Länsiväylä-lehdessä pyydetään lähettämään kysymyksiä eduskuntavaaliehdokkaille. Oma kysymykseni on:
Oletko sitä mieltä, että kuluneen vaalikauden aikana nähty ns. finanssikriisi on seurausta siitä, että lainan antajia tarvitsee kontrolloida tiukemmin vai siitä, että lainan ottajia täytyy kontrolloida tiukemmin? Eli lyhyesti: kumpaa pitää kontrolloida tiukemmin: kansalaisia vaiko poliitikkoja?Lopuksi vielä pieni vertaus tilastoinnista. Suomessa tasoristeysonnettomuudet ja itsemurhat tilastoidaan liikenneonnettomuuksiksi mutta Ruotsissa ne poistetaan.
24 kommenttia:
Kysymyksesi on hyvä mutta hiukan epäselvä kun sen voi ymmärtää useammalla tavalla.
Tarkoitatko kysymykselläsi tavallisia kansalaisia pankin laina-asiakkaina vaiko julkista taloutta lainanottajana? Vaiko julkista taloutta peräti EU-tasolla?
Kun kansalaisen vastaparina on poliitikko niin luulisi kyse olevan julkisesta taloudesta. Mutta miten siihen liittyy tavallinen rivikansalainen, jonka oikeudet on lähinnä valita vaaleissa oma ehdokas?
GPI!!!
Lähinnä viittaan siihen, että ns. finanssikriisi oli lainaajien huolestumista eräiden velallisten halusta maksaa velkojaan takaisin. Kun toisaalta tiedetään, että ei ole olemassa mitään jumalan kaltaista kasvotonta markkinavoimaa, joka hyvyyttään tai pahuuttaan tuhoaa järjestäytyneen yhteiskunnan rakenteita kuin hirmumyrsky Katrina, niin jostainahn ne kasvot näille markkinavoimille täytyy löytää. Tunnen henkilökohtaisesti Suomen suurimpia sijoittajia, tiedän myös keiden varoja he sijoittelevat. Sinun ja minun kaltaisieni tavallisten pisaran verran säästöön saavien ihmisten rahoja, jotka muodostavat valtavat joet, jotka siirtelevät hallituksiakin tieltään.
Lyhyesti siis: pitääkö minun valvontaani lisätä, jos eläkesäästöjeni edunvalvoja epäilee poliitikkojen kykyä huolehtia velvoitteistaan. Jyrki Käteisen lausahdus "nyt otettiin markkinavoimista niskalenkki" kuvastaa pohjatonta ylimielisyyttä meistä - eli markkinavoimista.
Minusta tuntuu, että sekä sinä, että vasemmisto, ja kait myös joku Jyrki ja muut, ovat ymmärtäneet koko ongelman väärin. Ongelma ei ole se, että lainanantajaa ei kontrolloida tarpeeksi. Ongelma on siinä, että pankki ei ole se lainanantaja, vaan se lainanantaja on toinen tallettaja, ja talletusturvan ollessa kovin kattaja, se on veronmaksaja.
Brasiliassa pankinjohtajan huvilat ja purjeveneet takavarikoidaan, jos pankit menevät persiilleen. En väitä, että se on hyvä mallimaa muuten, mutta meikäläinen - ja tämä pitää sisällään myös amerikkalaisen - pankkijärjestelmä on jonkinlainen kapitalismia köyhille, sosialismia rikkaille- järjestelmä.
Pankin sikariporras voi jaella rahoja miten vaan, ja jos homma menee reisille, veronmaksaja hoitaa laskun. Edes johtajien palkkioita ja bonuksia ei voi jälkikäteen periä takaisin, jos ne on tienattu puolirikollisella vilunkipelillä, puhumattakaan siitä, että tuottamuksellisesti aiheutetut tappiot joutuisi korvaamaan.
Normaalielämässä vakuutuskaan ei korvaa, jos omalla huolimattomuudellasi aiheutat jonkun vahingon. Pankkien tapauksessa ongelma on siinä, että jos tulospalkkiojärjestelmä palkitsee holtittomasta lainanannosta, niin palkkiojärjestelmän laatija ei joudu korvaamaan tappioita. Ne on aina jonkun toisten rahoja.
