perjantai 17. huhtikuuta 2020

Korona ja talousromahdus

Edellisestä päivityksestä onkin taas vierähtänyt jo nelisen kuukautta, mutta eipä tässä ole oikein ollut mitään muutakaan tekemistä kuin päivitellä maailman menoa. En ikinä olisi uskonut, että pääsen omin silmin todistamaan sosialistien vallankaappausta omana elinaikanani. Huikein juttu on, että kansa itse vielä vaatii ja toivoo kokoontumis- ja liikkumisvapauksiensa rajoituksia.

Sain juuri tämän bloggauksen kirjoitettua joten palaan lisäämään tänne alkuun pienen varoituksen. Kirjoitus on pitkä joten jaa se suosiolla paloihin. Alkuosa kirjoituksesta on talousasioita ja loppuosa koronasta johtuvan talouden alasajon ihmettelyä.

Muinoin vielä ihmeteltiin, mistä ne tavalliset natsit oikein tulivat. Nyt kansa kyttää toistensa turvavälejä kaupoissa ja laittavat kaverisuhteita poikki kuin 1918 veljessodassa (sic) konsanaan. Vasarahammer aikoinaan kirjoittikin, miten tavallisista ihmisistä saadaan oikeita natseja (Joukkotuhon muistelua 30.1.2013).

Edellisessä kirjoituksessani totesinkin, että romahdukseen voi mennä vuosi tai viisi, mutta eihän siihen mennyt vuottakaan. Poliitikkomme tulevat tekemään kaikkensa muistaeksemme tämän korona-kriisinä (kuten 90-luvun laman moni muistaa Ahon-Viinasen -kriisinä), vaikka romahduksen syyt on kylvetty viime vuosikymmenellä. Kuten 90-luvun lama, myös tämä on velkakuplan puhkeaminen. 90-luvulla velkaannuimme Japaniin ja nyt EKP:lle. Velan maksaa aina joku, ja se joku on se, kenellä on varallisuutta. Persaukiselta kun et voi mitään ulosmitata.

Nyt EKP - siis tämän laman pääarkkitehti muiden keskuspankkien tavoin - aikoo jakaa helikopterista rahaa. Vaikka vain 20% kotitalouksista on nettomaksajia, ennen lopullista kuolemaansa EKP aikoo siis vielä kerran jakaa nettomaksajien nimissä köyhäinavustusta.

Yksi mielenkiintoisimmista hokemista on jakaa euroalue köyhään etelään ja rikkaaseen pohjoiseen. Niinpä. Todellisuudessa etelän valtioilla on paljon velkaa ja ne ovat periaatteessa luottokelvottomia, mutta kotitaloudet ovat paljon vauraampia kuin pohjoisessa. Esimerkiksi Italian kotitalouksien mediaanivarallisuus on noin nelinkertainen verrattuna Saksaan (50 teur).

Vuoden 2020 lopussa oletan, että Italia eroaa eurosta vetäen pienellä viiveellä mukaansa Kreikan, Portugalin, Espanjan ja Ranskan. Tämän jälkeen nykyiset EKP:n jättivelat jääkin puolet pienemmälle porukalle maksuun, joten jokaista suomalaista kohti on velkaa sitten niin että polvet notkahtavat.

Jo nyt on selvää, että Suomen kansanuote tulee romahtamaan noin 20-30% parissa vuodessa. Euroissa se tarkoittaa noin 50-75 miljardia euroa ja verotulojen (80 mrd/v) pudotuksena 20-30 mrd. Sen verran pitää siis julkista sektoria höylätä. Varsinaisesti tuo summa on vain velaksi elämisen aikana kertynyttä läskiä. Siis puuhastelua, johon meillä ei ole ollut varaa. Tai siis sillä 20%:n nettomaksajilla. Meillä muilla kyllä ja mukavaltahan se on tämä elo tuntunutkin täällä reessä olutta ryystäen ja vetäjille vittuillen.

Pahoittelen, että kirjoituksestani tuli näin helvetin pitkä. Lopetetaan pariin mielenkiintoiseen huomioon.

Euromomon viikko 15 kuolleisuustilastot. Koko Euroopan laajuisesti kuolleisuus on jo selvässä laskussa - myös Ruotsissa, jossa rajoitteita oli käsittääkseni käytössä hyvin minimaalisesti.




Kauppalehden julkaiseman kyselyn mukaan 10% yrityksistä pitää konkurssiaan todennäköisenä (30.000 kpl) ja puolet ilmoittaa tarvitsevansa valtion tukea selviytyäkseen.

Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi hienon raportin, miksi hyvinvointivaltio pöhöttyy:
"Julkisen valinnan teoria osoitti jo 1960-luvulla, että byrokratialla on syy ja halu pitää huolta omista eduistaan. Muun muassa mahdollisimman monien asioiden määrittely viranomaistoiminnoksi pönkittää julkisen sektorin asemaa ja sulkee yksityisen kilpailun pois.Pamfletista selviää, että byrokratian oman edun tavoittelu on johtanut julkisen sektorin olennaiseen laajentumiseen viime vuosikymmeninä. Pelkkä palveluiden kysynnän kasvu ei selitä laajentumista.”Meidän on korkea aika kyseenalaistaa julkisesta sektorista koituvat kustannukset ja hyödyt sekä tarkastella avoimin mielin saammeko julkiselta sektorilta sitä, mitä tavoittelemme”, Wiberg kirjoittaa."

Eikä tietenkään unohdeta tämän talouden sulkemisen syyllistä, ja miten sen johto elelee (Iltalehti):
Siinä missä 7 000 ihmisen WHO käyttää vuodessa 200 miljoonaa dollaria matkakuluihin, 37 000 ihmisen Lääkärit ilman rajoja käyttää vuosittain vain noin 43 miljoonaa dollaria matkustamiseen.  
Helsingin yliopistossa on vihdoin tutkittu, minkälaisia ihmisiä Suomessa elää. Ei niin yllättäen, nettomaksajat vastustavat kaikkein eniten maahanmuuttoa, mutta myös nettosaajista reilusti yli puolet.
Toiseksi suurin ryhmä olivat oikeistokonservatiivit (23 %), jotka kannattivat tuloeroja ja vahvaa armeijaa mutta suhtautuivat erittäin kielteisesti maahanmuuttoon, ympäristönsuojeluun ja sosiaalietuuksiin.
Samassa tutkimuksessa kuvaillaan hienosti oma hallituksemme:
Pienimmän ryhmän muodostivat vasemmistoliberaalit (15 %), jotka olivat vahvasti maahanmuuttomyönteisiä, kannattivat ympäristönsuojelua ja sosiaalietuuksia ja suhtautuivat kielteisesti tuloeroihin ja vahvaan armeijaan.  
Ja aivan loppuun löräytetään vielä Mikko Paunion komea toteamus:
Koronavirus 2019 tappaa noin 0,13% sairastuneista, mikä ei tee siitä juuri tavallista kausi-influenssaa vaarallisempaa (0,1%).
olen pahoillani pitkästä kirjoituksesta - tekstiä vaan alkoi tulla kuin Esteristä.

9 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Myös minä veikkailen keskenäni että ns. Järjestelmäpuolue on tällä hetkellä polvillaan ja se kiitosrukouksessaan kiittää koronaa. Nythän se voi mennä sen taakse piiloon ja väittää että talous oli hoidettu hyvin, järkevästi ja vastuullisesti mutta korona Mustana Joutsenena tuli ja murskasi kaiken. Se murskaantuminen olisi tapahtunut tietysti joka tapauksessa mutta mitä suotta takertua yksityiskohtiin.

Veikkaan keskenäni valitettavasti myös sitä että kun leikkuri muuttuu harvesteriksi ja alkaa niittää niin ne niittäjäiset tapahtuvat julkisella sektorilla juuri siinä osassa minkä vuoksi julkinen sektori on yleensä perustettu ja poliittinen sekä ideologinen turvotus pyritään säästämään kaikin mahdollisin keinoin. Erityisesti pyhä lehmä eli maahanmuuttoteollinen kompleksi.

Kumitonttu kirjoitti...

Ykä, valitettavasti olet oikeassa. Tässä on se suuri paradoksi, että maa pitäisi oikeasti ajaa sepeliksi. Ei kiveä kiven päällä. Sen jälkeen säätää uusi perustuslaki - tai oikeammin ottaa se alkuperäinen käyttöön, ellei jopa toimittaisi niin viisaasti, että kopioitaisiin amerikkalaisten.

