tiistai 1. syyskuuta 2015

Maailmanlopun meininki

Nyt kun Suomeen pukkaa iPakolaisia, keskustelu hiilijalanjäljestä on hiipunut. Jokainen kehitysmaasta Suomeen ja Eurooppaan muuttava turvapaikanhakijaksi naamioitunut laiton maahanmuuttaja moninkertaistaa energiankulutuksensa. Kuten tiedetään, energiaa tuotetaan hiilellä, joka aiheuttaa ilmakehän CO2-pitoisuuden nousun. Tuo nousu puolestaan johtaa kasvihuoneilmiönä tunnettuun maapallon lämpenemiseen. Kasvihuoneilmiössä CO2 estää maapallon pinnalta pois päin suuntautuvan infrapunasäteilyn, mikä lämmittää ilmakehää. Teoria ei kuitenkaan ole täydellinen, sillä muitakin - ja hiilidioksidia tärkeämpiä - muuttujia ilmakehän lämpötilan säätelyssä on. Lyhyesti sanottuna siis käytännön mittaustulokset eivät tue teoriaa.

Kun on pitkään bloggaillut pimeiden voimien vaihtoehtoisella rannalla, on ehtinyt moneen kertaan tutustua siihen tapaan, jolla kansalaisia on peloteltu kuuliaisiksi torppareiksi. Jopa kirkon siirtyminen liberaalin fascismin ilmastoaatteen taakse on nähty, ja tiedemaailmahan aatetta lähti ensin kannattamaan. Tarjosihan äiti-Gaia edistyksellisen vaihtoehdon judeo-kristilliselle teismille. Sinänsä vaan suorastaan huvittavaa, että kristinuskon perustana on juutalaisuuden essealaisuutena tunnettu suuntaus, jota nykyisin voisi luonnehtia luostarilaitokseksi. Munkit ja heidän opetuslapsensa ja seuraajansa noudattivat askeettista elämäntapaa ja luottivat yksilön jumalsuhteeseen ilman Jumalan sanaa tulkitsevia instituutioita kuten rabbiineja ja saddukeuksia. Edistyksellinen panteistinen cityvihreä toistaa Jeesuksen oppeja tietämättään sitä. Toki myös valtaosa maailman muhamettilaisista pitää Muhammadin elämäntapaa erämaassa ainoana oikeana.

Kuusi vuotta sitten Boris Winterhalter bloggasi NASA:n ennusteesta, jonka mukaan aurinkosykli 24 on kaikkien aikojen voimakkain. Joulukuussa 2006 NASA:n tutkijat - siis juuri ne samat jotka ennustavat ilmastonmuutosta - tosiaan väittivät, että seuraamalla maapallon geomagneettista aktiivisuutta, voidaan ennustaa seuraava aurinkopilkkujakson huippu noin kuuden vuoden päähän. Alla olevaa kaaviota NASA:n tutkijat luonnehtivat todeten "Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa".


Epäonnekseen NASA:n tutkijat olivat väärässä, ja sykli 24 oli heikoin 200 vuoteen. Ihmiskunnalle se ei ole mikään hyvä asia, koska lämpöinen ilmasto on aina parempi kuin kylmä. Sadot ovat suurempia ja kulttuurit ovat kukoistuksensa huipulla. Toki tuo pieleen mennyt ennustus on NASA:lle erittäin kiusallinen, koska se saa epäilemään NASA:n tietokoneohjelmien kykyä ennustaa ilmastonmuutosta.

Kylmenevä ilmasto, heikkenevä talous, massiivinen kansainvaellus ja poliittisen eliitin roikkuminen vallankahvassa kuin mitkäkin tsaarit tai kuninkaat tosiaan hiukan vihjailee siihen suuntaan, että Pax Americana ja Kolumbuksen ajoista maailmaa hallinnut anglosaksinen kulttuuri on tulossa tiensä päähän. Aikaa tästä hetkestä eteenpäin kuluu vielä vuosikymmeniä tai satakin vuotta, mutta juuri nyt todistamme länsimaisen kulttuurikauden huipentuman käännekohtaa. Tulevat sukupolvet valitsevat, nostavatko he inhimillisen hyvinvoinnin seuraavassa globaalissa kulttuurissa meitäkin korkeammalle tasolle vai työntääkö islam heidät lähemmäs kivikautta. Me emme sitä ole näkemässä ja vaikka jokainen sukupolvi toistaa samat virheet kuin edeltäneetkin, ihmiskunta hitaasti kitkuttelee eteenpäin - tosin välillä takapakkiakin on otettu ja niin käy vastakin. Mutta ilman vaikeuksia ei ole halua kehittää parempaa huomista.

