maanantai 31. elokuuta 2015

Auschwitz-vanki vertaa islamia natsismiin

Tanskan pakolaisavun johtaja Andreas Kamm on entinen suvaitsevainen ja monikulttuurisuuden kannattaja. Nyt mies on vaihtanut mieltään ja on huolissaan, voiko Eurooppaa enää pelastaa tuholta. Olen itse samaa mieltä, mutta lienee parasta toivoa että voi. Suomen pakolaisapu rehvakkaasti viipottaa vielä takki levällään kohti tulevia vaikeita aikoja, ja julistaa etusivullaan:
Suomi on yhdessä muun EU:n kanssa sulkenut rajansa ja silmänsä pakolaisilta. Vaadi turvallisia saapumisreittejä!
Olin aiemmin uskonut, että Suomi ehtisi ottaa oppia muun Euroopan ja erityisesti Ruotsin ongelmista, mutta Suomen pakolaisavun kommentti paljastaa, ettei koskaan pidä rikkoa Murphyn lakia, jonka mukaan
Älä koskaan epäile pahantahtoisuutta syyksi, jos sen voi selittää myös tyhmyys.
Nyt Andreas on siis siirtynyt Voiman pimeälle puolelle onkimaan sameista vesistä. Kamm väittää, että poliittiset rakenteet eivät kestä tällaista tulijoiden määrää. Sekä EU-maiden keskinäiset että niiden solmimat kansainväliset sopimukset joutuvat väkisinkin uuteen tarkasteluun. Senpä takia hän uskoo, ettemme ole vielä nähneet pahinta.


Kamm ennustaa, että laittomasti maahan tulleiden ja syntyperäisten eurooppalaisten välit purkautuvat väkivaltaisesti, ja näen silmissäni Harmageddonin lopun ajan taistelut. Kamm ei usko, että pakolaisvirtaa voidaan millään Euroopan omalla toiminnalla tyrehdyttää. Hänen mukaansa nyt on keksittävä täysin uudet keinot ratkaista ongelma. Ratkaisu nimittäin ei ole, että Eurooppa toimii muun maailman ylivuotosäiliönä. Hän päättää haastattelun profeetallisesti:
Meidän ei ole pakko tuhota omaa yhteiskuntaamme. Sen on loputtava ennen kuin on myöhäistä.
Lähde Nicolai Sennels ja 10News.dk

Auschwitzistä selvinnyt ja vuonna 2002 Nobelilla palkittu unkarilaiskirjailija Imre Kertesz kertoo haastattelussaan, että Hitler teippasi eurooppalaisen kyvyn keskustella roduista ja uskonnoista kriittisesti, kun taas islam ei muita lähestymistapoja tunne kuin oma rodullinen ja uskonnollinen ylemmyys kaikkiin muihin ihmisryhmiin verrattuna.

6 kommenttia:

Ibn Matti kirjoitti...

Eric Allen Bellin video "Islam is Nazism with a God" on myös valaiseva:

https://youtu.be/-5RjyxVEMVo

Kari kirjoitti...

Torbjörn Jagland, The Council of Europen pääsihteeri syytti NRK:n uutisen mukaan Länsimaita nykyisen pakolaiskriisin synnyttämisestä ja aiheuttamansa kriisin jälkihoidon vastuuttomasta hoitamisesta.
Erityisesti hänen hampaissaan ovat olleet nuivat Itä-Euroopan maat, Slovakia vain kristittyine pakolaisvalmiuksineen ja liian sekulaari Ranska huivikieltoineen ja Charlie Hebdo- toimituksineen.

Jagland on entinen Norjan sosialidemokraattinen pääministeri. Samoin kuin seuraajansa NATO:n nykyinen pääsihteeri Stoltenberg. Stoltenbergin NATO-edeltäjä Rasmussen on sosdem- ja senjälkeen libertarismitaustainen "Euroopan kolmannen tien" kulkija.
Euroopan "kolmannen tien" sosialismi on Saksan neljännen valtakunnan ideologia. Ideologia on läsnä myös Perussuomalaisten aatemaailmassa.


Jagland on edelleen levottomuuksien ja sodan lietsojille, mm Arafatille, Obamalle ja Ahtisaarelle, rauhanpalkinnon järjestäneen Norjan Nobelkomitean jäsen. Ei kuitenkaan enää puheenjohtaja.

Nobelkomitean nykyinen puheenjohtaja Kaci Kullman Five on Höyren(kokoomus)
entinen nuorisoaktivisti joka profiloitui aikanaan EA:n apartheidin ja Palestiinalaisten "sorron" vastustajana. Samoin kuin entinen johtaja Willoch.

Norjan Höyre on "kolmannen tien" oikeistolaitaa edustava puolue. Samoin kuin Ruotsin Moderaterna ja Suomen Kokoomus.

