sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Sharia4Suomi

Viikonlopun tahatonta komiikkaa edustaa YK:n kyvyttömyys päättää, mitä Syyrian diktaattorin saisi lopettamaan kansannousun väkivallattomasti. Venäjä ja Kiina haraavat vastaan - koska kumpikin pelkää omien separatististen reuna-alueidensa reaktiota. Kiinalla erityisesti Tiibet ja Venäjällä Tsetseniat sun muut saisivat ehkä ns. bensaa liekkeihinsä, jos huomaisivat, että kovalla rähinällä tavoite olisi saavutettavissa. Ja niinhän se olisikin, mutta Moskovassa ja Pekingissä suljetaan mieluummin silmät kuin otetaan lusikka kauniiseen käteen.

Soininvaara pohdiskeli blogissaan, tapaisiko hän Dalai Laman presidenttinä (4.2.2012 Tapaisitko Dalai Laman?) päätyen ratkaisuun, ettei tapaisi, koska Suomen kauppasuhteet Kiinaan jne. Idiootti. Kiinan kauppasuhteisiin asia ei vaikuta millään tavalla. Kiinassa puhuu raha ja erilaiset ideologiset kysymykset ovat aina toissijaisia. Jos Suomella on jotain, mitä kiinalaiset haluavat ostaa, he ostavat vaikka Haavisto muuttaisi asumaan Laman luokse. Jos Kiina uhittelisi Suomelle kauppapoliittiisesti, ei se kuitenkaan kieltäytyisi myymästä tänne mitään. Globalisaatio tekee siis mahdolliseksi avoimesti puhua vaikeista asioista, myös Kiinan kanssa, mutta tätä Soininvaaran kaltaiset silovikit eivät ehkä koskaan ymmärrä. Se toisaalta selittää, miksi he vaalivat poliittisesti korrektia kieltä kuin kukkaa kämmenellä. Belgiassa asiat ovat toisin.


Vlaams Belangin Filip Dewinter kosii naisäänestäjiä tyttärensä valokuvalla. Dewinterin mielestä on naisten asia päättää, kuinka islamiin tulee suhtautua, koska naiset kärsivät islamista enemmän. Tytär kertoo saaneensa tappouhkauksia, mutta ei enää jaksa reagoida niihin niiden vaatimalla vakavuudella. Belgialainen Sharia4Belgium julisti, että Dewinterin pitäisi maksaa mainoksesta hengellään. Yhdistys sai viime kuussa sakot kiihotuksesta ei-muslimeita vastaan.

Itse seuraan lähinnä ihmeissäni, miten on mahdollista, että IRA:t, Punaiset Prikaatit ja muut väkivaltaiset vasemmistoryhmittymät ovat näin nopeasti korvautuneet islamilaisella terrorilla. On tuo Dewinterin vaalimainos muuten pikkuisen katu-uskottavampi kuin Haaviston kannattajien esitys rautatieasemalla...

19 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Eikö sinusta uskonto ole yksityisasia, jonka kukin saa valita täysin vapaasti ja itse?
Suurin osa musliminaisista valinnut itse pitää huntua.
Tämä valinnan vapaus kuuluu aina vapaseen demokraattiseen maahan.

Ironmistress kirjoitti...

Tomi, vaatteet on aatteet.

Hunnun käyttö on poliittinen kannanotto. Aivan samalla tavoin kuin pään ajaminen klaniksi ja pukeutuminen pilottirotsiin. Tai musta nahkatakki, nahkasaappaat ja punainen hakaristinauha olkavarressa.

Ihminen ilmentää pukeutumisellaan, ei paitsi persoonaansa, vaan myös aatemaailmaansa ja poliittista vakaumustaan. Niin huntu, maounivormu, pilottirotsi kuin hakaristikäsinauhakin kertovat kantajansa poliittisesta vakaumuksesta. Tämän tajuaminen kuuluu aivan perimmäisimpään tunneälyyn.

Suomessa säädettiin puserolaki 1930-luvulla juuri tästä täsmälleen samasta syystä.

