sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Kolmas jihad

Sain vihdoin luettua loppuun Hege Storhaugin mainion kirjan Islam yhdestoista vitsaus. Samalla kun käynnistin tietokonettani, katselin näyttöni taustakuv. Ajalta kun olin aktiivinen Twitterissä, sain paljon blokkaajia. Omana lukunaan ovat toki Petteri Orpo, Ville Niinistö, Touko Aalto ja Paavo Arhinmäki mutta merkittäviä signaaleja nykyajasta edustavat myös Helsingin poliisilaitoksen korkea esimies Jussi Huhtela sekä Saara Jantunen ja lukuisa joukko valtamedian toimittajia.

Syy, miksi nostin heidät esiin ei suinkaan ole viha tai suuttumus saamistani suluista. Päin vastoin, kun heidän twiittinsä eiväät enää tulleet Kumitontun viestivirtaan, ketutus ja ärsytys laski. Jonkin asteinen turhautuminen kuitenkin eteni, koska he ovat sitä porukkaa, joka vaikuttaa keskeisellä tavalla Suomen ja Euroopan tulevaisuuteen. Jos he vaikenevat vaikka norsu täyttää lähes koko huoneen, se on merkki tyhmyydestä ja pelkuruudesta. Sellaisten ihmisten ajatuksista en ole kiinnostunut muuta kuin kuriositeettina näkemään, millaisia pelkurit ovat.

Storhaugin kirjaa käsittelin jo edellisessä bloggauksessani luettuani kirjasta noin puolet. Jälkimmäisen puolen parasta antia oli viittaus dokumenttiin nimeltä The Third Jihad.

En ole sitä vielä itse katsonut, mutta Storhaug mainitsee, että se on yksi parhaista islamia käsittelevistä elokuvista, jonka näkeminen järkytti häntä siinä määrin, että "olisi ollut parempi jättää se katsomatta".

Storhaugin kirja on saanut poikkeuksellisen vähän näkyvyyttä valtamedioissa, ja se on myös hänen suurin moitteensa länsimaisille ihmisille - katsomme pois päin, vaikka ongelma ei tietenkään sillä poistu. Hän luettelee kirjan jälkimmäisessä osassa erittäin murheellisia tutkimustuloksia: noin puolet Euroopassa asuvista muslimeista on fundamentalisteja - siis käytännössä jihadisteja, salafisteja tai Muslimiveljeskunnan kannattajia.

Euroopan 20 miljoonasta muslimista noin kaksi miljoonaa kannattaa väkivaltaa islamin levittämiseksi ja melkein puolet hyväksyy väkivallan käytön, jos islamia "loukataan". Nuo ovat paljon suurempia määriä, mitä kansalaisille uskotellaan. Radikaali islam ja radikalisoituneet muslimit eivät ole pieni joukko, vaan edustavat islamin valtavirtaa. Storhaugin tutkimusten mukaan käytännössä kaikki muslimit, jotka käyvät säännöllisesti moskeijoissa Euroopassa, ovat radikalisoituneet.

Storhaug kertoo, että hän odottaa islamisaation lyövän väkivaltaisesti itsensä kaikkien eurooppalaisten arkipäivään vuotee 2025 mennessä. Mahdollisesti varhaisemmin, jos 2015 kaltainen ulkorajojen vuotaminen toistuu. Euroopan islamisaation voi estää ainoastaan sulkemalla rajat ja valmistautumalla henkisesti palauttamaan puolet täällä jo nyt olevista muslimeista takaisin. Tähän poliitikkomme eivät kykene, kun jo pelkkä Twitter-keskustelu on mahdotonta.

Storhaug kertoo, kuinka eurooppalaisille lapsille opetetaan koulussa häpeä omasta menneisyydestään: ristiretket, inkvisitio, orjuus, holokausti jne. Helleeniseen filosofiaan kuuluu, että olemme ottaneet niistä opiksemme. Olemme luoneet suhteellisen rauhallisen kansallisvaltioista koostuvan mantereen. Muslimeille kansallisvaltio on vieras ajatus, koska ensin tulee oma heimo ja klaani. On turha työskennellä muiden hyväksi, joten tulemme väistämättä näkemään massiivista ghettoutumista ja vastakkain asettelua muslimien ja kristittyjen (ateistien) välillä jo lähivuosikymmeninä. Kun muslimi kohtaa ongelman, se on aina ei-muslimin syy. Koraani opettaa tuhansilla tavoilla, kuinka vääräuskoisia tulee ahdistella, kurittaa ja tappaa. Islam ei ole rauhan uskonto - se on sodanjulistus.

7 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Jos twiittailemalla saa blokkailijoita, saa bloggailemalla...joitain...?

Vakavasti puhuen, minusta Jussi Huhtela ei ole ainakaan tyhmä eikä tuskin pelkurikaan, vaan vaikuttaisi opportunistilta. Hänellä saattoi olla joskus nuorena aito halu toimia poliisina, koskapa on suorittanut poliisin perustututkinnon, johon kuuluu jo itsessään toimiminen oikeana kenttäpoliisina. Jossain vaiheessa sitten on iskenyt päällepäsmäröinnin halu poliisin päällystötutkinnon ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen tarpeen merkeissä.

Minusta Huhtela tekee parastaikaa vaalityötä ensi vuoden kevättä silmälläpitäen. Jos näin todellakin on, hän todennäköisesti myös pääsee eduskuntaan Kokoomuksen uutena poliisikansanedustajana. Ja jos niin käy, on hän sekä pätevä että ennen kaikkea sopiva uusi sisäministeri...

Kari kirjoitti...

Niin, olemme sodassa, mutta emme käy sotaa, tai tarkemmin ottaen valtiojohto on liittoutunut vihollisen kanssa käymään sotaa suomen kansalaisia vastaan.

