tiistai 21. heinäkuuta 2015

Sampo Terho - Puolueen puolesta

Perussuomalaiset ovat päässeet hallitukseen ja ehkä vähän yllättäen ote tuntuu välittömästi lipsuvan. Petteri Orpo kuljetuttaa kehittymättömistä maista tuhatkunta partanaamaa Härmään, Kreikka saa lisärahaa ja Helsinkiin rakennetaan suurmoskeija Persujen tuella.

Sampo Terho kirjoitti blogissaan, että
Vaalikampanjan aikana kaksi viestiä olivat kentältä ja äänestäjien taholta hyvin vahvoja. Vahvin oli ”menkää ehdottomasti tällä kertaa hallitukseen vaikuttamaan”. Toinen oli ”Kreikalle ei missään nimessä saa antaa enempää rahaa”. Mitään emme haluaisi enempää kuin noudattaa molempia toiveita, mutta nyt alkaa näyttää siltä, ettei näitä kahta toivetta voi sovittaa yhteen.
Minäpä kommentoin tällä tavalla:
Kumitonttu says:
Your comment is awaiting moderation.
20/07/2015 at 15:29
Ei pidä lupailla sellaisia mitä ei voi pitää. Perussuomalaiset LUPASIVAT etteivät osallistu rahan lapioimiseen Kreikkaan. Perussuomalaiset EIVÄT LUVANNEET mennä tai olla menemättä hallitukseen. Joten hyväksymällä tukipaketit rikotte lupauksenne, lähtemällä hallituksesta pidätte lupauksenne. Jos muut puolueet haluavat jatkaa Suomen tuhoamista, niin se ei ole syy pysyä hallituksessa.

Tän päivän uutisen mukaan Persujen Hesan johtaja Seppo Kanerva tukee suurmoskeijan rakentamista Hesaan. Turkin pääministeri Erdogan totesi, että moskeijat ovat bunkkereitamme, uskovaiset sotilaitamme ja minareetit pistimiämme.

Paavo Tajukangas antaa puheenvuoron ruotsalaiselle Mona Walterille:

Moskeijassa siis rukoillaan, mutta siellä myös levitetään poliittista agendaa ja katsotaan, että kaikista muslimeista tulee oikeita kunnon muslimeja. Moskeijasta käsin hallitaan politiikkaa ja siellä tehdään ne tärkeät päätökset. Näin on ollut Muhammedin ajoista lähtien, jolloin moskeijassa jopa suunniteltiin ja toteutettiin murha.

Ja jos nyt joku tärähtäneistön edustaja ryhtyy kirkumaan että Sampo Terhon blogissa rasistit riehuvat, niin annetaanpa Monalle vielä toinenkin tilaisuus:

Vasemmistomedia ja -politiikot ovat joko käsittäneet islamin väärin tai he näyttelevät tyhmää. Luulen heidän näyttelevän tyhmää, sillä he haluavat muslimien ääniä. Politiikot haluavat, että islam kuuluu yhteiskuntaamme, jotta he voivat näyttää olevansa hyviä; me otimme teidät vastaan. Vastalahjana odotetaan sitten ääniä. Eräänlainen vaihtokauppa.

Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Kun sain Ruotsin kansalaisuuden, sain kotiini kirjeen, jossa minua kehoitettiin äänestämään Sosiaalidemokraatteja. Kirjeessä luki, että Sosiaalidemokraatit ovat ”se muslimiystävällinen puolue” ja siinä siteerattiin Olof Palmea, osoitettiin tukea PLO:lle jne.
Sampo Terho päätti olla julkaisematta tuota kommenttiani. Mitäpä mieltä siitä voi olla?

31 kommenttia:

Tikkablog kirjoitti...

Persuista tuli salonkikelpoisia. Kyllä se vähän yllättää, koska puheet olivat kuitenki aika kovia.
Onneksi en äänestänyt vaaleissa.

Kumitonttu kirjoitti...

Niinpä. Puolue on erikoinen ameeba.

