keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Vihreä hakaristi taivaalla

Ihmismieli on ennalta-arvaamaton ja epäjohdonmukainen. Järkevinä pitämiämme ihmisiä voidaan kuvata kaksinaismoralisteiksi ja epärationaalisiksi. Maailma on täynnä paradokseja joita on vaikea ymmärtää. Modernin ajan suurin paradoksi on tiedonvälitykseen keskittyneen median haluttomuus tulkita paradokseja. Pääosin kyvyttömyys johtuu ideologisesta puhdasoppisuudesta, joka leimaa erityisesti vasemmistoa. Oikeistolainen maailmankuva perinteisesti on nojannut klassiseen filosofiaan, joskin silläkin on omat kristillisen ideologian puhdasoppisuutta vaativat kannattajansa. Ei ole sattumaa, että Jan Vapaavuori puhuu "pyhistä arvoista".

En tee suurta vääryyttä, jos luettelen nyky-Suomen pahimmat antisemiitit: Rosmo Soininvaara, Örkki Tuomioja, Lee Andersson, Jyrki Käteinen ja Hesarin toimitus. Jokaisessa em. puolueissa on myös niitä, jotka poliittisen korrektiuden vuoksi pitävät suunsa kiinni, mutta jotka ymmärtävät Israelia uhkaavan islamin todellisen luonteen. Nimeltä heitä on turha mainita tässä yhteydessä.

Kannattaa huomata erityisesti se, että hakaristi on väriltään Vihreä (sic).

Suomalaisessa kansallismielisessä skenessä kansallissosialistiset piirit ovat saaneet näkyvyyttä (vaikkakaan eivät kannatusta) kiitos antinationalistisen toimittajakunnan. Valtaosa suomalaisista kannattaa sosialismia sen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan muodossa. Heillä ei ole sympatiaa rodunjalostusta kohtaan toisin kuin toimittajakunnalla, jonka mielestä neekerit, arabit ja muut "valkoisen patriarkaatin sortamat" ovat niin vähä-älyisiä, etteivät selviä ilman taloudellista tukea. Tuen järjestää vasemmisto, joka jakaa "valkoiselta patriarkaatilta" kerättyjä veroja äänestäjilleen (Curley-ilmiö).

Gaza on alue, jota Hamas terrorisoi vapaasti. Hamas on vastuussa gazalaisten kurjuuudesta. Hamas on järjestö, joka kannattaa juutalaisten tuhoamista. Hamas on samalla eurooppalaisen vasemmiston nuolenkärki sen tavoitellessa juutalaisten joukkomurhaa. Aikamme suurin paradoksi on, että media puolustaa Hamasia samalla kun se vastustaa suomalaista kansallissosialismia. Nadia Al-Noorin kolumni kuvaa hyvin, miksi länsimainen media on niin sekaisin.

5 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Palestiinalaiskultti elää ja voi hyvin Suomessa. Palestiinalaiset ovat ikuisia uhreja eikä heiltä edellytetä samaa kuin israelilaisilta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Minkähänlainen älämölö nousisi jos joku tavallinen suomalainen jätkäporukka lennättelisi hakaristileijaa?

Veijo Hoikka kirjoitti...

Palestiinalaisten johtajilla on mennyt ja menee hyvin:
https://www.gatestoneinstitute.org/3066/how-much-is-mahmoud-abbas-worth
https://www.cbsnews.com/news/arafats-billions/
Heidän alamaisensa uhraavat kaiken pomojensa viitoittamalla tiellä.

Mutta onhan sorretulla palestiinan kansalla hyväsydämisiä suojelushenkilöitä (kansa ??? https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=175388 )
https://www.gatestoneinstitute.org/10703/unesco-israel-antisemitism

Toisaalta heillä on vastassaan maailman ehkä tehokkain armeija. Maine riittää, ei tarvita linkkejä.

Vasarahammer kirjoitti...

Tässä vielä uutinen siitä, mitä hakaristilla koristellut leijat tekevät Israelissa.

http://honestreporting.com/idns-06-05-2018-sderot-fire/

Palavat leijat sytyttävät tulipaloja ja tuhoavat viljelyksiä.

QroquiusKad kirjoitti...

Mikäpä islamistien on hakaristileijoja lennätellessä:
mikäli joku länsimainen toimittelija jostain ihmeen syystä sattuisi peräänkuuluttamaan heiltä syytä natsisymbolin käyttöön, rähisisivät he vastaukseksi Israelin olevan se natsi, jota he syyllistävät tällä tavalla!

Eikä tämä ole mitään omaa päättelyäni saati kuvittelua: juuri tällaisia äänenpainoja saan jatkuvasti lukea maakuntalehdestäni, jota tapojeni orjana tilaan samoin kuin ostan Iltalehden paperiversiota.