuu - yleensä - konkurssien kautta. Jos valtio ottaa vastatakseen tappiollisia liiketoimintoja - kuten sosialistit vaativat - se puuttuu vapaiden pääomamarkkinoiden toimintaan tavalla, joka heikentää kannattavan elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Valtion nykyinen uusi vuotuinen velanotto (kahdeksan miljardia) on sekin niin valtava, että jos velka rahoitettaisiin kotimaisilta sijoittajilta, koko maa olisi käytännössä luottolamassa eikä valtiota lukuun ottamatta yksikään taho saisi kotimaisilta luotottajilta lainaa.

Ongelmallista yksityishenkilöiden ja (pien)yritysten luottohäiriömerkinnöissä on se, että valtaosa merkinnän saaneista on yrittänyt hoitaa velvoitteensa asianmukaisesti. Pienyritys voi joutua listoille, jos sen suurin asiakas vaihtaa toimittajaa tai aiheuttaa luottotappiota. Pienyrityksen elämä muistuttaa tavallisen kuolevaisen elämää siinäkin suhteessa, että yksi sopimuskumppani käytännössä vastaa valtaosasta tulovirtaa. Asiakas- tai työsuhteen päättyessä käteen ei jää juuri mitään.

On selvää, että maksuhäiriöillä voi ja saa tehdä bisnestä - ei sitä tule kieltää. Pieni joukko yrittäjiä on keskittynyt järjestelmälliseen huijaamiseen ja petoksiin. Näiden kaivaminen esiin luottorekistereistä onnistuu ja senpä takia petoksia on yhä vaikeampaa tehdä. Tämä on luottorekisterin hyvä vaikutus. Luottohäiriömerkintä nykyisessä muodossaan ei kuitenkaan enää muistuta liiketoimintaa vaan pikemminkin valtion yksityistämää viranomaistoimintaa. Valtio sääntelee luotonantoa, perintää ja rekisteritoimintaa niin kattavasti, että olisi parempi puhua viranomaistoiminnasta samalla tavalla kuin pysäköintivirhemaksujen keräämisessä. On toisin sanoen poliitikkojen käsissä päättää, kuinka moni ihminen luottohäiriämerkinnän saa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että poliitikot mieluummin leimaavat ihmisiä luottohäiriömerkinnöillä kuin antaisivat markkinoiden korjata tilanteen. Keskeisen luottotietojen menetys kuitenkin on seurausta monesta pienestä tekijästä, joka polttaa pienyrityksen tai palkollisen henkiset voimavarat loppuun.

Luottotietojen menetys johtuu siis siitä, että pienyhtiö tai palkollinen on ottanut riskin ja riski on toteutunut maksukyvyttömyytenä. Kuten alussa totesin, tuo riski on jo hinnoiteltu kaikkiin hyödykkeisiin mukaan. Luottotietojen rekisteröinti ei estä muuta kuin järjestelmällisen petoksen, joten se, että 10% kansalaisista menettää luottotietonsa on lievästi sanottuna epäuskottavaa. Velkavetoisessa kansantaloudessa 10% voi hyvinkin olla - syystä tai toisesta - hoitanut raha-asiansa päin mäntyä, mutta markkinoilla riski ja luottotappiot on otettu huomioon hinnoissa.

Ihmisen luottotietojen menettämiselle on tietenkin syynsä, mutta ongelma syntyy siitä, että leimaamisen ja paheksumisen sijaan kannattaisi poliittisella kentällä erityisesti ja yhteiskunnallisesti muutenkin ymmärtää, että menettäminen on seurausta riskin ottamisesta. Jos tässä valtiossa ei kannata - kuten ei kannatakaan - ottaa talouedllista riskiä (maineen menettämisen uhalla), niin on turha pelätä, että yrittäjyys olisi houkutteleva vaihtoehto muuten kuin pakon edessä.

Käytännössä nykyisellä arvonlisäverokannalla (24%) yritykset ovat laillistettuja veronkantajia. Valtion silmissä yrityksen tärkein tehtävä on kerätä ja tilittää veroa - arvonlisä-, valmiste- ja tuloveroa sekä kerätä ennakonpidätyksiä ja eläkevakuutus- ja muita veroluonteisia vakuutusmaksuja. Pienyritykseltä vaaditaan kaikki samat velvollisuudet kuin suurelta konsernilta, joka palkkaa kaikkiin vastuualueisiin erikoistuneen ammattilaisen, mihin pienyrityksellä ei tietenkään ole mitään mahdollisuutta.

