tiistai 26. kesäkuuta 2018

Janne M. Korhonen islamofasisti?

Turkulainen Aalto-yliopiston organisaation ja johtamisen laitoksen jatko-opiskelijaksi itseään kutsuva Janne M. Korhonen on paukauttanut ilmoille sellaisen aivopierun (Ei palvelua fasisteille), että sitä on pakko kommentoida. Kommentoin Korhosen blogiin, että hän itse edustaa natsiaatetta, mikäli hän vastaa kahteen kysymykseen myöntävästi:

1) Kannattaako hän hyvinvointivaltiota
2) Kannattaako hän positiivista diskriminaatiota mustille.

Mikäli hän vastaa kysymyksiin kyllä, hänen ideologiansa edustaa vasemmistolaista rasismia. Tarkalleen ottaen islamofascismia, kuten alla kuvailen. Aiempi kirjoitukseni aiheesta perustui Hege Storhaugin kirjaan "Islam yhdestoista vitsaus".


Lainaan Korhosen kirjoituksen sanoman ydinviestin alle:
Vastustakaa siis fasismia vastustamalla fasisteja. Mihin he menevätkin, evätkää heiltä heidän rauhansa luulla, että modernin ajan synkintä ja epäinhimillisintä aatetta kannattava, toisilta ihmisiltä heidän synnynnäisten ominaisuuksiensa vuoksi ihmisarvon epäävä voi odottaa tulevansa kohdelluksi jotenkin muuten kuin ihmiskunnan vihollisena ja hylkiönä. Kun näette fasismia tai rasismia julkisesti kannattavan – hyvä lista kannattajista löytyy esimerkiksi nykyisen Perussuomalaisen puolueen aktiiveista ja muista ns. haittaisänmaallisten, ihmisoikeuksia vastustavien organisaatioiden jäsenlistoista – tehkää hänelle rauhanomaisesti mutta jämerästi selväksi, ettei hän ole tervetullut saman katon alle. Tehkää hänen puolestaan vain se, minkä laki, työnantajanne nimenomaiset määräykset ja hänen muilta ihmisiltä epäämänsä perusinhimillisyys ehdottomasti edellyttävät teitä tekemään. Mutta tehkää myös tiettäväksi, että jos hän luopuu ihmiskunnalle vihamielisestä aatteestaan, hän on jälleen tervetullut ihmisyhteisöön. Fasistien ja rasistien hyljeksintä on perusteltua nimenomaan siksi, koska näistä mielipiteistä on täysin mahdollista ja jopa helppoa luopua.
Syy, miksi kommentoin Korhosen kirjoitusta johtuu siitä, että hänelle fasistit ja natsit (ja Perussuomalaiset) ovat sama asia. Toisin sanoen, Korhonen asemoi mm. juutalaisten holokaustiin syyllisen ideologian päävastustajakseen. Se on ihan hyvä lähtökohta, en minäkään arvosta juutalaisten joukkomurhaajia. Kuten Göteborgin esimerkki kuitenkin osoittaa, Euroopassa antisemitismi loimuaa erityisesti muslimien joukossa. Vastaavia rikoksia on tehty erityisen paljon Ranskassa ja Saksassa, ja aihetta on tutkittu mm. Pew-researchin toimesta.


Nyt siis herää kysymys: jos Korhonen oikeasti on sitä mieltä, että mm. juutalaisiin kohdistuvan vihan ja väkivallan uhan edustajia tulee julkisesti halveksia ja hyljeksiä ja kieltäytyä palvelemasta heitä, niin päteekö tämä myös Suomessa oleviin jihadisteihin, salafisteihin ja Muslimiveljeskunnan kannattajiin? Jos natsit löytyvät Perussuomalaisten jäsenluettelosta, löytyvätkö muslimifanaatikot moskeijan ovelta? Onko oikeutettua olettaa, että muslimi pukeutumisensa tai puutteellisen kielitaitonsa vuoksi kannattaa puhdasoppista shariaa, kuten homojen kivittämistä?

Koska oletan Korhosen olevan sanojensa mittainen mies ja kykenevä loogiseen ajatteluun, uskon hänen todellakin tarkoittaneen, että missä ikinä kohtaattekin juutalaisiin, naisiin tai muihin vääräuskoisiin kielteisesti tai jopa väkivaltaisesti suhtautuvan ihmisen, kieltäytykää kaikesta lain sallimasta yhteityöstä hänen kanssaan. Esimerkkejä tällaisista ihmisistä Korhonen kertoo löytyvän sekä Perussuomalaisten jäsenistä että ilmeisesti myös moskeijoista.

Todettakoon lopuksi pakollinen vastuuvapauslauseke: minusta kaikkien Suomessa laillisesti olevien Suomen kansalaisten oikeudet ovat yhtäläiset syntyperästä jne. riippumatta. Muslimi saa ympärileikata poikansa samoilla perusteilla kuin lesbopari saa kasvattaa pojastaan vegaanin. Toiset ideologiat ovat inhimillisempiä kuin toiset, ja se ajatus on monikulttuurisessa yhteiskunnassa vaan hyväksyttävä. Jos muslimien tavat eivät sovellu pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan, silloin heidät tulee pysäyttää rajalle. Tänne päässeillä muslimeilla on silti ihan samat oikeudet seurata uskontonsa oppeja kuin täällä syntyneillä Vihreilläkin on oman Gaia-panteisminsa.

Lisäksi, kaikkia ihmisiä tulee kohdella siten, että toiminta ei lisää vastakkainasettelua "oikeassa" ja "väärässä" olevien kesken.

