lauantai 26. tammikuuta 2013

Marokon kauhu - naisten itsemurhat

Tarantinon elokuvasta Django unchained on mainio arvostelu Voima-lehdessä. Kriitikko Jari Tamminen sinänsä arvostelee oman elokuvamakuni mukaisesti Tarantinon elokuvia brutaalista väkivallasta. Itse pidän Tarantinon ympärille kehittynyttä ihailijoiden määrää naurettavana, koska Tarantinon elokuvat ovat lähinnä ylistyksiä muiden ohjaajien elokuvista. Esimerkiksi Kill Billissä on useita otoksia jotka on kopioitu sellaisenaan muista elokuvista. Tarantino ei ole mitenkään originelli.

Tamminen huomaa myös Spike Leen kaksinaismoralismin rasismista puhuttaessa. Spike Leen mielestä rasismia on mustien orjuuden käsittely Amerikassa mutta ei juutalaisten alistaminen Euroopassa. Se on ihan ymmärrettävää koska Spike Lee on musta, mutta omituista sikäli, että niin Hollywoodia kuin amerikkalaista mediaakin jotkut salaliittoteoreetikot pitävät juutalaisten käsikassarana. Näille neurootikoille on selvää, että juutalainen media ja viihdeteollisuus syyllistää ja pitää yllä myyttiä "valkoisen miehen taakasta". Tamminen - ilmiselvä juutalainen siis - toteaa saman asian näin:
Olen valkoihoinen, etuoikeutettu länsimainen mies ja siksi orjaisäntien puolella pöytää. On eittämättä totta että minunkin hyvinvointiani on rakennettu osittain muilta rosvottujen rikkauksien varaan.
Valkoisen miehen taakka on niin hyvin sisäistetty, että tämä kohta - joka on rasismia - ei herätä edes sinänsä taitavan kriitikon sisäistä yliminää. Tamminen nielee syötin koukkuineen, ja niin tekee ilmeisesti myös koko Fifin lukijakunta.

Toinen kolumni Fifissä käsittelee Turkkia ja sen harjoittamaa sortoa niin armenialaisia kuin kurdejakin vastaan. Kristiina Koivunen huomauttaa, että Turkissa kiellettiin naisten huivin käyttö, koska Turkki halusi erottaa "uskonnon ja maallisen vallan". Harmi vaan, ettei Kristiina kirjoita suoraan, että turkkilaiset eivät halunneet sharia-lakia voimaan. Afganistanissakin kiellettiin naisilta huivit 60-luvulla, ja sitä seurasi Neuvostoliiton avulla toteutettu sosialistinen vallankumous, mistä maa ei ole noussut juuri sen paremmin kuin mitkään muut sosialistisesta vallankumouksesta kärsineet valtiot.

Kolmas ja ehkä paras Fifin kolumni käsittelee sekin islamia. Siinä nuori tyttö raiskataan - kuka lie pottunokka - ja tekee sen jälkeen itsemurhan menetettyään ainoan varallisuutensa. Kirjoituksessa todetaan, että tämä ei ole mitenkään epätavallista Marokossa. Suomessa asuva Mohamed el-Aboudi toteaa, että näitä tapahtuu niin paljon, että niitä päätyy uutisiin joka päivä. Joka päivä. Joka päivä. Mistä lie johtuukaan, että joku saattaa pitää islamia barbaarisena, raakalaismaisena ja naisvihamielisenä kivikautisena uskontona. Uskontona, jolle mikään inhimillinen ei ole arvokasta ja uskontona, joka vihaa vääräuskoisia vielä enemmän kuin oikeauskoisia, mikäli mahdollista.

Ei kommentteja: