keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Uhrin aatetoverit

Viikon - tai koko vuoden - tärkein uutinen on tietenkin Englannin pääkanisteri David Cameronin Malin terroritekojen takia myöhässä pidetty puhe. Cameron lupasi briteille kansanäänestystä EU-jäsenyydestä vuonna 2017, mikäli konservatiivipuolue voittaa vuoden 2015 vaalit. Timo Soini sai sellaisen valttikortin, että pääministeri Jyrki Katainen sai vatsansa sekaisin. Radiouutisissa Katainen totesi, että jos jokainen maa saisi neuvotella itselleen edullisen sopimuksen, koko EU lakkaisi olemasta.

Lukekaapa tuo uudelleen.

Ja vielä kerran.

Siis Suomen kansaa edustavan eduskunnan valitsema, lainsäädännön toimeenpanosta vastaavan ministeristön puheenjohtaja eli pääministeri toteaa, että "Suomen edun mukaista sopimusta ei voida neuvotella".

EU samoin kuin hiilidioksidivero ovat poliittisia ideologioita. Vasemmisto haluaa luoda itsestään mielikuvan, että vasemmistolainen politiikka on käytännöllistä eli pragmaattista ja että se reagoi muutoksiin eli on edistyksellinen eli progressiivinen. Se ei nojaa uskonnon kaltaiseen ei-mitattavissa olevaan harhaluuloon vaan sen kaikki tavoitteet ja toimenpiteet ovat tieteellisen tarkasti todennettavissa. Vasemmistolaisuus on totalitaarinen ideologia, eli se haluaa valvoa kaikkea yhteiskunnallista toimintaa (H/T Tikka) aivan kuten sen arabialainen serkkunsa islam sharia-lakeineen.

Aivan samalla tavalla kuin moottoripyöräjengeistä voidaan kirjoittaa
joensuulaisen miehen hautajaisiin osallistuu jopa 700 uhrin aatetoveria
niin myös EU:sta, kasvisruokailusta tai hiilijalanjäljestä puhuttaessa olisi syytä muistaa, että kyse on aatteesta - aatetoveruudesta. Edes Jouni Backmanille - SDP:n eduskuntaryhmän pj - oman puolueen ideologia ei näytä tyystin valjenneen. Hän toteaa, että
Työpaikkojen menetykset ja epävarmuus työpaikoilla näkyvät Backmanin mielestä muita puolueita voimakkaimmin Sdp:n kannatuksen laskuna.
Mihin tällainen väite perustuu? Miksi globalisaatio näkyisi nimenomaan työväenpuolueen kannatuksen laskuna? Työväenpuolueen tehtävä on perinteisesti ollut ajaa työväen etua, joten "työpaikkojen menetykset ja epävarmuus työpaikoilla" pitäisi sataa nimenomaan vasemmistopuolueen laariin. Miksi näin ei käy, johtuu siitä, että SDP vasemmiston keulakuvana ei halua tunnustaa olevansa ideologinen aate. Media toitotti, että Breivik teki "äärioikeistolaisen tervehdyksen", mutta vain 40 vuotta sitten "äärioikeistolainen" tervehdys näytti tältä (Mesikämmen-blogi):
Behring Breivig saapui uhmakkaana oikeuden eteen. Hän kohotti nyrkkiin 
puristetun oikean kätensä äärioikeistolle tuttuun tervehdykseen.

Koomisen piirteen vasemmiston pyrkimys välttää viimeiseen asti puhumasta omasta ideologiastaan poliittisena ideologiana näkyy tässä Sini Lappalaisen blogissa. Sini lainaa Helsingin Totuuden - ilmeisen vakavissaan tehtyä - uutista, jonka mukaan
Vaalin suurimmaksi nousijaksi povattu äärioikeistolainen Juutalainen koti -puolue on jäämässä neljännelle sijalle
En nyt keskity Wikipedian luotettavuuteen, mutta sen määritelmä äärioikeistolaisuudesta vastannee ilmeisen hyvin yleistä mielikuvaa äärioikeistolaisuudesta:
Tunnetuimpia äärioikeistolaisia liikkeitä ovat Euroopassa olleet fasismi, kansallissosialismi ja uusnatsismi.
Kuten tiedetään, kansallissosialismi tuhosi muutaman miljoonan juutalaisen hengen tai terveyden. On melkein mahdotonta kuvitella, että äärioikeistolainen puolue nousisi Israelissa parlamentin neljänneksi suurimmaksi puolueeksi, vai mitä? Tässäkin siis näkyy se, kuinka vasemmisto kuolonkorinoissaan yrittää peitellä, ettei se muka olisi poliittinen ja yhteiskunnallinen ideologia. Se on, ja sen peittely-yritykset näkyvät sen laskevana kannatuksena. Niin kauan kun sosiaalidemokraatit ja vasemmistolainen toimittajakunta sekoittaa äärioikeistolaisuuteen sionismin, fascismin ja anarkismin, ei demareilla ole toivoa nousta.