Vasarahammer kirjoitti...

En voi rehellisesti sanoa, että olisin yllättynyt. Kun lähdetään pelaamaan järjestelmän säännöillä, tullaan itse osaksi järjestelmää ja sisäistetään sen reunaehdot.

Ainoa yllätys oli se, kuinka nopeasti kaikki kävi. Persut pettivät puheenjohtajansa johdolla äänestäjänsä käytännössä kesälomien aikana. Luulen, että osa äänestäjistä pysyy uskollisina mutta suuri osa näkee kusetuksen läpi ja jättää äänestämättä.

Persujen hinku hallitukseen näkyi selvästi vaali-iltana sekä puheenjohtaja Soinin että Sampo Terhon esiintymisestä. Nuo "viestit kentältä", joihin Terho viittaa, ovat todennäköisesti jotakin toreilla huudettuja juttuja. Kannattaa huomata, että valtamedia levitti ennen vaaleja käsitystä, jonka mukaan persujen kannattajat olisivat halunneet persut hallitukseen. Mitään erityistä näyttöä väitteen tueksi ei esitetty.

Tässä vaiheessa nähdään, ketkä persut ovat ostettuja ja ketkä ovat äänestäjiensä asialla. Veikkaan, että puoluejohdon tukijoita on paljon enemmän. Ihmiset ovat laumasieluja ja samaistuvat vahvaan johtajaan.

Kumitonttu kirjoitti...

"Menkää hallitukseen vaikuttamaan" on täyttä tuubaa. Ymmärrän täysin, että kaikkia tavoitteita ei saa läpi, mutta sitten pitää laittaa vain pari kolme tärkeää tavoitetta - vaalilupausta - joihin puolue sitoutuu. Sitoutuminen tarkoittaa siis tahtoa olla hallituksessa tai sen ulkopuolella. Ruotsissa yksi puolue on pysyvästi suljettu oppositioon ja se on demokratian kannalta terveempi kuin se, että kaikki puolueet ovat samanlaisia.

Kari kirjoitti...

Nämä ovat olleet nähtävissä olleet syyt persujen arvosteluuni, vaikka puolueista monesti onkin lähimpänä omia ajatuksiani.

Tilanne sataa Jussin laariin. Arvasin, että hän laskee oikein kun ei osallistunut vaaleihin, sillä kohta on tarjolla paljon turhautuneita, entisiä?, persuäänestäjiä.

SD:lle, eli SuomiDemokraateille alkaa olla tilausta. Mielestäni Jussi ei kuitenkaan täytä sitä mittaa, vaan edustaa nykyistä punavihreää konsensusta mm islamin suhteen.

Vasarahammer kirjoitti...

"Tilanne sataa Jussin laariin. Arvasin, että hän laskee oikein kun ei osallistunut vaaleihin, sillä kohta on tarjolla paljon turhautuneita, entisiä?, persuäänestäjiä."

Minusta Jussin poisjäännille eduskuntavaalista täytyi olla joku uskottava selitys eikä pelkästään se, että europarlamentaarikolle maksetaan paremmin kuin kansanedustajalle.

Timben poliittisen uran huipennus oli ulkoministerin paikka ja sitä seuraa todennäköisesti poliittinen virkanimitys sopivaan eläkevirkaan. Näin Timbe tekee persuille saman kuin Pekka aikanaan SMP:lle.

Ministeriaudin takapenkistä on näköjään vaikea luopua. Ehkä sen voi tehdä siistimmin vähän ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

Kumitonttu kirjoitti...

Kari, SD:lle on tilausta syntymässä. Saa nähdä kuinka paljon huonompaan suuntaan voidaan mennä ennen kuin täälläkin nähdään vääräuskoisten joukkoraiskausten ja -ryöstöjen sijaan mellakoita, kranaatteja ja raketteja kuten Rähmis ja Tajukangas raportoivat Malmöstä.