Kumitonttu kirjoitti...

Tomin ajatusmaailma paljastaa tyylikkäästi sosialismin keskeisen ongelman: demokratian ehdoilla toteutettavan alistamisen. Minusta on tärkeää Tominkin ymmärtää, että kulttuurit omaksuvat toisilta kulttuureilta niiden parhaita käytäntöjä. Ei ole rasismia tai suvaitsemattomuutta vastustaa toisen kulttuurin ilmiselviä heikkouksia. Eikä tule antaa periksi vaatimuksille, joiden mukaan meidän kulttuurimme vahvuuksia (äänioikeus) käyttäen toisen kulttuurin heikkouksille (alistaminen) annetaan elintilaa.

Arvo Poika Tuominen totesi, että länsimaisen median tulisi julkaista Neuvostoliittoa koskevia uutisia yhtäläisin perustein, kuin millä Neuvostoliitossa julkaistaan länsimaita koskevia uutisia.

Tomi kirjoitti...

Kumis, olisitko valmis kieltämään hakaristit ja pilottitakit ja maiharit? Minä en.

Ymmärrän tosaalta pointtisi. Islamilainen kulttuuri on tuhoisa ja naista-alistava ja en tietenkään toivo sen leviämistä Suomeen.
Kuitenkin paras keino taistella islamia vastaan on osoittaa yleisellä tasolla kaikkien uskontojen järjettömyys.
Rationalismin ja humanismin levittäminen ja opettaminen pitäisi olla pääpointti islamia ja muita uskontoja vastaan taistelussa.

Kumitonttu kirjoitti...

Kumis, olisitko valmis kieltämään hakaristit...

Jos joku porukka joka perjantai kokoontuisi muistelemaan 1900-luvun tunnetuimpia sosialisteja, ja suggeroisi itsensä täyteen vihaan kaikkia muita kansanryhmiä vastaan, ottaisi lapsensa tähän aivopesuun mukaan jo kehdosta, ja kaiken tämän he tekisivät avoimesti hakaristejään kannellen, niin kyllä voisin hyväksyä hakaristien kieltämisen julkisilla paikoilla signaalina kyseisen politiikan kannattamisesta.

Mutta suurempi uhka kuin hakaristit, ovat länsimaisten kaupunkien puistoissa kesäiltoisin lompsivat tytöt ja pojat Che Guevara T-paitoineen ja Oikeutta eläimille rintaneuloineen. Se porukka edustaa niin ahdistavaa tyhmyyttä, että ihmiskunta taantuisi heidän käsittelyssään pimeälle keskiajalle. Tai vieläkin kauemmas. Jostain sattuneesta syystä se sama sakki fanittaa näitä islamisteja, vihaa Israelia, Amerikkaa ja pankkeja. Heidän maailmassaan pankit säilövät rahaa, joka olisi hyödyllisemmässä käytössä, jos se jaettaisiin kaikille tasan. Nuoret sosialistit ovat yksinkertaisesti vajaita.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla muuten on Che Guevara T-paita, enkä oikeastaan häpeile sen käyttämistä. Kesäisin saatan esimerkiksi istua puistossa juomassa kaljaa tuo mainio paita päälläni. Tulee ihan toverillinen olo, kun tietää että Che on hengessä mukana.

Minulla on myös pari DDR -logolla varustettua t-paitaa. Niitä on mukava käyttää esimerkiksi kesäterassilla. Lisäksi vaatekaapista löytyy ihan aito itäsaksalainen maastopuku.

Sitä tosin käytän harvemmin.

PS: Kävin muuten äänestämässä. Äänestin Pekka Haavistoa. Ties vaikka saisimme linnaan yhdellä kertaa kaksi miestä! :|

Kumitonttu kirjoitti...

Sehän teissä sossuissa on niin outoa, että palvotte yhtä hirmuhallitsijaa ja kammoatte toista.

En minä näe mitään eroa, onko presidentin puolisona Jenni Haukio vai Antonio Nexar. Aivan sama.