Nykyisen yhteiskunnan suuri ongelma on se, että julkisen hallinnon johtotehtäviin hakeutuu ihmisiä, joilla on akateeminen loppututkinto, mutta ei erityisen hyvää markkina-arvoa vapaassa kilpailussa. Kun virkamiehet eivät menestyisi vapaassa kilpailussa, he toteuttavat kunnianhimoaan jättämällä jälkensä yhteiskuntaan muulla tavoin. Se muu tapa on valvontaa ja toisinajattelijoiden nujertamiseen tähtäävän lainsäädännön luomista.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Enemmän tuosta Breivikin tervehdyksestä tulee mieleen "Mustien Pantterien" tervehdys - tosin ilman mustaa hanskaa!
Kai minäkin saan sekoittaa ristiretken tehneen Breivikin vasemmistolaiseen uskonottomaan järjestöönn vieläpä samassa lauseessa, mutta en tiedä, että kuulostanko yhtä uskottavalta kun en kuulu sos. tai vas. "toimittajakuntaan"?

Tiedemies kirjoitti...

Neuvottelu toimii niin, että kaikki myöntyvät joissain asioissa. Jos kaikki lähtevät mihin tahansa neuvotteluun sillä asenteella, että missään asiassa ei anneta periksi, niin kyse ei ole neuvottelusta vaan tappelusta.

Toinen näkökohta on se, että jos ollaan neuvoteltu jokin monenvälinen sopimus, ja useammat osapuolet vaativat yhä uudelleen ja uudelleen sopimuksen muokkaamista itselleen edullisemmaksi, niin sopimus muuttuu merkityksettömäksi.

Ylpeys siitä, että ei suostu ymmärtämään peliteoriaa, ei ole mikään meriitti.

Kumitonttu kirjoitti...

Kai minäkin saan sekoittaa ristiretken tehneen Breivikin vasemmistolaiseen uskonottomaan järjestöönn vieläpä samassa lauseessa, mutta en tiedä, että kuulostanko yhtä uskottavalta kun en kuulu sos. tai vas. "toimittajakuntaan"?

Juuri näin, tästä on kyse.

jos useammat osapuolet vaativat yhä uudelleen ja uudelleen sopimuksen muokkaamista itselleen edullisemmaksi, niin sopimus muuttuu merkityksettömäksi.

Sitähän tässä yritetään juuri selittää, että EU pitäisi lopettaa. Kääntäen, jos sopimus on merkityksetön, se on turha. En usko, että voi olla järkevää tehdä sopimuksia useiden valtioiden kesken, jos enemmistö joutuu niissä maksumiehiksi. EU:n suurin ongelma on kuitenkin sen epädemokraattinen, ranskalainen halintomalli.

Ylpeys siitä, että ei suostu ymmärtämään peliteoriaa, ei ole mikään meriitti.

Mitä peliteorialla on tässä tapauksessa (EU:n liittovaltiokehitys) annettavaa? Toisin sanoen, olisi kiva kuulla, miten sinä näet EU:n peliteorian asiantuntijana. Itse en näe EU:ta muuna kuin suurena vapaakauppa-alueena. Kaikki muut tavoitteet eivät toimi - peliteorialla tai ilman.

Vasarahammer kirjoitti...

EU on kasvattanut vaikutusvaltaansa yhä uusilla politiikan osa-alueilla. Esimerkiksi Britanniassa työaikadirektiivi on herättänyt närää, koska keskushallinto päättää, miten paljon ihmiset saavat tehdä töitä viikossa.

