Tommy Robinson

Täydelliseksi järkytyksekseni luin, että englantilainen kansalaisaktivisti Tommy Robinson on laitettu vankilaan. Niille, jotka eivät miestä tunne, voivat lukea Wikipedia-artikkelin tai tilata elämäkerran.

Omalle ikäluokalleni Englanti oli hieno maa. Sen mahtava menneisyys vastuuntuntoisena siirtomaaisäntänä tuoksui Lontoossa intialaisina ravintoloina, yläluokan kettujahdit huokuivat vaurautta ja sen huumori kuivaa kuin beduiinin sandaali. Mutta parasta Englannissa oli sen sitoutuminen sananvapauteen, joka kylmän sodan suomalaisesta tuntui käsittämättömältä. Pitkään, ja miksei edelleenkin, Suomessa oli tapana muistuttaa, että "todellisissa" sivistysvaltioissa poliittinen vastuu tarkoittaa eroamista.

Tommy Robinsonin kohtelu paljastaa kaiken muuttuneen myös Euroopan Afrikan tähdessä. Englannissa suunniteltiin vakavissaan jopa Trumpin maahantulokieltoa, mutta toistaiseksi maahanpääsy on estetty vain Geert Wildersin tapaisilta kriitikoilta. Viranomaiset toivovat Robinsonin ymmärtävän lähteä maanpakoon samalla tavalla kuin Ayaan Hirsi Ali Hollannista tai maksavan protestinsa hengellään, kuten Charlie Hebdon toimitus.

Robinson on raportoinut muslimimiesten seksuaalirikosten oikeudenkäyntejä, joista muu media mieluummin vaikenee. Robinson on Junes Lokan, Ilja Janitskinin ja Marco de Wittin kaltainen sosiaalista mediaa taitavasti hyödyntävä ja eettisesti valveutunut kansalainen. Tietynlainen ukkosenjohdatin, jota heikot johtajat pitävät ongelmalapsena, mutta joka tosiasiassa vain purkaa jännitteitä. Jos johdin poistetaan, jännitteet vain pahenevat ja voivat sytyttää kunnon roihun.

Aivan kuten suomalaiset kollegansa, myös Robinson on jäänyt ilman viranomaisten suojelua. Oikeastaan päin vastoin, näitä kaikkia yhdistää poliisin ja syyttäjänlaitoksen ahdasmielinen pikkupolitikointi. Virkamiehet ovat humaltuneet omasta voimastaan kuin kiusattu härkä areenalla. He haistavat veren ja aikovat repiä uhrinsa kappaleiksi. Turhaan ei koulun historian tunnilla opetettu, että valtionhallinto voi milloin tahansa muuttua kansalaistensa suojelijasta heidän sortajakseen. Nyt olemme todistaneet tällaisen historiallisen käänteen myös ennen niin arvokkaassa saarivaltakunnassa. Täällä tsaarien luvatussa maassahan byrokraattien voimainnäytössä ei ole mitään uutta tai ihmeellistä.

Mutta nyt tulee se mielenkiintoisin kohta: Robinsonin vankilaan määrännyt tuomari määräsi myös päätöksen ja toimeenpanon salaiseksi. Saman päivän aikana perinteinen media poisti uutisensa Robinsonin tapauksesta. Myös monet kanssaihmiset poistivat kommenttinsa sosiaalisesta mediasta peläten kohtaavansa Robinsonin kohtalon. Robinson sai vuosi sitten ehdollisen vankeusrangaistuksen samanlaisen oikeudenkäynnin seuraamisesta, mikä tässä yhteydessä muutettiin ehdottomaksi vankeudeksi.

Englannissa seksuaalirikolliset saavat laajaa tukea yhteisöltään, joka kerääntyy oikeustalolle häiritsemään uhreja perheineen ja näiden tukijoukkoja. Vääräuskoisen raiskauksesta annettu vankeustuomio ei ole sharian mukainen, joten epäilemättä muhamettilaiset kokevat, että englantilainen oikeusjärjestelmä sortaa heitä rasistisesti. Näistä asioista ei kerrota lehdistössä eikä niistä varsinkaan anneta rangaistuksia.

Englannin asioista perillä olevat kuvailevat, että poliisi ottaa kiinni ja tuomari rankaisee niitä, joiden tukijoukot eivät nouse barrikadeille. Islamista on tullut se luokan häirikkö, joka saa opettajan jakamaan rangaistuksia kympin tytöille. Englannissa on järjestetty Robinsonille tukimarssi, jota seuranneet arvioivat että tämä voi olla se kesä, jolloin englantilaisten kuppi menee nurin. Huomion arvoista kuitenkin on, että yksikään poliitikko - tai korkea virkamies - ei ole noussut kyseenalaistamaan Robinsonin kohtelua.

Janitskin on jo imaistu pyörteeseen, kun taas Lokka ja de Wit ovat vasta imussa. Halla-aho näyttää päässeen turvaan akanvirtaan noustuaan merkittävään yhteiskunnalliseen johtoasemaan. Pari toimittajaa on tehnyt Janitskinista rehellisen henkilökuvan, mutta muuten yhteiskuntamme sananvapaudesta huolissaan oleva media pitää kansalaisaktivisteja lähinnä ongelmajätteenä. Tämä on se syy, miksi näistä asioista on käytännössä pakko kirjoittaa nimimerkin takaa. Minulla ei ole aikaa eikä halua lähteä käräjöimään, saanko tytötellä, homotella tai kutsua neekeriksi ihmisiä niin halutessani. Haukku se ei edelleenkään haavaa tee.