Kun harvesteri alkaa laulamaan, ensimmäiseksi leikataan terveydenhuollosta, koska kauheasti muuta leikattavaa ei ole. Puolet julkisista menoista on sosiaali- ja terveyspalveluita, ja ne tuotetaan käsityönä. Kuntien budjetista yli puolet on palkkakuluja.

Terveyspalveluiden tarve ei katoa, vaan ihmiset pakotetaan käyttämään omaa rahaansa. Ja niinhän sen pitääkin olla. Arkkiatri Ylppö aikoinaan sanoi, että nykyihmiset eivät tajua, mutta historiallisesti katsottuna terveyspalvelut ovat luksushyödyke. Sellainen ryöstökulutetaan loppuun, jos se tarjotaan maksutta.

Kannattaa lukea uudelleen tämä Maurice McTiguen loistava kuvaus, kuinka Uudessa Seelannissa ajettiin hallinto alas. Valitettavasti eivät samalla muuttaneet perustuslakiaan, niin nyt siellä on sama pöhö taas vallassa. Curley-ilmiö ei kuole. Se elää kuin hydra.

vieras kirjoitti...

Olen jonkin aikaa ihmetellyt missä olet kun en ole nähnyt täällä enkä kommentoimassa esim. Ykän blogissa. Lähetin sähköpostia viime vuonna muttet vastannut.

Halla-aho totesi läpällä että jos on liikkumisen vapaus, miksei ole liikkumisen vastuu. Kun suvakit aina sanoo että sananvapauteen kuuluu sananvastuu. Samalla logiikalla uskonnonvapateen kuuluu uskonnon vastuu ja liikkumisen vapauteen kuuluu liikkumisen vastuu.

Uudenmaan sulkeminen tehtiin siksi että Spice Girls-hallitus näyttäisi että jotain tehdään. Oikea teko olisi ollut alkaa testata systemaattisesti koko kansa heti tammikuun lopulla kun eka tapaus havaittiin suomessa. Sit ois pitäny laittaa rajat kiinni ja keskeyttää henkilöliikenne, mutta sallia rahtiliikenne. Ulkomailta maahan saapuvat karanteeniin. Turvapaikahaku oilisi pitänyt keskeyttää määräänättömäksi ajaksi, ja pistää maassa olevat läpsyt joko säilöön tai palauttaa kotimaihinsa.

Koronaa pitäs verrata Espanjantautiin, Aasilaiseen ja Hongkongilaiseen. Näiden perusteella voi yrittää päätellä jotain.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Espanjantauti
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aasialainen_influenssa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hongkongilainen_influenssa

Singaporessa on suunnilleen saman verran porukkaa kuin Suomessa, mutta kuolleita vain muutama. Tätä korostaa se että Singapore on kaupunkivaltio.

https://www.worldometers.info/coronavirus/#countries

Olen tässä monta vuotta miettinyt pitäiskö tapahtua talousromahtus, jossa valtion luottokelpoisuus romahtaa niin ettei saa enää lainaa. Tällöin mokutus loppuisi kun ei yksinkertaisesti olisi rahaa. Ei suvakit mokuta ilman palkkaa, eikä läpsyt läpsyttele täällä ilman rahaa.

Talousromahdus antaa mahdollisuuen lakkauttaa Schengen, euroraha ja EU. Suurin osa "kansainvälisistä sopimuksista" saunanuuniin. Takaisin oma päätösvalta, rajavalvonta ja kelluva valuutta sekä oma maatalous.

Romahduksen jälkeen voidaan aloittaa alusta. Haaveissa on että saadaan kansalliskonservatiivinen ja etnosentrinen valtio. Tietyssä määrin palattaisiin menneseen ja otettaisiin niitä juttuja mitkä silloin toimivat ja joista luovuttiin jostain syystä. Nationalismi, arvokonservatismi ja etnosentrismi nousevat. Perhearvoja suositaan taas, aborttikieltoa kiristetään ja avioeroja vaikeutetaan. Palattaisiin henkisesti johonkin hyvään mitä oli vielä 1950-luvun Suomessa jolloin valtio ei ollut holhousvaltio. Valtiolla oli tietyt pakolliset velvoitteet mutta yksilöllä oli oma vastuu myös. Perheet, sukulaiset ja ystävät auttaisivat pulassa, samoin seurakunnat, ehkä työnantajatkin, enemmän kuin nyt. Ihmisten keskinäinen apu ja hyväntekeväisyys nousevat uuteen arvoon.