Vasara, mä olen vilpittömästi yllättynyt että Timbe pyyhki hanurinsa äänestäjiensä kasvoille. On totta ettei Kreikka teknisesti lisää Suomen vastuita kun taseen ulkopuolinen erä vaan kirjataan jatkossa taseeseen. Mutta jos sanotaan että tavoite on hajottaa EU ja euroalue niin ei sitä nyt näin vain pidä periksi antaa.

Sen sijaan nää moskeija-unelmat, Orpon hölmöilyt ja ne olis asioita joihin Timben pitäis puuttua.

Anonyymi kirjoitti...

Vika on ensinnäkin siinä kun Persut ei ole suurin eduskuntapuolue niin sillä on jo siitä hankala tilanne. Suurimmalla puolueen asema on paras hallitusneuvotteluissa. Toinen on sitten se kun persujen hallitusneuvottelijat eivät olleet taitavia eivätkä kovapäisiä. Siksi ne eivät saaneet sisäministeriä kun eivät vaatineet sitä tosissaan. Persut saivat jotain paloja hallitusohjelmaan mutta kun sitä ei noudateta kun Kepu ja Kokoomus eivät sitä noudata. Tässä on sitten vaara etteivät persut sitten jaksa yksinään noudattaa hallitusohjelmaa vaan niitäkin alkaa houkuttamaan tehdä samoin kuin Kepu ja Kokoomus.

Lähetin heinäkuun alussa Sampo Terholle sähköpostia ja sanoin että hallituksessa ei pidä olla hinnalla millä hyvänsä. Jos ei muu auta niin sieltä pitää lähteä pois. Hän myönsi ettei hallituksessa olla mihin hintaan hyvänsä. Hämäräksi jää missä se kipukynnys sitten ylittyy.

Persujen ongelma on se että se on pitkää ollut Timo Soinin johtama, joten siellä ei ole ollut muita vakavasti otettavia haastajia. Se oli pitkään pienpuolue eikä siellä päässyt muita näkyville.

Persuilla on elokuussa puoluekokous. Jussi Halla-aho voisi kokeilla haastaa puheejohtavaalissa. Jussi ei ole kuitenkaan ole olemukseltaan yleispoliitikkomainen voidakseen olla puoluejohtaja. Luultavasti hän häviäisi äänestyksen mutta puheejohtajaäänestys pakottaisi puolueväen miettimään tekemisiään.

Anonyymi kirjoitti...

Soinin olisi varmaankin paras jättää persujen puheenjohtajuus tämän vaalikauden aikana ja siirtyä johonkin leppoisaan duuniin. On myös käynyt mielessä että jos hän luopuisi puheenjohtajuudesta, niin voisi kuitenkin jonkin aikaa kuitenkin jatkaa ulkoministerinä ja keskittyä siihen ennen kuin löytyy eläkevirka. Mutta puolueen johtaminen joutaisi antaa muille.

Tässä olen aiemmin miettinyt hallituksesta lähtöä ja uusia vaaleja, mutta sen toteuttaminen on uhkapeliä ja vaatii täydellisen ajoituksen.

Vasarahammer kirjoitti...

Timo Soini voi käyttäytyä öykkärimäisesti silloin, kun kohteena on James Hirvisaari eli sellainen henkilö, jonka kohtalo on Soinin käsissä. Tasavertaisessa neuvottelutilanteessa hän ei välttämättä ole yhtä tiukka.

Anonyymi kirjoitti...

Pienpuoluessa Soini saattoi olla yksin kukkona tunkiolla. Jos ei ole tottunut tappelemaan tasavertiasessa tilanteessa eikä varsinkaan "alivoimatilanteessa", niin sellaisen sattuessa joutuu "epämukavuusalueelle".

Tarvittiin Paavo Väyrynen että saatiin kansalaisaloite jolla tavoitellaan kansanäänestystä eurorahasta. Soinista ei ollut siihen vaikka hänkin olisi voinut pistää sellaisen omissa nimissään. Ehkä Väyrynen on "myyvempi", ja "yleisesti hyväksytympi" kuin kukaan persu, vaikka Väpe on YYA-ajan pelin politiikan tuote.

