lauantai 11. marraskuuta 2017

Miksi Virtanen piiloutui takakonttiin

Demokratia on yhteiskunnan hallintomalli, jossa yhteiskunnan jäsenet käyttävät valtaa itseään koskevissa asioissa. Suomessa demokratiaa toteutetaan edustuksellisesti, eli ihmiset äänestävät keskuudestaan luottamusmiehet edustamaan itseään. Edustuksellisessa demokratiassa yksittäisen kansalaisen ääni ei useinkaan nouse kuuluviin, koska kukaan ei välttämättä kerro julkisuuteen hänen mietteitään suuressa salissa.

Demokratian heikkous on siinä, että se helposti muuttuu enemmistön diktatuuriksi. Puolet edustajista voivat toimia kansan enemmistön toiveiden ja edun vastaisesti. Sen takia kansalaisten turvaksi on säädetty yksilönvapautta suojaavia lakeja, joiden tarkoitus on suojata vähemmistön oikeuksia. Suomen vanha perustuslaki suojasi vähemmistöä voimakkaasti edellyttäessään 2/3 enemmistöä eduskunnassa kaikissa merkittävissä päätöksissä.

Sosialistien pitkäikäinen unelma yksinkertaisesta määräenemmistöstä (101 kansanedustajaa) perustui siihen, että he tiesivät 2/3 enemmistön olevan tavoittamattomissa. 90-luvun laman aikana Esko Aho ja Iiro Viinanen tarjosivat sosialisteille luopumista 2/3 määräenemmistöstä voidakseen muuttaa ns. taloudellisia valtalakeja helpottaakseen omaa vallankäyttöään keskellä vakavaa taloudellista kriisiä. Sosialistit hväksyivät tarjouksen luottaen siihen, että seuraavissa (Paavo Lipposen) hallituksissa he saavat vallan.

Tuota valtaa onkin sitten käytetty - ensiksi se luovutettiin pois kansalta Brysseliin. Kuvaavaa vallan luovutukselle on marraskuussa 2017 käyty keskustelu Suomen eduskunnassa luopumisesta kesäajasta. Eduskunta totesi, että sillä ei ole valtaa päättää moisesta, ja se velvoitti hallituksen kertomaan Brysseliin kansan tahdosta. On vaikea kuvitella vähemmän merkittävää päätöstä kuin kesäajasta luopuminen kuvaamaan kansallisen itsemääräämisoikeuden menettämistä.

90-luvun lopussa kansanedustajien tulotasoa korotettiin reippaasti tarkoituksena houkutella elinkeinoelämän ja virkakunnan korkeimpia päättäjiä mukaan politiikkaan. Poliitikon ura ei kuitenkaan houkuttele merkittäviä johtajia siihen liittyvän julkisen ryvettymisen uhan vuoksi. Niinpä politiikkaan alkoi yhä voimakkaammin pyrkiä ihmisiä, jotka nauttivat julkisuudesta, mutta eivät ikinä saisi moista tulotasoa työelämässä. Niinpä eduskunnassa onkin nykyisin muutamia yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta erilaisia Li Anderssonin ja Petteri Orpon kaltaisia matalan moraalin omaavia nihilistejä.

Suomalainen poliitikko on kuuliainen Brysselille, joka tarjoaa vielä kotimaistakin tulotasoa kovemman mahdollisuuden yltäkylläiseen elämiseen. Suomalainen veronmaksaja ei kykene tarjoamaan sellaista taloudellista elintasoa kuin Bryssel, joten poliitikon ei edes tarvitse vaivautua ajamaan suomalaisen etua menestyäkseen elämässään.