Varmaan älytään se että ruokaa voi kasvattaa itsekin. Jos omalla pihalla on pelto, siellä voi kasvataa perunoita, porkkanoita, juureksia, vihanneksia. Hedelmäpuista saa hedelmiä ja marjapensaista saa marjoja. Metsästä voi hakea marjoja ja sieniä. Jos on pyssy, voi pyydystää riistaa. Vedestä voi pyydystää kaloja.

Kunnista vielä. Lyhyesti sanottuna valtio on lisänyt kuntien menoja. Suurin osa kaikesta mitä kunta tekee, on valtion määräämiä lakisääteisiä velvoitteita. Vika ei ole kunnissa vaan valtiossa. Valtio on 90-luvulta asti määrännyt kunnille jatkuvasti uusia tehtäviä mutta ei ole antanut vastaavaa määrää lisää rahaa että se kattaisi menolisäykset täysimääräisesti. Valtio vaan sanoo että tehkää kuntaliitoksia niin saatte porkkanarahaa, tai että ottakaa pakolaisia niin saatte korvauksia siitä.

vieras kirjoitti...

"Helsingin yliopistossa on vihdoin tutkittu, minkälaisia ihmisiä Suomessa elää. Ei niin yllättäen, nettomaksajat vastustavat kaikkein eniten maahanmuuttoa, mutta myös nettosaajista reilusti yli puolet."

Nettomaksajien motiivi on se etteivät he halua maksaa maahanmuuton kustannuksia. Nettosaajien motiivi on se etteivät he halua ulkomaalaisten vievän heidän palvelujaan ja tulonsiirtojaan.

Tässä olisi mikä yhdistäisi "oikeistonationalisteja" ja "vasemmistonationalisteja" vastustamaan maahanmuuttoa, kummatkin omista motiiveistaan.

Vituttaa kun meillä ei ole oikeistonationalistien puoluetta eikä vasemmistonationalistien puoluetta. Pitäisi olla molemmat, mieluiten myös keskustanationalistinen puolue. Tällöin nationalisti voi rauhassa äänestää sen mukaan onko hän enemmän kallella vasemmalle, keskelle vai oikealle, kun kyse on "perinteisistä jakolinjoista". Takoitan "perinteisillä jakolinjoilla" sitä mitkä ovat talous-, verotus- ja työllisyysnäkemykset, sekä sosiaali- ja terveysnäkemykset.

Oikeisto-vasemmisto-jako on vanhentunut koska ihmiset eivät äänestä taloudellisten intressien eikä luokkaintressien mukaan niinkuin 50 vuotta sitten ja aiemmin. Syynä on sekin että oikeisto on hylännyt omat peruspilarit eli konservatismin, kansallismielisyyden ja isänmaallisuden. Kun oikeisto hylkää nuo, jäljelle jää vain raha. Siksi se kannattaa kaverikapitalismia eli regulaatiomarkkinoita, joilla säädellään markkinoita ja rajoitetaan kilpailjoiden tuloa markkinoille. Siksi se kannattaa hillotolppien hankkimista kotimaasta ja ulkomailta. Siksi kannattaa vaikka kalifaattia ja sharia-lakia, jos se ei heikennä omaaomien viiteryhmien rahantuloa. EU:n avulla se saa lisää regulaatiomarkkinoita.

Samoin vasemmisto on hylännyt omat peruspilarinsa eli työväenluokan, työttömät ja pienituloiset. Se otti tilalle feminismin, "ihmisoikeudet", kansainvälisyyden, globalismin, multikulturalismin, ulkomaalaiset, identitettipolitiikan, seksuaalivähemmistöt jne...Samalla vasemmisto on valtaosin akateeminen ja keskiluokkainen ja jopa yläluokkainen.

Yrjöperskeles tietää jotain vanhan ajan työläissdemareista ja työläiskommunisteista. Heidän motiivi oli äänestää SDP:tä tai SKDL:ää oli että työstä saadulla palkalla sai ruokaa itselle ja perheelle, sai hankittua talon, auton ja kesämökin.

