Vielä 1980-luvulla suomalaisen yhteiskunnan kehitys hyödytti valtaosaa suomalaisista. Kaikkien kannatti puhaltaa yhteiseen hiileen, koska kaikki hyötyivät kehityksestä.Ensiksi se, että 80-luku olisi ollut jotenkin parempaa aikaa kuin nykyaika voi pitää lähinnä romanttisen vasemmiston mielikuvamainontana. 80-luvulla demokratian tila oli monessa suhteessa heikompi kuin nyt, puhumattakaan uskon- tai sananvapauksista. Isänmaallisuus rakentui voimakkaan yhtenäiskulttuurin varaan, jossa suomalaiset nähtiin heteroina ja ruotsalaiset homoina. Suomalainen eliitti ylläpiti myyttiä viinapäästä ja huonosta itsetunnosta, joka vanhan vitsin mukaan mietti elefantin nähdessään vain sitä, mitä elefantti mietti suomalaisista.
Mutta siis, varsinainen freudilainen lipsahdus on tuo toinen kohta: "yhteinen hiili". Suomi oli vielä 80-luvulla vasemmistokonservatiivinen maa muiden länsimaiden tapaan. Poikkeuksen tekivät Yhdysvallat ja Englanti, joiden johtajat Reagan ja Thatcher avasivat maiden talouselämän kansainväliselle kilpailulle saadakseen markkinavoimista vipuvartta voimakkaiden ja ulkoparlamentaaristen ammattiyhdistysliikkeiden nujertamiseen. Ay-liitot yrittivät todistella, että kussakin maassa tosiaan oli "yhteinen hiili", kun taas talouselämän edustajat koittivat viestiä, että jokaisella ihmisellä on oma hiilensä, jonka hehkumiseen ei pidä odottaman apua muilta - tai ainakaan valtiolta.
Soininvaaralla ei kirjoituksessaan ole oikein mitään viestiä. 80-luvun maailma näyttäytyy nykyisille romanttisen vasemmiston kannattajille aikana, jolloin kaikkea säätelemällä saatiin pidettyä asiat kunnossa. Sääntely näytti - joidenkin mielestä - toimivan, sillä syy/seuraus-suhteet olivat helposti nähtävissä: elintaso nousi pikkuhiljaa vakaasti kun puolet maapallon asukkaista joutui elämään sosialistisen diktatuurin armoilla nälkäkuoleman rajoilla. Kun nämä ihmiset vapautuivat 90-luvun päätteeksi kansainvälisille työmarkkinoille, länsimainen duunari kohtasi ensimmäistä kertaa elämässään kovan kilpailijan, joka oli valmis tekemään pienemmällä palkalla samat hommat (työn tuottavuudella tasoitettuna).
Länsimaisella duunarilla ei 2000-luvulla ole enää ollut selkänojaa, vaan sosialistit tekevät jopa parhaansa rapauttaakseen tätä selkänojaa lapsellisella energiapolitiikallaan. Vaihtoehtona Soininvaara tarjoaa "kultaista 80-lukua", jolloin kaikki puhalsivat "yhteiseen hiileen", vaikka todellisuudessa jo silloin vapailla markkinoilla (kuten vientiteollisuus) hönki lähinnä omaan hiileensä ja vaati muita tekemään samoin. Asian ilmaiseminen Soininvaaran tavoin on suuren luokan bluffausta, populismia. Hän väittää - luultavasti yksinkertaisuuttaan eikä kierouttaan - että Unkarissa ja Ranskassa poliittista valtaa pitävät "ääriliikkeet" (jolla hän viittaa suoraan myös Perussuomalaisiin) eivät ole tarjonneet mitään vastausta länsimaiden talousahdinkoon. Olen pitkälti samaa mieltä, koska kyse on länsimaisen politiikan rappiosta.
Päin vastoin kuin Soininvaara kirjoittaa, tällä hetkellä Suomi todellakin puhaltaa "yhteiseen hiileen", ja tuon ideologian tuloksia tässä ympäriltämme kaatuu. Suomi on umpisosialistinen maa, jossa jopa entisen oikeistopuolueen johtaja vaatii sosialisoimaan rahoituslaitokset - siis ne joita ei aiemmin jo ole sosialisoitu. Soininvaara toteaakin alistuneesti, että (hänen tarjoamalleen 20 vuotta toteutetulle vihreälle) "huonolle politiikalle on vain vielä huonompia vaihtoehtoja". Olen tyytyväinen että Soininvaara myöntää oman politiikkansa huonoksi, mutta on silkkaa populismia väittää, että muut vaihtoehdot olisivat vielä huonompia.
