Kuka rahoittaa syvällistä journalismia tulevaisuudessa?

En muista aiemmin törmänneeni Frank Martela -nimiseen henkilöön, mutta Twitter aiheutti senkin. Selailin hänen twiitti-virtaansa, jonka perusteella hän nauttii eliitin piirissä kohtuullisen korkeaa statusasemaa. On vierailtu Suomi Areenassa Porissa, sadat Facebook-kaverit olivat onnitelleet kuplan sisällä ”uran vaihdosta” ja muuta vastaavaa. Pekka Himanen tuli hakematta mieleen, samoin ehkä Esa Saarinen. Ja kuten asiayhteydestä varmaan tulee selväksi, kumpikaan ei kuulu niihin filosofeihin, joiden kirjoituksia haluan lukea.

Martelan kotisivuilla puolestaan on pohdintoja erilaisista asioista, joilla joko on tai ei ole kosketuspintaa filosofiaan kovinkaan paljoa. Yksi tällainen on Martelan kirjoitus otsikolla ”Kuka rahoittaa syvällistä journalismia tulevaisuudessa?”. Kirjoituksen ensimmäinen lause on pielessä Martelan väittäessä, että demokratia vaatii kansalaisilta ”riittävää tietoa ja ymmärrystä asioiden tilasta”. Lausetta voi käännellä puolin jos toisinkin, ja ensimmäisen arvion mukaan siis sivistymättömillä muslimeilla demokratia ei voi toimia eivätkä he kykene uskonnostaan luopumatta asettumaan demokraattisiin maihin maahanmuuttajina...

Pinnallisesti katsottuna Martela on oikeassa, mutta hän ei puhunut islamista vaan meistä suomalaisista. Ja tarkalleen ottaen vielä niin, että turvatakseen asemansa, eliitin kannattaa ottaa suomalaisilta veroja, antaa ne punavihreille toimittajille, jotka todistavat suomalaisille, että muslimeissa ja islamissa ei ole mitään vikaa. Filosofilta pitäisi voida odottaa enemmän, mutta ei näemmä nyky-Suomessa kannata.

Sen sijaan, pureudun pinnallisesti Martelan kirjoituksen ytimeen – miten media saisi uudestaan rahaa palauttaakseen asemansa neljäntenä valtiomahtina lainsäätäjien, tuomarien ja toimeenpanijoiden valvojana. Martela ei määrittele demokratiaa, joten oletan hänen puhuvan hallintomuodosta, joka perustuu enemmistön päätöksiin. Vähemmistöt eivät saa suojaa kuin parhaimmillaan joistain ”kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista”, joilla ei ole mitään merkitystä enää siinä vaiheessa, kun valtio polkee vähemmistön yksilönvapauksia.

Demokratian vaihtoehtohan on amerikkalainen perustuslaillinen hallintomuoto, jossa kansalaisilla on luonnonoikeuden mukaisia yksilönvapauksia, joita lainsäätäjä ei voi rajoittaa. Kyse ei välttämättä ole merkittävästä oikeudesta itsessään (saako aseen viedä kouluun) vaan perustuslain rikkomattomuuden tinkimättömästä noudattamisesta. Kalteva pinta helvettiin on päällystetty hyvillä aikeilla…

Martela siis näkee että kapitalismi ja vaurauden myötä lisääntynyt vapaa-aika johtaa klikkihuoraukseen ja pinnalliseen uutisointiin julkkiksista, kokkiohjelmista ja urheilusta. En sinänsä vastusta tuota, mutta jos ihmiset haluavat mieluummin lukea kimiräikkösestä kuin Juha Sipilästä, ei kannata syyttää. Jos silti haluaa, niin syytöksen tulee kohdistua Sipilään ja hänen tekoihinsa.