Ihmiset äänestää enemmän arvojen, kulttuurin ja identiteetin mukaan. Siksi samaa nationalistipuoluetta voi äänestää sellainen joka ennen äänesti porvaripuoluetta ja sellainen joka ennen äänesti työväenpuoluetta, sekä sellainen joka ennen äänesti maaseutupuoluetta.

Halla-ahon persut ovat tällä hetkellä se johon "oikeistonationalistin" ja "vasemmistonationalistin" täytyy tyytyä. Tai, "keskustanationalistin", kun olen mielestäni "keskellä" mitä tulee talouteen, verotukseen, työllisyyteen, sosiaaliasioihin ja terveysasiohin.

Kumitonttu kirjoitti...

Vieras, tuo miten kuvailet tuossa yllä wanhoja hywiä aicoja vastaa monen mietelmiä. Ongelmana on, että niihin ei päästä takaisin, jollei muuteta perustuslakia. Nykytilanne on nykyisen perustuslain väistämätön lopputulema, ja ajaudumme samaan tilanteeseen uudelleen.

Lyhyesti sanottuna ongelma on siis Curley-ilmiö, joka tarkoittaa suomen kielellä äänten ostamista. Mitä enemmän poliitikko lupaa jollekin väestöryhmälle etuisuuksia, sitä enemmän hän saa heidän ääniään. Tämä johtaa kilpahuutoon äänestäjistä ja lopuksi romahdukseen.

Björn Wahlroos ehdottaa, että maa pitäisi jakaa 67 vaalipiiriin, jolloin jokaisesta vaalipiiristä valituksi tullut puolue olisi kyseisen piirin kolmen suurimman joukossa. Tämä keskittäisi valtaa pääministerille, joka ei olisi jatkuvasti pienten hallituspuolueiden kynnyskysymysten ristiaallokossa. Pääministeri voisi siis käyttää valtaa.

Toinen muutos on presidentin valtaoikeuksien palauttaminen. Nykysysteemissä on ongelmana se, että hallitukselle on kertynyt kaikki operatiivinen valta. Eduskunta mikromanageeraa, vaikka kansanedustajilla ei ole siihen osaamista.

Vahva presidentti toimisi erityisesti suhteessa ulkovaltoihin ja EU:hun kun taas pääministerin tehtävänä olisi hoitaa kotimaan operatiivisia asioita. Pääministerit eivät ole Ahon jälkeen enää olleet päteviä. Poliittinen järjestelmämme houkuttelee nuoria ja kokemattomia, koska he tykkäävät paistatella julkisuudessa ja saavat siitä vielä aivan suhteettoman taloudellisen korvauksen.

Tikka kirjoitti...

Mä jo mietinkin missä ukko on. Tää Korona on virkakyösteille ja vihervasemmistolle varmaan hunajaa. Paha yritystoiminta saadaan kiellettyä, ihmiset pois töistä tukien varaan, liikkumista rajoitettua,ja kyösti voi mokata miten vaan eikä kärsi siitä yhtään... Vaikka ostamalla paskaa Kiinasta tai antamalla bloggarille "kehitystyöhön" satatonnia tautia vastaan. Virkakyöstit voittaa aina, tuli tauti tai mitä vaan.

vieras kirjoitti...

Ei se ole minulle ongelma jos kansanedustajalla tai ministerillä on hyvä palkka. USA:n edustajainhuoneen jäsenen vuosipalkka on 174 000 USD. Senaatin jäsen tienaa saman verran kuin edustajainhuoneen jäsen.

https://en.wikipedia.org/wiki/United_States_House_of_Representatives#Salaries
https://en.wikipedia.org/wiki/United_States_Senate#Salary_and_benefits

Sen sijaan pidän ministeri-kansanedustajan kaksoisroolia ongelmallisena, sekä periaatteen että käytännön vuoksi. Periaatteen vuoksi siksi kun sama henkilö toimii sekä lainsäädäntövallan (eduskunta) että toimeenpanovallan (hallitus) käyttäjänä. Hän voi äänestää omasta tai hallituksen luottamuksesta, ja hän voi äänestää hallituksen esitysten puolesta. Käytännön vuoksi sen takia että ministeri ei ole eduskunnan toimielinten jäsen joten hänen edustajanmandaatti on tyhjän panttina.