Pankkisektori kärsii samasta ongelmasta kuin valtio: Kun on paljon jonkun muun rahaa, millä mällätä, tehdään hölmöyksiä. Tämän takia sitä valvontaa pankeille halutaan. Voitaisiin siitä luopuakin, mutta ainoa lääke tähän on se, että ihmisten pitää tajuta, että raha sitten ole pankissa turvassa. Muu on sitten taas tavallisen tallaajan kusettamista.
TM ongelmana on se, että talousjärjestelmä on riippuvainen pankeista. Kaikki investoinnit teollisuudessa tehdään velkarahalla.
Suurempi ongelma on, että pankit ovat liian suuria kaatumaan, jos kriisissä päästetään iso osa isoista pankeista kaatumaan se tuhoaa teollisuuden hetkessä.
Se olisi katastrofi valtavalle joukolle ihmisiä.
Ainoa ratkaisu olisi pilkkoa pankit nykyistä paljon pienemmiksi, tällöin pikkupankit voitaisiin päästää konkurssiin ilman suuria ongelmia.
Kunika pilkkominen pitäisi tehdä?
Tähän en osaa vastata.
Talousjärjestelmä on riippuvainen pankeista, koska pankit ovat se, miten rahoitusjärjestelmä toimii. Rahoitusjärjestelmä ylipäätään tarvitaan, koska lainat ovat keino jakaa resursseja yli ajan muiden käyttöön.
Pankki antaa lainan ulos, ja korolla on kaksi roolia. Ensiksikin, se korko on korvaus siitä, että raha on tietyn aikaa jonkun muun käytössä. Toiseksi, se korko on ikäänkuin vakuutusmaksu siitä, että jos lainaa ei pystykään maksamaan takaisin. Pankin koolla ei ole merkitystä ensimmäiseen, mutta on suuri merkitys jälkimmäiseen rooliin.
Talletuksessa homma menee toisinpäin.
Markkinataloudessa pankit tuppaavat kasvamaan, koska isomman on helpompi kilpailla pienemmän kanssa juuri siksi, että se voi ottaa hieman alhaisempaa korkoa lainaajalta ja maksaa hieman suurempaa korkoa tallettajalle, ja silti saada saman tuoton.
Tähän mekanismiin puuttuminen aiheuttaa myös merkittäviä hyvinvointitappioita.
Minusta tuntuu, että sekä sinä, että vasemmisto
Minusta tuntuu, että näin sinut viime viikonloppuna kaupan kassajonossa. Edelläni kärryissä istui pieni poika, joka taukoamatta toisti "paska paska paska" juuri sillä tavalla kun ne tekevät hakiessaan huomiota ja katsekontaktia vanhempiinsa. Sitten lapsi alkoi tuijottaa minua ja huomasin kuulleeni väärin. Hän hokikin "Kumis on sossu Kumis on sossu Kumis on sossu".
En väittänyt sinua vasemmistolaiseksi yllä. Väitin, että sekä sinä, että vasemmistolaiset käytätte käsitteitä tässä vähän väärin. Tyhmäähän minun olisi sellaista esittää, koska sinähän vihjaat selvästikin tarjoavasi täysin päinvastaista lääkettä kuin vasemmistolaiset.
Minun pointtini on lähinnä se, että koko kysymys "kumpaa valvotaan" johtaa harhaan, kun oikeampi kysymys olisi, miten kannustimet saadaan osumaan yksiin. Lisäsäännöstely ei auta, jos edelleen rahan jakamisesta päättää joku muu kuin rahan omistaja. Sillä ei ole merkitystä, kumpaa valvotaan enemmän, lainaajaa vai lainanantajaa, vaan sillä, että lainaaja ja se, jolta rahat tulevat, ovat molemmat kartalla siinä, mitä tapahtuu.
Siis, vielä toisella tavalla ilmaistuna: finanssikriisin kohdalla tuijottaminen dikotomiaan "kansalaiset kontra poliitikot" johtaa harhaan.
Kirjoitin tästä myös blogikirjoituksessani, en tosin kommenttina tähän, vaan aivan toisesta näkökulmasta. Toivottavasti selventää.
TM: "Normaalielämässä vakuutuskaan ei korvaa, jos omalla huolimattomuudellasi aiheutat jonkun vahingon."
Ööö...tahallaan aiheutetut vahingotko sitten korvataan? ;)
"Pankki antaa lainan ulos, ja korolla on kaksi roolia."
Ehkä näin, mutta selvempää on sanoa että korko on rahan hinta.