Martela ei saa pidettyä fillariaan kaistalla, joten kirjoitukseni jatkuu vielä tovin. Siis Martelan ensimmäinen virhe oli kuvitella, että demokratia on hyvä hallintomuoto ja se tarvitsee toimiakseen vahvaa mielipiteen muokkausta julkisin varoin, koska ”kapitalistiset lehdet” keskittyvät tuottamaan kevyttä viihdettä. Tätä on kokeiltu kautta aikain, ja sitä kutsutaan propagandaksi tai aivopesuksi.

Martela ei siis käsittele keskeistä ongelmaa kirjoituksessaan: MIKSI yksityisessä omistuksessa olevat mediat keskittyvät tuottamaan lähinnä viihdettä. Toimittajakunta on naisistunut ja se tarkoittaa palkkojen laskua, mikä yleensä johtaa sitä kautta myös tason laskuun. Naiset eivät sinänsä tee sen enempää huonoa journalismia kuin miehetkään, mutta feminismin myötä poliittinen korrektius on muuttunut omien tavoitteiden ajamiseen soveltuvaksi lyömäaseeksi. Koska feminismi on ideologiana tummanpunaista, vasemmisto on saanut voimakkaan otteen mediakentästä – usein vastoin omistajan tahtoa.

Jos lukee 1900-luvun poliittisia lehtiä, niin väkisinkin erilaiset vasemmistotaustaiset lehdet saavat suoranaisen häpeän lisäksi koomisia ja tragikoomisia piirteitä. Niin sanotuissa oikeistolaisissa tai konservatiivisissa lehdissä suoranainen järjen käytön puute oli harvinaista. Miettikääpä nyt vaikka sellaisia kylmän sodan ajan lehtiä kuin ”Maailma ja Me” tai ”Neuvostoliitto” ja verratkaa vaikka ”Valittuihin paloihin” tai Kari Suomalaisen pilapiirroksiin. Kummat ovat mielestänne kestäneet paremmin aikaa?

Toinen keskeinen ongelma on, millä keinoin – jos millään – yksityisen sektorin omistamat mediatalot saisivat lukijansa maksamaan analyyttisistä, hyvin taustoitetuista artikkeleista ja uutisista. Pohditaanpa tätä lopuksi. Jokaisella organisaatiolla on joku syy tai motiivi, miksi se on perustettu. Osakeyhtiölain mukaan se on yksityisellä yrityksellä lähtökohtaisesti voiton tekeminen. Vastaavasti, kaikilla kuluttajilla eli asiakkailla on joku tarve tyydytettäväksi. Normaalisti markkinoille syntyy erilaisia yrityksiä, jotka kilpailevat asiakkaiden suosiosta. Kilpailu perustuu sekä organisaatioiden erilaisiin motiiveihin, että asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin.

Jälkiteollista kilpailua tehostaa digitalisaatio eli tietoverkkojen kaupallinen hyväksikäyttö asiakkaiden palvelemiseksi. Raskaat organisaatiot ja valtavat toimitilat muuttuvat arvottomiksi kuin Stockmannin liikekiinteistö Suomen parhaalla liikepaikalla sen kilpaillessa nettikauppojen kotiin toimituksia vastaan. Silti – kuluttajat ostavat samat hatut, kengät ja takit niin verkkokaupoista kuin kivijalkamyymälästäkin. Ensimmäinen tekee sen edullisemmin (varasto ei sijaitse kaupungin paraatipaikalla), halvemmin (myyjiä ei tarvita) ja tehokkaammin (24/7).

Mainostajat toivat perinteisesti puolet paperilehden myynnistä, mutta myyntitulot ovat laskussa, koska amerikkalaiset googlet ja amazonit kykenevät palvelemaan suomalaista mainostajaa paremmin. Tämä ei tietenkään koske kaikkia tuotteita, kaikkia mainostajia ja kaikkia kohderyhmiä kaikkina aikoina. Jos koskisi, metroasemilla ei jaettaisi Voima-lehteä kilpailijoineen. Nyt puhutaan yhteiskunnallisia asioita seuraavista työikäisistä ihmisistä – ei anarkisteista.