Yksinkertaisen enemmistön myötä poliittinen järjestelmä muuttui vallan tavoitteluksi. Poliitikot alkoivat uskoa, että suuri suosio on politiikan teon ensisijainen tavoite. Demokratian alkuperäinen ajatus siitä, että kaikkia kansalaisia kuullaan päätöksenteossa kuten Georg C. Ehrnroothia äänestäneitä perustuslaillisia oikeistolaisia. Enemmistö saa toki päättää asioista, mutta vähemmistön äänen kuuluminen on demokraattisen järjestelmän itseisarvo. Vaikka vähemmistöllä ei olisi valtaa itseään koskevissa asioissa, ainakin sille tulisi tarjota mahdollisuus saada äänensä kuuluviin.

Pääminiteri Juha Sipilän, puheenjohtaja Petteri Orpon ja ulkoministeri Timo Soinin toiminta Perussuomalaisen puolueen hajottamisessa on vastoin demokratian keskeisiä arvoja moniäänisyyden ja -arvoisuuden suvaitsemisena. Hajottamalla yhden puolueen, kolmikko tuli samalla hajottaneeksi viimeisenkin rippeen suomalaisesta demokratiasta. Enää ei edes peitellä halua hiljentää politiikkaan ja itsensä kohteluun tyytymätön kansanosa.

Kun vaiennettu kansa siirtyi sosiaaliseen mediaan puheineen ja mielipiteineen, päätti valtiovalta tukahduttaa nettipoliisien voimin vihapuheeksi ristityn keskustelun. Kuin kirsikkana kakun päällä, nimimerkkien takaa kirjoittavia kansalaisia alettiin haukkua epäisänmaallisiksi venäläismielisiksi putinin trolleiksi. Enää ei edes asia ratkaise vaan pelkkä oikeamielisyyden todiste, jollaiseksi puolueen jäsenkirja kelpaa.

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, mutta ilahduttavia esimerkkejä on ilmassa. Eurovaluutan aikakauden loppu, keskuspankkikuplan puhkeaminen ja valtioiden hurja velkaantuminen osoittaa, että vapaus rynkyttää aina kalterinsa rikki. Näköpiirissä oleva Euroopan Unionin hajoaminen paljastaa, että diktatuurit eivät ole ikuisia. Kun lisäarvoa tuottavat yksilöt kauppaavat osaamistaan mustissa pörsseissä, totaaliset järjestelmät luhistuvat. Neuvostoliitto kesti kolme sukupolvea, nykymuotoinen EU on elänyt vasta 25 vuotta.

Kuvaavaa poliitikkojen itseriittoisuudelle on heidän väitteensä siitä, että valittu politiikka synnyttää talouskasvua. Uskooko kukaan täysjärkinen, että Apple kehitti puhelimensa poliitikkojen takia tai että lääkkeitä ei olisi ilman poliitikkoja? Poliittisen järjestelmän ainoa tehtävä on taata yhteiskuntarauha, eikä se näytä kykenevän edes siihen, kuten tässä Sitran julkaisussa todetaan.

2 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

"...poliittinen järjestelmä muuttui vallan tavoitteluksi"

Tämä on oleellinen asia jutussa. Järjestelmä on rappeutunut, politiikasta on tullut uraputki ja kansan palveleminen on muuttunut epämuodikkaaksi. Poliittista vastuuta ei ole vaan hallitus istuu kauden loppuun asti, vaikka sen eväät olisi syöty ja pääministeri olisi menettänyt uskottavuutensa.

Veikko Vennamo lanseerasi termin "seteliselkärankaiset", kun SKYP perustettiin. Timo Soinin johtama poppoo koostuu seteliselkärankaisista, jotka näön vuoksi pitävät yllä omaa eduskuntaryhmää ja perustivat puolueen, jolla ei ole menestymisen edellytyksiä.

Imulippo kirjoitti...

Paras olisi jos yhteiskuntarauha taattaisiin yksityisen aseenkantamisen ja yksityisten turvapalveluiden keinoin, jotka operoisivat samoilla oikeuksilla kuin muutkin ihmiset (symbolina tästä voisi olla toiminta ilman uniformua). Huonon firman voi sanoa irti mutta poliisia ei. Siksi poliisit ovatkin nykyisin poliitikkojen instrumentti kyykyttää ihmisiä.