9 kommenttia:

Tupla-J kirjoitti...

Mielestäni on lyhytnäköistä odottaa minkäänlaista konsistenssia vastapuolelta. He eivät ole totuuden puolella, joten heille logiikka, konsistenssi ja terve järki ovat vihollisia. Mitä älyttömämmän ristiriidan he keksivät kannatettavaksi, sitä kovempaa sen puolesta ollaan erotukseksi siitä rahvaasta, joka peseytyy säännöllisesti ja käy töissä.

Kumitonttu kirjoitti...

Tuplis, olet varmasti oikeassa. Korhonen edustaa niitä hyvää tarkoittavia tolloja, jotka esimerkiksi kauhistelevat holokaustia ja rientävät halaamaan juutalaisia. Kun juutalaiset toteavat, että he eivät tarvitse eivätkä halua edistyksellisten halauksia vaan toimivia aseita puolustaakseen itseään, nämä korhoset suuttuvat ja juoksevat ählyjen luo, jotka ottavat kaiken huomion ja rahan vastaan jokaiselta, joka kuuntelee heidän salaliittoteorioitaan.

Imulippo kirjoitti...

Sehän on tärkeä vapaus, että kenenkään ei ole pakko olla kenenkään kanssa missään tekemisissä. Korhonen ja kumppanit vain tuppaavat rajaamaan vapauden syrjiä itsellensä, eivät eri mieltä oleville. Jos et halua leipoa kakkua homojen häihin, niin he haluavat laittaa sinut ojennukseen laeilla uhkaamalla, kun samaan aikaan ajattelevat olevansa rauhan puolella ja vihaa vastaan. Ilman että on edes puhuttu eri mieltä olevan kanssa niin jo ollaan tuomitsemassa natsiksi ja eristämässä yhteisöstä.

Kumitonttu kirjoitti...

Tai jos kutsut suomeksi naista huoraksi, tuomio tulee. Kun molotat arabiaksi, kaikki on sallittua.

Kun Puolassa aikoinaan oli sosialistinen komento, katolinen kirkko oli ainut vastavoima. Sen takia uskonnonvapaus on niin tärkeä asia pitää mielessä. Samoin edistyksellisten ihkuttama Finlayson oli aikansa todellinen turvapaikanhakija kveekarina. Englannissa kiellettyä, Suomessa sai suojan uskonvapauteen perustuen.

Jos me oikeasti olemme sitä mieltä että somalit kaipaavat Suomesta turvapaikkaa, heille kuuluu uskonvapauteen perusteella oikeus harjoittaa uskontoaan. Vai onko tämä taas se kohta kun kansainvälisiä lakeja ei kuulu noudattaa... Sillä silpominen "ei ole oikeaa islamia, joka on rauhan uskonto".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tuplis tuossa oikeastaan kiteytti jo olennaisen. Mietin vaan keskenäni että mikä on se minimitaso jolla pääsee tuollaisen ihmisen silmissä natsien joukkoon? Se ei taida olla kovin paljoa.

MikkoK kirjoitti...

Janne Korhonen erehtyy jo lähtökuopissa nimittäessään natsiaatetta modernin ajan synkimmäksi ja epäinhimillisimmäksi aatteeksi. Kyllä hänen itsensä edustama kommunismi vie murhanhimossa siitä voiton monen ratakierroksen edestä.

Korhonen on voi olla toisaalta tahtomattaan oikeassa sikäli, että sosialismi (=kansallissosialismi +kommunismi +khmerismi +maoismi +juche +....) on maailmanhistoriassa ylivoimainen murhakultti. Sosialismin murhasaldo on sitä paitsi koko ajan kasvussa.

Kumitonttu kirjoitti...

Ykä - natsiksi pääsee pelkästään sillä meriitillä, että ei osaa luetella kaikkia 32 sukupuolta.

MikkoK - Korhonen ei ilmiselvästi ymmärrä olevansa kommunisti. Hänen kaltaisensa ihmiset oikeasti kuvittelevat, että heihin ei päde perinteinen vasen/oikea-akseli, vaan he ovat edellä. Se on sikäli ymmärrettävää, että 90% suomalaisista on sosialisteja. Heidän silmissään ihan aito oikeistolainen on jo äärioikeistolainen. En siis puhu "äärioikeistosta" joka taas on eri asia.

Katselin eilen jotain leffaa, jossa liikuttiin nykyajan Afrikassa. Oli melko kummallista nähdä, miten valtava elintasoero siellä on. Jos ja kun jossain vaiheessa Eurooppa unohtaa sosialismin ja palaa takaisin konservatiivisille juurilleen, kansa joutuu oikeasti miettimään, millä tavalla se elättää itsensä. Nythän moista detalijia on aivan turha pohtia, koska maksaja löytyy joko hyvällä tai pahalla - väkivallalla uhkaamalla.

Michelange kirjoitti...

Minäkin yritin kommentoida tuohon kirjoitukseen. Ei mennyt kommenttini läpi kuten ei ilmeisesti omasikaan. Minun kontribuutioni tosin oli tietoisen provoileva, etten sanoisi karnevalistinen, niin että en oikeastaan odottanutkaan sen tulevan hyväksytyksi. Sinä lienet ollut vakavammalla mielellä liikkeellä.

Kumitonttu kirjoitti...

Michel, toiseen kysymykseeni hän vastasi. Ei ole Korhosella kaikki feministit kirkkoveneessä. Aivan tragikoominen vastaus.