perjantai 24. helmikuuta 2012

Äärioikeiston synty Euroopassa

Kun puhutaan Saksan natsien noususta valtaan, yleisestä historiantuntemuksesta unohtuu yksi asia: natsit kampanjoivat nimenomaan sosialisteina. He olivat myös kansallismielisiä, joka 30-luvulla asemoitiin "oikeistolaisuudeksi", mutta sinä aikana Moskovasta johdettu "internationalismi" kutsui kaikkea kansallismielisyyttä "oikeistolaisuudeksi". Olemme kaiketi oppineet 1900-luvulta, että kansallismielisyys ei tarkoita oikeistolaisuutta - ellemme ole valmiita kutsumaan Stalinia, Castroa, Arafatia, Chávezia, Guevaraa, Pol Potia (ja samalla myös Woodrow Wilsonia, Franklin Rooseveltia ja John F. Kennedya) oikeistolaisiksi. Stalin itse tunnustautui kansallismieliseksi herättäen henkiin "äiti-Venäjän" ja kutsuen Toista Maailmansotaa "Suureksi Isänmaalliseksi sodaksi". Vuonna 1943 Stalin muutti kommunistisen hymnin "Internationaali" puhtaasti venäläiseksi. Historiallisesti kansallismielisyys on ollut liberaalin vasemmiston aate. Ranskan Suuri vallankumous oli kansallismielinen sisältäen Italiasta johdetun Katolisen kirkon vallan hajottamisen kansanvallaksi. Gottfried Herberin johtama saksalainen kansallisromantismi nähtiin sekä kansallismielisenä että vasemmistolaisena. Saksan kansallis-sosialistinen liike oli osa tätä vallankumouksellista liikettä.

Vaikka Saksan natsien kansallismielisyys määriteltiinkin jollain hullulla mutta perustavaa laatua olevalla tavalla "oikeistolaisuudeksi", se kaikesta huolimatta rajoittaa natsismin vain oikeistolaiseksi sosialismiksi. Oikeistolaiset sosialistit ovat kaikesta huolimatta sosialisteja. Suurin osa niistä vallankumoukseen osallistuneista kommunisteista, jotka Stalin teloitti, eivät tulleet syytetyiksi tsaarilaisuudesta vaan "oikeistolaisuudesta" - tarkoittaen sosiaalidemokraatteja. Kaikki poikkeamat Stalinin linjasta saivat leiman "oikeistolaisuus" (tai "äärioikeistolaisuus"). Siitä asti Amerikassa ja Euroopassa on apinoiden lailla toistettu samaa Neuvostoliiton luomaa määritystä "oikeistolaisuudesta" kyseenalaistamatta sen tarkoitushakuista syntyperää.

(Jonah Goldberg: Liberal Fascism, page 71)

12 kommenttia:

klova kirjoitti...

Natsismin määrittämisestä tekee vaikean se,että puolueella ei ollut oikein minkäänlaista järkevää ohjelmaa.Kommunisteilla asiaa oli miettinyt joukko ihan oikeasti fiksuja kavereita,vaikka he tulivatkin vääriin johtopäätöksiin.

Natseilla oli Hitlerin sekava ja pitkäpiimäinen Taisteluni ja muuttumattomaksi päätetty puolueohjelma,ohjelma mitä ei edes noudatettu kuin osin.

Myöhemmin mm.Himmler kehitteli kaikenlaisia pakanallisia ja okkultistisia teorioita,joille Hitler viittasi kintaalla ja Rosenberg kohotti itsensä jonkinlaiseksi opin ylipapiksi ja hänenkin teorioilleen Hitler antoi niille kuuluvan arvon.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Klova kommentista.

Natsismin määrittämisestä tekee vaikean se,että puolueella ei ollut oikein minkäänlaista järkevää ohjelmaa

No ei siis siinä mielessä, kuin me hyväksymme "järkevän". Hitlerin symboli - punainen pohja (sosialismi) valkoisella (kansallisuusaate) ympyrällä - kuitenkin antaa käsityksen siitä, mistä oli kyse. Siinä missä Mussolini hyväksyi juutalaisten osallistumisen puolueensa toimintaan oli Hitlerille täysin mahdotonta samalla tavalla kuin Stalinille.

Oli todella lähellä, ettei Suomi pyytänyt apua Englannilta ja Ranskalta keväällä 1940, mikä olisi lopullisesti niitannut Stalinin Hitlerin liittolaiseksi. Maailma olisi ehkä saanut paremmin ymmärrettävän muodon siitä, mitä sosialismi on, mutta me suomalaiset olisimme maksaneet siitä liian kovan hinnan.

IDA kirjoitti...

Joka tapauksessa tosiasia on sekin, että natsien johtajata olivat ihan yhtä koulutettuja, älykkäitä ja sivistyneitä kuin kommunistienkin johtajat.

Kumitonttu kirjoitti...

