torstai 20. lokakuuta 2011

Tuuli toi, imu vei

Kuluneella viikolla kotimainen teollisuus irtisanoi taas pari tuhatta työntekijää. M-Real antoi kenkää Ranskassa, jossa vastattiin ministeritason populistisella närkästymisellä (ministerin on helpompi kirkua ay-liiton mukana kuin selitellä epäonnistunutta yrityspolitiikkaa) ja uhkauksilla vallata tehdas. Ei ne sammakot mitään opi.

Kun perinteinen (mitä se sitten onkaan) teollisuus siirtyy halpamaihin, mitä länsimaihin jää, on aika oleellista. OWS-liike muistuttaa, että Yhdysvalloissa 1% omistaa 40% kansakunnan varallisuudesta. Kiinassa 0,1% omistaa 70% varallisuudesta, mutta emme ole nähneet OWB-liikettä (B=Peking). Yhdysvallat on luonut kiinalaisille liikemiehille viisumiohjelman, jolla he saavat tulla maahan, jos investoivat kymmenen miljoonaa dollaria joko uuteen yritykseen tai vanhaan saneerattavaan. Lähes kaikilla Kiinan miljardööreillä on toinen jalka ovenraossa, koska Kiinan kommunistisen puolueen nuori sukupolvi on kaivanut naftaliinista vanhoja Maon iskulauseita, mikä voi viitata Kiinan eristäytymiseen - kuten historiassa on tapahtunut aina ja uudelleen.

Merkittäviä keksintöjä, joita länsimaissa on kehitelty, ovat 4G-verkko kännykkään, mikä tekee siitä yhtä nopean kuin nykyiset kotikoneiden lataukset, puoli-ilmaiset DNA-testit, erilaiset keinoelimet jotka tekevät sokean mahdolliseksi nähdä ja halvaantuneen liikkua, kuolleiden eläinlajien herättäminen henkiin, sähköiset lukulaitteet ja niin edelleen. Mielenkiintoinen yksityiskohta on muuten se, kuinka kauan ihmiskunta vielä osaa lukea, sillä kirjoitus on ollut VÄLINE siirtää tietoa sukupolvelta toiselle, ja nyt näyttää siltä, että tulevat VÄLINEET perustuvat liikkuvaan kuvaan, ääneen ja näköohjaukseen. Jo nyt peruskoulusta valmistuvista pojista suuri osa ei koskaan ole lukenut yhtään romaania - voiko trendiä muuttaa ja onko sitä edes syytä muuttaa?

Mutta parasta uusissa keksinnöissä on se, että ne antavat valtavan sysäyksen länsimaiselle kulttuurille. Pysyäkseen edes jollain tavalla kilpailussa mukana, on meitä vähemmän kehittyneiden kulttuurien (lue: huonompi yksilönvapaus) PAKKO omaksua meidän kulttuurimme innovaatiot. Ja samalla he tulevat imaistuksi mukaan kehitykseen, joka muokkaa heidän kulttuuriaan lähemmäs omaamme. Sotia ja verenvuodatusta se ei tietenkään lopeta - niin lapsellinen en ole. Yhtäältä se mahdollistaa terrorismille entistä tehokkaammat työkalut, mutta toisaalta se tekee terroristien elämäntavan entistä vaikeammaksi.

Hyvä esimerkki korruptoituneesta tieteestä on ilmastontutkimus. Kun ensimmäiset teoriat kehiteltiin, uudesta alasta kiinnostui nuoria huippututkijoita, joita halusivat saada mainetta ja kunniaa. He vetivät mukaan paljon rahaa, seuraavan tutkijasukupolven ja julkisuutta. Inhimillistä on, että nuorempi sukupolvi porautui yhä syvemmälle aihealueeseen, koska he halusivat seurata opettajiaan. Lopuksi - mitä hetkeä nyt elämme - huomataan, että ruumista on kaivettu esiin väärästä kohtaa, ja siirrytään uuteen kohtaan.

