lauantai 8. marraskuuta 2014

Geert Wilders maltillisesta islamista

Tundra Tabloidsissa on hyvä Vladtepesin englanniksi kääntämä Geert Wildersin ja Daniel Pipesin keskustelu "maltillisesta islamista" ja siitä, onko sellaista olemassakaan. Daniel Pipesin mielestä on, Wildersin mielestä asia on toisarvoinen - tärkeämpää on pohtia mitä tehdä nyt. Islamin väittäminen maltilliseksi on kuin olkiukko, jolla kiistetään islamin luoma uhka länsimaisella sivistykselle (tällä hetkellä). Käännän keskustelun suomeksi alle.

Daniel Pipes: Kuten tiedät, arvostan sinun rohkeuttasi ja tarkkanäköisyyttäsi. Kuten tiedät, olen kuitenkin yhdestä asiasta eri mieltä kanssasi. Olet sanonut, ettei ole olemassa maltillista islamia. Mistä voit sen tietää? Islam on muuttunut - olen itse historioitsija ja historiantutkimus muuttuu ajan myötä. Kaikki inhimillinen muuttuu. Otan esimerkiksi tutkimuksen vuodelta 1969. Islamin tulkinta on nyt paljon huonompi kuin se oli 45 vuotta sitten.

Jos islam voi muuttua huonommaksi, voi se tietenkin muuttua myös paremmaksi. Islam muuttuu. Me voisimme pitää tästä seminaarin - voisin kertoa miten islam on muuttunut. Mistä voit tietää, ettei islam voi muuttua paremmaksi? Miten voit väittää, ettei maltillista islamia ole olemassa? Miksi kieltäydyt hyväksymästä sellaista mahdollisuutta? Lars Hedegaard ei usko, sen minä ymmärrän. Mutta sinä sanot "sitä ei voi tapahtua!.

Geert Wilders: Olemme tunteneet Danielin kanssa kauan ja arvostamme toisiamme. Olemme käyneet tätä asiaa läpi aikaisemminkin ja voimme olla yhtä mieltä siitä, että olemme eri mieltä siitä. En siis usko islamin voivan muuttua. Islam on sana - perehtykää Koraaniin. Koraani on yhdessä hadithin ja Muhammedin elämänkertojen, siran, kanssa islamin perusta. Muslimit uskovat, että se on Allahin sana. Sitä ei voi muuttaa. Ihmiset toki voivat muuttua. Siitä olen Danielin kanssa samaa mieltä. Mutta en usko, että islam on koskaan muuttunut. Kun islamin tulkinta muuttui huonommaksi - ja sitä se totisesti on joka päivä ympärillämme - se johtui ihmisten muuttumisesta. Valitettavasti ihmiset muuttuivat huonompaan suuntaan eikä parempaan. Kyllä, jopa tänään muutosta tapahtuu koko ajan huonompaan suuntaan. Katsokaa ISIS-järjestöä, katsokaa omaa kotimaatanne, katsokaa minun kotimaatani - islam ei muutu. Ihmiset muuttuvat.

En ole teologi vaan lainsäätäjä. Toistan uudelleen, että minua ei kiinnosta miksi joku on muslimi. Minä olen poliitikko. Minä säädän lakeja. Ja sanon uudelleen että en halua käännyttää heitä. Kansakunta on huoleni. Jos sitoudut arvoihimme olet tervetullut, muussa tapauksessa et. Minua ei kiinnosta muuttuko islam vaiko ei. Minä puolustan kansaani: hyväksytäänkö naisten seksuaalinen häirintä Kööpenhaminan ja Amsterdamin kaduilla ? Entä lasten? Voivatko homoseksuaalit kulkea Amsterdamissa pelkäämättä joutuvansa marokkolaisjengien pahoinpitelemiksi? Tähän kysymykseen meidän on otettava kantaa. Jos vastaamme "eivät", niin meidän tulee lähettää heidät takaisin kotimaihinsa ja estää maahanmuutto niistä maista. Se on ainoa kysymys, johon haluan kuulla vastauksen.

