tiistai 23. tammikuuta 2018

Ranskassa vanginvartijat lakossa - arvaatko syyn?

Suomalaisen typerimpiä mielipiteitä sisäiseen turvallisuuteen liittyvissä asioissa on ansioitunut laukomaan moni, joista erityisesti kannattaa mainita Teemu Sinkkonen (vertaus Punahilkkaan) sekä tietenkin poliisipäällikkö Jussi Huhtela (islamofobia). Totta kai, moni muu ansaitsisi nimensä tässä yhteydessä mainittavan, mutta nostin nämä kaksi antisankaria esiin, koska he toimivat virkavastuulla (tiedän, älkää naurako).

Suomalaisen virkakunnan ajattelutavan mukaan kaikki ihmiset ovat yhtä hyviä, jos hyvyydellä tarkoitetaan asennetta muihin kanssaeläjiin. Ja koska ihmiset ovat samanlaisia, myöskin heidän omaksumansa kulttuurit ovat yhtä hyviä. Koska kulttuurit ovat yhtä hyviä, ei uskonnotkaan voi olla eriarvoisia. Ainoa, josta suomalaiset virkamiehet ovat yhtä mieltä on se, että yksi ideologia on yli muiden: sosiaalidemokratia.

Virkakunta uskoo, että kun koko ikänsä arabimaissa asunut muhamettilainen laskee diskosandaalinsa rajan yli junttilaan, hänestä kuoriutuu sekulaaria sosialismia kannattava löylynlyömä jörö. Tietenkin vailla mitään suomalaiselle miehelle tyypillisiä piirteitä, kuten vaimon hakkaaminen, Jumalan nimeen valehtelu ja impulssiherkkä juoppo. Siis se normimies, joista suomalaiset naiset eroavat synnytettyään lapsensa ja herättyään arkeen.

Mutta nyt kuuluu Ranskasta kummia (Gatestone): Ranskassa vanginvartijat ovat menneet lakkoon. Maan 188 vankilasta noin 130 on oli osin tai täysin halvaantuneina, ja lähes 30 täysin vailla vartijoita. Vankeja, joiden uskontoa tai etnisyyttä ei tietenkään saa rekisteröidä, maassa on yhteensä noin 80.000. Heistä arvioiden mukaan yli puolet on muslimeita, joita Ranskan asukkaista on 10%. Vaarallisiksi luokiteltuja jihadisteja on viranomaisten arvion mukaan noin 1.700, joista 500 täysverisiä jihadisteja. Seuraavan kolmen vuoden aikana 60% heistä vapautuu, joten "let's stay tuned", kuten rapakon takana sanotaan.

Mikäkö sitten ransmanneja ketuttaa niin vietävästi, että haitari piti painaa penkkiin? Ette varmaan usko, mutta vartijoiden päivittäin työssään kohtaama väkivalta. Kuluvan kuun 11. päivä alkanut mellakointi ei taltu, elleivät vartijat saa käyttöönsä kunnollisia työkaluja. Työkaluiksi he eivät hyväksy "lisää resursseja" ja "parempaa kotouttamista". Parempi kotouttaminen tarkoittaa vanhoissa linnoissa tapahtuvaa kurssitusta, jonka tavoitteena on opetella irtautumaan vääräuskoisiin kohdistuvista väkivaltafantasioista. Lisää resursseja tarkoittaa tietenkin rahaa eli vartijoille palkan korotuksia.

Mutta nyt siis vartijat ovat ilmoittaneet, että he eivät palaa töihinsä, jos valtiota ei kiinnosta heidän turvallisuutensa takaaminen. Jos poliitikot ovat kiinnostuneempia "kansainvälisistä ihmisoikeuksistaan", he saavat itse lähteä vartioimaan väärin kohdeltuja rättipäitään. Vartijat kuvaavat, että aiemmin väkivaltaa esiintyi normaalien päivärutiinien yhteydessä, mutta nyt muslimien viha Ranskaa, ranskalaisia ja länsimaista kulttuuria vastaan on järjestelmällistä. Kaikki vangit, jotka eivät niin ehkä ajattelekaan, painostetaan mukaan. Muslimivangit kohtelevat vääräuskoisia raa'asti ja ovat ottaneet vankilat haltuunsa.

