lauantai 19. marraskuuta 2016

Vihollisen nöyryyttäminen - miksi islam ja sosialismi toimivat

Elämän suurin paradoksi on se, että ihminen ei hallitse elämäänsä. Kun pallolla tallaa kuusi miljardia lajitoveriamme, meistä näyttää siltä että joku hallitsee. Kyse on kuitenkin tilastotieteestä, jossa en itse ole erityisen hyvä. Koitan siitä huolimatta havainnollistaa asiaa seuraavalla esimerkillä.

Oletetaan, että kaikilta maailman ihmisiltä kysytään, laskevatko vai nousevatko osakekurssit ensi vuonna. Koska kaikki eivät ole aiheeseen perehtyneet, niin oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi, että toinen puolikas veikkaa laskua ja toinen nousua. Kuvitellaan, että kurssit laskevat, jolloin jäljelle jääneiltä ja oikein veikanneilta kysytään samaa vuodelle 2018. Taas leikitään, että äänet menevät 50:50 ja koe toistetaan oikein arvanneiden kesken. Näin jatketaan kunnes joskus 2050 todetaan, että sijoittajaguru Kumitonttu on veikannut oikein joka vuosi. Realistisemman kuvan saamiseksi oletetaan, että sijoittajat laittavat omaa rahaansa kiinni veikkaukseensa, joten osumatarkkuus paranee koska kilpailijat ottavat selvää markkinoiden muutoksista ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Jätetään myös kaikki "mustat joutsenet" pois, eli maailmaamme ei tuhoa meteoriitti tai muu täysin ennalta arvaamaton tekijä. Näin aikajännettä saadaan venytettyä moninkertaisesti vuotta 2050 pidemmälle.

Olen itse seurannut pitkään politiikkaa, ja uskallan väittää näkeväni sieltä useita muuttujia, jotka vaikuttavat suomalaiseen ja länsimaiseen kulttuuriin. Yksi merkittävimmistä tekijöistä on länsimaisen elämäntavan (kapitalismi, konsumerismi, kristinusko) rapautuminen. Kapitalismia kaivertaa sosialismin nimissä tehty lisäarvoa tuottavien yksilöiden motivaation heikentäminen. Konsumerismia kaivertaa ideologioihin kuuluva dogmaattisuus, joka pakottaa seuraajansa todistamaan erilaisin uhrauksin oma sitoutumisensa ideologiaan. Uskonnoissa uhraus puetaan muotoon, että yksilön tulee todistaa uskonsa jumalaan asketismin kautta - joko kierrättämällä, luostarilaitokseen liittymisellä tai pakanallisin uhrauksin. Kristinuskoa kaivertaa tieteellis-teknisen maailmankuvan kyky selittää maailmankaikkeuden synty Raamatun luomiskertomusta uskottavammin.

1900-luvulla kristinuskon kylkeen pisti haavan ensin pakanalliset sosialistiset rosvokuninkaat ja kuolettavan iskun antoi kirkon nololla tavalla tekemä luopuminen omista opeistaan. Jos Puolassa katolinen kirkko onnistuikin taistelemaan sosialismia vastaan, nykykirkon häpeälliseksi muistomerkiksi jää sen taipuminen islamin edessä. Häpeällinen siksi, että sitä ei voittanut toinen jumala - islamin Allah - vaan kirkon johtajien halu pysyä vallan salongeissa rahan vuoksi.

Uskontojen yleinen piirre on ollut kyky selittää maailmankaikkeuden synty ja tarjota siihen liittyen keinoja hallita elämäänsä. Näistä keinoista keskeisinä ovat olleet moraaliset ohjeet kohdella toisia ihmisiä. Moraalia on ylläpidetty lupauksella kuoleman jälkeisestä palkkiosta niille, jotka ovat sitoutuneet ohjeisiin. Sosialismissa ei ole lupausta palkkiosta, jonka saa, mikäli sitoutuu noudattamaan tasa-arvoa, veljeyttä ja vapautta. Niinpä kaikki sosialistiset yhteiskunnat ovat myös romahtaneet sisäisen luottamuksen puutteeseen. Tuon luottamuksen puutteen Orwell kuvaa hienosti kirjassaan Eläinten vallankumous, jossa siat ovat tasa-arvoisempia kuin muut. Huvittava yksityiskohta nykypäivää ajatellen - kuvaten myös Orwellia - että siat ovat islamin vihollisia.