Kansalaisaloite homolain kumoamisesta
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1175

Kansalaisaloite kansanäänestyksestä euroalueen jäsenyydestä
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Kansalaisaloite EU:sta eroamisesta
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338

Kumitonttu kirjoitti...

Soini on ollut koko ajan varsin johdonmukainen. Uskoisin että hänen julkikuvansa vastaa todellista minää. Ei tiukkapipo, ei kovin konservatiivinen, melko paljon ns hyvinvointivaltion miehiä. Mukava puoliso, kiva kaveri, oikeudenmukaisuutta tavoitteleva. Hän on tavallinen suomalainen mies pl hän rakastaa julkisuutta. Tuohan se hänelle elannon.

Kuvittelin että Soinin arvomaailmassa mokutus ja muu hölmöily on tärkeämmällä sijalla mutta ilmeisesti ei ole. Kreikka on vain sivujuonne.

Kari kirjoitti...

Vieras,Tikka,Vasara,KT. Hyviä huomioita. KT:ltä hyvä alustus.

Jaassu kirjoitti...

Minusta tuntuu että taitaa olla parasta liittyä persuihin jotta voi äänestää jotakin kriittisempää puolueen johtajaksi kun vaaleja pidetään.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Karin panokselle yhtä lailla. Viksuja näkemyksiä esität solkenaan.

Jaassu, mietin samaa. Ongelma on siinä omalta kannaltani että en usko mihinkään muutokseen. Tämä on tässä. Ei tämä mihinkään muutu. Sosiaalideokratian ajatus - siis mensevikkien - on että muutos tehdään demokraattisesti. Demokratia on ajettu kriisiin, kun äänestäjiä on enemmän kuin veronmaksajia. Ei se muuksi muutu, vaikka kaikki veronmaksajat liittyisivät Persuihin.

Kumitonttu kirjoitti...

Noista sosiaalidemokraateista vielä. Siis heidän näkemyksensä mukaan muutos sosialismiin tapahtuu demokraattisen prosessin kautta. Niinhän tässä on käynyt! Ei tämä muutu enää demokraattisin keinoin, jos demokratialla tarkoitetaan sitä, että KAIKKI täysikäiset äänestävät.

Ensin pitää tiputtaa pois julkisen sektorin työntekijät. Sitten kaikki alle 25-vuotiaat tai yli 75-vuotiaat, jotka maksavat vähemmän veroa kuin keskiverto työntekijä privapuolella.

Nykyinen systeemi on sellaisessa kriisissä, ettei sitä enää voida korjata muuttamatta perustuslakia, ja se ei valitettavasti onnistu nykyisen demokratian kautta. Pahoin pelkään että ajaudumme paljon nykyistä syvempään konfliktiin mukaan lukien aseellinen yhteenotto kuten vuonna 1918.

Suomen taloudellinen ahdinko johtuu siitä, että privapuolella työtätekevä porukka saa säännöt niiltä, joita on enemmistö äänestäjistä eli privapuolella työtätekemättömiä.

Anonyymi kirjoitti...

Pitäskö tässä toivoa että rahat loppuu ja ajaudutaan konkkaan? Silloin ei ainakaan voida vipata Kreikkaan eikä sosiaalimamuiluun.

Jos lehmämkauppoja tehdään niin vipataan Kreikkaan mutta vain jos otetaan rahat sosiaalimamuilusta.

Tässä joutuu toivomaan vetoapua muualta. Jos Kreikka älyäisi lähteä itse ulos eurorahasta niin se päästäisi muut pulasta. Ottaisi vaikka korotetun lähtörahan niin kaikki voivat sanoa kotiyleisölle että on voittanut jotain: Kreikka voi sanoa että sai hilloa, muut voivat sanoa että päästiin Kreikka-keissistä eroon.

