maanantai 17. kesäkuuta 2013

Muslimien sisäsiittoisuudella vakavat seuraukset

Dispatch International viittaa artikkelissaan lukuisiin mm. Jyllends Postenin kirjoituksiin rotujen välisistä älykkyyseroista. Alla käännös suomeksi. Vaikka artikkelin sävy on paikoitellen poleeminen, surkeampaa on se ettei asiasta haluta puhuttavan länsimaiden poliittisesti korrektissa ilmapiirissä. Kieltämällä tämän kaltaiset artikkelit ja niiden sanoma osoitetaan sitä samaa suvaitsemattomuutta kuin mitä muslimit osoittavat keskuudessaan eläville toisinajattelijoille.



Muslimien sisäsiittoisuudella on vakavat seuraukset

Muslimit jatkavat edelleen 1.400-vuotista tapaansa avioitua lähisukulaisensa kanssa. Alkujaan Muhammed kielsi lähisukulaisten liitot. Hän itse suhtautui vapaamielisesti homosuhteisiin ja piti itsellään lukuisia seksiorjia, nai useita serkkujaan, adoptoimansa pojan eronneen puolison ja tietenkin kuusivuotiaan Aishan, jonka makasi yhdeksänvuotiaana.

Karkean arvion mukaan puolet muslimien avioliitoista on sisäsiittoisia. Pakistanissa 70% avioliitoista solmitaan serkusten kesken, Turkissa 25-30%. Arabimaiden omien tilastojen mukaan Algeriassa osuus on 34%, Bahrain 46%, 33% Egypti, 80% Nubia (Egyptin eteläosa), 60% Irak, 64% Jordania ja Kuwait, 42% Libanon, 48% Libya, 47% Mauritania, 54% Qatar, 67% Saudi-Arabia, 63% Sudan, 50% Syyria, 39% Tunisia, 54% Arabiemiraatit ja 45% Jemen. Riyadissa sijaitsevan King Faisal -sairaalan lääkärin Nadia Sakatin mukaan 45% arabeista nai sukulaisensa. Koska suuri osa heistäkin on jo valmiiksi lähisukulaisten keskenään saamia lapsia, riskit ovat suuret.

Länsimaissa asuvat muslimit avioituvat muita vähemmän sisäsiittoisesti. Tanskassa asuvista pakistanilaisista 40% ja turkkilaisista 15% on naimisissa lähisukulaisensa kanssa. Se voi johtua siitä, että perheenyhdistäminen ei ole itsestäänselvyys, tai se voi johtua siitä, että terveysvalistus on tehonnut. Lasten ja naisten oikeuksien tarkempi suojelu länsimaissa myös vaikeuttaa sukujen mahdollisuutta naittaa lapsiaan keskenään.

Vaikka siis serkusavioliitot länsimaissa ovat harvinaisempia kuin muslimimaissa, vähintään 55% Englannissa asuvista pakistanilaisista on naimisissa serkkunsa kanssa. Sen arvioidaan selittävän, miksi pakistanilaisperheiden lapsilla on 13 kertaa useammin resessiivisiä perinnöllisiä sairauksia kuin koko väestöllä keskimäärin - aiheuttaen usein vakavia perinnöllisiä sairauksia.

Lukuisten tutkimusten mukaan lähisukulaisten keskenään saamien lasten älykkyysosamäärä on matalampi kuin ei-lähisukulaisten lapsilla. Koko populaation keskimääräinen älykkyysosamäärä on 100 pistettä. Riippuen käytettävästä menetelmästä, normaaliälyisen alaraja on joko 90 tai 85 pistettä. 70-79 pistettä on lievästi kehitysvammainen ja 50-69 keskivaikeasti. Tilastojen mukaan koulu- ja työmenestys on matalan ÄO-tason ihmisillä huonompi kuin keskimäärin.

Serkusavioliittojen vaikutusta jälkeläisiin on tutkittu laajasti. Intialaisesta Biharin kaupungista selvisi, että esikaupungin muslimilapsilla on keskimäärin älykkyysosamäärä 95-pistettä mikäli heidän vanhempansa eivät ole lähisukua keskenään. Lähisukulaisten lapsilla ÄO on vain 79 eli he ovat lievästi kehitysvammaisia tarviten koulussa erityisopetusta. Heillä on vaikeuksia suoritua yksinkertaisista työtehtävistä ja saada koulu suoritettua loppuun. Vauvoilla havaittiin vakavia puutteita katsekontaktin säilyttämisessä, hymyyn vastaamisessa, äänien tunnistamisessa ja ääntelyssä sekä käden otteessa verrattuna ei-serkusten saamiin lapsiin. Sosiaalisen kanssakäymisen vaikeuksien tiedetään tutkimusten mukaan ennakoivan vaikeuksia lapsen kehittymiselle, käyttäytymiselle ja empatiakyvylle.

Vaikka perheen taustatekijät on otettu huomioon, muissa tutkimuksissa on saatu vastaavia tuloksia. Kognitiiviset tekijät saattavat selittää, miksi nuoret muslimit hylätään kolme kertaa todennäköisemmin Tanskan armeijan älykkyystestissä kuin kantaväestön nuoret. Se voi selittää myös sen, miksi 10-vuotiaanakin arabitaustaisista lapsista 2/3 on lukutaidottomia Tanskan peruskouluissa. Matala älykkyys ja oma-aloitteisuuden puute ovat kytköksissä toisiinsa. Sisäsiittoisuus voi olla syynä myös muslimimaailman heikkoon panokseen ihmiskunnan tieteissä ja taiteissa. 184 juutalaista on saanut tieteen Nobelin palkinnon, kun muslimeista vain 10. Juutalaiset ovat saaneet vuodesta 1901 alkaen 34% kaikista Nobeleista, vaikka heitä on ainoastaan 14 miljoonaa ja muslimeita 1.500 miljoonaa.

