perjantai 9. marraskuuta 2018

Make Lappi Great Again

Kansan Uutiset nostaa esille saamelaisten huolen jäämeren-radan vaikutuksista heidän kulttuuriinsa. Otsikko on raflaava "Jos meidän maa viedään, ei meitäkään enää ole". Hakematta nousee mieleen Amerikan intiaanien kulttuurien murskautuminen alueen saatua monikulttuurisen kylvyn Euroopasta. Myös esimerkiksi puolalaisten ja unkarilaisten huoli oman maansa kulttuurisesta tuhoutumisesta siirtolaisaallon alla on tätä vasten perusteltu. Tai minkä tahansa kansallismielisen ryhmän huoli omasta maastaan. Miksi vain saamelaisten (ja mustalaisten) huoli omasta kulttuuristaan herättää sosialisteissa huolta?

Minua filosofisesti valveutuneemmat tai logiikkaa paremmin ymmärtävät voisivat nyt perustella, miksi monikulttuurisuus ei sovellu saamelaisille (tai mustalaisille)? Mitä niin arvokasta poronhoidossa (tai nomadikulttuurissa) on, että sitä pitää suojella rautahevoselta? Miten saamelaisilla ylipäänsä voi olla mitään omaa kulttuuria, koska hehän ovat muualta muuttaneita - ja kuten tapana on sanoa - olleet iät ja ajat kulttuurisessa vuorovaikutuksessa yli rajojen? Ja onko edes olemassa mitään saamelaista kulttuuria, koska kaikki ihmisethän ovat lähtöisin Afrikasta - myös saamelaiset (ja mustalaiset).

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n kauppapolitiikan johtaja Taneli Lahti on todennut, että EU:n hajoaminen lähellä. Suomalaisittain huvittavinta on, että Suomi on EU:n puheenjohtaja 2019 loppuvuonna, jolloin repeäminen alkaa. Siinä voi pääkanisteri Antti Rinteellä olla hikiset paikat, kun samalla pitäisi johtaa taantumaan kohti kulkevaa Suomea. Harmi ettemme päässeet näkemään Vihreiden Touko Aaltoa ulkoministerinä siinä tilanteessa, edellyttäen että Petteri Orpo ottaa toiseksi suurimpana puolueena valtionvarainministerin salkun, toisin kuin Soini teki.

Yhdysvalloissa järjestetyt ns. välivaalit nostivat demokraatit lievään enemmistöön edustajainhuoneessa (kongressin alahuone). Senaatissa (kongressin ylähuone) republikaanien valta säilyi ja vahvistui. Se tarkoittaa, että kansallismielinen presidentti Trump on saanut laajan hyväksynnän poliittisille tavoitteilleen kansan keskuudessa. Euroopassa Trumpin politiikan nauttima suosio on herättänyt sosialistien keskuudessa niin suurta raivoa, että jopa Suomen Yleisradion toimittajien on ollut mahdotonta pidättäytyä valeuutisoinnista. Penaali Juha Tuomiston mielestä sosiaalidemokraattisen CNN:n toimittajan Jim Acostan isku Valkoisen talon harjoittelijan käsivarteen on valetta, ja oikeasti mitään läpsäisyä ei tapahtunut. Todellista #MeToo -henkeä :)

Unkarin päämies Viktor Orban totesi käydessään Suomessa, että unkarilaiset eivät kaipaa ohjeita Alexander Stubbin kaltaisilta sosialisteilta. Suomessa Stubbia pidetään oikeistolaisena laajalti, mikä kuvaa keskiverto-suomalaisen ideologista mielenlaatua. Jos Alexander "Itis on hieno paikka - näyttää somalialta" Stubb edustaa oikeistoa, voi vain kuvitella mitä ajattelevat ne 75% suomalaisista, joiden mielestä Stubb on oikeistolainen (lue: isänmaallinen).

En tunne yhtäkään saamelaista, mutta ehkä joku voisi kommentoida ja kertoa, mitä saamelaiset ajattelevat monikulttuurisuudesta ja vasemmiston halusta islamisoida Suomi. Ovatko saamelaisnaiset himokkaita viettelijättäriä, sillä "Fantasioissa alkuperäiskansojen ja muiden "eksoottisten" kansojen naiset juoksevat siroina puolialasti luonnossa rinnat hölskyen ja pitkä tukka hulmuten — odottaen että joku uudisasukas tulee vastaan ja veisi kotaan tai tiipiihin naitavaksi."?

6 kommenttia:

Joppos123 kirjoitti...

