perjantai 23. tammikuuta 2015

Miten ja miksi nuivistuin?

miten ja miksi nuivistuin?

Otan Ykän aloituksesta kopin kuin Brandon Bostick konsanaan.

Oma nuivan maailmankuvan ensimmäinen havainto oli, kun pikkutonttuna kuulin tv-uutisista, että massaturismi tuhoaa Espanjan luontoa ja kulttuuria. Ihmettelin, että johan nyt on, että sen annetaan tuhoutua. Eivätkö espanjalaiset osaa rajoittaa turismia vaan ahneuksissaan avaavat rajansa ja jyräävät rantansa hotelleiksi.

Paras kaverini muutti Afrikkaan ennen kuin aloin kulkemaan kouluun, ja hän lähetteli lapsen viattomuudella kirjeitä minulle. Yhdessä luki, että "me muutettiin uuteen taloon savannille. Meille tuli talon mukana kolme palvelijaa, joista yövartija Joseph on jo niin vanha, että se nukkuu portilla öisin." Minusta se oli hauskaa ja se tatuoi aivooni pysyvän jäljen neekeristä. Kun koulun joulujuhlassa maailmanhalaamiseen omistautunut kukkahattutäti (oli niitä siis jo 70-luvulla!) halusi meidän luokan keräävän juhlayleisöltä kolehdin afrikkalaisille, minä boikotoin sitä yksinumeroisen iän tuomalla itsevarmuudella kutsumalla sitä huijaukseksi koska en tuntenut sanaa tekopyhyys. Luokkakavereitteni tuella asia hautaantui ja sinä vuonna ei kehitysapuun meidän koulusta rahaa lähtenyt. Paitsi tietenkin taksvärkistä, mutta ne rahat menivät aina jollekin kommunistiselle Väli-Amerikan diktatuurille.

Lapsena monikulttuurisuutta edusti Neuvostoliitto. Vihamielinen valtio, joka halusi orjuuttaa muita kansoja. Varmaan sen takia meille tuli Valitut Palat ja Aku Ankka, jotka olivat sen ajan nuivien vanhempien blogeja. Keino osoittaa järjestelmälle kiusallisen korkeilla tilaajamäärillä, että vaikka henki pihisee vaikka kuinka yritätte. Asterix tietenkin opetti antiikin Rooman monikulttuurisuuskokeilun maistuneen happamalta Gallian kukoille.

Itse en vielä tuossa vaiheessa Afrikkaan päässyt, mutta pikkutonttu lenteli ympäri-ämpäri Eurooppaa ja ihastui Englantiin ikihyviksi. Myös Italiaan oli helppo rakastua samoin kuin henkiseen kotimaahani Tiroliin. Puola oli pelottava paikka, enkä edelleenkään pidä sen enempää puolalaisista kuin Puolastakaan. Viroon ihastuin, koska osasivat Suomea. Tanska oli kovin rikas, mikä herätti ihailua tontun pääkopassa. Silti Ruotsi oli Euroopan ainoa maa, jota inhosin. En vihannut, mutta inhosin sitä ylimielisyyttä, jota ruotsalaiset henkivät joka käänteessä missä heihin törmäsinkään. Noin yleisellä tasolla voisi todeta, että en ollut nuiva vaan avoimen kiinnostunut erilaisista kulttuureista, mutta oikeastaan vain Itävallassa asuvaa kaveriani kadehdin, koska kaikki oli niin seesteistä. Kaverini pienessä alppikylässä oli asekauppa, jonka ikkunoissa ei ollut edes kaltereita! Kahvilassa asiakas huomautti, jos tarjoilija laskutti liian vähän. Sellaiseen rehellisyyteen en ollut Suomessa tottunut. Mutta muutoin minusta suomalainen kulttuuri sopi minulle kesämökkeineen, saunailtoineen ja isoäidin räiskäleineen paremmin kuin mikään muu.

