Vihollisen nöyryyttäminen - miksi islam ja sosialismi toimivat

Elämän suurin paradoksi on se, että ihminen ei hallitse elämäänsä. Kun pallolla tallaa kuusi miljardia lajitoveriamme, meistä näyttää siltä että joku hallitsee. Kyse on kuitenkin tilastotieteestä, jossa en itse ole erityisen hyvä. Koitan siitä huolimatta havainnollistaa asiaa seuraavalla esimerkillä.

Oletetaan, että kaikilta maailman ihmisiltä kysytään, laskevatko vai nousevatko osakekurssit ensi vuonna. Koska kaikki eivät ole aiheeseen perehtyneet, niin oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi, että toinen puolikas veikkaa laskua ja toinen nousua. Kuvitellaan, että kurssit laskevat, jolloin jäljelle jääneiltä ja oikein veikanneilta kysytään samaa vuodelle 2018. Taas leikitään, että äänet menevät 50:50 ja koe toistetaan oikein arvanneiden kesken. Näin jatketaan kunnes joskus 2050 todetaan, että sijoittajaguru Kumitonttu on veikannut oikein joka vuosi. Realistisemman kuvan saamiseksi oletetaan, että sijoittajat laittavat omaa rahaansa kiinni veikkaukseensa, joten osumatarkkuus paranee koska kilpailijat ottavat selvää markkinoiden muutoksista ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Jätetään myös kaikki "mustat joutsenet" pois, eli maailmaamme ei tuhoa meteoriitti tai muu täysin ennalta arvaamaton tekijä. Näin aikajännettä saadaan venytettyä moninkertaisesti vuotta 2050 pidemmälle.

Olen itse seurannut pitkään politiikkaa, ja uskallan väittää näkeväni sieltä useita muuttujia, jotka vaikuttavat suomalaiseen ja länsimaiseen kulttuuriin. Yksi merkittävimmistä tekijöistä on länsimaisen elämäntavan (kapitalismi, konsumerismi, kristinusko) rapautuminen. Kapitalismia kaivertaa sosialismin nimissä tehty lisäarvoa tuottavien yksilöiden motivaation heikentäminen. Konsumerismia kaivertaa ideologioihin kuuluva dogmaattisuus, joka pakottaa seuraajansa todistamaan erilaisin uhrauksin oma sitoutumisensa ideologiaan. Uskonnoissa uhraus puetaan muotoon, että yksilön tulee todistaa uskonsa jumalaan asketismin kautta - joko kierrättämällä, luostarilaitokseen liittymisellä tai pakanallisin uhrauksin. Kristinuskoa kaivertaa tieteellis-teknisen maailmankuvan kyky selittää maailmankaikkeuden synty Raamatun luomiskertomusta uskottavammin.

1900-luvulla kristinuskon kylkeen pisti haavan ensin pakanalliset sosialistiset rosvokuninkaat ja kuolettavan iskun antoi kirkon nololla tavalla tekemä luopuminen omista opeistaan. Jos Puolassa katolinen kirkko onnistuikin taistelemaan sosialismia vastaan, nykykirkon häpeälliseksi muistomerkiksi jää sen taipuminen islamin edessä. Häpeällinen siksi, että sitä ei voittanut toinen jumala - islamin Allah - vaan kirkon johtajien halu pysyä vallan salongeissa rahan vuoksi.

Uskontojen yleinen piirre on ollut kyky selittää maailmankaikkeuden synty ja tarjota siihen liittyen keinoja hallita elämäänsä. Näistä keinoista keskeisinä ovat olleet moraaliset ohjeet kohdella toisia ihmisiä. Moraalia on ylläpidetty lupauksella kuoleman jälkeisestä palkkiosta niille, jotka ovat sitoutuneet ohjeisiin. Sosialismissa ei ole lupausta palkkiosta, jonka saa, mikäli sitoutuu noudattamaan tasa-arvoa, veljeyttä ja vapautta. Niinpä kaikki sosialistiset yhteiskunnat ovat myös romahtaneet sisäisen luottamuksen puutteeseen. Tuon luottamuksen puutteen Orwell kuvaa hienosti kirjassaan Eläinten vallankumous, jossa siat ovat tasa-arvoisempia kuin muut. Huvittava yksityiskohta nykypäivää ajatellen - kuvaten myös Orwellia - että siat ovat islamin vihollisia.

Islam on länsimaisessa yhteiskunnassa nähty uskontona, vaikka siltä puuttuu uskonnolle kaikkein keskeisin tekijä: se ei lupaa kuoleman jälkeistä pelastusta kaikille niille, jotka siihen uskovat. Naiset eivät islamin mukaan pelastu. Ne harvat kuvaukset islamin paratiisista paljastavat naisten olevan palvelijoita ja seksiorjia. Sitä tuskin inhimillisesti arvioiden voi pitää pelastuksena, ellei satu olemaan sadomasokistinen nymfomaani, mikä kristinuskoa vastustavilla ja islamisaatiota tukevilla tukevilla (sic) naisilla on päähänpinttymä. Edes paatunein telaketjulesbo ei haluaisi joutua kokemaan niitä muslimimiesten rakkauden osoituksia, joita häntä islamin paratiisissa odottaa.

Uskonnoissa on dogmaattinen ulottuvuus, eli todellisuus ei ole mitattavissa vaan se kuvataan seikkaperäisesti pyhissä kirjoituksissa. Siinä mielessä sosialismi ja islam muistuttavat uskontoja, että niissäkin annetaan pakottavia määräyksiä sekä uskoville että (islamissa varsinkin) vääräuskoisille. Ollakseen kuitenkin uskonto, ideologian on myös tarjottava pelastus, ja tässä suhteessa natsismina tunnettu ideologia oli pakanallinen ja siten erosi kommunismista (ja islamista). Natsismissa pelastuksen tarjosi veri ja maa (Blut und Boden - blood and soil) liittäen kuolleet saksalaiset uudesti syntyvinä kuin arkaaisissa uskonnoissa tähdet symboloiden ikuista elämää. Kommunismin viholliskuva onkin ymmärrettävissä helpommin, kun muistaa, että kommunismi ei tarjoa mitään pelastuksen ilosanomaa. Siinä mielessä se muistuttaa islamia - ja selittää myös liittolaisuuden Vihreiden ja islamin kesken - että mitään pelastussanomaa ei ole. Kaiken minkä saat, saat ainoastaan tässä elämässä ryöstämällä, tappamalla ja vihollisiasi nöyryyttämällä.