Viimeinen pari uunista ulos

Twitterissä törmäsin Christoffer Greenin twiittiin, jossa hän kertoo yhä useamman tukholmalaisen tulevan haudatuksi ilman minkäänlaisia rituaaleja. Ilmiön rajautuminen suurkaupunkiin ei ole ihme. Maailma on jakautunut kahteen osaan, joista toisen muodostavat maailman metropolien muka-kansainväliset asukkaat ja toisen kunkin maan maalaiset. Metropolista toiseen lentää nopeammin kuin Helsingistä ajaa Saariselälle. Monikulttuurisuus on suurkaupunkien asukkaiden uskonto, ja koska sillä ei ole ulkoisia uskonnon tunnuksia rituaaleineen, kuolema merkitsee vain katoamista. Kun ei kuulu suvun jatkumoon, on luonnollista kieltää kuulumisensa mihinkään kulttuuriin.

Neanderthalin ihmisten tiedetään haudanneen vainajansa rituaalimenoin. Juutalaiset polttohaudattiin, koska heillä ei ollut ihmisarvoa. Kunkin kulttuurin inhimillisyys paljastuu siinä, miten se kohtelee vainajiaan. Päiden iskeminen seipäille tai kannibalismi ovat länsimaisen ihmiskäsityksen mukaan raakalaisuutta. Suomi oli Yhdysvaltain lisäksi ainoa maa Toisessa maailmansodassa, joka hautasi sotilaansa kotimaan multiin sankarivainajina. Kuolleiden kunnioittaminen liittyy nimeomaan oman kulttuurin julkiseen puoleen. Blogikollega Vasarahammer kirjoittaa blogissaan Alan Salehzadehin kolumnista Iltalehdessä. Alan väittää:

Ranskassa ja monissa muissa maissa uskonnolliset kulkueet, puheet ja marssit ovat julkisilta paikoilta kielletty. Minusta se on hyvä, ja sitä voitaisiin soveltaa Suomessakin. Tällöin sekä islamilaiset että kristityt sananlevittäjät häviäisivät katukuvasta, ja se tekisi keskustasta viihtyisämmän.

Alanin toiveen mukana katoavat katukuvasta paitsi al-Ashura -marssit myös via Crucis, Lucia-neito ja joulupukki. Suomen kulttuurihistoriaan kuuluvat kristilliset perinteet julkisessa katukuvassa. Tuomalla maahan satoja tuhansia muslimeita luodaan vaarallisia jännitteitä eri uskontokuntien välille. Ratkaisuksi globaalin citykulttuurin ateistiset tai panteistiset liberaalit ovat valmiita rajoittamaan oman maansa väestön perinteitä ja uskonvapautta. Toimiakseen monikulttuurisuus siis tarvitsee rajoituksia yksilönvapauksiin, mikä on tuttua kaikille niille, jotka tuntevat Neuvostoliiton historian.

Katselin erinomaisen ruotsalaisen dokumentin Polta auto, niin saat duunin. Tunnin kestävä ohjelma on vuoden ajan näkyvillä Yle Areenassa. Ohjelma sisältää niin pöyristyttäviä kuvauksia siitä, miten ruotsalainen sosiaalidemokratia kohtelee maahanmuuttajia, että suosittelen sen katsomaan. Sosiaalityöntekijöiden ja viranomaisten toiminta muistuttaa natsi-Saksaa, jossa roistot ja varkaat palkittiin. Niin myös Tenstan lähiössä ongelmat koitettiin lakaista maton alle nostamalla kaupungin virallisiksi nuoriso-ohjaajiksi taparikollisia. Miltä mahtoikaan uhrista tuntua, kun katupartiossa käveli vastaan kaupungin järjestyksenvalvontaa edustamassa hänen pahoinpitelijänsä?

Pysäyttävintä ohjelmassa oli erään maahanmuuttaja-naisen väite siitä, että kaupungin virkamiehet hyväksyivät rikollisten palkkaamisen nuoriso-ohjaajiksi, koska "nämä tunsivat katujen tavat" ja että virkamiehet asuivat itse turvallisilla asuinalueillaan, eivätkä koskaan olisi hyväksyneet taparikollisten valvovan omia lapsiaan. Nainen väitti, että virkakunnan mielestä maahanmuuttajat ovat "erilaisia kummallisine tapoineen" eikä heihin tarvitse soveltaa samoja sääntöjä kuin ruotsalaisiin. Väite saa vahvaa tukea dokumentissa. Rasismi on ihmisen syrjimistä hänen etnisen taustansa vuoksi, ja Tukholman kaupungissa viranomaiset todellakin kohtelevat maahanmuuttajia avoimen rasistisesti.

Rasismi näkyy liberaalissa fascismissa ns. positiivisena syrjintänä eli värillisiä pidetään huonompina kuin valkoisia ja siksi he tarvitsevat erityistä huolenpitoa. Kun sosialistit asuttavat värilliset omiin kaupunginosiinsa ja luovat sinne omat valkoisista poikkeavat säännöt, toiminta on yhtä julkeaa kuin juutalaisten asuttaminen ghettoihin. Ghetoista olikin enää kukon askel krematorioon ilman saattoväkeä ja hautakiveä. Sosialismin irvokas hymy näkyy täysin häpeilemättä läpi kaikille, jotka uskaltavat sitä päin katsoa.