perjantai 27. helmikuuta 2015

Islamilainen interventio

Päätettyään ryhtyä Pasilan minareetiksi lukemalla kaikelle kansalla Allahin erehtymätöntä vihapuhetta, on johdonmukaista lukea, mitä mieltä penaali Minna Pärssinen on länsimaisesta yksilönvapaudesta. Minna kuvailee kolumnissaan kolmesta Yhdysvalloissa asuvasta muslimiterroristista, jotka suunnittelivat poliisin tappamista ja iskua FBI:n päämajaan. Minnan kirjoituksen otsikko "Muslimin on syytä varoa puheitaan" on luonnollisesti aika osuva viime aikojen tapahtumien valossa, ja Minna itsekin sortuu jopa pohdiskelemaan muslimien omaa osuutta terrori-iskuissa:
Heitä uhkaavat 15 vuoden vankeustuomiot. Vihaisista ja holtittomista puheista, alkeellisista suunnitelmista ja mahdottomasta netti-uhosta.

Miten miehille olisi käynyt Euroopassa ja Suomessa? Suomessa rangaistaan tehdyistä rikoksista: jos joku palaa Syyriasta, hänen siellä mahdollisesti tekemänsä rikokset voidaan nykylain perusteella tutkia ja tuomita.
Tämä linja on mielestäni oikea sillä poikkeuksella, että rajoja ei avata kotiinpaluuta varten. Ei ole valtion oikeus saati velvollisuus puuttua siihen, mitä ihminen tekee ja suunnittelee, jos se poikkeaa valtion virallisesta ideologiasta. Mutta punavihreä Minna on luonnollisesti toista mieltä:
Brooklynin kolmikkoa ei edes yritetty saada luopumaan aikeistaan.
Ei valtion tarvitse saada ihmisiä "luopumaan aikeistaan", jos aikeet perustuvat heidän ideologiaansa. Ongelma on siinä, että olemme laskeneet näitä terroristeja maahan, ja nyt heidän vuokseen valtio kuvittelee omaavansa oikeuden rajoittaa kansalaisten elämää sen perusteella, minkälaiseen yhteiskuntamalliin nämä uskovat. Jokainen saa uskoa mihin haluaa, vaikka minun puolestani paavoarhinmäet ja antiirinteet voitaisiin lähettää Siperiaan. Kun virallinen ideologia saa oikeutuksen yrittää saada kansalaiset "luopumaan aikeistaan", ollaan jo islamilaisessa yhteiskunnassa tai vanhaa vertausta käyttääkseni Neuvostoliitossa.

Pärssinen vinkuu kirjoituksessaan, miten karmeaa oli heittää 15 vuodeksi linnaan "nuorukaiset" varomattomista puheistaan. Onhan se kova tuomio ja suhteeton aiheutettuun vahinkoon, mutta sellainen on siellä laki, jonka kansalaiset ovat hyväksi havainneet. Islamilaisessa maailmassa vastaavasta vääräuskoisuudesta katkaistaan kaula tai kivitetään hengiltä. Siihen nähden Suomen linja, jossa rangaistuksia ei anneta eikä jaeta, on virkistävä poikkeus. Tämä poikkeus tulee päättymään, kun riittävä määrä muslimeita tänne muuttaa. Amerikkalaisia tänne tuskin siinä laajuudessa muuttaa, että heidän takiaa rangaistuksia tulisi koventaa.

Oma kysymyksensä on, tehoavatko kovat rangaistukset. Samoin se, onko moraalisesti oikein tuomita Breivikin kaltainen teurasta vankeuteen 13 vuodeksi. Mielestäni rangaistuksen kovuudella ei ole merkitystä vaan se on oleellista, että kovilla rangaistuksilla kanssaeläjille vaaralliset yksilöt saadaan eristettyä pois häiritsemästä muiden elämää ja terveyttä.

Lopuksi, Osmo Soininvaara on kirjoittanut poliittisen pamflettinsa. Osmo haukkuu muiden puolueiden johtajat ja kuvaa heitä moraalisesti epäkelvoiksi ja älyllisesti rajoittuneiksi. Kun tämän blogosfäärin lukijat ovat tuota asiaa rummuttaneet jo kolme(toista) vuotta, asettaa Osmon kirja kyseenalaiseksi Osmon oman henkisen kapasiteetin, jos asian havaitsemiseen meni näin kauan. Ja moraalinen rohkeuskin on tuolla pienellä vihreällä miehellä vähän karkuteillä, kun hän uskaltaa tehdä "paljastuksen" vain vähän ennen luopumistaan politiikasta ja silloinkin jättää arvostelematta omat johtajansa.

