lauantai 7. joulukuuta 2013

Ekologian teologia



Korkeimman oikeuden klassikoksi muodostuneen ratkaisun mukaan:
Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ollut todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa.
Eli uskontoja ei saa arvostella eikä uskontojen pyhinä pitämiä asioita saa kyseenalaistaa... Tuntuuko tutulta?

Islamilaisessa maailmassa tapana on suorittaa pojille ympärileikkaus, vaikka koraani ei siihen velvoita sen enempää kuin naisia käyttämään burkaa. Muhammadin elämästä kertovat muistiinpanot (hadith) muodostavat sunnan, eli profeetan elintavat, joita pidetään virheettöminä ja esikuvana kaikille muslimimiehille. Koska Muhis oli itse ympärileikattu ja kehotti seuraajiaan tekemään samoin, myös nykypäivän muslimit tuntevat tarvetta poikiensa ympärileikkaukseen.

Ympärileikkaus on maailmalla yleinen joskin hitaasti vähenevä tapa. On mielenkiintoista ajatella, että Suomessa olisi sellainen viisaus, jota muualla maailmassa ei ole. Ja vielä mielenkiintoisempaa on ajatella niitä seurauksia, mitä tapahtuu kun Suomen oikeuslaitos alkaisi tuomita muslimeita laajamittaisesti sakkoihin tai vankeuteen poikiensa ympärileikkaamisesta. Blogikollega Professori asiasta jo kirjoittikin. Hänen mielestään poikien ympärileikkaus on tukkapöllyä vakavampaa puuttumista lasten ruumiilliseen koskemattomuuteen, ja jos kerran tukkapöllystä saa sakkoa niin lapsensa ympärileikkaamisestakin pitää saada. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset antavat yksilöille oikeuden elää ja noudattaa oman uskontonsa tapoja, joista ympärileikkaus on erityisesti eurooppalaisille vaikea asia hyväksyä.

Toisin kuin naisten ympärileikkaus tai silpominen - kuten nykyisin sanotaan halusta osoittaa pahennusta kyseistä tekoa kohtaan - on joidenkin Afrikan kansojen ikiaikainen perinne, joka on jäänyt voimaan islamisaation jälkeenkin, poikien ympärileikkaus on siis uskonnollinen riitti, jonka kieltämisessä vedotaan lapsen oikeuteen säilyttää ruumiillinen koskemattomuus. Eikö neekerikulttuurien näkeminen niin alkukantaisina ja vastenmielisinä, että heidän tapansa pitää kriminalisoida, muistuta kovin läheisesti kolonialismin oppeja? Sama koskemattomuus lapsen oikeuksiin ei ympärileikkauksen kieltäjien mielestä kuulu syntymättömälle lapselle, vaan äidillä on oikeus yli lapsen oikeuksien aborttiin. Samat suvaitsevaisina itseään pitävät tahot vastustavat myös kiivaasti ympäristölleen vaarallisten rikollisten kuolemantuomioita, vaikka siis sallivat abortin. En ole oikein koskaan ymmärtänyt näiden ihmisten ajattelutapaa, mutta tuo alussa mainittu Korkeimman oikeuden päätös soveltunee tähänkin uskontoon, jota myös liberalismiksi Amerikassa kutsutaan ja sosialismiksi meillä Euroopassa.

Arvioiden mukaan 30% pojista ympärileikataan (Wiki). Suomi on kuulunut kristillisiin länsimaihin jostain 600-luvulta alkaen, kun muut Pohjoismaat vielä elivät viikinkien valtakautta ja palvoivat Odinia ja Thoria. Suomessa kristinusko omaksuttiin niin puhdasoppisesti, että meillä ei ole käytössä juuri mitään pakanallisia jäänteitä ehkä lappalaisten noitarumpuja lukuun ottamatta. Vasta nyt 2000-luvulla on nopeasti saanut kannatusta panteistinen Gaia-aate, jonka uskonnolliset riitit liittyvät asketismiin, kuten kierrätys, energiansäästö, luonnonmukaisuus ja puritanismi. Myös kristinusko rakentui essealaismunkkien askeettisuuden luomalle puhdasoppisuuden perustalle, ja Luther vaati kirkkoa luopumaan "harhaopeistaan". Varsinkin moralismin takia punavihreää vasemmistoa pidetään itse itsensä muiden yläpuolelle nostaneina ns. "parempina ihmisinä". "Eko-aatetta" ei ole totuttu pitämään uskontona, miksi punavihreät panteistit ovat itsekin yllättyneitä siitä, että kaikki eivät kunnioita heidän valintojaan. He ovat tottuneet pitämään omaa aatettaan rationaalisena, mutta uskonnot eivät ole rationaalisia, kuten Korkein oikeus (sinänsä ihan oikein) linjasi.

2 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Eivät ne essealaiset olleet mitään munkkeja. Ja kristinuskon rakentuminen essealaisuuden päälle on hyvinkin kiistanalaista. Pikemminkin ollaan sitä mieltä, että Kristus ja apostolit eivät olleet tekemisissä essealaisten kanssa.

Kumitonttu kirjoitti...

Juutalaisilla ei ole perinteisesti ollut munkkeja, mutta Wiki luonnehtii essealaisia "munkkilahkon tapaiseksi". Toki tarkempaa olisi kutsua heitä selooteiksi, mutta minä niputan essealaiset ja selootit samaan "kiellettyyn" lahkoon, joka muokkasi kristinuskoa. (Englanniksi zealot on kiihkoilija).

Mutta mitäs pidät Ida tästä paavin lausahduksesta?