14 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Jos olisi twitteri, tämä olisi kai enemmän twiitin paikka. Mutta näin se menee. Frankfurter Allgemeine Iltalehden mukaan: "Jos Suomi välttelee vastuuta siirtolaisista, turha odottaa apua Venäjää vastaan"

Täytyy todeta, että sakukin on näköjään saku, vaikka voissa paistais.

Ei mulla muuta.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Inhorealistisesti: Saksalaisten apu on null, void, zero, nill. Ei ne ole ennenkään ryssälle pärjänneet ja täysiä tuhkamunia ovat nykyisin.

Ainoa mikä Suomen enää voi pelastaa on Venäjä. Toivosttavasti Venäjä valloittaa/miehittää Suomen ASAP.

Vasarahammer kirjoitti...

"sakukin on näköjään saku, vaikka voissa paistais"

Toivottavasti Suomen päättäjät tälläkin kertaa ymmärtävät olla upottamatta maata saksalaisten peesissä.

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Voi olla että suomalaisen lehden toimittaja sanoo omiaan mutta väittää saksalaisen lehden sanoneen siten. En osaa sanoa miten on. Suomalaisilla toimittajilla on tapana laittaa omia väitteitään muiden sanomiksi. Omalle väitteelle haetaan (oletettua) arvovaltaa ja uskottavuutta siten että väittää jonkun toisen tahon sanoneen sen. Huijausta tuollainen on.

Niin no, ennen talvisotaa Saksa oli myynyt Suomen Neuvostoliitolle joten siinä sitä apua. Jatkosodassa Saksa muutti hieman mieltään kun halusi väkisin Neuvostoliittoon. Yritti Suomi jatkosodan aikana lähteä pois sodasta kun huomasi jossain kohdin ettei Saksa voita. Mutta ei ollut sopivaa tilaisuutta ennen kuin teki erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa. Se vaan että Neuvostoliitto vaati kiireistä aikataulua karkottaa saksalaiset joukot maasta, ja kun aikataulu ei pitänyt, niin Neuvostoliitto vaati Suomea ajamaan saksalaisejoukot voimakeinoin. Siitä se Lapin sota tuli. Jollain pitemmällä ajalla ne olisi pystytty hätistelemään silleen ettei enää tarvi sotia.

Vastustan termin vastuu käyttämistä. Vastuu jostakin asiasta kuuluu sille taholle joka on sen aiheuttanut. Kun Suomi ei ole aiheuttanut tuota siirtolaistulvaa, niin se ei ole vastuussa siitä. Ei Saksakaan ole vastuussa, mutta sen ei pidä siirtää ongelmia meille vaan palauttaa ne lähtömaihin tai niiden naapureihin.

Mitä Saksa nytkään tekisi jos Venäjä hyökkäisi tänne? Antaisi meidän sotia täällä rauhassa. Korkeintaan voisi myydä jotain aseita muttei varmaan antaisi niitä ilmaiseksi. Tällä kertaa voisi toivoa että Venäjä miehittäisi Suomen siksi aikaa kun saisi hätistettyä pois nuo pyrkyrit ja muutkin sosiaalimamut. Tai siinä kävisi niin että nuo pyrkyrit ja muut sosiaalimamut menisivät Ruotsiin, jolloin sieltä ei enää varmasti tulisi ketään tänne. Pitäisikö tässä toivoa jotain sodan uhkaa Suomen ja Venäjän välille, niin ettei uhka kuitenkaan realisoidu sodaksi? Ehkä se sodan uhka pitäisi loitolla tänne pyrkivät asyylin vonkaajat ja täällä jo olevat sosiaalimamut menisivät Ruotsiin.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Niin, tuosta tuli mieleen - armeijassa ja myöhemmin yritysjohdon kurseilla opetettiin:

"Vastuu on jakamaton", "Vastuuta ei voi jakaa eikä delegoida, ainoastaan tehtävän voi delegoida".

Mihin lie tuollaiset opetukset nykypoliitikoilta ja muiltakin unohtuneet, koska koko ajan puhutaan "vastuun jakamisesta".

buuri johannesbuurista kirjoitti...

EU-komissio haluaa jakaa vastuuta turvapaikanhakijoista jäsenmaiden kesken
http://yle.fi/uutiset/eu-komissio_haluaa_jakaa_vastuuta_turvapaikanhakijoista_jasenmaiden_kesken/7992078

etc.

Unknown kirjoitti...

Katsoin juuri televisiosta Yleisradion iltauutiset. "Tulijoista" kertovassa jutussa onnistui uutisten lukija sujuvasti viittaamaan samaan ryhmään sekä termillä "pakolaiset", että "siirtolaiset". Kerran sanottiin "maahanmuuttajat" ja kerran "ihmiset". Paikanpäältä Euroopasta, Münchenistä ja Budapestistä raportoineet toimittelijat käyttivät molemmat termiä "pakolaiset".