Anonyymi kirjoitti...

Liittyykö tämä tähän ketjuun, mutta ekalla kierroksella äänestin Paavo Väyrystä. Toisella kierroksella äänestin Sauli Niinistöä. Syy miksi äänestin Niinistöä oli se että mielestäni presidentin pitää olla kristitty lihansyöjähetero. Ja kun presidentti on mies, niin armeija pitää olla käyty. Jos en muita perusteluja keksinyt niin ainakin nuo. Perustelut ovat siis ehkä triviaalin kuuloisia mutta jotenkin se piti itselleen perustella että jaksoi mennä vaalikoppiin. Niin no, on sitä nyt kivempi katsoa Jenniä kuin Antoniota.

Jaassu kirjoitti...

Kyllä tuo uskonto tuottaa ongelmia.
Tässä yksi mielenosoitus englannista.

http://gatesofvienna.blogspot.com/2012/02/tommy-robinson-speaks-in-leicester.html

Varsinki videon puolivälissä kerrotut valkoihoisten lapsien joukkoraiskaukset ovat ...

On käsittämätöntä miten maan lehdistö ja hallinto peittelee muslmien toimia.

Kumitonttu kirjoitti...

Huomenta Vieras ja Jaassu. Vieraan perustelut Niinistön äänestykselle olivat yvin konkreettiset, kun taas yleensä saamme kuulla Haaviston tukijoilta aikamoisia ympäripyöreyksiä kuten "suvaitsevaisuus, eurooppalaisuus ja solidaarisuus". Käytännön kokemus on osoittanut, että nuo viitat osoittavat helvettiin.

Jaassu osui napakymppiin. Islam on uskonnoista kaikkein väkivaltaisin, ainakin jos mittarina käytetään tilastoituja väkivallantekoja. Tai no joo, rehellisyyden nimissä yksi uskonto on kuluneen sadan vuoden aikana ollut vielä verisempi - sosialismi. Mutta islam on oppirakenteeltaan samanlainen lakiuskonto kuin sosialismikin, joten sen voi huoletta niputtaa samaan läjään.

Tiedemies kirjoitti...

Missä kohtaa Soininvaara päätyy toteamaan ettei tapaisi Dalai Lamaa? Sauli Niinistö totesi, ettei tapaisi Dalai Lamaa, ja Haavisto totesi, että tapaisi.

Soininvaara voi olla idiootti tai olla olematta, ja sinulla on oikeus olla siitä mitä mieltä haluat, mutta olisi mielekästä, että perustaisit mielipiteesi johonkin mitä hän sanoo tai tekee, eikä vain siihen, mitä itse kulloinkin keksit hänen sanoneen tai tehneen. Tämä ei ole ollenkaan ensimmäinen kerta, kun keksit omasta päästäsi jotain soininvaaran sanomisia ja haukut häntä niistä. Kai se jotenkin on hauskaa, mutta huomaat kai, että tuo on juuri sitä, mitä esimerkiksi jotkut toimittajat tekevät Halla-ahosta. Erotuksella, että Halla-aho sentään on yleensä sanonut jotain.

Kumitonttu kirjoitti...

Rakas Tidari - joskus joutuu lukemaan rivien välistä. Soininvaara punnitsee eri vaihtoehtoja, mutta ilmeisesti kirjoituksensa lopussa on hänen yhteenvetonsa:

jos kukaan ei jänistä vaan kaikkien maiden johtajat ovat valmiit tapaamaan Dalai Laman, ei mitään maata voi rangaista

Eli ei tapaa, jos muut eivät tapaa.

Haaviston osalta on ihan se ja sama mitä hän sanoi tekevänsä tai olevansa tekemättä. Ymmärtääkseni hän on aikamoinen haihattelija, mutta en usko hänen kuvitelleen missään vaiheessa oikeasti voivansa voittaa vaalit. Siinä tilanteessa on varaa olla hieman idealistisempi kuin jos olisi vaara joutua lunastamaan lupauksensa.

Tiedemies kirjoitti...

