keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Ihmisoikeus on populismia



Iltalehden uutisen mukaan Israel lähettää 2.000 ei-toivottua laitonta rajanylittäjää afrikkalaiseen maahan, ja korvaukseksi se antaa sotilaallista konsultaatiota. Samaan aikaa Suomi auttaa Islantia ilmavalvonnassa, vaikka Islanti kärsii nuorten maastamuutosta ja saattaisi tarvita parikymmentä tuhatta monikulttuurista geenipoolia rikastuttamaan viikinkien kalmankalpeaa perimää. Suomi ei saa omia laittomia pakolaisiaan käännytettyä kun vastaanottavat maat kieltäytyvät ottamasta entisiä kansalaisiaan takaisin. En ihmettele - en minäkään ottaisi.

Mutta koska Israel pystyy toimimaan tuolla tavalla, niin onhan se nyt kummallista että Suomi ei pysty. Kysehän on siis näemmä pelkästään poliittisesta tahdosta, ja Suomessa sitä riittää tasan niin pitkälle kuin uudet eduskuntavaalit näyttävät. Tästä Tuulikki Ukkolan kommentista en voisi olla enempää pitämättä:
Olen todella pettynyt hallituksen ja eritoten kokoomuksen harjoittamaan politiikkaan. Oma protestini on, että käyn kyllä äänestämässä, mutta piirrän lappuun pyöreän nollan.
Vaikka Ukkolan tytär onkin Halla-ahon dissaamisella mainetta niittänyt vihervasuri ja aviopuoliso kirjoittelee luokattoman huonoja kolumneja vasemmalle kallistuneeseen entiseen porvariaikakauslehti Suomen Kuvalehteen, niin perheen aivot, viisaus, kauneus ja kokemus näyttävät kaikki kytkeytyneen äitiin. Hyvä Tuulikki!

Suomi 1970-luvulla suurlähettiläs Stepanovin kaudella palautti lentokonekaapparit takaisin Neuvostoliittoon ja Tarja Halosen ollessa oikeusministerinä 1990-luvulla Suomi jatkoi samalla linjalla HYVIN TIETÄEN, että kaapparit suljetaan mielisairaalaan kovalla lääkityksellä kuolemaan, niin nykyinen maahanmuuttopolitiikkamme ei salli edes laittomasti maassaolevan geenipollin rikastuttajan välitöntä karkoittamista sinne, missä pippuri kasvaa. Suurlähettiläs Vladimir Stepanov yritti painostaa hallitustamme palauttamaan kaapparit - ja heidäthän siis palautettiin - mutta ei Stepanovin pyynnöstä vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että Suomi EI HALUNNUT yhtään lisää laittomia maahanmuuttajia. Ja kaiken tämän siis Tarja Halonen oikeusministerinä hyväksyi - miksi linja muuttui ja kuka siitä on vastuussa?

Turvapaikkaturismia 20 vuoden takaa - Pikkupoika

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä Tuulikki Ukkola on muuta tehnyt kuin ollut elättinä? Yhtään en hänen kauttaan tuotettua tuotetta ole mielestäni käyttänyt enkä hänen keksintöjensä parissa työskennellyt. Hänellä tuntuu olevan pakkomielteinen suhde työhän, vaikka työ olisi pelkästään sormien pyörittelyä - hei! talous rullaa.

Hänen nuoruudessaan kenties ihmiskehoon suhteutettuna hänellä olisi ollut ehkä arviolta 5 (puhdas veikkaus) energiaorjaa, nykyisin niitä on 300 käytettävänä per suomalainen ihminen. Luulisi kai tällä yliverralla saavan aikaan muuta kuin sormien pyörittelyä tai vapaiden markkinoiden palvontaa.

P.S. Vapaat markkinat eivät suinkaan itsearvoisesti kohdista tätä energiaa hyödylliseen käyttöön vaan päinvastoin vievät energiaa siten, että mitään hyödyllistä tekemättömät sijoittajat tai politikot ovat elättejämme.

Itse penäisin tiukkoja lakeja tai säännöksiä.

-Ulfberht

Kumitonttu kirjoitti...

Kommenttisi meni ohi ymmärrykseni, mutta se on ollutkin koetuksella viimeiset vuodet hallituksen taaperrusta ihmetellessä.

Anonyymi kirjoitti...

Kumis, niin ei saa käydä. Toisaalta ymmärrän kyllä pilan.

Jos nyt ajattelisimme TM2:n vaihtoehtoa tehokkuudesta (tosin tässä ei ole mitään uutta, mutta historiallisesti identifioituina) optimaaliseksi yhteiskunnan rakenteeksi, tulisi olla ennemmin määriteltyinä rajat, joissa suoritetaaan toimia yhteiskunnan hyväksi. Täten me siis voisimme sulkea spekuloivan energian siitä, mikä on hyväksi - ja keskittää energiamme näiden rajojen puitteissa vapaaseen talouteen.

Tämä on puhtaasti idealistista ja hypoteettista ajattelua; mutta se on tuhat kertaa realistisempaa kuin libertarismi, koska riita tässä ajattelussa olisi kirjaimen mukaan eikä isopomon käskystä.

-Ulfberht

Anonyymi kirjoitti...

Eräs henkilökohtaisesti mielenkiintoinen kysymys vastattavaksi, uskotko, olisiko mahdollista toteuttaa vapaa markkinatalous ilman organisaatioita?

-Ulfberht

Anonyymi kirjoitti...

Vapaa markkinatalous ei edellytä keneltäkään yhtään mitään, mutta sallii kaiken vapaahtoisen, toisen vapautta loukkaamattoman toiminnan, eli myös organisaatiot.

Joko minulla tai Ulfbertilla on nyt jokin hahmotusongelma. En ymmärrä hänen kommenteistaan juuri mitään.

t. Pörri Orava

Anonyymi kirjoitti...

Organisaatio on hierarkkisempi, mitä suurempi se on. 10 ihmistä on ryhmä, sata joukko. Luuletteko tosiaan etteivät ihmiset organisoidu vapaassa markkinataloudessa hierarkiavetoiseen joukkoon? Tähän on lukuisia syitä, ja se on ymmärrettävä.

-Ulfberht

Kumitonttu kirjoitti...

Vapaassa markkinataloudessa ihmiset satavarmasti muodostavat hierarkisia organisaatioita. On mahdotonta kuvitella kenenkään laittavan esimerkiksi pankin pystyyn yksin. Seurakunnat ja erilaiset aatteelliset yhdistykset houkuttelevat ihmisiä, yritystoimintaa on paljon raskaampaa pyörittää yksin kuin porukalla ja niin edelleen.