Kaukoidässä törmäsin ensimmäisen kerran avoimeen rasismiin. Ystäväni oli siinä vaiheessa muuttanut pois Afrikasta, ja pääsin kyläilemään keskelle sademetsää. Sillä klubilla, jonka altaan reunalla lusikoimme banana-splittiämme, ei ollut "ulkomaista" henkilökuntaa jäsenistä nyt puhumattakaan. Kuulin, että oikeasti ne kuulemma halveksuvat meitä eurooppalaisia, mitä pidin ihmeellisenä, sillä eihän heillä ollut siihen ensinnäkään varaa ja toiseksi mitään syytä. Emmehän me käyttäytyneet huonosti vaan pysyttelimme pääasiassa omissa oloissamme ja yritimme olla sekaantumatta ja varsinkaan muuttamatta heidän tapojaan. Elimme, kuten sanotaan, maassa maan tavalla.

Uskontotunnilla opettaja hyppäsi sen luvun yli, joka alkoi sanoilla "Islam on maailman toiseksi suurin uskonto". Minua se ei harmittanut, koska a) en ollut kiinnostunut uskonnoista ja b) varsinkaan islamista. En uskonut koskaan tarvitsevani sitä tietoa, että islamissa on viisi pilaria. Ajattelin, että eläkööt he siellä miten haluavat ja minä elän täällä niin kuin haluan. Ja kuinka väärässä olinkaan. Siltä istumalta muutimme ulkomaille ja suoraan keskelle arabiaa. Ensimmäisenä aamuna opin ymmärtämään, miten muslimi ajattelee: isä-Tontun autosta vietiin hotellin vartioidulta parkkipaikalta pölykapselit. Ei se sillä tavalla harmittanut, koska sain isä-Tontun ymmärtämään, että tarvitsemme alumiinivanteet ja lukkopultit. Niitä ei niinä vuosina ihan joka päivä tullut vastaan härmän raitilla!

Lapsena väkivallan keskelle joutuminen on hiukan hankalaa, koska asioille ja tapahtumille ei ollut sanoja. Tapahtumia ei kyennyt analysoimaan eikä siksi käsittelemään niitä. Mutta voi pojat, sitä väkivaltaa oli ja sitä tulvi sisään korvista ja silmistä enemmän kuin aikuinenkaan ehti sulattaa. Eläinten hakkaamista, naisten alistamista, kädettömiä varkaita, elävältä poltettuja, kivitettyjä ja tietenkin myös hirtettyjä. Myöhemmin Suomeen palattuamme kaverit eivät uskoneet kertomuksiani, mutta uskonnosta sain päästötodistukseen puhtaan kympin, kun pidin esitelmän islamista ryyditettyinä muutamilla lähikuvauksilla arabialaisesta kunniakäsityksestä.

Aikuisiällä jatkoin matkustelua ja ensimmäisessä valmistumisen jälkeisessä työpaikassani minulla oli enemmän ei-suomalaisia työkavereita kuin suomalaisia. Pidin erityisesti armenialaisista, jotka muistuttivat kovasti suomalaisia. Yksittäisinä ihmisinä venäläiset olivat tavallisia perheellisiä samoine rahahuolineen kuin me kaikki muutkin. Joimme kaljaa yhdessä ja opin arvostamaan venäläistä huumoria, jolle suomalainen huumori on melko läheistä sukua omassa anarkistisessa lajityypissään.

Olen neljä kertaa ollut mediassa haastateltuna, ja niistä kolme vastentahtoisesti, koska inhoan julkisuutta. Ihmettelin, miten amatöörimäisiltä toimittajat tuntuivat. Yhdestä haastattelusta kieltäydyin, mutta toimittaja uhkasi julkaista edustamastani yrityksestä kielteisen jutun, mikäli en suostuisi, joten esimieheni käskystä suostuin. Kyseinen uutinen oli muuten varsin tasapuolinen, mutta sen keskeisimmässä väitteessä oli selvä asiavirhe, joka antoi minusta asiaa tuntemattoman mielikuvan. Sain artikkelin tarkastettavakseni, mutta en siihen lisättyä ns. tietolaatikkoa, jossa esitettiin aiheen ydinasiat parilla sanalla ranskalaisin viivoin. Kyseinen virhe oli sellainen, että ainoastaan kilpailijani sen huomasivat, mutta se ei minua haitannut. Jättipähän vaan mielikuvan, että rivitoimittajan ammattitaito ei ole kovin korkea. Ja sen tulin vielä todistamaan karvaasti myöhemminkin, kuten alla kerron. Se kerta jolloin en ollut haastateltavana vastentahtoisesti oli lapsena Italiassa, jossa uutislähetykseen haastateltiin turisteja rannalla.