Vallitsevaan vasemmistolaiseen ideologiaan ei kuulu uskon-, eikä luokkasodat kolmannenmaailman proletariaattia tai muslimeja vastaan.

(Luokka)Sota on oikeutettua ainoastaan valkoisia, kristittyjä, juutalaisia, venäläisiä, heteroja ja konservatiiveja ynnä muita, jotka ovat tervettä oppia vastaan.

Kansalaisilta vietiin perusoikeudet ensin kieltämällä aseiden käyttö itsepuolustusta varten ja senjälkeen itsepuolustus puhumalla, kun kaikki virallisesta ideologiasta poikkeava säädettiin laittomaksi vihapuheeksi ja lisää on tulossa:

"Hallintovaliokunta käsitteli tiedustelulakia ja perustuslain muutosta vaihtoehtoismedian valvonnan kiristämiseksi
Hallintovaliokunnan asiantuntijoiksi 13.3.2018 kutsutut kolme henkilöä Saara Jantunen, Katri Pynnöniemi ja Hanna Smith"

Näin toimivat mädän ideologian sokaisemat puolueet yhdessä fasistisen valtiokoneiston ja -eliitin kanssa.

Kumitonttu kirjoitti...

QK, en pidä varsinaisesti minään suurena rohkeutena sitä, että politikoi ja veetuilee kansalle poliisimerkin takaa. Ei myöskään ole mikään suuren älyn merkki, jos ei ymmärrä hyvinvointivaltion fascistista perusluonnetta kuten kyseinen twiittaileva poliisi.

Kari, miten ihmeessä Jantunen voi olla eduskunnassa antamassa minkäänlaisia lausuntoja moisesta aiheesta! Aivan naurettavaa. Hän on varmasti perehtynyt omaan asiaansa ja hallitsee sen, mutta ei hänellä ole edes ikänsä puolesta sellaista kokemusta, jota valiokunnan edessä pitää olla noin merkittävässä lakimuutoksessa.

Mutta, kaikissa sosialistisissa yhteiskunnissa valta annetaan nuorille, joilta puuttuu ymmärrys ja kokemus. Vain he ovat riittävän typeriä toteuttaakseen sairasta ideologiaa. Vanhat eivät ryhdy vallankumoukseen.

Kari kirjoitti...

KT:"Vain he ovat riittävän typeriä toteuttaakseen sairasta ideologiaa"

"Sairas ideologia" (Aatteiden kokoelma, poliittinen näkökulma todellisuuteen tai kaavoittuneeksi muuttunut poliittinen käytäntö) Tulisikin nykyään useimmiten korvata sanalla "Patologia" (oppi sairauksista, tai kärsimyksistä).

DuPont kirjoitti...

Sain itsekin viimein käsiini Storhaugin kirjan. Jollen olisi islamiin ja maahanmuuttoon liittyviin ongelmiin vuosien ajan perehtynyt, olisin luultavasti aika järkyttynyt kuvauksista Marseillesta Malmöön. Alkoi tuntua pikemminkin turhauttavalta se, että suomalaiset kunnon orjien tavoin marssivat samaa tietä, vaikka ongelmista on ollut niin paljon tietoa jo vuosikymmenien ajan.

Miksi ihmisjoukko käyttäytyy näin typerästi?

QroquiusKad kirjoitti...

Tätä ihmisjoukon typerästi käyttäytymisen dynamiikkaa on käsitellyt mm. 1930-luvulla fascismin teoreetikoksi päätynyt Robert Michels.
Hänen päätelmänsä voisi havainnollistaa niin, että kun kymmenen ihmisen yhteisöltä kysytään miten yhteiset asiat pitäisi tehdä, vastaa yksi että yhdellä tavalla, jonka hän perustelee. Toinen vastaa, että toisella tavalla, joka on päinvastainen edelliseen nähden mutta joka hänkin perustelee.
Ne kahdeksan muuta vain mölisevät: eemmie tiiä, emmie tiiä mittää, emmie, emmie...

Näistä kahdesta perustelijasta se, joka voi saada tuosta ihmisnautakarjasta kolme kannattajaa, kohoaa johtajaksi. Hän voi hiljentää vastaanväittäjänsä perustelut tarvittaessa vaikka lopullisesti, mikä voikin useimmiten olla tarpeellista; voihan tuo koska tahansa saada puolelleen neljä mölisevää ihmisnautaa?

Näin menevät asiat kaikissa ihmisyhteisöissä Michelsin näkemyksen mukaan, jonka hän tiivisti ns. Oligarkian Rautaiseksi Laiksi:
aina kun ihmiset kokoontuvat yhteen päättämään yhteisistä asioista, kohoaa esiin muutama harva johtajatyyppi, jotka kilpailevat keskenään kuka saa suurimman osan mölisevää ihmiskarjaa taakseen.

Suurimmalta osalta yhteisöstä on turha kysyä koskaan yhtään mitään, koska he vastaavat kaikkiin kysymyksiin vain: "Eemmie tiiä, emmie tiiä mittään, emmie, emmie mittään..."
Heille johtajaksi kohonneen ei tarvitsekaan tehdä muuta kuin käskeä ja valvoa periaatteella "Oderint, dum metuant".

Kumitonttu kirjoitti...

Olipa hienosti kiteytetty tuo demokratian muodostuminen. Valitettavasti, ihmiset eivät halua vapautta. Ja koska heillä ei ole vapautta, muillakaan ei saa olla.

Nyt kun robotit ja digitalisaatio käynnistyy voimalla, kaikkien suomalaisten johngaltien pitäisi muuttaa johonkin pieneen kuntaan ja ottaa se haltuunsa.