Jos perinteiset mediatalot eivät ole saaneet myyntiään kuntoon, niillä ei ole mitään, mistä asiakkaat olisivat valmiita maksamaan. Mikä on se lisäarvo, josta sinä tai minä olisimme valmiita maksamaan esimerkiksi Helsingin Sanomille tai MTV:lle?

Jo nyt suuri osa suomalaisista maksaa Yle-veron (100 eur vuodessa) lisäksi VAPAAEHTOISESTI useita maksukanavia aina 40 euroon/kk asti. He siis kokevat, että viasatit ja cmoret parantavat heidän vapaa-aikaansa niin paljon, että he pakollisen Yle-veron lisäksi maksavat suoratoistolähetyksistä, videokirjastoista jne. Näiden mediajättien lisäksi omaa lähetysaikaansa syövät erityisesti nuorten toisilleen tekemät lähetykset, joissa itse asiassa tulevat ammattilaiset vasta teroittavat kynsiään.

Videopelit ovat menossa perinteisen urheilun suosion ohi jollain aikavälillä. Vaikka minuakin alkuun nauratti, miten joku voi saada pelaamalla miljoonia, niin eihän se sen hullumpi tapa ole tienata elantonsa kuin pelaamalla korttia, lyömällä puukepillä palloa tai kantaa sitä kainalossa vastustajia karkuun juosten. Huoraamisesta nyt puhumattakaan…

Hesarin ja paperilehtien puolella tilanne on vaikeampi. Yhteiskunnallista lisäarvoa voi tuottaa vain älykäs ja kokenut henkilö – toimittaja tai amatööri. Perinteisessä mediassa nuoret märkäkorvat saivat vähän palstatilaa, auttoivat konkareita ja oppivat arvostamaan työtään ja lukijoitaan. Iäkkäämmät lukijat tajusivat, että nyt siellä joku rebekkahärkönen tai tuuliathynell höpöttelee omiaan, mutta kohta onneksi tulevat pääaiheet käsittelyyn.

Nykyisin rebekkat ja tuuliat saavat parasta lähetysaikaa aiheilleen, jotka eivät ole uutisia vaan oksennuksia, joita maailmantuskasta kramppaava vatsa aiheuttaa. He eivät tuota lisäarvoa kuin kaikkein marginaalisimmille katsojaryhmille, joten näitä toimittajan planttuja asioihin paremmin perehtyneet siirtyvät itse tuottamaan uutisista lisäarvoa toisilleen.

Nyt uudet konkaritoimittajat kuten Marco de Witt tai Junes Lokka kuvaavat suoraa lähetystä nettiin. Sitten kaltaiseni hitaammin syttyvä mutta asioita rauhassa pohdiskeleva ja muista asioista elantonsa saava taustoittaa uutista. En väitä taustoittavani sitä joka puolelta ja kaiken kattavasti, mutta siinä työssä minua taas auttavat lukuisat muut blogistit. Meillä on kaikilla erittäin syvä tuntemus jostain pienestä osa-alueesta, ja yhdistämällä näitä, lukijoillemme tulee monipuolinen ymmärrys tapahtuneesta ja tulevista tapahtumista.

Jos Yle tai Hesari olisivat olleet ainoat mediat, me kaikki uskoisimme että Turussa ei ole tapahtunut mitään uutisen arvoista. Paperimedian kaudella vastaavasti toimittajat kantoivat ammattiylpeydestä huolta, ja olisivat kertoneet Turun tapahtumista. He olisivat ehkä siloitelleet jotain suomettumisen aikana, mutta lisäarvo kuluttajalle oli selkeä. Neuvostoliitossa lisäarvoa ei ollut, joten sielläpä Pravdaa luettiin näyteikkunoista – tai ne lukivat ketkä lukivat.