En kiinnittänyt huomiota somaleihin tai muihinkaan maahanmuuttajiin ennen joulukuuta 2006. Asuin alueella, jossa ulkomaalaiset olivat meidän näköisiämme ja kävivät töissä. Kaikki tuntemani ulkomaalaiset arvostivat suomalaista kulttuuria ja ennalta-arvattavuutta. Kesällä 2006 löysin Pikkupojan blogin Alastoman totuuden. Työkaverini kertoi, että ihmiset pitävät verkkopäiväkirjoja, joka tuntui minusta idioottimaiselta. Kuka haluaa kertoa elämästään julkisuudessa? Laitoin hakusanaksi "ilmastonmuutos" huvin vuoksi ja mielenkiinnosta, kuten sanonta kuuluu. Ja sieltä pomppasi Pikkupojan blogi, jossa irvailtiin Lasitalolle ja viralliselle propagandalle. Tajuntani repesi kuin se kuuluisa temppelin esirippu. Olenko kaikki nämä vuodet lukenut tarkoitushakuista uutisointia? Mistähän muusta minulle on valehdeltu?

Joulukuussa 2006 ymmärsin tulleeni asian ytimeen lukiessani Mikko Ellilän kirjoitusta Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Kommentoimaan en rohjennut, mutta lähetin linkin koko sähköpostin osoitekirjalleni. Suurin osa vastasi järkyttyneenä, että mitä paskaa minä oikein luen. Pieni osa ei vastannut mitään ja yksi kehui kirjoitusta oivaltavaksi. Ymmärsin, että tästä tulee vielä tuomio, mikä oli minusta äärettömän väärin. Olinhan nähnyt lapsena, miten toisinajattelijoita suljetaan vankilaan, jos eivät kuole kuulusteluissa. Minusta oli tärkeää antaa tukea Ellilälle, ja ajattelin sen tapahtuvan parhaiten kommentoimalla, pohtimalla asioita ja tuomalla niitä esiin.

Itse tulin siis netsiksi varsin myöhään, mutta ymmärsin kyllä asiakirjoituksen ja mielipidekirjoituksen erot heti, kun sain luettavakseni asiakirjoitusta. Edelleen pidän blogeja huomattavasti luotettavampina kuin toimittajien uutisia ja artikkeleita, mikä on päivänselvää, sillä blogeissa kirjoittavilla ihmisillä on omasta kapeasta erikoisalastaan syvällinen näkemys, kun taas toimittajilla on kapea näkemys kaikista asiasta.

Vuodesta 2007 olen ollut nuiva ja tällaisena siirryn helvetin porteille. On huomattava, kuten Yrjö omassa kirjoituksessaan kuvaili, en ollut nuiva sitä ennen, koska ei ollut tarvetta. Kuten amerikkalaiset sanovat:
For your every action, we have a reaction.

12 kommenttia:

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Niinhän se on!

Afrikkalaiset, arabit ja kiinalaiset ovat vähintään sata kertaa isompia rasisteja kuin länsimaalaiset.

Se on politiikkaa ja (mafia)bisnestä - rasismista vouhottaminen, maahanmuuton tukeminen ja kehitysapu; niillä moni rikastuu.

Ei tarvitse murskata luita eikä tappaa kilpailijoita kerätäkseen suojelurahat, vaan laillisesti ryöstää verottamalla alamaisten rahat omaan hyvinvointiin ja harrastuksiin.

Tupakka mies kirjoitti...

Eikös sun jutikka pitänyt lopettaa Idan blogin seuranta?

Kumitonttu kirjoitti...

Tupakkamies se jaksaa paljastaa oman rakkaussuhteensa muslimeihin näillä jutikka-oksennuksillaan. Normaalisti poistan hänen vuodatuksensa, mutta näin Charlie hebdon jälkeen on hyvä näyttää lukijoilleni, minkälaisia hulluja maa päällään kantaa.

Tupakka mies kirjoitti...