5 kommenttia:

Oinomaos kirjoitti...

Kiitos veli Kumitonttu hyvästä kirjoituksesta.

Lienen jotenkin kieroutunut kun väitän, että Ode on Virheistä eräs järkevimpiä. Mistä tämä kertoo jääköön jokaisen lukijan harkittavaksi.

Mitä rangaistusten koventamisiin tulee, olen puolesta ja vastaan. Siitä en kuitenkaan tingi yhtään, että jihadisteja pitää lähtökohtaisesti kohdella sotarikollisina vieläpä niin, että näissä tapauksissa Suomeen palaavilla "rohkeilla uskonsotureilla" on käänteinen todistustaakka.

Ai miten niin ei muka onnistu koska ihmisoikeudet?

Siten niin, että asiat pitää panna niiden oikeisiin mittasuhteisiin.

Uudessa syrjintälaissa on määriteltynä tämä kammotus eli käänteinen todistustaakka kansalaisten turvallisuuden ja yleisen lainkuuliasuuden kannalta typerissä asioissa. Tässäkin mocu-uskonto voitti terveen järjen.

Tältä pohjalta on aivan perusteltua vaatia Suomeen palaavilta jihadisteilta aukoton näyttö siitä, etteivät nämä ole syyllistyneet minkäänlaisiin rötöksiin, saati sotarikoksiin.

Jaassu kirjoitti...

Minna Pärssinen kehittelee hienoja periaatteita. Mitähän jos sama käytäntö otettaisiin kaikkeen rikoksen estämiseen.

Elikkä jos viranomaiset saavat tietoonsa etukäteen jonkin suunnittelevan rikosta tai terrori-iskua niin viranomaisten tulisi ilmoittaa tekijöille että rikosta ei kannata tehdä, koska voivat joutua vankilaan jos tekevät sen.

Voisi kysyä että kannattaisiko tuollaisen jälkeen enää poliisin ja SUPOn pyrkia rikosten ehkäisyyn, kun rikollisille ilmoitetaan etukäteen että jäätte kiinni jos teette sen.

Pantalone kirjoitti...

M.Pärssiseltä jäi nyt huomiotta se, että.rikoksen suunnittelu on myös suomessa kriminalisoitu. Minua vain jaksaa ihmetyttää se ristiriita, että jos jonkun epäillään palvelleen ss-joukoissa tai gestapossa, niin hänet vangitaan välittömästi ja vapautetaan vasta, kun hänen asiansa on perinpohjin tutkittu. Jos joku taas matkaa syyriaan Isis:n riveihin, niin se on hänen oma asiansa, eikä kuulu kenellekään.

Professori kirjoitti...

Muslimi-invaasion merkittävin seuraus tulee olemaan vapaan yhteiskunnan hautaaminen.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

En veläkään pysty tajuamaan kuinka helposti suomalaiset suostui maksamaan YLE - veron.

En itse ikinä olisi suostunut, mutta muutinkin omasta halusta ulukomaille 20 vuotta sitten.

Viime kesänäkin kun veljen kanssa asiasta neuvotelttiin, niin isoveli sanoi: "olen eläkkellä ja menen kohta lonkkaleikkaukseen, sen lauluja laulat jota palvelet." Niin sanoi mun isoveli, sarkasmilla ja virne naamassa.

Nyt on isovelveljellä uudet lonkat ja taas nousee 200kg apulantasäkkiä. Kilipailtiin aina kuka nostaa enemmän. Olin pikkupoika, jaksoin nostaa kaksi 50kg apulantasäkkiä, mutta isoveli nosti kaksi molemmilla käsillä. Juostiin heinäpellolla ja juntanttiin rautakankea maahan seipään paikkaa. Ja ajettiin heiniä ja rukiita kareele.

Ja ampuu hirven juoksusta vanhalla vinsesterillä. Siinä vaiheessa mulla tuli sääli: "Miksi ammuit viattoman luontokappaleen."

https://www.youtube.com/watch?v=xVfWPhUZvpI