maanantai 20. kesäkuuta 2011

Entisten nuorten sävelin ja kuvin

Ei edes lomakaudella hallintoalamaisia voi jättää oman onnensa nojaan, vaan propaganda jatkuu keskeytymättä. Ylenanto valaisee rahvasta uutisella 10 tapaa sanoa ei rasismille. Uutiseen on valittu alla oleva valokuva:


Tämä vetää oikeasti hiukan häkeltyneeksi. Ensiksi tuo avoimen agressiivinen hauiksen esittäminen, joka on toisaalta ehkä hiukan tom-of-finlandin myötä muuttunut melkeinpä homoeroottiseksi eleeksi. Voisi jopa sanoa, että vanha Arm & Hammerin logo tulee tuosta mieleen. Kannattaa muuten lukea tämä Armand Hammeria koskeva Wiki.

Toinen huomiota herättävä asia on tuo arabinainen huivissaan. Melko varmasti kuvavalinta ei ole ollut puhtaasti sattumaa, vaan se heijastaa sekä kuvan valinneen yksilön että hänen kannattamansa ideologian ajattelutapaa. Kuten blogini lukijat tietävät, arabisosialismi - tai islamismi kuten sitä nykyisin kutsutaan - on Koraaniin perustuva väkivaltainen oppi. Ylen valitsema kuva kaikkinensa muistuttaa neuvostoliittolaista reaalisosialismin aikaista kuvataidetta, jossa kiihtyneet iskurityöläiset vastustavat tuloerojen kasvua rasismia... (Lev Russovin maalaus alla)
We can do it - me teemme sen! Vallankumous alkaa täältä ja tänään!

Voin vain kuvitella, kuinka vasemmistossa odotetaan ylivelkaantuneita maita luotottaneiden pankkien kaatumista, pankkiverotuksen säätämistä, pankkien sosialisointia ja muuta oikeutusta talouden ja yhteiskunnan säätelyn lisäämiseksi. Mikäs sen parempaa, jos säätelyn ja toisinajattelijoihin kohdistuvan väkivallan voi vielä oikeuttaa kauniilla aatteella, kuten tasa-arvolla tai rasismin vastustamisella. Oi aikoja oi tapoja.

6 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Facebookissakin on avattu ryhmä jossa tykätään erilaisista. Miksi minun pitäisi tykätä erilaisista?

Eikö riitä että tulen näiden erilaisten kanssa vain toimeen enkä vihaa heitä?

Vai pitäisikö minun jeesusmaisesti rakastaa karsimatta kaikkia ja koko maailmaa. En minä ainakaan pysty. Vaikka kuinka rasismin vastustajat maanittelisivat. Kykenevätkö nuo oikeasti itsekään vai onko vain trendikästä esiintyä tuolla tavoin.

Kumitonttu kirjoitti...

Eikö riitä että tulen näiden erilaisten kanssa vain toimeen enkä vihaa heitä?

Ei tietenkään riitä, koska silloin olet huono ihminen ja sinut pitää kivittää. Koska kansa on niin tyhmää, suvaitsevaisten on pakko opettaa meitä muita. Suvaitsevaisen ihmisen uudelleen kasvatus perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta suvaitsematon ei opi kuin pakolla. Siksi yhteiskunnassa pätevät kahdet säännöt.

Gruvmor - Maria Olsdotter kirjoitti...

Mutta kai sinulle on tuttu se amerikkalainen 2. maailmansodanaikainen juliste, jossa naiset pärjäävät? Tosin huivi alkuperäisessä kuvassa on semmoinen normaali, hiuksia suojaamaan (siis todella suojaamaan) kietaistu ja solmittu, eikä tuollainen muslimihijabia muistuttava.

"Rosie the Riveter is a cultural icon of the United States, representing the American women who worked in factories during World War II,[1][2] many of whom worked in the manufacturing plants that produced munitions and war supplies."
http://en.wikipedia.org/wiki/Rosie_the_Riveter

Sori jos nyt marmatan ilmiselvästä jutusta.

Minua tuossa "rasisminvastaisessa" julisteessa ärsyttää se, että ilmeisesti siinä suositaan ongelmanratkaisua väkivallan keinoin. Minusta muslimit ovat tuoneet sitä lajia Pohjoismaihin ihan liian kanssa.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Maria linkistä. Enpä tiennyt tuota alkuperäistä julistetta, mutta olisihan se pitänyt arvata, että eivät nuo tollot osaa muuta kuin kopioida ja varastaa. Tuota alkuperäistä kuvaa katsellessa tämä juliste tulee irvokkaaksi, jos se ennen sitä oli vain vastenmielinen.

Igor kirjoitti...

Tuo Marian linkki alkuperäiseen oli loistava osoitus netin voimasta. Aina jossain löytyy joku joka tietää asiasta lisää. Kiitoksia Maria.

Mauttomaksi koko kuvan teki ainakin minulle tuo huivin manipulaatio hijabiksi.

Rasismin vastainen pakkosyöttö tuntuu jo suorastaan vastenmieliseltä aivopesulta. Siihen on jotenkin implisiittisesti rakennettu sisään ikään kuin rasismi olisi 100% todellisuutta. Ja myös että sen taustalla on pelkästään joku alkukantainen muukalaisuuden pelko - ksenofobia.

Ja sellainenkin on keksitty että kriittisyyttä maahanmuuton epäkohtia kohtaan esitetään vain rasismin salakaavuksi. Välillä todella mietityttää ovatko nämä rasismivastaisuudessa uusvalaistuneet hihhulit ihan tasapainoisia. Minulla tulee aivan déjà vu'maisesti mieleen vanhat taistolaiset, jotka suorastaan maanisesti hokivat ja toistivat mantrojaan.

Kumitonttu kirjoitti...

GPI!!!

Myöhäiset onnittelut - sehän on 2/3 pedon luvusta :)

Juu, tuo Marian linkki oli tosi hyvä, koska tuo huivin "uusasettelu" tekee kuvasta todella vastenmielisen. Rasismin vastainen taistelu tuo hakematta mieleen "neuvostovastaisuuden". Kataiset ja kumppanit eivät edes tajua kuinka pahasti he ovat ryvettäneet itsensä ainakin sen sukupolven silmissä, joka vielä muistaa nuo ajat ja mantrat.