Kautta aikain sotateollisuus on luonut keksintöjä, joille on myöhemmin keksitty käyttöä siviilipuolella. Kun poliittisesti päätettiin toteuttaa ensimmäinen kuulento (Amerikan haluttua osoittaa Neuvostoliitolle voimaansa), luotiin kokonainen uusi teknologia, jonka tuloksena mm. paistamme nyt teflonpannuilla ruokamme. Samalla tavalla ilmastontutkimus on tuonut meille jonkun uuden keksinnön, järjettömän kalliiseen hintaan, mistä tulevat sukupolvet ovat tyytyväisiä. Harmi vaan, jos samat sadat miljardit olisi käytetty markkinaehtoisesti, tulevaisuus olis askeleen lähempänä.

5 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

"Jo nyt peruskoulusta valmistuvista pojista suuri osa ei koskaan ole lukenut yhtään romaania - voiko trendiä muuttaa ja onko sitä edes syytä muuttaa?"

- Nykyäänhän on vallalla se usko, että kaikki ongelmat ovat teknisiä ongelmia. Suomi24 keskusteluihin osallistuu paljon noita kirjoja lukemattomia poikia. Siellä täydellistyy sen yleisen ajattelun tulokset, jotka tiivistyvät sisäisen ajattelun ääneksi: "Emmä mitää kirjoi tartte, mullon tietokone."

Elämme sivistyksellisesti synkeintä ja pimeintä kautta, vaikka se jää neonvalojen räikeässä loisteessa ihmisiltä useimmiten huomaamatta.

Nykyään aina ajankohtainen:

http://www.columbia.edu/cu/augustine/arch/lewis/abolition3.htm

Tiedemies kirjoitti...

Kirja/kirjoitus on väline, kuten sanot, mutta se on väline paljon enempään kuin pelkästään kommunikoimiseen.

Se on nimittäin väline ajatuksen selkeyttämiseen ja tekemiseen näkyväksi. On toki paljon muita keinoja tähän. On visuaalisia apuvälineitä, jotka tuottavat yksikäsitteisiä ilmaisuja. Banaaleina esimerkkeinä nyt vaikka UML-kaaviot.

Tuosta omaisuuden keskittymisestä, siitä on tutkimuskin, ja se on mielenkiintoista luettavaa. Alkuperäinen teksti antaa viitteitä siitä, että omistus- ja kontrolliverkoston rakenne muistuttaa hyvin paljon luonnosta löytyviä verkostoja, eli niin sanottuja skaalavapaita verkostoja.

Tämä puhuu kaikenlaisia salaliittoteorioita vastaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Nykyäänhän on vallalla se usko, että kaikki ongelmat ovat teknisiä ongelmia.

Hyvä huomio. Sivistys kehittyy yhtä aikaa tekniikan kanssa, mutta ilmassa on selvästi muna-vai-kana -ajattelu. Ilman teknologiaa ei ymmärryksemme ympäröivästä maailmasta kehity, mutta mitä sillä tehdään, jos inhimillisen elämän arvostus itsessään ei kehity.

Anonyymi kirjoitti...

En halua enkä usko että perinteinen kirja häviää mihinkään. Kirjan lukeminen vaatii kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä. Teknolgia ei kehitä tuollaisia ominaisuuksia.

Teknologiassa on se riski että se voi tehdä ihmiset avuttomiksi ja totuttaa heidät olemaan sen varassa. Mitä jos välineeseen tulee vika tai se hajoaa?

Teknologialla on tapana vanheta jolloin sillä ei tee mitään. Markkinoilla teknologian elinkaaren määrittää kysyntä ja tarjonta. Jos teknologinen sovellus ei ole kaupallinen menestys niin se poistuu käytöstä.

Mekaaninen tekniikka ei sillä tavalla vanhene kuin elektroninen.

Kumitonttu kirjoitti...

Mekaaninen tekniikka ei sillä tavalla vanhene kuin elektroninen.

Tätä juuri mietin, että onko näin myös tulevaisuudessa. Veikkaan, että ei ole, koska nykyajan aleksandrian kirjastot ovat konesaleja.