Joo,
siis tarkoitan: ei vakuutus korvaa, jos aiheutat vahingon tekemällä jotain tavattoman tyhmää. Siis jos jätät avaimet auton virtalukkoon, varkausvakuutus ei korvaa. Jos et laita kotiovia lukkoon, kotivakuutus ei korvaa varastettuja tavaroita. Huomaa, että mikään edellämainituista ei ole mitenkään kiellettyä tai säädeltyä: Ei ole laitonta jättää avainta virtalukkoon tai ovia lukitsematta.
Ja niin edelleen. Valtio pistää kuitenkin rahat tiskiin, jos pankinjohtaja lainaa holtittomasti, ja jos pankinjohtaja ei riko mitään lakeja, niin pankinjohtaja ei vastaa luottotappioista henkilökohtaisella omaisuudellaan.
Ei tässä ole siis kyse niinkään siitä, että säädellään liian vähän tai valvotaan liian vähän, vaan siitä, että välissä on joku, joka ei ole vastuussa tekemisistään.
Korko on tietenkin rahan hinta, mutta aivan kuten minkä tahansa tuotteen hintaan vaikuttavat kustannukset, myös rahan hintaan vaikuttavat kustannukset: rahan lainaamisessa on kaksi kustannusta: intertemporaalinen vaihtokauppa (se, että raha ei ole tässä nyt) ja riski (se, että kaikkia rahoja ei ehkä saakaan takaisin). Kun mietitään rahan tarjontaan ja kysyntään vaikuttavia tekijöitä, nämä on hyvä ymmärtää. Jos toinen on pielessä, niin hintakin on pielessä. Jos riskiä kantaa joku muu, niin hinta jää liian alhaiseksi, ja homma proppaa jostain kohtaa.
Koska ilmaisia lounaita ei ole, joku maksaa jossain vaiheessa sen ylimääräisen riskin kustannukset.
Ei tässä ole siis kyse niinkään siitä, että säädellään liian vähän tai valvotaan liian vähän, vaan siitä, että välissä on joku, joka ei ole vastuussa tekemisistään
Tätä yritin kysymykselläni juuri ilmaista: ongelma ei ratkea lisäämällä pankkien valvontaa (mitä poliitikot vaativat "selättääkseen pahat pankkiirit") vaan lisäämällä poliitikkojen valvontaa, etteivät mene lupaamaan ongelmamaiden luottojen takauksia.
Nähdäkseni olemme asiasta samaa mieltä.
Korko on tietenkin rahan hinta
Korko on riskin (inflaatio ja luottotappio) kuvaaja. Rahan hinta on lyöty kolikon naamapuolelle. Kamelin hinta voi olla sata euroa, mutta sen arvo on Euroopassa nolla. Kukaan ei täällä tarvitse kamelia. Sadan Zimbabwen dollarin hinta on sata Zimbabwen dollaria, mutta sen diskontattu nykyarvo on nolla, koska korkoon on hinnoiteltu riski (ziljoonan prosentin inflaatio).
Kumis, enttä pankkien holtiton luotonanto.
Pitääkö valtioiden taata ne.
Entä talletukset, Irlannin valtion velkakriisiin syynä on sen lupaaman täysi talletussuoja.
Samoin Islanti joutuu maksamaan brittien ja hollantilaisten riskisijoitukset.
Mikä on sijoittajan riski ja vastuu?
Osannet antaa esimerkkejä pankkien "holtittomasta" luotonannosta?
Kannattaa muistaa, että suomalaisilla on omakohtaista kokemusta hyvin erilaisesta pankkikriisistä 90-luvulta, jolloin pankkisektori meinasi kaatua aivan erilaisista syistä johtuen kuin tällä kertaa. Molempia tapauksia yhdistää kuitenkin se, että pankit epäilivät toisten pankkien kykyä maksaa velkansa toisille pankeille. Pankkisektori ei siis sinänsä meinannut kaatua samalla tavalla kuin vaikkapa telakat Suomessa vaan rahoitusjärjestelmä meinasi pysähtyä.
Valtion rahoitusjärjestelmän kaatuminenkaan ei ole poikkeuksellista - otetaan esimerkiksi Islanti 2000-luvulla ja Venäjä 90-luvulla. Ei maailma siihen lopu, mutta vakavia seurauksia sillä on.
Rivien välistä lukien olet siis sitä mieltä, että sijoittajien rahat tulee aina turvata ja heillä ei tule olla mitään riskiä.
