sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Tommy Robinson

Täydelliseksi järkytyksekseni luin, että englantilainen kansalaisaktivisti Tommy Robinson on laitettu vankilaan. Niille, jotka eivät miestä tunne, voivat lukea Wikipedia-artikkelin tai tilata elämäkerran.



Omalle ikäluokalleni Englanti oli hieno maa. Sen mahtava menneisyys vastuuntuntoisena siirtomaaisäntänä tuoksui Lontoossa intialaisina ravintoloina, yläluokan kettujahdit huokuivat vaurautta ja sen huumori kuivaa kuin beduiinin sandaali. Mutta parasta Englannissa oli sen sitoutuminen sananvapauteen, joka kylmän sodan suomalaisesta tuntui käsittämättömältä. Pitkään, ja miksei edelleenkin, Suomessa oli tapana muistuttaa, että "todellisissa" sivistysvaltioissa poliittinen vastuu tarkoittaa eroamista.

Tommy Robinsonin kohtelu paljastaa kaiken muuttuneen myös Euroopan Afrikan tähdessä. Englannissa suunniteltiin vakavissaan jopa Trumpin maahantulokieltoa, mutta toistaiseksi maahanpääsy on estetty vain Geert Wildersin tapaisilta kriitikoilta. Viranomaiset toivovat Robinsonin ymmärtävän lähteä maanpakoon samalla tavalla kuin Ayaan Hirsi Ali Hollannista tai maksavan protestinsa hengellään, kuten Charlie Hebdon toimitus.

Robinson on raportoinut muslimimiesten seksuaalirikosten oikeudenkäyntejä, joista muu media mieluummin vaikenee. Robinson on Junes Lokan, Ilja Janitskinin ja Marco de Wittin kaltainen sosiaalista mediaa taitavasti hyödyntävä ja eettisesti valveutunut kansalainen. Tietynlainen ukkosenjohdatin, jota heikot johtajat pitävät ongelmalapsena, mutta joka tosiasiassa vain purkaa jännitteitä. Jos johdin poistetaan, jännitteet vain pahenevat ja voivat sytyttää kunnon roihun.

Aivan kuten suomalaiset kollegansa, myös Robinson on jäänyt ilman viranomaisten suojelua. Oikeastaan päin vastoin, näitä kaikkia yhdistää poliisin ja syyttäjänlaitoksen ahdasmielinen pikkupolitikointi. Virkamiehet ovat humaltuneet omasta voimastaan kuin kiusattu härkä areenalla. He haistavat veren ja aikovat repiä uhrinsa kappaleiksi. Turhaan ei koulun historian tunnilla opetettu, että valtionhallinto voi milloin tahansa muuttua kansalaistensa suojelijasta heidän sortajakseen. Nyt olemme todistaneet tällaisen historiallisen käänteen myös ennen niin arvokkaassa saarivaltakunnassa. Täällä tsaarien luvatussa maassahan byrokraattien voimainnäytössä ei ole mitään uutta tai ihmeellistä.

Mutta nyt tulee se mielenkiintoisin kohta: Robinsonin vankilaan määrännyt tuomari määräsi myös päätöksen ja toimeenpanon salaiseksi. Saman päivän aikana perinteinen media poisti uutisensa Robinsonin tapauksesta. Myös monet kanssaihmiset poistivat kommenttinsa sosiaalisesta mediasta peläten kohtaavansa Robinsonin kohtalon. Robinson sai vuosi sitten ehdollisen vankeusrangaistuksen samanlaisen oikeudenkäynnin seuraamisesta, mikä tässä yhteydessä muutettiin ehdottomaksi vankeudeksi.

Englannissa seksuaalirikolliset saavat laajaa tukea yhteisöltään, joka kerääntyy oikeustalolle häiritsemään uhreja perheineen ja näiden tukijoukkoja. Vääräuskoisen raiskauksesta annettu vankeustuomio ei ole sharian mukainen, joten epäilemättä muhamettilaiset kokevat, että englantilainen oikeusjärjestelmä sortaa heitä rasistisesti. Näistä asioista ei kerrota lehdistössä eikä niistä varsinkaan anneta rangaistuksia.

Englannin asioista perillä olevat kuvailevat, että poliisi ottaa kiinni ja tuomari rankaisee niitä, joiden tukijoukot eivät nouse barrikadeille. Islamista on tullut se luokan häirikkö, joka saa opettajan jakamaan rangaistuksia kympin tytöille. Englannissa on järjestetty Robinsonille tukimarssi, jota seuranneet arvioivat että tämä voi olla se kesä, jolloin englantilaisten kuppi menee nurin. Huomion arvoista kuitenkin on, että yksikään poliitikko - tai korkea virkamies - ei ole noussut kyseenalaistamaan Robinsonin kohtelua.