Helsingin Totuus tarjoaa seitsemän keinoa poliittisen järjestelmän saattamiseksi kuntoon. Keinovalikoiman tärkein työkalu on korostaa arvomaailmaa ja järjestää tarvittaessa uudet vaalit, jos maailma ympärillä muuttuu. Uusissa vaaleissa poliitikot voivat antaa uudet lupaukset, joista aikovat pitää kiinni. Tämä oli Timo Soinin tärkein panos suomalaiselle demokratialle vuoden 2011 vaaleissa. Hän ei lähtenyt mukaan "kantamaan vastuuta" vaan piti lupauksensa ettei hän ole mukana hallituksessa, jos ei voi pitää tärkeintä vaalilupaustaan. Soininvaara ja Vihreät ovat niin innolla olleet mukana "vastuun kantajina", että he ovat rikkoneet kaikki ne lupauksensa, joita eivät ole voineet ministeriöissään toteuttaa.
Pahinta populismia on väittää todeksi jotain sellaista, minkä tietää itse valheeksi. En pidä Soininvaaraa mitenkään erityisen älykkäänä, joten luultavasti hän itsekin uskoo puheisiinsa. Populismia on miehessä silti sen verran, että hän väittää oman politiikkansa olevan parasta, ja jos se ei toimi niin sitten tarvitaan lisää samaa politiikkaa. Hänen kaipuunsa 80-luvulle "yhteisen hiilipalan ääreen" puhaltelemaan paljastaa raadollisesti miehen kannattavan äärivasemmistolaista totalitaristista sosialismia. Romanttinen sosialismi haikailee menneiden aikojen perään, kuten Vihreä politiikka kokonaisuudessaan tekeekin.
8 kommenttia:
Soininvaaraan henkilönä en ota kantaa sinänsä, mutta kommenttisi on kyllä ihan kummallinen reaktio linkittämääsi kirjoitukseen. 1980-luvulla tulonjako oli erilainen ja talouden kasvaessa alemman keskiluokan reaalipalkat nousivat suhteessa talouskasvuun enemmän kuin ne nousivat 2000-luvun talouskasvun vuosina. Tämä on fakta jonka Soininvaara kirjoituksessaan toteaa. Tällaisissa oloissa alemman keskiluokan ja työväenluokan tuki talouspolitiikalle on vankempi kuin sellaisissa oloissa, joissa näiden ryhmien reaalipalkat pysyvät paikallaan vaikka talous kasvaisi.
Mikä tuossa on muka epätotta, ja mikä tästä on 80-luvun ihannointia? Soininvaarahan toteaa ykskantaan että Vasemmaltakaan ei ole tullut apua. Ranskan vasemmistohallitus ei ole pystynyt toteuttamaan lupaamaansa suunnan muutosta vaan on sekin vienyt maataan yhä pidemmälle ahdinkoon samalla kun vasemmistolaisen presidentin suosio on romahtanut. Huonolle kehitykselle näyttää olevan tarjolla vain vielä huonompia vaihtoehtoja.
Kirjoituksiasi ja kritiikkiäsi olisi mukavampi lukea jos ne perustuisivat johonkin sellaiseen mitä kritisoitava oikeasti sanoo, eikä vain johonkin kuvitelmiisi ja oletuksiisi siitä, mitä tämä salaa muka yrittää sanoa.
Poinntini on siinä, että 80-luvulla säännöstely oli vahvaa ja syy/seuraus-suhteet ilmeisiä. Jos talouspolitiikka (talous-, raha-, tulo- tai aluepolitiikka epäonnistui, se näkyi poliittisen toiminnan epäonnistumisena (mikä ei tietenkään heijastunut mihinkään reaalipolitiikkaan, mutta se on toinen asia se). Nyt vapailla markkinoilla asiat ovat paremmin suurimmalta osin, mutta koska hyvä ja huono taloustilanne ei ole johdettavissa samalla tavalla poliittisista toimista, niin on - suoraan sanottuna - populistista väittää, että 80-luvulla asiat olisivat olleet "jotenkin paremmin".
Yhteiskunnallisesti 80-luku oli huonompaa aikaa kuin nykyaika, eikä silloin puhallettu yhteen hiileen. Jokainen kävi töissä ja huolehti itsestään. Jos nyt haluaa elää sosiaalituella, niin se onnistuu, eli ainoat jotka 2010-luvun "yhteen hiileen puhaltamisesta" ovat hyötyneet, ovat cityvihreät ituhipit - eli Soininvaaran kannattajat. Ja jälleen kerran - ei mitenkään yllättävästi kun sentään puhutaan Soininvaarasta - hän jättää tämän asian mainitsematta.
Eikö se muka ole populismia kukkeimmillaan?
Ei pidä paikkaansa että jokainen huolehti itsestään. Suuryritykset tekivät sosiaalipolitiikkaa pitämällä juopot ja typerykset töissä. Tähän oli tietty sosiaalinen paine, mutta kansainvälinen kilpailu tuhosi taloudelliset edellytykset toimia näin. Ja hyvä niin. Mutta tosiasia se on silti.