Anonyymi kirjoitti...

Niin tämä unohtui. Miten paljon se auttaisi jos ensin erotaan eurorahasta ja myöhemmin EU:sta? Voitaisiinko näin päästä Norjan tai Sveitsin tapaisiksi. Norja ja Sveitsi ovat EU:n ulkopuolella ja näin väkisinkin eurorahan ulkopuolella. Tosin Norja ja Sveitsi ovat kumpikin harrastaneet mokutusta mutta omasta typerästä tahdostaan.

Unknown kirjoitti...

Kyllä pikkasen vituttaa että äänestin persua. Mulla on sellainen olo että ensi vaaleissa tulee antijytky. Mitta on aivan täynnä Soinin takinkääntöä ja että se "liittyi" ilmastokirkkoon on anteeksiantamatonta.

Professori kirjoitti...

Tämä on paha paikka.

Persut ovat ilman muuta pettäneet äänestäjänsä. Samalla he ovat kuitenkin olleet käytännössä ainoa vaihtoehto, jonka kautta Suomen politiikan järjettömyyksiä saattoi kuvitella oikovansa. Esimerkiksi Muutos2011:n ei olisi viime vaaleissa voinut kuvitella saavan niin paljon ääniä, että siitä olisi tullut merkittävä puolue.

Suomessa kesytettiin aikanaan kommunistit ottamalla heidät hallitukseen. Samoin tehtiin poika-Vennamolaisille. Ja nyt soinilaisille. Menetelmä näyttää pelottavan toimivalta.

Ja pahinta siinä on, että soinilaisten osalta moni viime vaaleissa eitä äänestänyt jättänee äänestämättä kokonaan. Se on sama kuin antaisi äänensä blogi-isännän sanoin "Puolueelle". Toisin sanoen hallitukseen meno takasi ja alleviivasi Suomen järjettömän poliittisen tulevaisuuden.

Kumitonttu kirjoitti...

En jaksa miettiä miten Persut nostavat itsensä katyninin kuopastaan. Puolue elää ja voi hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä arvelet hallituksesta lähdöllä? Hallituksesta lähtöä on vieroksuttu sillä väitteellä että tilalle tulisivat viherhörhöt ja hurrit. Hallituksesta kannattaisi lähteä jos saadaan eduskunta hajotettua ja hajotusvaalit.

Vaalien jälkeen kävi mielessä olisiko persuje ollut parempi toimia Kepu+Kok vähemmistöhallituksen tukipuolueena. Olisiko siinä ollut paremmmat vaikutusmahdollisuudet?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tuo Professorin huomio osuu kohdalleen. Tosiasiassahan vuoden 2015 ja 2019 välillä ainoa merkittävä muutosvoima tai ainakin mahdollisuus sellaiseen oli perussuomalaiset ja jos ne jatkavat toimintaansa siten, kuin tällä hetkellä näyttää, niin neljä vuotta menee taas hukkaan. Kieltämättä olo tuntuu petetyltä, sillä persujen eteen on myös täällä kottaraispönttörintamalla toiminut yksi sun toinen ja nyt näyttää siltä, että tuesta jää käsiin tuulen huuhtoma perse. Seuraavat eduskuntavaalit ovat vasta 2019 ja siihen mennessä ehditään hässiä moni asia persiilleen.

Jaska Brown kirjoitti...

Eipä tästä voi muuta todeta kuin että vituttaa taas kerran se, että on ollut oikeassa. Ennen vaaleja kirjoitin, että tämä on juuri se todennäköisin vaihtoehto tapahtumille. Vain kaksi asiaa jossain määrin yllätti ja ne ovat ne, että 1) tämä meni näin nätisti ilman soraääniä ja 2) Sampo Terho, jota olen sentään pitänyt tolkun miehenä, meni tähän hölmöyteen mukaan.

Tikkablog kirjoitti...