DP: Olemme tosiaan keskustelleet tästä jo vuosikymmeniä, ja olen kanssasi samaa mieltä esittämiesi kysymysten tärkeydestä ja siitä, että ihmiset muuttuvat. Kuitenkin, teit heti alussa hyvin selväksi, että islam ei voi muuttua eikä ole mahdollista, että kehittyisi maltillinen islam. Ei puututa nyt siihen, että ihmiset muuttuvat. Miksi islam ei voi muuttua maltilliseksi? Koraani pysyy samana, mutta sen tulkinta muuttuu. Kerron yhden esimerkin. Koraanissa sanotaan la ikraha hiddin, joka tarkoittaa että islamin nimissä ei saa alistaa. Tämän tulkinta on muuttunut vuosisatojen kuluessa. Olen kirjoittanut artikkelin, jossa osoitin tulkinnan muuttuneen tuon lauseen osalta ainakin kymmenen eri kertaa kaikkein jyrkimmästä hyvinkin vapaamieliseen. Kaikki Koraanin säkeet on tulkittavissa eri tavoin. Koraanin sisäiset ristiriitaisuudet voidaan tulkita eri tavoin. Nyt vallalla on tulkita niitä ahdasmielisesti, mutta se voi muuttua. Olemme ihmisiä emmekä jumalia. Koraanin tulkinnat vaihtelevat ja ovat aina vaihdelleet. Mikset voi myöntää, että islam voi muuttua maltilliseksi?

GW: Kuten tiedät islamissa tunnetaan kumoamisen käsite. Se tarkoittaa, että ajallisesti uudempi kirjoitus kumoaa vanhemman. Jopa maltilliset muslimit tunnustavat tuon käsitteen merkityksen. On totta, että Koraani on paikoitellen avarakatseinen, mutta uudemmat säkeet kumoavat vanhemmat, ja muslimit uskovat niihin. Toiseksi: Koraani on Allahin sanaa. Sitä ei tulkita. Islamissa ei ole jeshivoita eikä kukaan tulkitse islamia uudella tavalla. Joten hyväksykäämme erimielisyytemme tästä asiasta. Älkäämme keskittykö siihen, minkä en usko koskaan tapahtuvan ja sinä uskot sen ehkä voivan tapahtua viiden tuhannen vuoden päästä. Minua kiinnostaa mitä tapahtuu nyt, ja haluan suojella kansaamme väkivaltaiselta islamilta.
Gates of Vienna

4 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Hiljentykäämme. Kuunnelkaamme Turkin pääministeriä. Amen:
Maltillinen islam on loukkaus islamia vastaan

Imulippo kirjoitti...

Mikä vittu tässä on niin vaikea ymmärtää?

Rauhanuskonto ei voi koskaan muuttua koska se olisi vastoin kansainvälisen rauhanuskonnon perustajan tahtoa jota on noudatettava kir-jai-mel-li-ses-ti.

Jos olet muslimi ja mielestäsi islam voi olla maltillinen länsimaisten kriteereiden mukaan, olet joko harhauskoinen, vääräuskoinen tai uskosta luopunut jotka kaikki ovat muslimille [i]velvoitteita[/i] tappaa harhauskoiset, vääräuskoiset ja uskosta luopuneet. Tulkinnanvaraa ei ole koska muuttuminen ei ole sallittua. Piste.

Valitse puolesi ja elä / kuole kuten kaltaisesi.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Mulla on monta islamilaista (työ)kaveria, ne kaikki on erillaisia.

Ensin Kerron Reiasta (Reia - mun 'sisko', kuten Reija mun oikea sisko). Reian isä ja äiti pakeni Iranista Ajatollahin tullessa valtaan Ruotsiin jossa saivat Reian. Reia on ihanan kaunis nuori nainen joka on yhdessä eteläafrikkaisen pojan kanssa ja asuvat täällä eivätkä halua muuttaa ruotsiin.

Sitten Imraam, jonka vanhemmat hylkäsi ja naapurin kristillinen perhe otti hoiviin. Nyt pojalle ja koko perheelle on tappotuomio.

/////////////////

Kaikki joilla on vähänkin järkeä päässä tietää ja tajuaa ettei islam ole rauhan uskonto: islam on vihan ja alistuksen uskonto.

/////////////


Muutama (3) työkaveriakin on islamin uskosia. Yksi niistä on ihan muhamet, joka perjantai silmät kiiluen tulee moskeijasta ja tappaa juutalaisia.

Kaksi muuta menee sinne, koska suku ja elinympäristön painostuksesta. Ne paskat nakkaa yhdelle islamille ja vihalle. Ne pojat (jos allah ei näe) polttaa daggaa ja juo "alkoholitonta" olutta.


/////////////

Asia on näin:

Kommunismi === (Kansallis)Sosialismi === Natsismi === Fasismi === Islam


//////////////

Bruce Springsteen & Tom Morello - The ghost of Tom Joad (Rock and Roll Hall of Fame, 2009)
http://www.youtube.com/watch?v=mzRbeHyIomk

Kari kirjoitti...

Niin kauan kuin minä muistan, niin Pipes on jahkaillut kysymyksensä kanssa siitä onko islam hyvä, vaiko paha?

Kannattaa vain jatkaa matkaa, eikä jäädä odottamaan vastausta häneltä.