Janitskin on jo imaistu pyörteeseen, kun taas Lokka ja de Wit ovat vasta imussa. Halla-aho näyttää päässeen turvaan akanvirtaan noustuaan merkittävään yhteiskunnalliseen johtoasemaan. Pari toimittajaa on tehnyt Janitskinista rehellisen henkilökuvan, mutta muuten yhteiskuntamme sananvapaudesta huolissaan oleva media pitää kansalaisaktivisteja lähinnä ongelmajätteenä. Tämä on se syy, miksi näistä asioista on käytännössä pakko kirjoittaa nimimerkin takaa. Minulla ei ole aikaa eikä halua lähteä käräjöimään, saanko tytötellä, homotella tai kutsua neekeriksi ihmisiä niin halutessani. Haukku se ei edelleenkään haavaa tee.

11 kommenttia:

Kiki Duracell kirjoitti...

Olet väärässä, kun sanot, ettei Englannissa kukaan poliitikko ole noussut vastustamaan Tommy Robinsonin kohtelua. UKIP:n nykyinen puheenjohtaja, Gerard Batten, oli mukana eilisessä Tommyn pidätystä ja vangitsemista vastustaneessa mielenosoituksessa. Samoin meppi Janice Atkinson oli paikalla. Atkinsonin haastattelu löytyy YouTubesta, samoin kuin Battenin puhe. En tiedä, oliko For Britain-puolueen johtoa myöskin paikalla, kuten oli ollut Tommyn organisoimassa Day For Freedom-miekkarissa parisen viikkoa sitten. Mutta Batten ja Atkinson olivat ainakin paikalla.

QroquiusKad kirjoitti...

Engelsmanni saa syyttää nykytilanteesta vain itseään ja siirtomaaisännyyttään:
mitäs läksivät siirtomaistaan jättäen ne primitiivi-ihmisten käsiin?

Nyt viimemainitut tungeksivat sankoin joukoin Saarivaltakuntaan kokien sen jonkin sortin "oikeudekseen", kun engelsmanni heitä aikoinaan kuulemma niin pahoin sorti.
Sorto ilmeni mm. rakentamalla päällystetttyjä maanteitä, rautateitä, satamia, lentokenttiä ym., yrittämällä opettaa primitiivi-ihmisillekin näitä ja monia muita eurooppalaisten kehittämiä asioita sekä ottamalla ihmiskuntaa hyödyttävään käyttöön siirtomaiden suunnattomat luonnonvarat, joita primitiivi-ihmiset eivät olisi omin päin kyenneet hyödyntämään juuri minkään vertaa.
Kuten eivät kykenisi edelleenkään, ellei kaiken pahan alku ja juuri, eli valkoinen heteromies olisi siellä niitä tänäänkin hyödyntämässä heidänkin hyväkseen.

Primitiivi-ihmisten käyskentelyalueiden kolonisointi valkoisen heteromiehen (no, oli heissä homomiehiäkin kuten Cecil Rhodes) kontrolliin oli siirtomaiden asukkaiden historian suurin edistysaskel.
Siirtomaa-ajan päättyminen on ollut primitiivi-ihmisten elänmän kaikkien aikojen raskain vastoinkäyminen.

Eikä tätä saa edes sanoa ääneen omalla nimellään ja naamallaan, koska se on nykyään rasismia. Joten katsokaa engelsmannit peiliin. Kikkelis kokkelis, mitäs läksit?
Sillä heitteillejättöähän se oli!

Kumitonttu kirjoitti...

Kiki Duracell, kiitän oikaisusta. Oletan silti, että ainoa merkittävä poliittinen painostus taitaa tulla USA:sta, jossa Robinsonin kohtelua seurataan huolestuneena.

QK, Englannin suuri virhe oli tosiaan laskea alusmaittensa asukkaita saarelleen. Olisi pitänyt vaan tylysti todeta, että hoitakaapa itse asianne tästä lähtien.

Becker kirjoitti...

Pidin itse aikoinaan Englantia jonkinlaisena demokratian mallimaana. Nyt siitä on muodostunut anarkotyrannian mallimaa. Hirvittävä kehitys.

Kumitonttu kirjoitti...

