maanantai 18. huhtikuuta 2011

Hallitusneuvottelut

Media toitotti suurena uhkakuvana, että hallitusneuvotteluista tulee vaikeat. Lisäksi yksimielisyyden vallitessa todisteltiin, että Persut joutuvat ottamaan lusikan kauniiseen käteensä ja hallitusvastuu saa heidät "myöntämään realiteetit" elikkä Käteisen ja Kiviniemen sanoin "tekemään vastuullista politiikkaa". Stubb todisteli, että eihän Belgiassakaan ole ollut hallitusta vuoteen. Sauli Niinistö sen sijaan totesi aamulla, että Portugalin tukeminen onnistuu vain siten, että muut velkojat ja IMF myöntävät uudet lainat, ja tämä on asian ytimessä.

Kun vaalikysymysten pahin jakolinja on näin hitsattu umpeen, alkaa julkisen sektorin leikkauslistojen suunnittelu. Savolainen perusjuntti Jyrki Katainen haluaa todistella Etelä-Suomen valtaapitäville olevansa kuin yksi heistä, ja lupaa huolehtia RKP:n mukaan hallitukseen. Ja se on helppoa kuin leivän voitelu, sillä RKP suostuu kaikkiin vaatimuksiin päästäkseen valvomaan, miten ruotsinkielisten palveluja leikataan. Ja yllätys - niitä ei leikata vaan pakkoruotsi poistetaan "kokeiluluontoisesti" eräistä kouluista!

Tärkein yksityiskohta on tämä: Kristillisdemokraatit saavat salkun. Tämä siksi, että hallituspuolueet kattavat siten 141 paikkaa eli 2/3 enemmistön turvin leikkauslistoja voi myös toteuttaa. Vastuunkantajia on paljon ja valtuutus kansalta on kiistämätön.

Demarit poistavat lasten ns. subjektiivisen päivähoidon. Sekoomus saksii yritystukia, kun kerrankin se pääsi irti Kepusta. Demarit torppaavat eläkeiän noston, mutta joutuvat luopumaan useista muista asioista. Heille kynnyskysymykseksi nousee lapsiperheiden ja omaishoitajien tukien säilyminen sekä erilaiset perhetuet neuvoloineen jne. Demarit ovat ajatuneet tilanteeseen, jossa heidän on kiusallista leikata mitään sosiaalitukea, kun kaikki ovat heidän omia aikaansaannoksiaan. Siksipä he hiljaa luimistelevat, kunhan em. demareille tärkeät painopisteet säilyvät koskemattomina.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suattaapi olla, vuan suattaapi olla olemattaki.

Anonyymi kirjoitti...

Tähän hätään Kok+sdp+ps on todennäköisin. Sillä on 44+42+39=125 paikkaa. Ei siihen tarvita mitään Rkp:tä. Mieluummin vaikka kristilliset, mutta se on aika pieni ryhmä. Riittää että on enemmistöhallitus, ei sen tarvitse olla mikään ylileveä. Riittää että on enemmistöhallitus vaikka 101 paikkaa.

Mitä vähemmän on hallituksessa puolueita, sitä helpompi on sisäinen työskentely. Ja sitä useampi on oppositiossa joka voi olla hajanaisempi.

Rkp joutaa oppositioon. Vanhat siirtomaaisännät perkele. Rkp:lle ei ole väliä onko harjoitettu politiikka anarkokapitalismia, stalinismikommunismia, islamilaista teokratiaa vai jotain muuta kunhan pakkoruotsiin ja ruotsin kielen asemaan ei kosketa. Mitä yhteistä on Suomella ja Pohjois-Korealla? Kummassakin on koko ajan sama puolue hallituksessa.

Lapsiperheiden etuuksiin en koskisi. Laspissa on tulevaisuus, nimenomaan suomalaisissa lapsissa, ei mamujen lapsissa.

Maahanmuutto, mokutus, pakkoruotsi, kaksikielisyys ja ilmastohumppa sekä kommaritaitelijoiden apurahat ovat niitä joista minä ekana leikkaisin. Muista en sano mitään.

Kumitonttu kirjoitti...

Suattaapi hyvinnii ja onnii kans.

Vieras, tällä hallituksella on, halutessaan istua neljä vuotta, niin iso säästöpakko, että sen on sidottava mahdollisimman laaja joukko kansanedustajia oikeuttamaan ja selittämään tehtävät säästöt. Ruotsalaisia ei saa hallituksesta pois millään ilveellä, koska se itse haluaa tulla mukaan (seuraamaan tehtäviä leikkauksia) ja sehän sopii muille. Veikkaan että Kristillidet otetaan mukaan ihan sympatiasyistä. Kerrankin muodostetaan hallitus, johon sillä on mahdollisuus päästä. Sitä ei ole tapahtunut ikiaikoihin, joten Sekoomus vetänee sen perässään, etteivät pääse oppositiosta räksyttämään Sekoomuksen vanhoja perusarvoja unohdetun.

Anonyymi kirjoitti...

Äänestin perussuomalaisia koska halusin pakkoruotsin ja mokutuksen pois.

Minä leikkaisin ruotsin kielestä siltä osin kun se ylitää 5 prosenttia mistään hallinnonalasta. Rkp ei siihen suostune. Jos ruotsinkielinen osuus mistään on yli 5 prosenttia niin se on yliedustuksen merkki.

Jos Rkp suostuu pakkoruotsin poistoon niin minun puolesta, mutta epäilen onko se valmis ihan N-I-I-N paljon joustamaan. Toisaalta 1 tai 2 ministerinpaikka jotka rkp:lle on usein annettu, ne kelpaisi varmati muillekin.

Rkp on ollut yhtä paha mokutuspuolue kuin vihreät. Miks helvetissä se pitäisi yhtään sekuntia antaa jatkaa hallituspuolueena.

Anonyymi kirjoitti...

Ylenannosta vielä että mitä Kumis aattelet voisko koko hömpötyksen lopettaa? IDA ehdotti että Yle tekisi vain dokumentti-ja kulttuuriohjelmia.

Kumitonttu kirjoitti...

Pienenä kielisaarekkeena venäjän ja ruotsin välissä meillä on syytä olla oma yhteiskunnan tukea saava radio ja tv, mutta sen ei tarvi olla näin kaiken kattava. Alueellinen radiotoiminta olisi kaikkein luontevin ominaisuus, koska mahdollisen kriisitilanteen tullessa sen toiminta on tärkeää.

Pakkoruotsi poistuu, mutta se vie aikaa. Muutos on niin suuri symbolinen murros, että sitä ei vaan voida tehdä kertalaakista niin kauan kuin paavolipposet elävät. Tuleva hallitus poistaa pakkoruotsin alueellisesti. Tätä ei vastusta Sekoomuksen enemmistö, eivät demarit eivätkä kristilliset. Se on luonnollinen askel sille, ettei ylioppilaaksi tullakseen tarvi enää välttämättä kirjoittaa ruotsia.