En välitä muslimeista sen suuremmin kuin juutalaisistakaan. Mutta et kykene tajuamaan sitä koska aivosi ovat lukkiutuneet joko olet minun puolellani tai minua vastaan -asentoon.

Kari kirjoitti...

Itselle on ensiksi merillä ollessani opettaneet rasismia USA värilliset. Sitten tapaoja opettivat gringolle etelä-amerikkalaiset. Senjälkeen palestiinalaiset, ollessani heidän keskellään vapaaehtoistyössä, ja myöhemmin egyptiläiset, turkkilaiset, persialaiset, afgat, pakit ja arabit 70-luvun lopun myllerryksissä kädestä pitäen opettaneet, miten vihataan, halveksitaan ja alistetaan.

Myöhemmin somalit, afghaanit, irakilaiset, kurdit ja tsetseenit täydensivät opintoja heille kämppiä rakentaessani ja jälkiä korjatessani.

Joukkoon mahtuu kyllä paljon kelpo väkeäkin.

Juha Kettunen kirjoitti...

Sätkäjätkän öyhötys on monelle bloggaajalle tuttua. Joskus mietin, että miltähän tuntuu olla hullu, tai että tajuaako omaa hulluttaan lainkaan. "Vietinpä taas koko päivän blogeissa suoltamassa yksirivisiä loukkausia satunnaisille ihmisille. Normipäivä, mahtava päivä!"

Ironmistress kirjoitti...

Omakohtainen kokemus on paras tapa nuivistua. Seuraavaksi paras on auktoriteettien valehtelu päin naamaa, kuten meille X-sukupolven lapsille.

Nuivistumiseenkin pätee se vanha latteus: lue enemmän, luulet vähemmän. Muslimien edesottamuksista lukeminen karistaa kaikki luulot heikäläisistä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset Kumikselle haasteen vastaanottamisesta. Toivottavasti se ei sentään mäjähtänyt otsaan niin kuin kuvan pallo. On mielenkiintoista huomata, että samaan lopputulokseen päädytään varsin eri teitä. Pääasia lienee se, että aivot toimivat ja tekevät suhteellisen samanlaisen lopputuloksen. Emme liene kumpikaan bernsteinilaisia, niin kuin entinen Presidenttimme Koivisto mainitsi olevansa. Sillä tärkeintä ei ole liike, vaan päämäärä.

Mutta vaikka Kumiksen blogia säännöllisesti seuraankin, niin tuo Tupakka Mies on jäänyt jotenkin huomaamatta. Onko tyypillä aina sama tyyli, eli jos Kumis kirjoittaa, että olen tätä mieltä asiasta A, niin Tupakka Mies kommentoi, että haista sinä Kumis pitkä v, koska B.

Kumitonttu kirjoitti...

Tupakka mies lienee jäänyt sinulta huomaamatta kun olen heittänyt hänen kommenttinsa roskikseen aikaisemmin. Tämä nyt oli juutalaisvastaisuudessaan niin sopiva että se kannatti julkaista. Kyllä näitä hulluja riitää.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

'Tupakka miehen' kannatais lopettaa tupakan poltto, niin eläis pitempään eikä tartte yskiä ja röhiä.

Minäkin kun lopetin tupakan polton 5 vuotta sitten (sitä ennen yhteen soittoon 15v ~10 sätkää päivässä), niin ruoka ja olut alkoi maistua paljon paremmalla. Myös hajuaisti palasi ja jaksaa töissäkin olla paljon virkeämpi.

Tupakan poltto turrutti, teki veltoksi ja ajatus ei kulkenut virkeästi - vaikka sitä luuli silloin, että stressitupakka rentouttaa ja helpottaa oloa.

Jari Nyberg kirjoitti...

Minkä viruksen te olette laittaneet liikkeelle?

http://jarinyberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185196-miten-minusta-tuli-nuiva

TapsaK kirjoitti...

Ihan pieni kuriositeetti tuosta nimimerkistä "Tupakka mies". Tietääkseni sen pitäisi olla yhdyssana, mikäli muistellaan äidinkielenopettajan antamia oppeja. Voisimme kuitenkin opetella näitä yhdyssanojen oikeinkirjoituksia enemmän. Ja muistutan vielä että tupakointi lyhentää savukettasi.