Kuvaavaa nykyajalle on Etlan tekemä ennuste katoavista työpaikoista. Listalla on sellaisia ammatteja kuin prosessityöntekijät, huolitsijat, sihteerit, myyjät ja rahoitusalan toimistotyöntekijät. Kaikki ammatteja, joita liike-elämässä voidaan hoitaa koneilla kustannustehokkaammin. Sitten on liuta ammatteja, jotka tuntuvat olevan immuuneja kaikelle toiminnan tehostamiselle: asiantuntijat, erityisasiantuntijat, terapeutit, sosiaalityön johtajat, opetusalan johtajat, terveydenhuollon johtajat ja toimistotyön esimiehet. Sinänsä huvittavaa, että toimistotyöntekijät loppuvat mutta toimistotyön esimiehet eivät. Ei-päättyvien toimenkuvien yksi yhteinen piirre on se, että ne ovat kaikki julkisella sektorilla. Kovin moni julkisen sektorin laitos ei maksuhäiriössä kärvistele.

10 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Maksuhäiriö on Suomessa vähäisempi ongelma, mutta siitä voi tulla ja on tulossa sellainen. Esimerkiksi USA:ssa ihmisten elämän voi täysin pilata kiusanteolla. Keissejä on joissa esimerkiksi postimyyntifirma on kiusallaan junaillut asiakkaalle maksuhäiriön koska tämä on antanut negatiivisen arvostelun.

Maksuhäiriö on nykyisin usein myös este esimerkiksi vuokra-asunnon saamiselle.

Sosiaali-, opetus- ja terveydenhuollon johtajat ovat immuuneja tehostamiselle, koska he eivät tee nytkään mitään. (Psyko)terapeuteista et taida tietää mitään. Niitä on yksityisinä ammatinharjoittajina hyvin paljon ja KELA-korvaukset eivät ole edes niiden maksamien verojen suuruisia.

Kumitonttu kirjoitti...

Itse pelkään kanssa tuota luottohäiriömerkinnän laajentamista polttomerkitsemään ihmiset hyviksi ja pahoiksi. Kaveri vuokrasi juuri kämpän luottotietonsa menettäneelle entiselle yrittäjälle. Vaihtoehtona oli vuokrata kunnalta vuokra-asuntoa varten
sitoumuksen saaneen holistipariskunnan, joka tarjosi jopa pyydettyä kovempaa vuokraa - kunnan rahoilla siis.

Sosiaali-, opetus- ja terveydenhuollon johtajat ovat immuuneja tehostamiselle, koska he eivät tee nytkään mitään.

Miten totta. Nämä "johtajat" pitäisi passittaa joka iikka työkkäriin jotta nähtäisiin mikä heidän osaamisensa markkinahinta oikein on.

KELA-korvaukset eivät ole edes niiden maksamien verojen suuruisia

Wikipedia:

Psykoterapian korvattavuus on siten aikuisilla potilailla noin 46–75 prosenttia.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, ja komppaan myös Tidarin kommenttia, niin totta valitettavasti.

Mutta pieni korjaus sallittakoon: mahdollisia luottotappioita ei hinnoittelussa voi ottaa huomioon, ei pieni eikä suurempi yritys. Luottotappio on ihan oikea tappio, jos se olisi hinnoittelussa mukana nousisivat hinnat aivan toisenlaiksi. Tukkuporras minimoi luottoriskejä maksukäyttäytymisen seurannalla sekä profiloimalla asiakkaita, jos tietty tulostaso ei täyty niin kylmänviileästi heivataan pienemmän pään asiakas pois luottomyynnistä jonka jälkeen tuotteita saa vain etukäteismaksulla. Tämä on fakta, ei siinä auta edes hyvä maksukäyttäytyminen.

Ainostaan suuremmissa projekteissa ehkä voidaan hinnoittelulla jotenkin varautua luottotappioihin, mutta toisaalta sielläkin käytetään erilaisia pankkitoimenpiteitä varmistamaan maksuja.

Kilpailu pitää nykyään huolen siitä, että hinnoissa ei voi olla ylimääräistä ilmaan mahdollisia tappioita vastaan...

Kumitonttu kirjoitti...

Kilpailu pitää nykyään huolen siitä, että hinnoissa ei voi olla ylimääräistä ilmaan mahdollisia tappioita vastaan...

Voitko kertoa millä tavalla kauppa hoitaa myymälävarkauksista aiheutuvat luottotappiot?

tikkablog kirjoitti...

Yrittäminen voi tuoda joskus mukanaan monenlaista ajanvietettä vapaa-aikaankin.


Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitin: "....suuremmissa projekteissa..." otan sen verran takaisin, että yletän suuret projektit koskemaan myös suuren kokoluokan kauppaa, "Prismatasolla". Siellä lienee mahdollista budjetoida hävikkiä ja siirtää sitä hintoihin koska volyymit ovat niin jumalattoman suuret, mutta pieni liike/kauppa taikka erikoisliike ei juurikaan näin voi tehdä. Samainen kilpailu joka pitää hinnat kurissa, pitää ne kurissa välillä myös epäterveellä tavalla. Kenen perse kestää myydä halvimmalla, tekee kaupat eikä siinä hävikkejä lasketa hintoihin mukaan.