Olen samoilla linjoilla kuin KT. meno ei tästä muutu. se muuttuu sitten aikanaan kun rahat loppuu for good, ja tulee uutta jengiä joka ei muista näitä aikoja enää. on mentävä ns. kassan kautta silloin puna-aatteiden ja ehkä vähän täytettävä hiekkakuoppia siinä samalla katynin tapaan.
Äänestämisellä ei ole MITÄÄN merkitystä. eetos on mikä se on.

Sosialidemokratia on tietyllä tavalla erittäin "toimiva" aate, se todella toimii. sitä jengi halusi ja sitä jengi sai.
tai: "sitä saadaan mitä tuetaan", kuten tässä blogissa monesti on todettu.

tosiaan Persujen salonkikelpoiseksi tulemisessa yllätti lähinnä tää nopeus: ei ees kesä ehtiny mennä niin jo kääntyi takit ja lippalakit. Toisaalta, ei kai se tyhmä ole joka pyytää vaan se joka.... äänestää.

Vasarahammer kirjoitti...

KT ja Tikkablog: Kyse ei ole mistään sosialidemokratiasta, eli teiltä jää virtahepo olohuoneessa huomaamatta.

Kyse on Euroopan Unionista ja sen tuhovaikutuksesta parlamentaariselle demokratialle.

Persujen kyvyttömyys saada aikaan muutosta kertoo systeemistä ja siitä, kuinka vähän kansallisella politiikalla on enää merkitystä tämän päivän systeemissä.

Suurin osa asioista on jo sovittu kauan sitten, kun Euroopan vakausmekanismia ryhdyttiin tekemään. Kun asioista päätetään EU-tasolla, pienen maan on vaikea lähteä vikuroimaan vastaan.

EU on myös osoittanut kykynsä neutralisoida kansanäänestyksen vaikutukset. Viimeksi näin kävi Kreikan äänestyksen yhteydessä eikä kyseessä ollut ensimmäinen kerta vaan toimintatapa, joka oli jo osoittanut tehokkuutensa Irlannin kohdalla.

Persut joutuvat valitsemaan kahden huonon vaihtoehdon välillä. Joko olet mukana systeemissä tai sitten olet ulkona ilman vaikutusvaltaa.

Euroopan Unioni taas toimii parlamentaarisen kontrollin ulkopuolella. Sen johtajiksi valitaan Jean-Claude Junckerin kaltaisia mitättömyyksiä isojen maiden kompromissin lopputuloksena.

Seuraavalla videolla Juncker on selvästi juovuksissa ja antaa litsareita valtioiden johtajille. Unkarin Viktor Orbania hän tervehtii "diktaattorina".

https://www.youtube.com/watch?v=XPgiI46FCDU

On täysin mahdotonta kunnioittaa tuollaisia miehiä.

Kari kirjoitti...

EU, eli anti-Euroopan unioni, on ideologiapohjaltaan sosialidemokraattinen.

Ideologia pyrkii tekemään saman Euroopalle, mitä se teki mallimaalleen Ruotsille.

Kolmesta saman isän, mutta eri äitien, sosialistiveljestä kansallinen ja sosialidemokraattinen ovat Ruotsissa aina hylkineet kolmatta, slaaviäidin kommunistista.

Anonyymi kirjoitti...

Jos sosialistit ja sosialidemokraatit kannattavat EU:ta niin siitä voi päätellä että EU on sosialistinen ja sosialidemokraattinen, poislukien se demokratia. EU on käytännössä sosialistinen internationaali.

Suora ratkaisu on erota eurorahasta ja sitten EU:sta. Hitaampi ratkaisu on se ettei yksinkertaisesti anna EU:lle rahaa eikä noudata EU:n päätöksiä. Tällöin EU raivoaa mutta ei se voi tehdä käytännössä mitään. Jos jäsenmaat eivät anna EU:lle rahaa eivätkä noudata sen päätöksiä niin EU on halvaantunut. Tuolla voisi saada aikaan sen että aikaa myöten EU lakkautetaan.