Kaikille on yhteistä liberaali(tai libertaani) pakolaispolitiikka ja myös Islamin uskonnollisten oikeuksien korostaminen.


Anonyymi kirjoitti...

Entisissä neuvostotasavalloissa ja entisissä Varsovan liiton maissa poliitikot ovat älykkäämpiä kuin länsimaissa. Tai ainakin heillä on suurempi kiinnostus ajaa maidensa etuja. Tilannettaju on parempi ja toiminta perustuu enemmän realismiin ja pragmaattisuuteen.

Olen kysynyt tätä aiemmin muissa paikoissa mutta kysyn täälläkin. Miksi kukaan ei vaadi julkisuudessa Persianlahden öljymaita ottamaan Europpaan pyrkiviä siirtolaisia/turvapaikanhakijoita/kotimaistaan paenneita jne? Kun pyrkijöistä suurin osa on muslimeja, ne sopeutuisvat paremmin Persianlahden öljymaihin. Näitä ovat Saudi-Arabia, Arabiemiraatit, Qatar, Bahrain, Kuwait ja Oman, sekä Iran. Noilla on niin paljon fyrkkaa että voisivat lapioida sitä kaduille. Ne pystyisivät järjestämään tulijoille lokoisat olot. Sunnit ohjattaisiin ensin mainittuihin, shiiat vietäisiin Iraniin.

Anonyymi kirjoitti...

Suuri osa niistä jotka ovat siirtolaisia, turvapaikanhakijoita tai paenneet kotimaistaan, eivät ole pakolaisia. Pakolainen on henkilö jolle YK on antanut pakolais-statuksen. YK pitää niitä leirejä joissa on pakolaisstatus saaneita ja joille se mahdollisesti antaa pakolaisstatuksen. Kiintöpakolaiset valitaan niistä joilla on pakolaisstatus.

Suurin osa pyrkjiöistä ei mene leireille vaan ohittavat ne eivätkä siis hae pakolais-statusta. He suuntaavat rahat mielessään länsimaihin. He ovat voineet maksa matkat joten ne eivät ole hädänalaisia. Hädänalainen ei pääse pakenemaan ainakaan pakolaisleiriä kauemmas.

Näin ollen apu tulisi suunnata noiden leirien olosuhteiden, viihtyvyyden ja turvallisuuden parantamiseen. Leireillä voi asua, elää, tehdä työtä, opiskella, valmistautua paluuseen kotiin tai kotoa katsottuna lähimpään turvalliseen maahan tai paikkaan.

Samalla rahalla-argumentilla voi todeta että sillä summalla mikä menee yhden täällä olevan henkilön ylläpitoon ja käsittelyyn, suorat ja epäsuorat menot yhteenlaskettuna, sillä voidaan autta monikertaisilla tuloksilla noilla pakolaisleireillä.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Ibn Matti hyvästä linkistä (joka on tässä uudelleen).

Kari, joopa joo. Tuo paljastaa hyvin, miten NATO toimii sosialismin käsikassarana, kuten olet pitkään puhunut. Vasta nyt meillä härmässäkin aletaan tajuta pelin henki, kun Jyrki Katainen osti valtion rahoilla itselleen komissaarin paikan Brysseliin. Jos olisimme NATO:ssa, näitä samoja palkkiovirkoja sielläkin on. Kuten YK:ssa, joka on jo valmiiksi läpimätä, kun siellä on NATO:n tavoin toisilleen jopa vihamielisiä valtioita. Suomen NATO-jösenyys Venäjän rajanaapurina ei varmasti miellyttäisi monia nykyisiä NATO-jäseniä.

Kumitonttu kirjoitti...

Vieras - niin Virossa, Puolassa, Unkarissa ja Tsekissä on päteviä poliitikkoja. On meilläkin tällä hetkellä Sauli Niinistö ihan samaa tasoa, mutta eihän yksi pääsky kesää tee.

Miksi kukaan ei vaadi Persianlahden öljymaita kantamaan vastuuta pakolaiskriisistä... Tuopa on hyvä kysymys, johon vastausta ei tarvitse kaukaa hakea, kuten tiedät itsekin. Siksi, että poliitikot eivät tiedä kriisin syitä vaan keskittyvät seurauksiin. Syy on islam ja Iran - seurauksena oman köyhyyden paikkaaminen Euroopan rosvoretkellä.

Toinen kommenttisi; eivät he ole pakolaisia vaan imaamien ja ajatollahiensa määrääminä ryöstämässä ja valtaamassa Eurooppaa. Johan Ruotsissa joku imaami ehti selittää, että sosiaalituet ovat allahilta, ne ovat dhimmien maksamaa suojelurahaa.

Eikä tuo ollut läppää.