Islam on länsimaisessa yhteiskunnassa nähty uskontona, vaikka siltä puuttuu uskonnolle kaikkein keskeisin tekijä: se ei lupaa kuoleman jälkeistä pelastusta kaikille niille, jotka siihen uskovat. Naiset eivät islamin mukaan pelastu. Ne harvat kuvaukset islamin paratiisista paljastavat naisten olevan palvelijoita ja seksiorjia. Sitä tuskin inhimillisesti arvioiden voi pitää pelastuksena, ellei satu olemaan sadomasokistinen nymfomaani, mikä kristinuskoa vastustavilla ja islamisaatiota tukevilla tukevilla (sic) naisilla on päähänpinttymä. Edes paatunein telaketjulesbo ei haluaisi joutua kokemaan niitä muslimimiesten rakkauden osoituksia, joita häntä islamin paratiisissa odottaa.

Uskonnoissa on dogmaattinen ulottuvuus, eli todellisuus ei ole mitattavissa vaan se kuvataan seikkaperäisesti pyhissä kirjoituksissa. Siinä mielessä sosialismi ja islam muistuttavat uskontoja, että niissäkin annetaan pakottavia määräyksiä sekä uskoville että (islamissa varsinkin) vääräuskoisille. Ollakseen kuitenkin uskonto, ideologian on myös tarjottava pelastus, ja tässä suhteessa natsismina tunnettu ideologia oli pakanallinen ja siten erosi kommunismista (ja islamista). Natsismissa pelastuksen tarjosi veri ja maa (Blut und Boden - blood and soil) liittäen kuolleet saksalaiset uudesti syntyvinä kuin arkaaisissa uskonnoissa tähdet symboloiden ikuista elämää. Kommunismin viholliskuva onkin ymmärrettävissä helpommin, kun muistaa, että kommunismi ei tarjoa mitään pelastuksen ilosanomaa. Siinä mielessä se muistuttaa islamia - ja selittää myös liittolaisuuden Vihreiden ja islamin kesken - että mitään pelastussanomaa ei ole. Kaiken minkä saat, saat ainoastaan tässä elämässä ryöstämällä, tappamalla ja vihollisiasi nöyryyttämällä.

6 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Suomalaiset, niin kuin muutkin pohjoismaalaiset ovat pääosin olleet luterilaisia tapakristittyjä joille protestanttinen etiikka on tuonut ajattelutavan ”shit won´t happen, if I work really hard”. Ja tämä tapa on saanut aikaan historian mittakaavassa yhden suurimmista menestystarinoista. Kirjoituksesi myötä mieleeni tulee kysymys, jota olen pähkäillyt joskus ennenkin. Eli miksi nykyisin on kasvava kiima hylätä asia, jonka on todistettu toimivan ja korvata se jollain, jonka on todistettu saavan aikaan vain kaaosta ja kärsimystä? Ja miksi tässä kiimassa ovat mukana juuri ne ihmiset jotka eivät eläisi ilman tämän toimivan asian aikaansaamaa elatusta?

DuPont kirjoitti...

Tuo viimeinen virke pistää oikeasti miettimään. Onko niin, että tietyt yhteiskuntanäkemykset toimivat paremmin sukupolvien suhteen siksi, että niissä on kuolemanjälkeistä ajattelua? Luoko juuri tuo jatkuvuutta? Luoko kristillinen näkemys juuri parhaiten yhteiskunnallista jatkuvuutta, joka ei riipu yksilöstä vaan myös yhteisöllisestä ajattelusta? Hyvä kuolema ei ole tavoite, kuten jotkut muslimit haluavat, vaan kristillinen hyvä elämä. Ehkä uskontojen perusarvoissa on eroja? No, toki on, jos minulta kysytään.