Lapsen menehtyminen synnytyksessä on serkusten saamilla vauvoilla kaksi kertaa yleisempää. Norjalaisten tilastojen valossa pakistanilaisserkusten saamien lasten kuolleisuus oli 50% muita korkeampi. Saman tutkimuksen mukaan lapsikuolleisuus kohosi kaksinkertaiseksi muuhun väestöön verrattuna. Pakistanilaisvauvoilla on 18 kertaa useammin tiettyjä vakavia vammoja ja epämuodostumia syntyessään, mikä voi selittää osittain myös tunnistamattomien perinnöllisten autosomaalisten sairauksien 10-kertaisen yliedustuksen.

Toisen tutkimuksen mukaan sisäsiittoisilla ihmisillä on muita enemmän mielenterveysongelmia kuten masennusta ja skitsofreniaa. Lähiavioliittojen suuri määrä voi selittää, miksi yli 40% tanskalaisen Sct. Hans -mielisairaalan potilaista ja 70% Tanskan vankiloiden nuorista vangeista on maahanmuuttajatausta.

Se voi myös valaista islamilaisen terrorismin taustoja. Tutkimuksen mukaan itsemurhapommittajat ovat masentuneita. Joidenkin muslimien mielestä heidän tekonsa on sosiaalisesti hyväksyttävä tapa päättää henkinen tuskansa itsemurhan sijaan.

Afganistanilaisten itsemurhapommittajien ruumiinavausten perusteella 90% heistä kärsi vakavista sairauksista kuten sokeudesta, syövästä, raajarikoista tai leprasta. Monien muiden muslimimaiden tapaan Afganistanissa ei suvaita vammaisia ja henkisesti sairaita. Vammaisuus ja sairaudet aiheuttavat usein yksilön joutumisen sosiaaliseen eristämiseen yhteisön ulkopuolelle. Marttyyriksi ryhtyminen voi tarjota ainoan sosiaalisesti hyväksyttävän keinon hankkia mainetta ja kunniaa yhteistön keskuudessa. Al-Qaidan tiedetään värvänneen Downin syndroomasta kärsineitä. Älyllisesti heikkolahjaiset on helpompi taivutella uskomaan islamin lupaus 72 neitsyestä, jotka odottavat marttyyriä taivaassa.

Sisäsiittoisuudella on lukuisia vakavia sosiaalisia vaikutuksia sekä länsi- että muslimimaissa. Tanskalaisen sosiaalityöntekijän Merete Lefeltin mukaan "Serkukset saavat kaksi kertaa todennäköisemmin vammaisen lapsen kuin muut ja vammaisen lapsen hoito vaatii paljon voimavaroja. Kööpenhaminassa vammaisten lasten lukumäärä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa." Hän on tavannut noin 330 perhettä, joilla on vammainen lapsi, ja arvioi joka kolmannen olevan ulkomaalaistaustainen. Koululaitokset ovat kovilla erityisopetusta tarvitsevien lasten määrän kasvaessa ja joka kolmas kouluihin budjetoitu kruunu menee jo näille lapsille. Se on tietenkin pois terveiden ja oppimishaluisten lasten tarpeista. 51% Kööpenhaminan vammaisten lasten opettamiseen keskittyneiden koulujen oppilaista on ulkomaalaistaustaisia.

Sisäsiittoisten lasten on myös vaikeampi valmistua koulusta. Toisen asteen koulutuksensa kesken jättäneistä huomattavan iso osa on taustaltaan maahanmuuttajien jälkeläisiä. Liiketaloutta opettavissa kouluissa 60% maahanmuuttajista keskeyttää koulunsa, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin tanskalaislapsilla keskimäärin. Maahanmuuttajissakin libanonilaisten ja iranilaisten keskeyttäminen on paljon yleisempää kuin esimerkiksi vietnamilaisten.

Matalasta älykkyystasosta johtuva rajallinen kyky ja kulttuurin yleinen arvostus tuottaa tietoa on ehkä osin syy sille, miksi muslimimaat tuottavat vain 10% koko maailman tieteellisestä tutkimuksesta. Keskimäärin maailmassa tuotettiin vuonna 2003 noin 137 tieteellistä tutkimustulosta miljoonaa asukasta kohden kun kaikissa 47 muslimimaassa vastaava luku on keskimäärin vain 13.



(Kirjoituksessa viitataan artikkeleihin, jotka ovat alkuperäisen kirjoituksen lopussa, enkä kopioi niitä tähän.)

4 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Hahhah, siinä on "Kuolema kaikille juutalaisille" muuttunut muotoon "Kuolema kaikelle mehulle". Ei kai sitä ole photoshopattu?

Vasarahammer kirjoitti...

Tuo "Death to all juice" -kuva on jo vanha. Lienee joko vuodelta 2006 tai 2007.

Aitoudesta en mene takuuseen.

Anonyymi kirjoitti...

Ja kukkahattuväki nimenomaan voimansa tunnossa kerskui sillä, että maahanmuutolla saadaan suomalaisten sisäsiittoisuus vähenemään kun tulee uutta geeniä kehiin... Joopa joo

Anonyymi kirjoitti...

Ja maahanmuuttajat tuovat valtiolle enemmän rahaa kuin kuin mitä saavat sitä - mikäli OECDn tutkimukseen uskomista? Velatkin tuntuu saatavilta, kun vain tarpeeksi "tankkaa".
Harmi, että mistään suuremmasta mediasta ei tällaista kuule tai saa luettua mutta hyvä, että edes täältä. Asiahan ei yllätä tavallaan millään lailla, mutta mitenköhän vas-vihreät asiaa kommentoisivat?