Tulkitsinko oikein?
Kyllä 90-luvun kriisi johtui paljolti siitä, että rahaa jaettiin persaukisille olemattomi vakuuksin (tosin NL:n romahtaminen oli myös tärkeä syy).
Samoin viimeisin kriisi syntyi, kun jenkkipankit luotottivat persauksia ostettavat talot vakuutena. Talon hinnoista suurin osa muodostui ilmasta.
Holtitonta luotonantoa löytyy Euroopastakin. Lähdetään nyt vaikka siitä, että Kreikan valtiolle on lainattu liian helpolla ja säädösten epäsymmmetria on mahdollistanut sen, että sitä on saanut pitää taseessa täysin nollariskisenä paperina. Muitakin esimerkkejä on.
Korko on rahan hinta ajan yli. Kymmenen prosentin korko tarkoittaa, että joudun maksamaan kympin siitä, että saan pitää satasen itselläni vuoden, eli se on kyllä ihan konkreettisesti se hinta, samaan tapaan kuin asumisen hinta on vuokra. Arvo on eri asia, rahan arvo on se, mitä rahalla saa. Nimellisarvo vain kertoo montako euroa se on.
Tomi, pankkikriisin syynä 90-luvulla oli rahamarkkinoiden vapautumista seuraanut epäsuhta säännellyn antolainauksen ja vapaan ottolainauksen välillä.
Tidari, en käyttäisi sanaa hinta, koska pankki ei myy vaan lainaa rahaa. Kun lainataan, puhutaan yleiskielellä hinnasta kun tarkoitetaan vuokraa. Mutta tämä on lillukan varsia eikä vie keskustelua eteenpäin.
90-luvun alussa rahamarkkinoilla oli tilanne, jossa oli yhtä aikaa 'vapaat' pääomamarkkinat rajan yli ja valtion/keskuspankin ylläpitämä kiinteä valuuttakurssi. Yleisestiottaen kai nykyisin avotalouden makrossa opetetaan, että tämä yhdistelmä on kuin kutsuisi spekulaattorit kylään syömään kansan piikkiin.
Homma toimii hyvin niinkauan kun tulee ensimmäinen rajumpi heilahdus maksutaseesssa. Sen jälkeen valuutan myyminen lyhyeksi syö keskuspankin valuuttavarannon ja pakkodevalvaatio on edessä. Tämä sama juttu tapahtui myös kaukoidässä 90-luvun lopulla.
Pakkodevalvaatio taasen tulee aina "yllätyksenä" - koska jos tietäisi tarkan hetken, voisi rakentaa ilmaisen rahapumpun - ja ne, jotka ovat rajan yli rahaa lainanneet, menevät konkurssiin. Näin kävi Suomessa.
Esimerkiksi isäni menetti menestyvän yrityksen, joka oli laajentanut toimintaansa ulkomaisella luotolla, ja vaikka toiminta oli voitollista sinänsä, devalvaatio pakotti maksamaan 30 prosenttia lainapääomasta muutaman viikon sisällä. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin myydä juuri investoitu omaisuus (ja paljon muutakin) rajulla tappiolla, kun kiinteistöjen hinnat olivat juuri sukeltaneet.
Tämä sama juttu kävi monelle; useampi pienteollisuusalue Tampereella jäi tyhjilleen 91--96 väliseksi ajaksi. Tai eivät ne täysin tyhjillään olleet, jotain laittomia bileitähän niissä halleissa järjestettiin.
Holtitonta luotonantoa löytyy Euroopastakin. Lähdetään nyt vaikka siitä, että Kreikan valtiolle on lainattu liian helpolla ja säädösten epäsymmmetria on mahdollistanut sen, että sitä on saanut pitää taseessa täysin nollariskisenä paperina
Tätä juuri yritin sanoa; markkinat eivät ole toimineet holtittomasti vaan poliitikot ovat luoneet holtittoman tilanteen takaamalla kreikkojen lainat. Jos halutaan, että pankit lopettavat holtittomuudet eli ottavat vastatakseen yhteiskunnan varojen käytöstä, niin sovitaan sitten niin, mutta on eri asia puhua holtittomasta luotonannosta. Pohjimmiltaan myös Amerikan asuntokupla lähti liikkeelle samoista syistä: hallinto halusi ruuvata riskiä.