Wiki: Pakolainen

Kaikki kotimaastaan paenneet eivät ole pakolaisia. Jotta ihminen määriteltäisiin pakolaiseksi, hänelle täytyy myöntää pakolaisen asema eli pakolaisstatus.[2] Pakolaisuutta koskee ja sitä määrittelee Geneven pakolaissopimus vuodelta 1951 ja sen pöytäkirja vuodelta 1967.[3]

YK:n määritelmän mukaan esimerkiksi sota, nälänhätä tai ympäristökatastrofi eivät ole varsinaisesti pakolaiseksi oikeuttavia syitä.

Wiki: Siirtolainen

Siirtolaisuus tarkoittaa väestön muuttoa ja siirtymistä vieraaseen maahan vapaaehtoisesti, esimerkiksi työn tai koulutuksen perässä.

Siirtolaisuus tarkoittaa ihmisten muuttoliikettä alueelle, jossa on jo vähintään alkeellinen yhteiskuntarakenne, johon siirtolaiset asettuvat hankkiakseen toimeentulonsa.

Väestöliitto: Maahanmuuttaja

Tilastoissa ja tutkimuksissa maahanmuuttajalla tarkoitetaan yleensä sellaista Suomeen muuttanutta ulkomaan kansalaista, joka aikoo asua maassa pidempään.

Eli mistä vitusta ne siellä uutisissa oikein puhuivat??? Lisäyksenä vielä, YLEN teksiteevee kirjoitti tänään vain siirtolaisista, maikkari pakolaisista.

Nyt loppui sahti, sanoi bätmän ja ryydman.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos poijaat kommenteista. Saksa on auttanut Suomea punakapinassa ja kesällä '44. Parempi kuin ei mitään, mutta silloinkin molemmissa tapauksissa se ITSE oli sodassa Venäjää vastaan. Joten me emme TARVITSE Saksan "turvatakuita" mihinkään, kun se on molemmilla kerroilla saanut pataan niin pahasti, että Suomen apu on ollut lähinnä sitä, että se on vain yrittänyt hidastaa omaa romahtamistaan.

Kuuntelin tänään autossa Ylen radiota ja parin minuutin jälkeen tajusin, että alkoi vituttamaan niin suuresti, että vaihdoin Suomipopille.

Hesarin NJET-liite kielsi kommentoinnin, Veronika Honkasalo blokkaa kommentoinnin, mutta onneksi Twitterin luonteen takia ei oikeasti sitä kykene estämään, tai kaikki hänen Twitterissä käyttämänsä aika menee vuotojen tilkitsemiseen, ja siihen ei Veronikalla riitä sormet.

Nyt on romahduksen merkit tukevasti naulattuina mamukirkon tuomiokirkon ovenpieleen kuin Lutherilta konsanaan. Saa nähdä, koska mamukirkon kirkonkellot sulatetaan tykinkuuliksi, joilla torjutaan mamuinvaasio.

Tiedemies kirjoitti...

Maahanmuuttajiin yms en ota kantaa, mutta ei kannata uskoa kaikkea mitä twitterissä sanotaan vain siksi että sen on jakanut joku jolla on samat mielipiteet. Tässä tapauksessa nimittäin uutinen ei ole totta.

Kumitonttu kirjoitti...

Joo, tiedostan tuskallisen hyvin tuon Twitterin riskin heijastevaikutuksesta. Aivan varmasti tulen itse joskus sortumaan samaan. Siksi olen pitänyt blogeista ett täällä on aikaa reagoida, miettiä ja pohtia.

Oinomaos kirjoitti...

If we burned all fossil fuels, would any of Antarctica’s ice survive?

Unknown kirjoitti...

Etelämanner on valtava. Kun se on siellä karttapallon pohjassa tai kartan alareunassa, niin sitä ei tajua. Sen ympärillä on valtameri. Siellä on hemmetin kylmä ympäri vuoden. Etelänavalla on tutkimusasema ja nettikamera. Aika usein kamera ei lähetä kuvaa, koska sää on niin huono. Mistä sinne saisi niin paljon energiaa, että mannerjää alkaisi sulaa merkittävästi? Mistä me edes tiedämme, paljonko sitä jätä on ollut vaikkapa edellisellä lämpimämmällä maailmankaudella?

Jos polttaisimme kaikki fossiiliset polttoaineet, niin eihän se co2 ilmakehään jäisi, vaan suuri osa sitoutuisi kasveihin, joille se on elinehto. Dinosaurusten aikaan ilmakehässä oli enemmän co2:a, muttei maailma tuhoutunut, vaan luonto kukoisti.