Norsu joka näyttää ankalta

Berat Yilmazin bloggaus tuotti pyynnön hiukan arvioida, minkälainen on sosialistin maailmankuva vapaan markkinatalouden kannalta arvioiden. Ensilukemalta arvioiden kirjoituksessa ei ole häntää eikä päätä. Se on suunnilleen yhtä sekavaa kuin mitä marxilaisuudesta viehättyneen ihmisen maailmankuva kokonaisuudessaan on.

Kapitalismi perustuu käsitykseen, että mikrotaloudessa (kuluttajat ja yrittäjät) taloudellinen toimeliaisuus perustuu näkemykseen, jonka mukaan hyödykkeet vaihtuvat saatavan tuoton ja sijoituksesta aiheutuvan riskin suhteessa. Yhdysvaltain liittovaltion velkakirjaa pidetään markkinoilla kaikkein pieniriskisempänä, koska perustuslaki määrää, että liittovaltion budjetiddssa ensimmäisenä vastuuna on liittovaltion ottaman velan maksaminen. Toisin sanoen, Yhdysvaltain liittovaltion hallinnon on huolehdittava ensisijaisesti ottamastaan velasta ja vasta sen jälkeen verovaroja voidaan käyttää muihin tarpeisiin.

Korkeariskisiä sijoituksia edustavat esimerkiksi investoinnit iranilaiseen lomakeskukseen, jonka tarkoitus on houkutella länsimaisia turisteja. Korkean riskin sijoitukset voidaan jakaa siemenvaiheen rahoitukseen ja enkelirahoittajiin, jotka nimensä mukaisesti kuvaavat taloudellisen panostuksen ajallista ajankohtaa projektissa. Siemenvaihe tarkoittaa mahdollisuutta epäonnistua ennen kuin projekti saa kasteluvettä noustakseen kukoistukseensa, ja enkelirahoitus tarkoittaa mahdollisen kukoistuksen siunaamista taloudellisesti. Sen jälkeen voidaan hakea rahoitusta perinteisiltä sijoittajilta (eläkerahastot, pankit jne.).

Tämä Yilmazin kirjoitus lähtee siitä ajatuksesta liikkeelle, että raha on velkaa. Mitä enemmän otetaan velkaa, sen rikkaampi yhteiskunta on. Perusajatus noudattaa nykyisen Euroopan Unionin ja sen keskuspankin EKP:n toimintaa markkinoilla. Vapailla rahoitusmarkkinoilla raha muodostuu valtiosta ja keskuspankista riippumatta. Lainan antaja voi sitoa vaatimuksensa yleisesti hyväksyttyyn valuuttaan (dollari tai euro) tai oravan nahkaan tai vaikkapa talkootöihin. Lainan antaja kantaa riskin siitä, onko hänen antamansa laina tuottava.

Jos yhteiskunta, kuten Suomessa, päättää että velallinen on aina vastuussa ottamastaan velasta ja turvaa velan antajan aseman ulosotolla, lainan antajalle syntyy kiusaus luotottaa alihintaan. Jos perintä turvataan valtion väkivaltakoneistolla, lainan antajan riskiprofiili muuttuu riskejä suosivaksi. Kritiikki lainaa kohtaan muuttuu siis poliittiseksi eikä perustu enää taloudellisiin tuotto-odotuksiin. Tästä oli kyse silloin kun 2008 Yhdysvaltain värillisille osoitetut lainat aiheuttivat massiivisen luottotappion amerikkalaisille pankeille. Säädettyjen lakien mukaan amerikkalaisten pankkien piti nimittäin luotottaa kaikkia asiakkaitaan samassa suhteessa kuin heillä oli talletuksia.

Kun värillisen väestön luottoriskit paljastuivat rahoittajille, kupla puhkesi. Nyt Euroopassa eletään saman kriisin toisintoa. EKP:n antamat lainat kaatuvat joko a) veronmaksajien tai b) eläkevakuutusyhtiöiden syliin. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, pommi poksahtaa nyt työtä tekevien syliin - ei eläkeläisten, jotka eivät ole edes eläkkeitään koskaan säästäneet.

Olen yrittänyt miettiä, onko Beret Yilmazin kirjoituksessa mitään sellaista, johon saisi reaalitaloudesta tartuntapintaa. En ole keksinyt. Yilmazin mielestä vauraus on velkaa, ja mitä vauraampi ihminen, sen velkaisempi hän on. Jokainen liikkeellä oleva raha on Yilmazin mielestä velkaa valtiolle, joten valtio voi aina myös takavarikoida velallisen omaisuuden. Se oikeuttaa siis valtion takavarikoimaan kaikkien rahat - nehän ovat pohjimmiltaan valtion rahoja.

Koitan lopuksi kuvailla, miten vapaassa markkinataloudessa vauraus muodostuu. Kuvitellaan tilanne, että yhteisö muodostuu kymmenestä henkilöstä, joilla kaikilla on kymmenen osteria. Ostereita on syöty sukupolvien ajan, ja päivittäisen ravinnon saamiseen kuluu koko päivä. Joku keksii kalastukseen soveltuvan verkon. Hän kykenee yhden päivän aikana tuottamaan ravintoa koko kymmenen hengen heimolle. Muut yhdeksän toteavat, että ostereiden sukeltamisen sijaan he hierovat kalastajan jalkoja, korjaavat hänen mökkinsä tai paistavat hänelle lounaan, jos he saavat vastineeksi päivittäisen annoksensa kalaa.

Kalastaja saa yhdellä reissullaan nostetuksi sekä omaa että muiden elintasoa niin paljon, että aikaa jää rakentaa teitä, kalanjalostukseen soveltuvia laitteita että tuottaa tv-ohjelmia, joita katsellen yhdeksän muuta yhteisön jäsentä kokevat elämänlaatunsa parantuneen. Yilmazin kaltaisten sosialistien mielestä verkkokalastuksen keksineen yksilön vauraus tulee takavarikoida, koska hänen vauratensa oli lainaa muilta yhteisön asukkailta.

Ymmärrän, että näin kuvattuna sosialismi tuntuu utopialta, mutta jos norsu kävelee kuin ankka, ääntelee kuin ankka ja näyttää ankalta, tuskin se on norsu,