Tästä syystä kannatan "Norjan mallia", jossa ministeri ei saa olla samaan aikaan kansanedustaja. Kun kansanedustaja valitaan ministeriksi, hänen edustajatoimi keskeytetään ja tilalle otetaan varaedustaja vaalipiiristä. Jos ministerin pesti loppu, ministeri palaa edustajaksi ja varaedustaja menee takaisin vaalipiiriin.

Amerikassa presidentti nimittää hallituksen ministerit, mutta nimitykset pitää vahvistaa senaatin äänestyksessä. Voitaisiin ottaa semmoinen systeemi että presidentti nimittää pääministerin ja jokaisen ministerin, mutta nimitykset pitää vahvistaa eduskunnan äänetyksessä.

Mielestäni eduskuntavaalien vaalikelpoisuuden ikäraja pitäisi nostaa 30 vuoteen. Siis ehdokkaan pitäisi olla 30 vuotta täyttänyt ennen vaaleja. Tällä hieman hillittäisiin kakaroiden ja teinien läpipääsyä.

Hallituksen ministerin alaikärajan pitäisi olla 40 vuotta. Tälläkin hieman hillittäisiin kakaroiden ja teinien pääsyä sähläämään.

Kumitonttu kirjoitti...

Hyviä näkemyksiä, jotka jaan.

Ikärajan sijaan voitaisiin ottaa käyttöön vanhan perustuslain ajatus jonka mukaan demokratia edellyttää riippumattomuutta valtion maksamista tuista. Ihminen ei ollut riippumaton julkisesta vallasta jos hän sai elantonsa julkiselta vallalta.

Kysehän on äänten ostamisesta jos ehdokas lupaa julkisen vallan lisäävän avustuksia. Laajasti nähden myös virkamiehet eivät ole riippumattomia.

vieras kirjoitti...

USA:ssa on sellainen systeemi että kun presidentti vaihtuu, samalla vaihtuu liittovaltion korkeimmat virkamiehet. Noiden virkamiesten toimikausi on sidottu presidentin toimikauteen. Näin ollen virkamies voi pitää samaa virkaa enintään kaksi täyttä presidentin toimikautta.

Sama pitäisi ottaa Suomeen. Valtion korkeimpien virkamiesten toimikausi pitäisi sitoa hallituksen toiminkauden pituuteen. Kun hallitus vaihtuu, samalla vaihtuvat tiettyjen virkapositioiden haltijat. Tai, voi sama henkilö jatkaa, jos hänet erikseen nimitetään uudestaan samaan hommaan. Mutta ei muuten. Virkasuhteen ajallisella sitomisella hallituksen toimikauteen vältettäisiin puolueiden läänitykset virkamieskunnassa, eli nykykielellä hillotolpat.

Yksittäinen virkamies saattaa olla kyseisessä virassaan useita vuosikymmeniä. Tuona aikana eduskuntia ja hallituksia tulee ja menee, mutta hän pysyy. Hän ei lähde, ellei mene eläkkeelle, kuole, tai vaihda työpaikkaa. Jos hänen puoluekirja on sama kuin ministerillä, silloin hommat sujuvat. Mutta jos hänellä on eri puoluekirja kuin ministerillä, ja varsinkin jos hän oppositiopuolueen jäsen, silloin hän voi hidastaa ja torpedoida ja lykätä ministerinsä päätösten toimeenpanoa. Hän voi halvaannuttaa vaikka koko ministeriön jos haluaa.

Hallitus vastaa eduskunnalle, ja eduskunta vastaa kansalle vaaleissa. Mutta virkamies ei vastaa kenellekään. Hän on "unelected official" eli vaaleilla valitsematon.

Jotenkin on tekopyhää vastustaa poliittisia virkanimityksiä. Vastustus loppuu kun puolue saa "oman" miehen tai naisen johonkin virkapositioon. Kaikki virkanimitykset ovat "poliittisia" silloin kun nimittäjä on presidentti tai valtioneuvosto, eli poliittinen vallankäyttäjä. Eduskunta ei tietääkseni nimitä muita kuin eduskunnan virkamiehiä.