Ananastehtaan tyttö

Yleisradiovero on noin 140 euroa keskituloisella palkansaajalla. Yleisradion toiminnan kustantavat sekä suoraan että välillisesti 2,3 miljoonaa palkansaajaa, joihin lasken tässä yhteydessä mukaan myös julkisen sektorin sellaiset. Kun 2,3 miljoonaa jaetaan 365 päivällä ja 24 tunnilla, saadaan vastaukseksi 263 euroa. Keskituloinen palkansaaja maksaa siis vajaan tunnin verran Yleisradion toimintaa. Vuotta ei ole kulunut kuin kolme viikkoa, mutta minä olen jo lunastanut ensimmäisen kymmenen prosenttia omasta potistani.

Yleisradion viisaat uutistoimittajat ovat hoksanneet, että kehitysmaissa lapset tekevät töitä. Havainto ei ole mitenkään maata mullistava, mutta se kuvastaa hienosti, miten vasemmistolainen ideologia käytännössä toimii. Lapsityövoima tuskin on kovin vakava epäkohta, koska monesti köyhän kehitysmaalaisen perhe tarvitsee lapsen tienaamia pennosia. Lapsen henki voi olla niistä hiluista kiinni. Mutta koska vasemmistotoimittajille maailma on globaali, ei ananasta saa poimia lapsi, koska Suomessakaan lapset eivät enää tee töitä.

Sen jälkeen kun toimittaja on havainnut epäkohdan, hän rynnii luomaan bad-williä vähitäiskaupoista, jotka joutuvat vetämään tuotteensa pois myynnistä. Kuluttajalla ei ole tässä paljon sananvaltaa, vaan media, "ihmisoikeus-konglomeraatti" ja klassiseen fascismiin kuuluvaa yrityksen "yhteiskuntavastuuta" kunnioittavat yritysjohtajat tekevät päätöksen kuluttajan puolesta. Jos haluan ostaa lapsien poimimia ananaksia, minulle ei anneta siihen mahdollisuutta. Jos burkhan pito julkisella paikalla on aikuisen ihmisen perusoikeus (eikä nöyrtymistä suvun miesten barbaarisiin tapoihin), miksei lasten tölkittämien ananaksien ostaminen ole (vaan on suvun miesten harjoittamaa barbariaa)?

Ylen uutisen mukaan ananasviljelmillä on harjoitettu ihmiskauppaa. Hyvä. Sitä minäkin vastustan. Jos suomalainen vanhempi luovuttaisi lapsensa ihmiskauppiaalle, on satavarmaa, että hän ei enää koskaan saisi esiintyä lapsensa huoltajana. Ykä voinee korjata, jos epäilyni on väärä. On jo vuosien ajan tiedetty, että humanitaariset pakolaiset samoin kuin erilaiset turvapaikanhakijat ostavat ihmiskauppiailta matkat. Silti me tuemme ja aktiivisesti siten rahoitamme ihmiskauppaa. Miksei tämä kiinnosta ananastason toimittajia?

Työpaikkani tukee invalidiliittoa, jonka IT-lehteä selailin aamiaisella puoliunessa. Silmäni rävähtivät auki, kun Darun Jaza pääsi kertomaan tarinaansa. Toistan - jos kuka tahansa suomalainen vanhempi saattaisi lapsensa näille vaaroille alttiiksi, hän olisi entinen huoltaja ennen kuin virkakoneisto ehtisi kynäänsä teroittaa:

Darunin vanhemmat tekivät vaikean päätöksen 15 vuotta sitten. Darun salakuljetettaisiin kotimaastaan, jotta hänellä olisi toivoa tulevaisuudesta. Darun kuvailee silloisia tunnetilojaan vaikeaksi. Pienen tytön oli vaikea ymmärtää sitä, että poislähettäminen tehtiin puhtaasti rakkaudesta ja ajatuksesta, että tyttö saisi mahdollisimman turvallisen ja onnellisen elämän.

Salakuljetukseen käytettiin perheen kaikki varat. Matka oli pitkä. Taakse jäivät äiti, isä, kaksi veljeä ja sisko. Edessä oli vain tuntematonta. Darun ei enää muista vaalean miehen kasvoja eikä tiennyt hänen kansalaisuuttaan. Darun saapui Suomeen 11-vuotiaana. Vastassa olivat viranomaiset ja kuulustelut. Ne järkyttivät nuorta tyttöä. Omaan perheeseen Pohjois-Irakissa oli vaikea pitää yhteyttä. Hänen vanhemmillaan ei ollut puhelinta ja naapurin kanssa sovittiin aina soittohetkestä. Hän ja läheiset kuitenkin pelkäsivät, että yhteydenpidon takia tapahtuu jotain pahaa.

Perheemme yhdistyi kolmen vuoden kuluttua siitä, kun tulin Suomeen vuonna 1997, hän kertoo. Vanhemmat eivät kuitenkaan ole koskaan oikein täysin sopeutuneet Suomeen ja heillä on yhä ajatus paluumuutosta.

Kun meillä on tällaisia tarinoita oikein lehdissä räntättynä ihmiskauppiaiden toiminnasta ja vanhempia, jotka heittävät "arvottomimman" (sen vammaisen) lapsensa ankkuriksi, niin eikö tämä nyt olisi jotenkin merkittävämpi kuin uutinen ananastehtaasta Thaimaassa?