Vaalianalyysi 2018

Presidentti on valittu, ja lähes yllätyksettä Sauli Niinistö jatkaa toisen kuusivuotiskauden. Toisin kuin viimeisen 10 vuoden aikana, gallupit olivat jälkikäteen tarkastellen sangen tarkkoja. Jytkyjen, Trumpin ja Brexitin kaltaisia uutispommeja ei saatu. Vaalikentälle näyttää vakiintuneen uusi normaali, jossa ennustelaitokset kykenevät arvioimaan saamistaan vastauksista hyvän käsityksen äänestäjien mielenliikkeistä.

Perinteisesti on ajateltu, että äänestäjät liikkuvat puolueista toisiin, vaikka vaikuttaa pikemminkin siltä, että puolueiden vaalimenestys liittyy siihen, saavatko he houkuteltua omia nukkuvia äänestäjiään uurnille. Pois lukien nyt käytyä presidentinvaalia, on helppo ymmärtää, että ei rividemari siirry Kokoomuksen taakse ja päin vastoin. Jos sata vuotta sitten käydyn verisen vapaussodan arvet eivät vaikuta katoavan poliittisesta vasemmistosta, on ennenaikaista väittää, että perinteinen vasemmisto/oikeisto -akseli olisi kadonnut.

Presidentinvaalien lopputulos viittaa, että kansalaiset ovat ärsyyntyneet puolueisiin ja erittyisesti niiden johtoon ja johtamistapaan. Niinistön tuittupäisyys ei presidenteistä puhuttaessa ole epänormaalia eikä saamieni ensikäden tietojen mukaan edes millään muotoa vallitseva piirre. Aktiivisena ja aikaansaavana ihmisenä häntä varmasti korpeaa kuunnella kaiken maailman lässyttäjiä, joita poliittinen peli houkuttelee kuin sonta kärpäsiä. Poliitikko on ensisijaisesti edistämässä omaa etuaan ja vastarannankiisket laukaisevat siinä tilanteessa luonnollisen hyökkäysreaktion kenellä tahansa. Miettikääpä itseänne, jos olette töissä pohtineet johonkin asiaan hyvän ratkaisun, ja sitten tyhmät kollegat tai laiska esimies torppaa ajatuksesi.

Joitain yleispoliittiseen ilmapiiriin liittyviä välähdyksiä näissä vaaleissa nähtiin. Ensiksi, Vihreiden ehdokas - olkoon kuka hyvänsä - ei tule ikinä nousemaan presidentiksi. Sama koskee ruotsalaisia, vasemmistoliittoa ja kristillisiä. Perussuomalaisten Laura Huhtasaaren valtava menestys vaalikoneiden antamista "suosituksista" paljastaa, että kansan enemmistö ajattelee kuten ajattelee, eli "perussuomalaisittain". Se tarkoittaa Suomen etua ja asioista suoraan puhumista. Jos tällainen ehdokas on mukana seuraavissa vaaleissa, hän on vahvoilla. Koska muilla puolueilla ei ole kykyä sellaista valita, Perussuomalaiset ovat vahvoilla vuonna 2024.

Illan parasta hupia tarjosi Kepun Matti Vanhanen, jolta toimittaja uteli, vaikuttaako Paavo Väyrysen keräämä (Vanhasta suurempi) äänisaalis muutoksia Kepun linjaan. Vanhanen totesi jotain siihen malliin, että "ri aiheuta, koska Väyrysellä on ihan eri äänestäjäkunta, joka vastustaa EU:ta ja yhteisvaluutta euroa". Pajatson ränni vaan kolisi, mutta kepulaiset eivät sitä ymmärtäneet.

Lopuksi totean sen, että Väyrynen ja Huhtasaari eivät loppujen lopuksi syöneet toistensa ääniä. Paavon taakse ryhmittyivät pohjoisen perinteiset siltarumpukepulaiset ja Huhtasaaren taakse työssäkäyvä kaupunkien keskiluokka. Vaikka pidinkin henkilökohtaisesti Huhtasaaren huolta sananvapauden tilasta Suomessa perusteltuna, en kokenut Väyrystä vaihtoehtona, vaikka Huhtasaari olisi kuollut pois kesken mittelön, kuten hänen vaalijulisteidensa tuhoajat toivoivatkin. Olen sen verran iäkäs, että muistan Väyrysen poliittisen historian sen etukaarteesta asti. Väyrynen on ollut niin kauan mukana tekemässä sellaisia lehmänkauppoja ja opportunistisia päätöksiä, että hänen kaltaistensa vuoksi Suomi on ajautunut punavihreäksi kalifaatiksi. Oman pesän tahrat paljastuvat, kun avaa siivet lentääkseen.