Pahoittelen hieman metafyysistä ja 1,5 promillen kuntoani, mutta onhan uskonnoissa eroja, kuten kulttuureissa ja viineissä. Erot näemme.

Qroquius Kad kirjoitti...

Tuohon Yrjöperskeleen esittämään kysymykseen minulla on sama vastaus kuin Jussi Halla-aholla: pohjoisessa asuvilla kansoilla on ongelmanratkaisijan aivot. Näin on oltava, koska muuten ei pitkästä talvesta harvassa asutuksessa selvittäisi.

Hyvinvointi on pohjoisille kansoille myrkkyä. Kun aivojen ongelmanratkaisukapasiteettia ei enää tarvita hengissäpysymiseen, se kääntyy itseään vastaan. Alkaa pohdinta: miksi minulla on hyvinvointia, miksei kaikilla ole? Asiaa aletaan tutkia, ja pian huomataankin meidän hyvinvointimme olevan tulosta muiden kansojen riistämisestä!

Me pohjoiset kansat olemme luoneet hyvinvointimme ryöstämällä sen siirtomaiksi orjuuttamiltamme kansoilta, jotka ovat tänään kehitysmaalaisia meidän takiamme. Olemme heille siis saatanasti velkaa! Se velka meidän on kuitattava vähintään kehitysavulla mutta välittömämmin sen voimme tehdä sallimalla näiden kehitysmaalaisten tulvia maahamme elämään meidän kustannuksellamme! Ja jos he tekevätkin muka jotain rikoksia, niin tekeväthän meikäläisetkin ja paljon enemmän ja vaikka eivät teekään niin mitä sen väliä ja joka tapauksessa syyllinen olen minä, valkoinen heteromies: olen rasismillani provosoinut muuten niin ihanan abdullahin tekemään jotain täysin omalle kulttuurilleen vastaista.

Hyvinvointi ei sovellu meille pohjoismaalaisille, koska se saa meidät hukkamaan sen, ikään kuin avaisimme avaruusaluksen kaikkiin tiloihin yhdistetyn ilmalukon.

Pörri Orava kirjoitti...

Huomenta. Olen joskus pohtinut samaa kuin Ykä. Voisiko yhtenä tekijänä olla pseudointellektuellien ajama jatkuvan muutoksen tarve? Vrt. Mauno Koivisto: "tärkeintä ei ole suunta vaan liike".

Tämä on eri asia kuin bisneksessä vaadittava uusiutumiskyky, jossa kilpaillaan muiden kanssa parhaista keinoista täyttää asiakkaiden tarpeet.

Progressiiviset punaviherpellet ajavat muutosta, uudistuksia (kts. minkä tahansa puolueen mainokset) pelkän muutoksen itsensä vuoksi ja kun eivät osaa rakentaa, ryhtyvät tuhoamaan.

IDA kirjoitti...

"Jos Puolassa katolinen kirkko onnistuikin taistelemaan sosialismia vastaan, nykykirkon häpeälliseksi muistomerkiksi jää sen taipuminen islamin edessä. "

Tämä on parillakin tapaa outo rinnastus. Puolassa on edelleen se ihan sama kirkko kuin silloin, kun Puolan työläiset vapauttivat itsensä sosialismista, eikä se ole taipunut millään tavoin islamin edessä.

Yleensäkin kirkko taistelee hengellisesti. Ei sillä mitään armeijoita ole eikä pidäkään olla. Väittäisin, että kirkossa vastustetaan silti islamin leviämistä enemmän kuin keskiverrolla suomalaisella työpaikalla.

Jos tarkoitus taas oli puhua evankelisluterilaisen kirkon nykyisestä tilanteesta, niin Puolan työläisillä ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

Qroquius Kad kirjoitti...

Minusta Kumitonttu käytti termiä "kirkko" sanan laajimassa merkityksessä, eli tarkoittamaan koko järjestäytynyttä kristinuskoa? Puolan katolinen kirkko oli bloggauksessa nähdäkseni otettu positiiviseksi esimerkiksi josta ottaa oppia, toisin kuin vaikkapa Suomen evankelis-luterilaisesta valtionkirkosta, jonka on valtion osana myös sellaisena toimittava?