Poliittinen unioni ja sitä myötä kasvanut keskushallinnon valta on näivettänyt kansallista politiikkaa ja muuttanut sen entistä enemmän pelkäksi teatteriksi ja kansalliset parlamentit kumileimasimiksi.

EU on myös tarjonnut poliittiselle eliitille uusia uramahdollisuuksia ja usein vielä liki olemattomalla poliittisella vastuulla.

Kerran EU:lle annettu valta ei koskaan palaa takaisin kansalliselle tasolle. On käsittämättömän naiivia Cameronilta kuvitella, että Britannia saisi läpi merkittäviä muutoksia EU-sopimukseensa. Tämä tietysti sillä oletuksella, että Cameron oikeasti uskoo saavuttavansa neuvotteluilla jotakin.

Anonyymi kirjoitti...

EU-jäsenyyttä perusteltiin aikoinaan kaupankäynnin takia. Mutta mihin EU:ta edes teoriassa tarvittaisiin kun kerta ETA-sopimus takaa kaupalliset edut eli pääsyn Euroopan markkinoille.

Jos halutaan pitää Euroopan kattava talousalue, niin siihen riittää ETA-sopimus eikä siihen tarvita EU:ta.

Miltton Friidman kirjoitti...

Ei millään pahalla KT, mutta aika sekava viesti.

Samaan viestiin on saatu mahdutettua Katainen, Soini, Siitoin, Breivik ja israelilainen äärioikeistopuolue.

Muutenkin mielestäni tyyli on huutava, jopa rienaava.

Vaikka blogissasi on tietynlainen libertaristinen sävy - mikä on tosi hyvä juttu - niin tavallaan tämän tyyliset jutut syövät siltä pohjaa pois.

Miltton Friidman kirjoitti...

EU-jäsenyyttä perusteltiin aikoinaan kaupankäynnin takia. Mutta mihin EU:ta edes teoriassa tarvittaisiin kun kerta ETA-sopimus takaa kaupalliset edut eli pääsyn Euroopan markkinoille.

Jos halutaan pitää Euroopan kattava talousalue, niin siihen riittää ETA-sopimus eikä siihen tarvita EU:ta.


@ vieras

Niinpä.

Nykyisenkaltainen EU ja liittovaltio ovat pääosin sosialistipuolueiden tekeleitä.

Kumitonttu kirjoitti...

@Vasara miten paljon ihmiset saavat tehdä töitä viikossa

Ai jumalaare... Kun tasa-arvoa ei muuten saada aikaiseksi, se sitten toteutetaan tällä tavalla. Neukkulassakaan ei ahkeruudella - jos ei kuulunut salaiseen poliisiin - ollut merkitystä elintasoon.

@Vieras EU-jäsenyyttä perusteltiin aikoinaan kaupankäynnin takia.

Voi olla että muistan väärin, mutta 90-luvulla itse äänestin EU:n puolesta lähinnä halusta vetää eroa Venäjään ja toisaalta siksi, että 90-luvun lamaan johtaneet syyt olivat puhtaasti kotimaisen rahapolitiikan seurausta ja toivoin EU:n (lue: Saksan) tuovan jotain rotia sisäpolitiikkaan.

@Miltton Ei millään pahalla KT, mutta aika sekava viesti.

Ei otettu pahalla. Kiitos arvostelusta, mutta valitettavasti en voi luvata parannusta tyyliini, koska joudun kirjoittelemaan näitä kiireessä ja hutiloiden :(
Teema säilyy ja vittuilu pysyy.

Vasarahammer kirjoitti...

EU harjoittaa suunnitelmataloutta.

EU haluaa Suomeen 7000 julkista sähköautojen latauspistettä

Kumitonttu kirjoitti...

Joo... Olemme siirtyneet Marxin ennusteen mukaisesti demokraattisesti sosialismiin. Mieleen nousee Saksa 30-luvulla.

Järjestyksenvalvoja - tiukka ja asiallinen Kuntavaaliehdokas Tampere Lehto Seppo kirjoitti...

tuo nyrkkitervehdys on kyllä faktisesti kommaritervehdys - joka muuta väittää on kommari