Tiedättekös muuten, mitä takavuosina markka-aikaan sanottiin siitä, millä suuren kaupan kauppias elää? Pyöristyksillä. Kun päivittäinen asiakasmäärä on tuhansia, riittää mukavaksi palkaksi hintapyöristys 9,95 --> 10,00

Anonyymi kirjoitti...

Täällä Amerikassa kaikki kaikessa on ns. Credit Score eli tilastodataa kaikesta rahan liikkeestä, jota yksittäinen henkilö tekee. Ilman positiivista Scorea ei saa tehdä luottosopimuksia, ei saa vakuutuksia eikä edes puhelinliittymää saa välttämättä. Score kasvaa vain jos tekee luottokauppaa, käteisellä ei. Siksi täällä jengi käyttää simona luottokorttia, vaikka maksuja voi jäädä rästiin, mutta ei hätää, velan voi maksaa toisella kortilla. Lähes jokaisella on useita luottokortteja. Ne joilla Score on negatiivinen, saavat erityisiä bad credit -luottokortteja, joiden käyttö sitten maksaa enemmän.

Ai niin kuuluisa Obamacare maksaa ihan hitsisti. Aikaisemmin terve mies saattoi maksaa alle sata dollaria kuussa melko kattavasta terveysvakuutuksesta. Kun kaikille "affordable" vakuutuksen tyrkyttävä laki tuli voimaan, niin nyt joutuu kuussa maksamaan minimissää 310 dollaria. Kävin testaamassa hallinnon sivuilta omilla tiedoillani. Voi olla että en maksa. Se 700 dollaria sakkoa tulee halvemmaksi kerran vuodessa.

Jännää täällä land of the free yms. on, että mitään kilpailua ei ole esimerkiksi ruokakaupoissa. Samat tavarat suurin piirtein saman hintaan joka puolella. Syy on kuulemma se, että kauppa saa tuloja kun ottaa vain tiettyjä kamoja valikoimaan. Valmistajat siis maksavat kaupalle. On aina hienoa kun samaa keltaista sinappia on valittavana kahta merkkiä... sama suklaassa on, Hershey ja Mars-perhe. Ja ihan jokaisessa valmispizzassa on lihatuotteissa koneellisesti eroteltua siipikarjanlihaa. Onneksi kaikki pitää lukea tuoteselosteessa. Tuo ruokajuttu on vähän sellainen, kun on oikein viimeisen päälle tehokkuutta taloudellisesti, niin se vaikuttaa jo laatuun. Pink Slimea ei kuitenkaan enää laiteta ns. tuorejauhelihaan. KVG.

Tiedemies kirjoitti...

Kaikki potilaat eivät ole KELAn korvausten piirissä.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Amerikan anonyymille kuvauksesta. Siellä sentään on hintalappu palvelulle. Meillä joutuu ihan vain näppituntumalla arvioimaan.

Suomessa terveydenhoidon kokonaiskulut ovat 18 miljardia, joten työssäkäyvää kohti se tekee suunnilleen 700 euroa kuussa. Mikä on osapuilleen keskipalkkaisen suomalaisen maksaman tuloveron verran. Kaikki muu yhteiskunnan höttö sen päälle rahoitetaan siis jonkun muun toimesta ja velaksi. Ja toki alv on järkyttävän korkea.

Elintarvikkeiden osalta tilanne on sama siellä ja täällä. Suurin osa kansasta on pienituloista ja syö heikkotasoista pöperöä. Just oli joku uutinen, jonka mukaan lounasravintoloissa ihmiset mättävät 500-700 gramman pöperöitä, kun yrittävät "optimoida" lounassetelinsä. On se nyt selvää ettei raaka-aineet ole häävejä, jos kalleimman raaka-aineen kilohinta pitää saada pysymään alle kympissä. Jauhelihaa, possua jne. Hyvää perusruokaa, mutta kaukana optimaalisesta lounaasta.

Tiedemies kirjoitti...

Alle sadalla eurolla kuussa ei ole USA:ssa saanut sairaskuluvakuutusta vuosikymmeniin. Työnantajan kautta hankittu vakuutus on toki halvempi. Tämä perustuu ihan vakuutusteoriaan, periaatteessa vakuutusyhtiön ei kannata koskaan myydä vakuutusta ihmiselle, joka tulee sellaista ostamaan. Tälle on ihan hyvät syyt.

USA:n terveydenhuolto maksaa kansantaloudelle 18 prosenttia BKT:sta, ja tästä noin puolet tulee valtiolta, eli valtio pistää terveydenhuoltoon rahaa noin 9% BKTsta. Tämä siis ennen Obamacarea.

Suomessa kokonaismenot ovat noin 8.5% BKTsta, ja julkinen sektori maksaa tästä noin 75%, eli Suomessa valtio (ml kunnat) laittaa terveydenhuoltoon vähän yli 6% BKTsta.

Väite, että USA:n järjestelmä on "yksityinen" ja Suomen järjestelmä "sosialistinen" on vähintään erikoinen näiden lukujen valossa.