Suomen pankkikriisissä "holtiton" luotonanto oli pitkälti Säästöpankeille tyypillistä syistä, jotka johtuvat otto- ja antolainauksen institutionaalisista eroista. SP-leiri haki lisätuottoa kovalla riskillä, koska sen perinteinen kanava supistui kokoon.
Käsittääkseni 90-luvulla markan kellumaan päästäminen oli ns. pakkorakoratkaisu.
NL:n romahtaminen oli tuhonnut idänkaupan kokonaan ja vienti oli jäissä.
Joten kelluttamisen avulla saatiin vienti vetämään länsimaihin, joiden talous oli kunnossa.
Kaiken kaikkiaan kelluttaminen oli oikea ratkaisu vaikka se tuhosikin yrittäjiä, jotka olivat ottaneet ulkomaista lainaa.
Viennin vetäminen auttoi Suomea toipumaan lamasta nopeasti.
Tietenkin. Idänkaupan ja viennin romahdus tuotti juuri sen maksutaseongelman, ja sitä kautta mahdollisti spekulatiivisen hyökkäyksen (eli massiivisen markan lyhyeksimyynnin).
Ongelma ei ollut kelluttaminen, se oli tietenkin oikea ratkaisu. Ongelma oli vahvan markan politiikka ja vapaat valuuttaluotot. Rahoituslaitokset ja yrittäjät eivät ymmärtäneet valuuttaluottojen täyttä riskiä, ja poliitikot ja Suomen Pankki löivät nyrkkiä pöytään, että devalvaatiota ei tule.
Täytyy muistaa, että jälkiviisaus on helppoa. 90-luvun alussa ei vielä ollut niitä kaikkia varoittavia esimerkkejä siitä, mitä kiinteä valuuttakurssi ja vapaa valuuttalainaus voi maan taloudelle tehdä jos maksutase menee kuralle.
Kumis on myös oikeassa siinä, että hallinto so. poliitikot olivat pitkälti syypäitä "holtittomuuteen" myös USA:n asuntoluottokriisissä. He todellakin halusivat jo 90-luvulla leikata korkojen riskipreemiota köyhemmiltä. Tätä varten kehitettiin sitten kaikenlaisia instrumenttejä, joilla mm. FNMA saattoi laajentaa asuntoluottojen arvopaperistamista.
Ei sillä, markkinat voivat arvioida riskin ihan väärin. Ainakin Taleb kritisoi riskimalleja kovasanaisesti. Poliitikkojen puuttuminen riskipreemioihin yleisestiottaen vain pahentaa asioita.
Ongelma oli vahvan markan politiikka ja vapaat valuuttaluotot. Rahoituslaitokset ja yrittäjät eivät ymmärtäneet valuuttaluottojen täyttä riskiä, ja poliitikot ja Suomen Pankki löivät nyrkkiä pöytään, että devalvaatiota ei tule.
Juuri näin.
Sinänsä jännää, että pankitkaan eivät ymmärtäneet riskejä, heidänhän tulisi olla rahoitusriskien asiantuntijoita.
Kumis, et ole vieläkään vastannut, mikä tulisisi olla sijoittajiem riski? Vai eikö heillä kuuluisi olla riskiä lainkaan ja kaikkien riskien tulisi kaatua veronmaksajille? Eikö tämä olisi sosialismia.
Sinänsä jännää, että pankitkaan eivät ymmärtäneet riskejä, heidänhän tulisi olla rahoitusriskien asiantuntijoita.
Mitäs ihmeellistä siinä on? Olen minäkin jonkin alueen asiantuntija, mutta silti teen virheitä. Ei asiantuntijuus tarkoita erehtymättömyyttä, mikä tietysti sinänsä hiukan selittäisi suhtautumistasi erinäisiin asioihin.
mikä tulisisi olla sijoittajiem riski?
Sijoittajien tulee kantaa liiketoimintaansa liittyvä tavanomainen riski. Yksi riskeistä on ns. maariski, joka tarkoittaa, että liiketoiminta kyseisessä maassa sisältää poikkeuksellisia toimintaan liittyviä poliittisia riskejä. Sellainen voi olla esim. epäpätevä tai korruptoitunut johto.
90-luvun pankkikriisin typerimpiä virheitä ei suinkaan ollut pankkin tukeminen (nehän olivat täysin suomalaisessa omistuksessa) vaan niiden myminen pelastamisen jälkeen pilkkahinnalla Ruotsiin, mutta se päätös oli poliitikkojen.
Lähetä kommentti