Ei tuossa tulkinnassa ole mitään muuta vikaa kuin se, että jos nyt sattuisit olemaan sitä mieltä, että olisi "oikein" olla tapaamatta, voisit käyttää tarkalleen samaa perustelua väitteelle, että Soininvaara olisi ollut sitä mieltä, että pitäisi tavata.

Tiedemies kirjoitti...

Itse en välitä tästä asiasta sen kummemmin, kunhan ihmettelen vimmaasi Soininvaaran vihaamisessa. Esität hänet läpipunaisena sosialistina (vaikka hän oli vaalikoneen mukaan oikeistolaisin kansanedustaja), ja keksit itse hänelle sanomisia ja mielipiteitä, joita sitten haukut kovasanaisesti.

En väitä, etteikö Soininvaaran sanomisissa olisi paljon kritisoitavaa. Aivan varmasti on. Tämä on vaan vähän kummallista, kun näissä menet henkilökohtaisuuksiin itse keksimilläsi perusteilla.

Se muistuttaa vähän tapaa, jolla Tomi joskus kommentoi. Tosin hänkään ei yleensä käytä täysin keksittyjä perusteita.

Kumitonttu kirjoitti...

Jos tulkitsen sinua oikein, niin sinä väität, että poliitikon sanaan voi luottaa. Minä en luota, ja omilla toimillaan poliitikkomme - mitä Soininvaara ilmentää kaikkein kuvaavimmalla tavalla - ovat osoittaneet, että heidän moraalinsa on silkkaa populismia (sillä tavalla kuin sen määrittelimme viime viikolla).

Tiedemies kirjoitti...

En minä väitä, että poliitikon sanaan voi luottaa, päinvastoin. Väitän, että poliitikkoja on mielekästä kritisoida niistä asioista, joita he tekevät ja sanovat, ei sellaisista, asioista, jotka ovat mielikuvituksen tuotetta.

Jokaisesta poliitikosta löytyy varmasti roppakaupalla kritisoitavaa ilman, että sitä täytyy itse keksiä.

Kumitonttu kirjoitti...

Siis mikä asia tässä nyt oli mielikuvituksen tuotetta? Soininvaara, pahimapana suomalaisena populistina, pohdiskeli asiaa eri kulmista, ja totesi, että turvallisinta on toimia niin kuin muutkin, mistä minä luen viestin, että hän ei tapaisi Dalai Lamaa.

Joten: mikä kohta edellä mainitusta on mielikuvituksen tuotetta?

Tiedemies kirjoitti...

Se, että väität että hän tuli johtopäätökseen ettei tapaisi. Se on ihan oma tulkintasi. Saat toki tulkita niin, mutta väite, että Soininvaara olisi niin todennut, on mielikuvitusta. Tässä on lainaus:

Jos kukaan ei jänistä vaan kaikkien maiden johtajat ovat valmiit tapaamaan Dalai Laman, ei mitään maata voi rangaista. Onko siis syytä olla osa ratkaisua vai osa ongelmaa?

Sinun mielestäsi ilmaisu voidaan tulkita niin, että on sittenkin parempi olla osa ongelmaa kuin osa ratkaisua. Minusta tämä on ihan kummallinen johtopäätös tekstistä. Ei ainoastaan kummallinen, vaan oikeastaan ihan väärä. Teet sen tarkalleen siksi, että olet itse yhtä mieltä, ja yksinkertaisesti olet päättänyt, ettet ole mistään samaa mieltä Soininvaaran kanssa.

Minua ei haittaa tämä mitenkään, enkä muuten tästä sinua kritisoi, mutta edelleen ihmettelen tätä siksi, että olet tehnyt tällaisen vastaavanlaisen tulkinnan muissakin asioissa, so. keksinyt itse mielipiteen Soininvaaralle. En ymmärrä oikein mitään syytä tähän, so. se ei vaikuta tarkoituksenmukaiselta.

Kumitonttu kirjoitti...

Ilmeisesti vain tulkitsemme hänen kirjoituksiaan eri tavalla.