Becker, jokainen demokratia tuhoutuu, koska demokratian ongelma on enemmistön diktatuuri. Se toteutuu Curley-ilmiön muodossa kaikissa demokratioissa. Yhdysvallat on vielä pyristellyt vastaan, mutta Obaman ja Clintonin hallinnon aikana tulevaisuus on valitettavasti paljastunut.

Yhteiskunnat kehittyvät ja romahtavat dekadenssiin, jota liberalismi ajaa. Kun pieni vähemmistö ihmisistä kärsii liberaaleista uudistuksista, se ei jaksa lähteä vastustamaan peukaloruuvia. Ongelma on siinä, että se pieni vähemmistö luo lisäarvon, ja kun sen henkireikä on kutistettu olemattomiin, lisäarvon tuotto kuihtuu pois. Sitten liberaaleilta loppuvat toisten rahat.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Saksalainen MP yrittää hankkia Robinsonille poliittista turvapaikkaa Saksasta. Eli vähän sama kuin Länsi-Saksasta menisi poliittiseksi pakolaiseksi Itä_Saksaan. Toivottavasti POTUS Trump hoitaa miehen USA:an.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Hups! Unohtui linkki:
http://www.thegatewaypundit.com/2018/05/german-mp-offers-tommy-robinson-asylum-hes-a-political-prisoner/

Vasarahammer kirjoitti...

Radikaalia islamia on siedetty ja hyysätty Britanniassa vuosikymmeniä. Nyt kukaan poliitikko ei uskalla tehdä sille mitään.

Britannia on taloudellisesti riippuvainen Lontoon citystä ja sen rahoituspalveluista. Näiden asiakkaista Persianlahden maat muodostavat merkittävän osan. Lisäksi briteillä on meneillään asekauppoja näiden maiden kanssa.

Kun ristiriidat kärjistyvät monikulttuurisessa yhteiskunnassa, valtio käy sen osapuolen kimppuun, jonka kurmoottaminen uhkaa sitä vähiten. Viranomaiset eivät pelkää Robinsonia tukevia brittejä yhtä paljon kuin he pelkäävät muslimeja, joiden väkivaltapotentiaali on aivan toisella tasolla.

Monikulttuurisessa yhteiskunnassa viranomaisia kahlitse myös rasismin pelko, eli viranomaiset pelkäävät, että heidän katsotaan toimineen rasistisesti. Siksi vähemmistöjen perseilyä katsotaan pitkään sormien läpi. Grooming-jengit levisivät liki kaikkiin Britannian suuriin kaupunkeihin, ja niitä katsottiin sormien läpi vuosikymmeniä. Kyseessä on yksi kammottavimmista rikoksista modernina aikana ja viranomaisten kädettömyys tekee rikoksista vielä kammottavampia.

Eikä kannata unohtaa, että monissa grooming-kaupungeissa oli muslimipäättäjiä johtopaikoilla. He suojelivat ennemmin omia äänestäjiään kuin nuoria valkoihoisia tyttöjä.

Vasarahammer kirjoitti...

Kannattaa myös huomata, että vähemmistöjen eristäytyneisyys suojeli myös grooming-jengejä. Siksi pakistanilaistaustaiset muslimit eivät antaneet uskonveljiään ilmi. Paikalliset imaamit eivät ole julkaisseet fatwaa, jolla grooming-jengit olisi tuomittu. Miksi olisivatkaan, koska islam ei moista kiellä.

Kumitonttu kirjoitti...

Veijo Hokka, Saksassa sananvapaus ei ole sen parempi kuin Englannissa, mutta onkin paradoksaalista että juuri Saksa voisi toimia turvapaikkana Englannissa ahdistetuksi tulleille ihmisille. Niin ne ajat muuttuvat...

Vasahammer, kun ensi kertaa kuulin näistä valkoisten tyttöjen hyväksikäytöistä, ajattelin ettei se voi olla totta, kun siitä ei oltu ikinä mainittu suomalaisessa mediassa. On sairasta, että #MeToo levisi Suomenkin feministimediassa kuin kulovalkea, mutta näille uhreille ei meidän toimittajilta riitä sympatiaa.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Voihan se olla niinkin, että Tommyn linnavierailu on tehty harrin mekaanikon henkisen koskemattomuuden turvaamiseksi. Tai vaan niinku kivana yllärilahjana...
Pitäisköhän varata aika psykiatrille, kaikkea vainoharhaa sitä on nykyään liikkeellä. Siis ennaltaehkäisynä.