maanantai 20. elokuuta 2018

Kaksinaismoralismista

Kun 612-saattue sai 2016 niskaansa vasemmistolta vihaa Hietaniemen hautausmaan roskaamisesta, nyt Lasitalon Pravda passiivisesti tyytyy toteamaan, että juutalaisen hautausmaan muuria on vandalisoitu Weekend-festivaalin aikana. Kuten asioita seuraavat tietävät, Helsingin julkiset bakkanaalit keräävät punavihreää rummunhakkaajaa kuin sokeriliemi ampiaisia. Myös Turussa terrorismin vuosipäivän uhrien muistoksi pidetyssä tilaisuudessa "antifasisteina" esiintyneet tollot teloivat sekä Junes Lokkaa että Marco de Witiä, kuten Rebekka Härkönen twiittaa.

"Antifasistien" mielestä nykyajan kansallismieliset ovat rasisteja, joiden aatteelliset esi-isät käynnistivät natsi-Saksan kansanmurhan. Englannissa juutalaiset joutuvat muuttamaan maasta pois kasvaneen antisemitismin vuoksi. Luonnollisesti toimittajakunta jättää kertomasta syylliset. Punavihreät sosialistien aatteelliset esi-isät olivat vastuussa 30-luvun sosialistisen Saksan kansanmurhista, mutta tätä yhteyttä ei toimittajakunta pidä esillä. Englannin sosialistipuoleen entinen johtaja Jeremy Corbyn on kovan linjan antisemitismi, joka on ollut merkittävässä asemassa, kun Englanti peitteli muslimi-jengien seksuaali- ja väkivaltarikoksia "torjuakseen rasismia".

Ihmetellä täytyy, kuinka kauan tämä kusetus vielä jatkuu. Alpakkamedia on täysin menettänyt uskottavuutensa. Antisemitismi kukoisti Euroopassa sosialismin aikakaudella niin Saksassa kuin Neuvostoliitossakin. Antisemitismi lähti uudelleen nousuun, kun muslimimaahanmuuttajat tunkivat Eurooppaan. Sosialistit ovat avanneet muslimimaahanmuuttajille rajat. Väkivallasta syytetään kansallismielisiä, vaikka vasemmistoanarkistit pieksevät kansallismielisiä.

3 kommenttia:

Castor kirjoitti...

”Turun puukotuksen uhria auttanut Hassan Zubier yritti huijata itselleen korvauksia. Zubierin esittämä todistus menetetyistä ansioista ambulanssifirmassa Ruotsissa on väärennös. Väärennös tuli ilmi, kun Valtiokonttori kävi korvauksia koskevia asiakirjoja läpi, kertoo Zubierin asiamies oikeustieteen tohtori Ari Huhtamäki STT:lle.

Zubier on ilmoittanut syyttäjälle tunnustavansa tekonsa. Väärennyksen lisäksi hän tunnustaa esittäneensä perättömän todisteen tuomioistuimessa ja yrittäneensä saada oikeudettomia korvauksia Valtiokonttorista.”

Sankari valehteli saadakseen kahden tonnin kuukausikorvaukset...

Ironmistress kirjoitti...

Juutalaiset kelpaavat vihervasureille kuolleina mutta eivät elävinä.

Vasarahammer kirjoitti...

UK:ssa yksin juutalaisvihamieliset muslimit eivät riitä vaan siihen tarvitaan myös muslimiääniä kalasteleva Työväenpuolue ja sen antisemitistinen puheenjohtaja Jeremy Corbyn. Vasta tämä saa monen brittijuutalaisen harkitsemaan muuttoa Israeliin.