Kreikka tekisi palveluksen kaikille jos se jollain konstilla lähtee ulos eurorahasta. Ei ehkä tänään mutta jossain kohdin. Se olisi tappio EU-eliitille.

DuPont kirjoitti...

Ärsyttää vähän tuo, kun 2 kuukautta PS:n hallituksessa olon jälkeen ollaan jo kuoppaamassa puoluetta. Ehkä monilla on liian suuriin sfääreihin kohdistuneita odotuksia siitä, että PS nousi hallitukseen? En minäkään väitä, että PS:n tähänastinen hallitusrupeama olisi menestystä, mutta kyllä nuo takaiskut ovat enemmänkin PS:stä riippumattomia.

Halla-aho ja Soini molemmmat ovat oikeassa siinä, ettei PS:n tule vetäytyä hallituksesta, koska se, jos mikä, veisi uskottavuuden puolueelta. Kuka luottaisi PS:iin hallituskumppanina, jos nyt ensimmäisten vastoinkäymisten kohdalla karattaisiin vastuusta. Ei kukaan luottaisi, siksi sitä vastuuta nyt tulee kantaa, vaikka paskaa lentää tuulettimeen.

Kreikan tapaus ei tule kaatumaan PS:n niskaan, koska ei ole PS:n syytä. Tästä äänestäjiä toki tulee muistuttaa. Mitä tulee tuohon EU:n määräämään sossusiirtolaisten vastaanottoon, siitä ei vielä ole lopullista sanaa sanottu. Tilanne elää. Älkää hyppikö veneestä, joka ei vielä vuoda.

Jos PS lähtisi hallituksesta, jotain paljon pahempaa tulee tilalle, kuten JH-a sanoi. Antakaa hallitukselle vähän aikaa, ennen kuin alatte sitä ampumaan.

Kari kirjoitti...

"Älkää hyppikö veneestä, joka ei vielä vuoda."

Jos Suomi-veneestä on kyse, niin juuri sen vuotoja persut lopulta pääsi tukkimaan.

Jos persujen veneistä taas on kyse, niin ne ei tosiaan vuoda. Kaikille kun ostettiin keväällä uudet Busterit.

Kumitonttu kirjoitti...

DuPont, ymmärrän kyllä näkökantasi, mutta kuten kirjoitin, sillä ei ole väliä onko Persut halllituksessa vai ei, jos se keskittyy ajamaan Puolueen etua. Ei Vihreät tai demarit sen huonompia ole Puolueen edun ajajina.

Jos sinusta "vene ei vuoda", niin emme näe maailmaa samalla tavalla. Tanskassa asuntomurrosta napsahtaa samoin tein linnaa viisi vuotta, jos asukas on paikalla (Rähmispossu: Muutama vuosi sitten Tanskan kansankäräjillä päätettiin koventaa kotiryöstöistä jaettavia tuomioita. Hölmölän emeritusprofessorit takuulla pöyristyvät, mutta lähtökohtaisesti rangaistus on viisi vuotta linnaa silloin, kun joku henkilö, jota et entuudestaan tunne, tulee kotiisi ja ryöstää sinut.).

Mitään tämän suuntaistakaan ei Persuilta ole tulossa. Sekin vähä odotus, joka kohdistui Kreikan euroeroon meni sen siliä tien. En minä vaan ymmärrä, miten Persut aikovat profiiliaan kohottaa, mutta palkitsen kyllä jos sellainen tapahtuu.

Meillä kun ei ole täytevaaleja, niin gallup-kyselyt ovat ainoa vaihtoehto paaluttaa mitä mieltä äänestäjät ovat. Persut olivat ainoa poikkeus muista puolueista, mutta eihän nykyisessä eduskunnassa ole näköjään enää yhtään puoluetta, joka ajaisi veronmaksajien etua. Ihan turha tässä on säikähdellä mitä Halla-aho sanoo, koska neljä vuotta on aikaa seuraaviin vaaleihin. Katsotaan pitävätkö kiinni lupauksistaan.