Lenin oli aatelinen ja moni natsijohtaja oli aatelinen. Varsinaisesti kovin korkeaa koulutusta ei ollut kellään, mikä poikkeaa huomattavasti länsimaiden sen ajan johtajista. Suomessa ensimmäinen ei-tohtori presidenttinä oli Ahtisaari. Vaikka koulutus ei tietenkään takaa mitään yleisestä järjenkäytöstä, se antaa ymmärryksen klassisesta maailmankuvasta, mikä ei tekisi pahaa nyky-yhteiskunnassa yleisemminkään.

vieras kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
vieras kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
vieras kirjoitti...

P.E. Svinhufvud, Kyösti Kallio, Risto Ryti ja C.G.E.Mannerheim eivät olleet tohtoreita.

Oliko Hitlerillä ja Stalinilla jokin sopimus että Hitlerin pitää mennä Stalinin avuksi jos Suomeen tulee Englannin ja Ranskan joukkoja? Norja ja Ruotsi olisivat olleet jo Englannin ja Ranskan valvonnassa ennen saapumista Suomeen. Ruotsi ei tuommoisessa vaiheessa voisi toimittaa Hitlerille malmia. Tällöin Hitlerin olisi pitänyt hyökätä noihin silloin kun niissä olisi on valmiina Englannin ja Ranskan joukkoja.

No hyvä puoli tuossa olisi ollut se että Stalinia ja neuvostokommunismia olisi pidetty yhtä pahana kuin Hitleriä ja kansallissosialismia, eikä kukaan länsijohtaja olisi liitoutunut Stalinin kanssa.

Norja oli saamaton ja avuton kun Hitler hyökkäsi sinne. Siellä oli liian vähän Englannin ja Ranskan aluksia apuna siinä vaiheessa. Norja ei saanut Hitleriä vastaan mitään omaa talvisodan ihmettään niinkuin Suomi sai Stalinia vastaan.

vieras kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
vieras kirjoitti...

Sodan kuluessa USA ja Englanti aseistivat Neukkulaa joka sitten noita aseita käytti Suomea vastaan ja Itä-Euroopan valtaamiseen. USA ja Englanti urhasivat Itä-Euroopan Neukkulalle.

Jossain vaiheessa sotaa Stalin totesi että se joka valtaa jonkin alueen, hän laittaa sinne oman järjestelmänsä. Tuo poikkesi tsaarin ajoista, jolloin tsaari saattoi säilytää vallatun järjestelmän, vaikka olisi liittänyt sen imperiumiinsa jossain muodossa. Tsaarin aikana Baltiassa oli sama baltiansaksalainen yläluokka niissä asemissa joissa se oli Saksalaisen ritarikunnan, Ruotsin ja Puolan vallan aikoina. Keski-Aasiassa oli jotain Buharan kaaneja myös tsaarin aikana jne.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Vieras kommenteista.

Hitlerillä ja Stalinilla ei ollut sopimusta toistensa auttamisesta. Nehän olivat kuin korppikotkat keskenään samoilla haaskoilla. Jos Suomi olisi pyytänyt Ranskan ja Englannin apua eikä olisi tehnyt rauhaa Stalinin kanssa maaliskuussa 1940, Stalin olisi saanut sodanjulistuksen Englannilta.

Yhdysvallat aseisti Neuvostoliittoa huomattavan paljon, mutta lähinnä se osti sillä itselleen aikaa aloittaa kuluttava maasota. Koska Stalinille ei tuottanut tuskaa uhrata miehiä, hän suostui pitkin hampain vaihtokauppaan. Yhdysvallat nousi Ranskaan vasta, kun sota oli jo käytännössä ratkennut. Saksalaisten vastarinta oli niin laimeaa, että amerikkalaiset selvisivät paljon pienemmin menetyksin kuin pelättiin.

vieras kirjoitti...

Hitler ei millään ilveellä suostunut antautumaan vaikka tuossa vaiheessa oli neuvoteltavaissa paremmat ehdot kuin myöhemmin kävi. Aatu oli nimittänyt itsensä armeijan ylipääliköksi ja jääräpäisesti soti kahdella rintamalla ja Afrikassa sekä vielä jelppi Mussoliini Perusdiiniä.

Pitäs jostain tarkistaa, mutta joskus luin että joku saksalaisten kenraali oli sanonut Normandian maihinnousun jälkeen jotain sellaista että Saksan olisi paras saman tien luovuttaa lännessä ja antautua länsiliittoutuneille ja päästää heidät vapaasti Saksaan. Tuosta vapautuvat voimat tulisi keskittää itään ettei Neukkula pääse etenemään ainakaan Neukkulan omien 1937 rajojen yli. Puhdasta jossittelua mutta tuolla olisi kai saanut hajotettua länsiliittoutuneiden ja Neukkulan välit. Stalinille olisi varmaan ollut hankala paikka mikäli Saksa olisi omin päin antautunut länsivalloille.

Kumitonttu kirjoitti...

Yhdysvallat oli jo 30-luvulla muodostanut ns. ABC-strategian, jonka keskeinen lähtökohta oli Saksan kaataminen ennen Japania. Siinä vaiheessa kun Yhdysvallat aloitti sodan, ainoastaan Saksan ehdoton antauutminen jäi vaihtoehdoksi. Se taas ei onnistuisi ilman Hitlerin kuolemaa, mitä muutamissa salaliitoissa yritettiinkin. Ja lopun me tiedämmekin.