Ei ole tosiasia. Suuryritykset eivät 80-luvulla pitäneet juoppoja töissä (jos pomoja ei lasketa hehheh) hyvää hyvyyttään. Alkoholiongelmaisia oli paljon vähemmän, ja ne jotka olivat juoppoja saivat yleensä pitää työpaikkansa koska oli paljon niin matalan tuottavuuden tehtäviä että jopa juopot olivat koneita tuottavampia.
Yhteiskunta ei rahoittanut juoppoja, vaan nämä oikeasti joivat korvikkeita, nukkuivat roskiksissa ja söivät koiranmakkaraa. Juoppojen asema oli niin huono, että ihminen teki melkein mitä vaan ettei päätyisi katuojaan.
No, myönnän että "Juoppo" oli jonkinlainen hyperbola, mutta tosiasia on, että Valkeakosken tapaisten paikkakuntien isot tehtaat työlllistivät merkittävästi suuremman osan populaatiosta kuin nykyisin. Palvelusektorilla työskenteli paljon vähemmän ihmisiä. Osaksi tämä johtui tietysti siitä, että tehtaissa oli omat siivoojat ja keittäjät jne, ja nämä olivat "teollisuus" työntekijöitä, kun ulkoistettuna nämä ammatit muuttuvat palveluelinkeinoiksi.
Mutta siis, se mikä tekstissä oli oikein ja totta, oli että työtä oli niillekin joiden tuottavuus oli matalampi kuin nykyisin, ja porukkaa ei irtisanottu niin helposti kuin nykyisin. Ja tämä ei minun(kaan) mielestäni ole mitenkään yksikäsitteisen hyvä juttu, mutta kyllä se aivan takuulla vaikutti tulonjakoon juuri niinkuin Soininvaara sanoi. Tuottavuuden kasvu 80-luvulla siirtyi paljon selkeämmin palkkoihin kuin nykyisin.
Mutta siis, se mikä tekstissä oli oikein ja totta, oli että työtä oli niillekin joiden tuottavuus oli matalampi kuin nykyisin, ja porukkaa ei irtisanottu niin helposti kuin nykyisin.
Tuo on totta, mutta matalan tuottavuuden työpaikkojen kato johtuu - kuten tiedämme - sosiaalituen tasosta. Jos sosiaalitoimi alkaa kilpailla yksityisen sektorin matalan tuottavuuden työpaikkojen takia, on varmaa että päihdeongelmien määrä kasvaa. Sama juttu kuin yh-äitien problematiikassa, että jos valtio subventoi juoppojen elämäntapaa, se myös lisää juoppojen määrää.
Tämä ei liity kultaiseen 80-lukuun sillä tavalla kuin Soininvaara väittää, sillä Soininvaaran kansalaispalkka on de facto sama asia kuin juoppouden ylistys. Tarkoitus voi olla hyvä, mutta toteutus ei koskaan tule olemaan tavoitteen mukainen. Täytyy olla pölhöpopulisti, jos muuta uskoo.
Ei se pelkästään sosiaalituen tasosta johdu. 80-luvun ansiosidonnainen oli melkein yhtä antelias kuin se oli nykypäivänä. Olen samaa mieltä, että ero johtuu sosiaaliturvasta, mutta mekanismissa on pidempi viive. 80-luvulla työelämässä olleella sukupolvella oli työmoraali, joka oli kehittynyt aikakautena jolloin sosiaaliturva oli alhaisempi. 80-luvulla kyettiin pitämään anteliasta sosiaaliturvaa ilman että työttömyys räjähti käsiin koska a)kansainvälinen kilpailu ei ollut polkenut matalan tuottavuuden työpaikkojen (suhteellisia) palkkoja ja koska b) sosiaaliturvan nostamiseen liittyi aika moinen stigma. 90-luvun lama poisti tämän stigman, ja synnytti sukupolven jonka mielestä on ihan OK olla tekemättä duunia.
Sitä voi katsoa ihan tilastoista. Kun hyvinä aikoina sosiaaliturvaa on parannettu, niin työttömyys ei ole siitä lähtenyt nousuun. Se, mitä on tapahtunut, on että kun suhdanteet ovat tuottaneet työttömyyttä, se on joka matalasuhdanteesta noustaessa jäänyt vähän edellistä korkeammaksi. Trendi jatkui 60-luvulta 1990-luvun puoliväliin. 2000-luvun alun, ja nyt 2008 alkaneet suhdanneheilahdukset eivät ole toimineet ihan yhtä ennakoitavasti.
Varsinainen juoppouden ylistys ei todellakaan ole mikään perustulo, vaan toimeentulotuki ja ansiosidonnainen.
Tästä olen samaa mieltä.
Lähetä kommentti