tiistai 17. maaliskuuta 2015

Mona "Glasnost" Sahlin

Ruotsin demarijohtaja Mona Sahlin on nimitetty iranilaistyylisen hyvyyden edistämisen ja pahuuden vastustamisen ministeriön johtoon. Monan uusi titteli on väkivaltaisen ekstremismin torjunnan kansallinen koordinaattori. Mona hämmästelee, miten isona yllätyksenä hänelle on tullut muslimimaahanmuuttajien mukanaan tuoma väkivalta ja viha ruotsalaista yhteiskuntaa kohtaan:
- Viime keväänä tajusin, että ongelma on kasvussa Ruotsissakin, eikä monikaan puhunut asiasta julkisuudessa riittävästi.

Sahlinin mukaan hänen tärkein tehtävänsä on estää ongelmista vaikeneminen.
Täällä härmässä asuva on kuvitellut, että Ruotsidemokraatit olisivat asiasta puhuneet jo pari vaalikautta, mutta ehkä he eivät ole puhuneet riittävästi, kuten Mona pohdiskelee. Ehkä Mona on Ruotsidemokraattien salainen ase? Ruotsissa on jo väkivaltaista ekstremismiä, joka on rantautunut Suomeenkin, kuten poliisi varoittaa autoilijoita Länsi-Lapissa:
Lapin poliisi varoittaa maantierosvoista, joita voi tulla maahan rajan yli Ruotsista. Ruotsissa on tapahtunut vastaavia ryöstöjä jo pitkään.

– Siellä kohteena ovat olleet myös rekka-autot. Niiden lastia on varastettu yöllä pysäköintialueilla, toteaa Toiviainen.

Rosvoille on päätynyt muun muassa alkoholia, tupakkaa, merkkivaatteita sekä tietokoneita. Henkilöauton kuljettajilta puolestaan on kiristetty rahaa.
Mona Sahlin oli siis huolissaan siitä, että kukaan ei pidä ääntä ja meteliä muslimien ja muiden vasemmistoryhmien väkivallan uhasta. James Hirvisaari kirjoittaa blogissaan saaneen uhkauksen Syyriassa taistelevalta suomalaismieheltä Abu Hurairah Finlandilta. Sama Hurairah vieraili aikaisemmin myös Halla-ahon Facebookissa (Saastainen kafir 10.1.2015).

Suomen Mona Sahlin on SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne, jota näyttää kiinnostavan erilaiset queer-tempaukset ja drag-queen kilpailut. Rinne kertookin avoimesti, kuka hän mieluiten haluaisi olla:
– Tässä ajassa tärkeitä henkilöitä minulle on Tarja Halonen. Hän on tehnyt paljon yhteiskunnan hyväksi. Olisin Tarja Halonen.
Jotenkin tulee mieleen 80-luvun Neuvostoliitto, kun Breznev kuoli ja valtaan nousi uusi dynaaminen Gorba, joka päätti sallia keskustelun - glasnostin.

7 kommenttia:

Oinomaos kirjoitti...

Väkivaltaisen ekstremismin torjunta ei kuulu Mona "teillä ruotsalaisilla ei ole mitään kulttuuria!" Sahlinin kaltaisille sekopäille vaan asiansa oikeasti osaaville henkilöille.

Mitähän Sahlin muuten mahtoi tarkoittaa sillä, kun väitti Pravdan jutussa "äärioikeiston" tappaneen Ruotsissa "10-20 henkilöä"? Keitä ovat nämä "äärioikeistolaiset2? Missä ja milloin nuo iskut ovat tapahtuneet?

Ruotsin pahimmat turvallisuusriskit sisältyvät feministihallituksen typeryyteen ja saamattomuuteen, muslimijengien riehumisiin, antisemitismiin ja sikäläiseen äärivasemmistoon. Mukaan listaan mahtuvat maantierosvot ja muut Romanian ja Bulgarian lahjat EU:lle. Kiitos Olli Rehn tästäkin urotyöstä.

Kumitonttu kirjoitti...

Hehheh... Mä mietin kanssa että keitä ne parikymmentä uusnatsien käsissä kuollutta mahtaa olla, kun samaan aikaan siellä kuolee vuosittain nuoria tyttöjä kunniamurhissa ja satoja ellei tuhansia traumatisoituu tultuaan raiskatuiksi tai pahoinpidellyiksi. Mona Sahlin on yksinkertaisesti niin röyhkeä, että hän voisi olla muslimi taqiyya sujuu noin sujuvasti.

Anonyymi kirjoitti...

Semmoisiahan nämä meitin kukkahattutädit ovat.

https://stevengoddard.files.wordpress.com/2015/03/caooq5rwuaeco_p.jpg?w=640

Yrjöperskeles kirjoitti...

Hurjinta lienee, että Sahlin ei välttämättä edes oikeasti tiennyt. Jos ihminen on pitänyt vuosikymmenet kädet korvillaan ja huutanut wääwääwäätä, niin saattaa olla, että ei informaatio aivolohkoon tunkeudu. Muu kuin haluttu informaatio, mikä taas selittää Sahlinin jostain löytämät äärioikeiston tappamat tyypit.

Antti Rinteelle nostan peukkua, ja toivon, että hän mainostaa edelleenkin Tarja Halosta supersankarina mahdollisimman monella foorumilla, mahdollisimman kovalla äänellä ja mahdollisimman monilla toistoilla.

Kumitonttu kirjoitti...

Tyhmyydellä ei voi oikeuttaa tietämättömyyttä. Asia on ollut tiedossa mutta kun oma etu ja ura vaativat totuuden kieltämistä niin sehän on tyhmyyttä. Ainakin poliitikolla vaikka yleisinhimillistähän se on.

Minäkin toivon että Rinne jatkaa Halosen halailua. Parasta tuhoa demareille jonne jää vain änkyrät jäljelle. Hyvää yötä Hakaniemeen, sammuttakoon viimeinen valot poistuessaan ulko-ovesta.

Kari kirjoitti...

Niin ne vaan vanhat huijarit ponnahtaa uudestaan pintaan kuin ongen korkit. Sama tapahtui Saksassa DDR:n entisille kommunistisille puoluevirkailijoille hetken hiljaiselon jälkeen.

Sahlin on politiikallaan ollut järjestämässä Ruotsiin niin paljon rikollisuutta, siivoamaan motelleja, mitä hän välillä tekikin, tai mieluummin vankiloita eikä kunniapaikalle korjaamaan oman politiikkansa rikollisia hedelmiä.

Kari kirjoitti...

Edellisestä tekstistä jäi editoinnissa pois sanat:
..."että hän kuuluisi" siivoamaan motelleja, mitä hän välillä tekikin...