Leipäpapit Allahin kätyreinä

Verkkouutisten mukaan joka kymmenes suomalainen pappi on niin sanottu leipäpappi.

Kirkon akateemisten toiminnanjohtaja Jussi Junnin mielestä papin ja kanttorin työtä ensisijaisesti toimeentulonsa kautta hahmottavien määrän kasvu on mielenkiintoinen ilmiö.

– Se lienee yhteydessä myös siihen, mitkä osa-alueet jäsenemme kokevat työssään keskeisiksi. Perinteisten hengellisten tehtävien merkitys näyttää vähentyneen ja yhteiskunnallisen toiminnan merkitys kasvaneen jäsentemme keskuudessa, Junni arvelee tiedotteessa.

Huoraaminenhan on vanha ammatti, eikä opportunismilta ole suojassa mikään ammattikunta. Pappien osalta hyvänä verrokkina toimivat imaamit. Imam on arabiaa, ja tarkoittaa Führeriä, johtajaa. Juutalaisuudessa pappia vastaa rabbi, joka tarkoittaa viisasta. Kuinka kuvaavaa, eikö?

Rabbin tehtävä on lähinnä "konservatiivinen" eli säilyttää jumalanpalveluksen rituaalit sukupolvelta toiselle. Myös kristillisen kirkkokunnan ortodokseilla isä on lähinnä rituaalien noudattaja, kun taas katolisessa kirkossa papisto toimii tulkkina Jumalan ja ihmisen välissä. Reformaation käyneissä kristillisissä seurakunnissa pappi on jotain siltä väliltä; ehkä eniten kuitenkin sukupolvien välisen rituaalisen tiedon välittäjä. Harva luterilainen kokee, että papilla olisi suora puheyhteys Jumalaan.

Leipäpappien ilmaantuminen kuvastaa sitä, että kirkko on vahvasti politisoitunut. Kauas on jäänyt se aika, jolloin suomalaiset yleisesti kannattivat ajatusta uskonnon ja politiikan erottamisesta toisistaan. Erityisesti islamin valloituksen myötä antikristilliset poliitikot ovat hyväksyneet näkemyksen, jonka mukaan uskonnolliset tavat saavat näkyä katukuvassa burkhineen ja salafistisine partoineen ja kaapuineen. Vielä 30 vuotta sitten Suomessa yleisesti pidettiin Suomen Kristillistä Liittoa epäsopivana puoluekarttaamme, ja se kanavoituikin lähinnä erilaisten lahkojen väyläksi kanavoida vaikutusvaltaansa ohi kirkon suoraan lainsäätäjiin.

Erityisen ongelmallisena pidän Jussi Junnin arviota, jonka mukaan papiston halu toimia "yhteiskunnallisesti merkittävissä asioissa" olisi millään tavalla suotavaa. Seneca nuoremman sanoin "uskontoa pitää tavallinen kansa totena, viisaat valheena ja vallanpitäjät hyödyllisenä". Viisaiden käsitys "valheellisuudesta" ei tietenkään perustu tieteelliseen arvioon, koska Senecan aikana ei ollut pienintäkään käsitystä maailmankaikkeuden rakenteesta. Se kuvastaa enemmän viisaiden sinänsä ihan oikeasta oivalluksesta, että vallanpitäjät käyttivät papistoa omana käsikassaranaan.

Sikäli mikäli käy niin, kuten näyttää, että islam ottaa tukevan jalansijan Euroopasta seuraavien vuosikymmenten aikana, on vaarallista, jos myös kristillisen kirkon julistusta ryhtyvät jakamaan ateistiset oman edun tavoittelijat. Kommunismin aikaisessa Puolassa ainoan tuen tavalliselle kansalle antoi katolisen kirkon papit. Toki sielläkin oli runsaasti mätiä omenia kuten Angela Merkelin isä. Nykyinen paavi Franciscus kasvoi kommunistiseen ideologiaan Argentiinassa, jonne hänen perheensä pakeni Mussolinin valtakaudella.

Siinä vaiheessa, kun papisto alkaa saarnata politiikkaa, ollaan vaarallisella polulla, jota reunustavat hyvät aikomukset. Kaikki hirmuhallitsijat ja suuri osa diktaattoreista oikeuttaa valtansa uskonnollisella asemallaan. Kuninkaat olivat Jumalan armosta hallitsijoita, Stalinin henkilökultti oli lähes pohjois-korealaisella tasolla ja Egyptin faaraot jumalia. Ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö luterilaisen kirkon papit jousta islamin suuntaan tasan niin paljon, mitä eurooppalaiset poliitikot heitä käskevät. Ja hehän käskevät, koska ilman myönteistä suhtautumista islamiin media heidät harjaa ja erottaa.

Uskonnonvapaus on länsimaisen filosofian keskeinen tavoite. Poliittiset ideologiat tarvitsevat rajat, jotka "tavallinen kansa" asettaa uskonnolla. Kristinusko on sosialismin tärkein vastustaja Euroopassa, koska onhan sosialismi luonteeltaan ateistinen tai panteistinen, kuten Vihreä aate. Papiston taipuminen poliittisen vallankäytön välineeksi muistuttaa kaikessa karmeudessaan erityisesti islamia, joka on lakiuskonto. Seneca nuoremman sanoin, valtaa pitävät käyttävät papistoa hyväkseen orjuuttaessaan kansaansa.

Tarja Halonen totesi presidenttikautensa päätteeksi liittyvänsä takaisin kirkkoon. Hän perusteli päätöstään sillä, että vain kuulumalla kirkkoon voi vaikuttaa sen poliittisiin linjauksiin. Papiston tehtävä ei ole ottaa kantaa poliittisiin linjauksiin vaan vaalia "tavallisen kansan" oikeutta elää omaa elämäänsä. Tämä ns. luonnonoikeutena tunnettu käsite suojaa tavallista kansaa mielipuolisilta hallitsijoilta. Sen mukaan on olemassa oikeuksia, joita kukaan ihminen ei saa ottaa pois. Jos saisi, päättäjät saisivat myös oikeuden tappaa toisinajattelijoita. Tämä on papiston tehtävä, ja siihen leipäpapit eivät halua ryhtyä.