6 kommenttia:

Qroquius Kad kirjoitti...

Eipä oo kivaa, eipä oo. Nuo Ranskanmaan vartijat voisivat kuitenkin miettiä mitä tapahtuu, jos he lyövät perseen penkkiin totaalisesti vaikkapa massiivisella joukkoirtisanoutumisella.

Silloinhan Ranskan vankilat tyhjennetään ja jihadistien väkivalta levähtää vapaaksi ranskalaiseen yhteiskuntaan. Kun sen kohteiksi nyt joutuvat vartijat, joilla on sen kohtaamiseen koulutus ja kokemus, voivat jo seuraavina uhreina olla jotkut näille vartijoille hyvin rakkaat ihmiset, joilla ei tällaisia valmiuksia ole.

Eivätkä nämä seuraukset tietenkään kohdistuisi presidentti Oidipukseen saati muuhun polittiseen ja hallinnolliseen eliittiin. Heillä on oma henkilösuojelunsa. Sen kustantavilla ranskalaisilla veronmaksajilla ei ole.

Mutta sitä saa, mitä tilaa. Ranskalaisilta on kysytty, haluavatko he nykymenoa vai muutosta siihen. Jälkimmäistä on kyllä kovasti tarjonnut Kansallinen Rintama, mutta kun sen edustajat eivät kerran kelpaa parlamenttiin eivätkä presidentiksi, niin ei kai sitten voi mitään, jos ranskalaiset tätä ihan oikeasti haluavat?

Joku Toinen kirjoitti...

No niinhän siinä voi käydä. Mutta haluaisitko sinä uhrata terveytesi, kenties jopa henkesi monikulttuuriin hurahtaneiden idioottien vuoksi?

Kumitonttu kirjoitti...

QK, tuo on ihan totta mitä toteat. Ranskalaisia ei kiinnosta oman maan muuttaminen. Tarjolla on Le Pen, mutta hän ei kelpaa. Toivon vilpittömästi että jätös osuu tuulettimen ja sotku on kamala.

JT, totta tuokin. Miksi ottaisin iskun vastaan jonkun toisen puolesta, jos hän on sotkun aiheuttanut omalla saamattomuudellaan. Omiani puolustan ja puoliaan pidän, mutta muiden osalta ulkoistaminen kylmästi vastuun viranomaisille maksamalla veroni.

Kari kirjoitti...

Modernismin ja Postmodernismin kehto Ranska, ynnä muu Länsi, on avoliitossa Islamin kanssa. Länsineidolta irtoaa vielä monta hammasta, ennenkuin matusulhanen on saanut pakotettua sen hellan ja nyrkin väliin.

Niin Ranskassa, kuin kaikkialla muuallakin Lännessä, hallitukset auttavat maahantunkeutujaa tässä vaikeassa tehtävässään

Kumitonttu kirjoitti...

Kari, ehkä tekoäly meidät pelastaa puolikuun mielipuolia, kun emme itse siihen pysty.

Kari kirjoitti...

Tekoäly/internet taitaa väärissä käsissä vain nopeuttaa mielettömyyden syöksykierrettä...

Kuten tietänet, tässä asiassa olen pannut toivoni Messiaaseen ja finaaliin Megiddon tasangolla, jossa Googin ja Maagogin muslimiprinssi joukkoineen tuhotaan?
Goog ja Maagog oli/on nykyinen Turkki, joka saa islamilaisen maailman johdon ensin Saudi-Arabian ja sitten Iranin kukistuttua. :)