keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Homofoobikot Pride-viikolla

Lasitalon Pravdassa on peräkkäin kaksi artikkelia, jotka alleviivaavat, kuinka sekaisin liberaali internationalismi on. Ideologiana se muistuttaa Breznevin ajan Neuvostoliittoa, jossa kaiken muun arvostelu oli sallittua, paitsi poliittisen ideologian. Niinpä, kun esimerkiksi vasta rakennettu tie sortui, syy ei suinkaan ollut sosialismin vaan huonon-minkä-lie.

Ensimmäisessä artikkelissaan Pravda kirjoittaa Helsingissä juuri vietettävästä Pride-viikosta. Kirjoituksessa todetaan, että "tasa-arvoa" eli perinteisen perheinstituution romuttamista vastustavat ovat "homo-foobikoita". Tavallinen keskiverto sukankuluttaja ihmettelee, miten hänestä on tullut homofoobikko, kun hän ei ole käynyt tiputtelemassa seksuaalivähemmistön edustajia katoilta tai kivittänyt kuoliaaksi. Sen sijaan, edistykselliset ovat toivottaneet Suomeen tervetulleina valtavan määrän miehiä, joille ei tuota mitään estettä avoimesti paljastaa olevansa homo-, juutalais- ja naisfoobikoita. Suomalainen sukankuluttaja luonnollisesti kokee, että hänestä tehdään pilkkaa - olisi sama kuin vegaania kutsuttaisiin lihafoobikoksi.


Toinen Pravdan artikkeli kertoo, että ranskassa lihafoobikot ovat jo aloittaneet systemaattisen terrorin lihakauppiaita vastaan. Mitäpä jos homofoobikot kivittäisivät ja tuhrisivat homojen omistamia liikkeitä, kiinteistöjä tai autoja? Ja itse asiassa, niinhän he tekevätkin, mutta ne eivät ole suomalaisia homofoobikkoja vaan ihan aitoja puhdasoppista shariaa kannattavia nuoria.

Eilen kuulin Yle Areenan radio-ohjelmasta (All Muslim Panel), jossa nuoret muslimit kertoivat kokemuksiaan (hyvällä suomen kielellä) millaista on olla muslimi. Yksi pojista kertoi, että naisen asema islamissa on moitteeton. Joka muuta väittää, ei tunne oikeaa islamia. Esimerkkinä hän kertoi, kuinka maailman vanhin yliopisto on Marokossa, mikä on osoitus islamilaisen maailman edistyksellisyydestä suhteessa kristittyihin. Väite on tietenkin kahta kautta virheellinen, mutta poika taisi tietoisesti päästellä taqiyaa.

Ensiksikin, maailman vanhin yliopisto lienee ollut Konstantinopolin yliopisto, joka - toisin kuin Marokkon yliopisto - opetti muutakin kuin islamia ja sharialain tulkintaa. Tuohon aikaan Konstantinopoli oli kristitty kaupunki. Se, että muslimit myöhemmin valtasivat ja tuhosivat Konstantinopolin, on aihe jota muslimit eivät halua käsitellä. Lienevätkö he sitten akatemiafoobikkoja?

3 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

"Education at Al Quaraouiyine University concentrates on the Islamic religious and legal sciences with a heavy emphasis on, and particular strengths in Classical Arabic grammar/linguistics and Maliki law, although a few lessons on other non-Islamic subjects such as French, English are also offered to students. Teaching is delivered in the traditional method, in which students are seated in a semi-circle (halqa) around a sheikh, who prompts them to read sections of a particular text, asks them questions on particular points of grammar, law, or interpretation, and explains difficult points." https://en.wikipedia.org/wiki/University_of_Al_Quaraouiyine#Madrasa

Eli tiukkaa tiedettä jo vuodesta 859 on Marokossa harjoitettu. Ilmeisesti ovat kyenneet säilyttämään alkuperäisen oppitason.

Muslimit ovat saaneet 12 Nobelin palkintoa, näistä pari tieteiden alueelta . Juutalaiset ovat olleet hieman onnekkaampia tässä lajissa: http://www.jewishmag.com/99mag/nobel/nobel.htm
Mutta, ei ole sopivaa sanoa, että muslimit ovat saaneet vähemmän Nobeleita kuin Trinity College, Cambridge:
http://english.alarabiya.net/en/media/2013/08/09/Dawkins-s-comments-on-Muslim-Nobel-prize-winners-cause-backlash.html
Syitä muslimien vähäiseen määrään Nobeleita on monia, eräs niistä on... rasismi https://www.quora.com/Why-are-there-so-few-Muslim-Nobel-Laureates-in-sciences

Vai että naisen asema on islamissa moitteeton. Voi olla, mutta onko se sitä islamilaisessa yhteiskunnassa?

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

859 Marokko oli juuri valloitettu muslimien toimesta ja tuo kuvaus kyllä sopii enemmänkin koraanikouluun kuin yliopistoon. Ne tekstit mitä on luettu ovat olleet koraani, hadithit ja sharialaki, kaikki ne kirjoitetaan arabiaksi, kuten kuvauksesta voidaan hyvin lukea. Eli nyt on taas harrastettu hieman taqiuyyaa ja juksattu länkkäreitä. Jos tuo on yliopisto, niin jokaisessa muslimikylässä on sitten nykyäänkin yliopisto.

Vasarahammer kirjoitti...

Pakistanilaissyntyinen muslimi on voittanut fysiikan Nobelin. Pakistanissa ei kuitenkaan olla hänestä ylpeitä, koska Abdus Salam kuuluu kerettiläiseen Ahmadiyya-lahkoon.

https://en.wikipedia.org/wiki/Abdus_Salam

Ahmadiyyat kelpaavat valtajulkisuuteen esittämään "hyviä muslimeja". Tuolloin he esiintyvät muslimeina, eivät lahkonsa edustajina. Yleensä, jos muslimi tekee jotakin hyvää tai osoittaa solidaarisuutta ei-muslimeille, kyseessä on ahmadiyya.