Mitä kalareissuilla Saamelaisten mailla olen viettänyt niin ei he kovin innostuneita ole kansainvaelluksista. Suomalaisten kanssa ovat tulleet juttuun ja saaneet pysyviä kotipaikkaan perustuvia oikeuksia liittyen kalastukseen, poronhoitoon ja metsästykseen.
Samat säännöt koskevat toki myös siellä riittävän pitkään asuneita Suomalaisia.
Kyllä saamelainen älyää, että Mahmut nakkaa paskat moisille etuuksille ja tarvittaessa vetää lutkun auki sanomaansa tehostaakseen.
Samalla tietävät myös sen, että aavikon ja viidakon pojat eivät kairaan tule vaan pysyttelevät kaupungeissa joissa palvelu pelaa ja heille tyypilliseen metsästykseen on paljon paremmat saalismahdollisuudet.
Kommunistien kannatus on kuolemassa pois myös lapissa eikä saamelaiset niistä koskaan ole juuri piitannut.
Aate oli ja on edelleen kaupunkien ja taajamien varassa.
Muistanpa "poikalyseon" ajoilta reissumme Ivaloon. Paikalliset kommunistit eivät oikein tykänneet kun kylille ja ainoaan soittoravintola "Mesikämmeneen" ramppasi viikon ajan jokainen ilta salskeita ja treenattuja etelänveteliä. Lähikylien likat tulivat kilometrien päästä katsomaan junantuomia.
Nujakkaahan siitä tuli mutta ei sen kummempaa, meitä oli kuitenkin yli 50 samasta puusta veistettyä.
Saattoi siellä muutaama tiipiikin heilua jossain vaiheessa.

Professori kirjoitti...

Ei kai tuossa mitään ihmeteltävä ole, kun vain muistaa, että vasemmistolaisuus perustuu ensinnäkin älyllisen epärehellisyyden ja toiseksi itsepetoksen varaan. Tämän kun ymmärtää, ovat myös siltä suunnalta tulevat kannanotot ja poliittiset linjaukset varsin loogisia.

Kumitonttu kirjoitti...

Joppos, ymmärsinkö oikein, että saamelaiset ovat niin kapeakatseisia, että kuvittelivat etelän miesten vievän heidän naisensa? Aika impiwaaralaista, sanoisin.

Proffa, sosialistinen ideologia on tosiaan epäjohdonmukainen. Kaikki tietävät, että omista rahoista pidetään parempaa huolta kuin toisten rahoista, mutta silti sosialismiin kuuluu, että halutaan päättää toisten rahojen käytöstä (korkea verotus).

Veijo Hoikka kirjoitti...

Ehkä puolustuspuheenvuoron paikka.
Meillä suomalaisilla on oma kotoperäinen somalifauna. Kutsumme heitä saamelaisiksi.
Älkää heitin kulttuuria varastelko...https://www.youtube.com/watch?v=7MgIq75uyHA
https://www.youtube.com/watch?v=1wnNH20iPio (eduskuntatiedote).
Ei mullakaan muuta.
Haukea ei syö kuin etelän herrat.

QroquiusKad kirjoitti...

Älä nyt Veijo; lapsuuteni ja teini-ikäni pohjoissuomalaisessa tuppukylässä söin paljonkin haukea, joka oli mielestäni hyvää paitsi että mitä isompi hauki, sen puisemmalta se maistui.
Sieltä pois muutettuani en ole syönyt haukea koskaan muualla kuin lapsuudenkodissani käydessäni.

Erääseen joululomamatkaan liittyi tapaus, jossa olin herännyt hyvissä ajoin makuuvaunussa odottelemaan Tuppukylän seisakkeelle saapumista. Juna vain seisoi hyvät tovit keskellä pöpelikköä ja vieläpä kaarteessa. Niinpä avasin vaunun oven (mikä oli tuolloin vielä mahdollista) katsoakseni veturin suuntaan. Siellä kuljettaja ja apumies harjasivat veturin keulaa katuharjalla.

Suljin oven ja odottelin kondukaattoria kysyäkseni mikä maksaa ja milloin ollaan perillä?
Hän vastasi tuossa äsken jyrätyn raiteille nousseen porotokan liiskaksi, jota täytyy siivota pois ennen kuin saavutaan seuraavalle pysähdykselle, saati Maalikylän asemalle.
Eipä se juna läheskään 200 km/h kulkenut. Ja olen muistaakseni lukenut parikin uudinta tällä vuosituhannella samasta aiheesta.
Puhumattakaan poronhoitoaluetta halkovista maanteistä, paitsi että nehän eivät sitten ilmeisesti olekaan aluetta halkovia eivätkä poroja liiskaavia?

Mitä tulee Märän Säpikästytön järkytykseen tiedosta, että saamettaria pidetäänkin himokkaina viettelijättärinä, pitäisi kysyä eikö hän ole kuullut vitsiä:

Poromies meni Luostolla baaritiskille ja kysyi ensimmäiseltä lannan naiselta:
"Mikässe sie olet?"
"Lesbo."
"Mitäs tet lespot tehettä...?"
"Juodaan kaljaa ja nuollaan pillua! Mikäs itte olet?"
"No ko se mie pi'in että poromies, mutta lespohan se sitte mieki..."

Eikä asiaan mitenkään voinut vaikuttaa myöskään tv-ohjelman nimi, joka oli asianomaisten itsensäkin mukaan omaksuttu "Petetyn aviomiehen joiusta", jossa laulaja kiroaa vaimoaan tuolla ilmaisulla?

No eipä tietenkään. Sehän oli vain ironiaa?

Veijo Hoikka kirjoitti...

QK
Vedän takaisin haukikommentin. Olen joutunut valeuutisen uhriksi.
Mutta. Jokohan pohjoisen vähemmistö on ottanut mallistoonsa Vehkoon virkkaaman Neljän Huulen Hatun? Vai onko se kulttuurivarkaus sekin?
https://vasenkaista.fi/2015/10/vitun-virkkaus-vapauttaa/