keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Äärivasemmisto ryhtyy väkivaltaiseksi - osa XXX

Aihepiirin numerointi on näemmä mennyt vituralleen, mutta koska aihepiiriin innoittavista tapahtumista ei tosiaan ole pulaa, niin olkoon tämä nyt 30. kirjoitus aiheesta.

Ilta=Sanoman mukaan Äärivasemmiston radikalisoitumisen uhka on kasvanut. Sisäministeriön valtiosihteeri Andrei Nahkala on todennut, että
- On viitteitä siitä, että militantti anti-fasistinen liike olisi kasvamassa vastauksena äärioikeiston lisääntyneelle näkyvyydelle viime vuosina.
Nahkala täsmentää, mitä tuo "äärioikeiston" väkivalta käytännössä oikein on:
Äärioikeiston näkyvä kasvu tai väkivaltainen radikalisoituminen voi myös aiheuttaa väkivaltaisen vastareaktion äärivasemmistossa.

Äärioikeistolaiseksi katsotut väkivallanteot ovat tyypillisesti skinheadien yksin tai yhdessä tekemiä spontaaneja väkivallantekoja.
Eli nyt on valtion taholta oikein virallisesti määritelty, mitä ÄÄRIOIKEISTO edustaa. Katsotaanpa, mitä Wikipedia kirjoittaa skinheadien poliittisesta ideologiasta:
Alkuperäisten skinheadien katsotaan olleen työläisnuoria, jotka yhdistelivät mod-liikkeeseen palautuvan nuorisokulttuurin piirteitä (oma hius- ja pukeutumistyyli sekä populaarimusiikki) brittiläisen työväenluokan perinteiseen arvomaailmaan, joka korosti muun muassa aggressiivista maskuliinisuutta, pub-elämää ja ruumiillisen työn arvostusta.

Skinhead-kulttuurin synty liittyi tilanteeseen, jossa Ison-Britannian perinteinen työväenkulttuuri oli rakennemuutoksen seurauksena häviämässä. Brittiläisen skinhead-liikkeen synty ja kasvu onkin nähty protestina perinteisen elämäntavan hajoamiselle.

Skinhead-kulttuuri oli jo häviämässä, kunnes se syntyi 1970-luvun lopun Isossa-Britanniassa uudestaan punkin mukana. Tällöin pakistanilaiset maahanmuuttajat joutuivat joidenkin skinhead-joukkioiden aggressioiden kohteeksi. Maahanmuuttajavastaiset ryhmät alkoivat värvätä skinheadeja jäsenikseen, ja lopulta skinheadia alettiin pitää uusnatsin synonyyminä.

Poliittiseti suuntautuneita ei-rasistisia skinheadeja kutsutaan yleisesti erilaisilla lyhenteillä, kuten esimerkiksi SHARP (Skinheads Against Racial Prejudice, ”skinheadit rotuennakkoluuloja vastaan”), ARA (Anti-Racist Action, ”rasisminvastainen toiminta”), Redskins (”punaiset” eli vasemmistolaiset skinit) ja RASH (Red and Anarchist Skinheads, ”punaiset anarkisti-skinheadit”). Näiden ryhmien vaikutus Suomessa on erittäin vähäinen verrattuna esimerkiksi Ruotsiin tai Saksaan.

Minun on mahdotonta ymmärtää, mikä tuossa viittaa oikeistolaisuuteen? Skinhead-aate on ideologisesti konservatiivinen työväenaate, eli ihan tyylipuhdasta sosialismia. Kuten olen lukuisia kertoja todennut aikaisemmin, sosialismi on luonteeltaan rasistista - se avoimesti tuki ja kannatti 1900-luvun alkupuolella eugeniikkaa ja 1900-luvun loppupuolella alkoi leimaamaan värilliset valkoisia tyhmemmiksi näiden tarvitessa erilaisia valtion avustuksia ja tukia menestyäkseen valkoisen miehen yhteiskunnassa.

Hitler värväsi joukkoihinsa kommunisteja, joita Stalin sodan jälkeen käski kutsuttavan "äärioikeistoksi" tai "fascisteiksi". Nämä Stalinin määritelmät voivat edelleen hyvin ja suomalainen media ja tutkijakenttä näyttäytyy tahattoman tai tahallisen koomisena kritiikittömänä laumasieluisena joukkona. Kun näillä lähtökohdilla oleva henkilö kohtaa kritiikkiä esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan, on ilmiselvää että hän kutsuu arvostelua "äärioikeistolaisuudeksi" tai "rasismiksi". Mikä tyhjänpäiväinen ja tyhjäpäinen porukka meillä pitää puhevaltaa. Ei ihme että maa on tässä jamassa.

5 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

"Äärioikeiston näkyvä kasvu tai väkivaltainen radikalisoituminen voi myös aiheuttaa väkivaltaisen vastareaktion äärivasemmistossa."

Tää on kyllä huvittavaa. Äärioikeiston määrä ei ole kyllä kasvanut, mutta keksityn äärioikeiston näkyvyys mediassa kylläkin, kun toimittajat suorastaan kilpailevat, kuka keksii enemmän äärioikeistoa.

Eikö vasemmistoradikaalien kannattaisi hyökätä toimittajia vastaan? Kun se äärioikeisto löytyy sieltä heidän päänupeistaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo äärioikeisto on surkea nimitys, mutta koska se palvelee vasemmistolaisia niin sitä käytetään. "Äärioikeiston" talouspolitiikka on maltillista sosialismia, mutta muuten he ovat oma lukunsa, koska konservatiiveja (oikeisto) tai liberaaleja (vasemmisto tai oikeisto) he eivät ole.

Valkea kirjoitti...

Off-topic

KT,

kun olet kirjoittanut niin paljon
ilmastonmuutoksesta, voisit ehkä harkita climate engineeringistä
kirjoittamista. Vaikka olettaisimme ilmastonmuutoksen olevan totta,
climate engineering pystyy kumoamaan oletetun lämpenemisen ja tekee siten ilmastonmuutokseen reagoimisen tarpeettomaksi ennenkuin siitä on selvät todisteet. Kaikkien pintojen värjääminen valkoiseksi, suurten
avaruusheijastimien rakentaminen, suolaveden suihkuttaminen ilmakehään, silikonihiileen suihkuttaminen ilmakehään, rikkidioksidin suihkuttaminen ilmakehään, hiekan suihkuttaminen ilmakehään jne. ovat potentiaalisia keinoja, joilla ilmaston lämpenemistä voidaan erilaisina yhdistelminä helpolla ja halvalla torjua.

Lakeudenmies kirjoitti...

Täytyy myöntää että edelleen paistaa mielestäni tästäkin määritelmästä sitä verrattaessa median mileipiteeseen ja ulosantiin se ettei meidian (ja myöskin poliittisesti korrektien tutkimusten tekijöiden) tarvitse tietää mistä ne kirjoittavat kunhan aihe on mediaseksikäs.

Myöskään mielipiteiden oikeellisuuden tarkistaminen ei ole tarpeellista vaan kaiken saa julkaista, riippumatta siitä miten se yleiseen mielipiteeseen vaikuttaa.

Kumitonttu kirjoitti...

Tää on kyllä yksi ala-arvoisimmista toimittajan tekemistä uutisista, kun siinä ei ole edes yritetty käyttää aivoja. Niellään pureksimatta määrittely mitä on "äärioikeisto" ja sitten nyökitään, että juu siellä se äärioikeisto tosiaan on. Aivan älyvapaata journalismia.