torstai 2. kesäkuuta 2016

Kun maailma järkkyi - Kesä 2016

Globaalin politiikan pärskeet lyövät härmäläisen saunojan kasvoille kuin syksyinen sade järven rannalla. Pärskeistä voi erottaa kolme eri astetta. Ensimmäinen on YK-, toinen on EU- ja kolmas on NATO-vastaisuus.

YK-vastaisuus on laajin ja jonkinlainen sateenvarjo alemmille tasoille. Se ilmenee ennen kaikkea ilmastonmuutoksena, joka oikeuttaa oikeastaan kaiken kuvitteellisen ja nykyisin myös kuvittelemattoman politiikan tavoitteet. Siinä siirtomaaherruus löytää itsensä negaation. Kehitysmaiden ajotaidottomat opettavat helleenis-kristityn maailman miehille kilvanajoa naisen käsittelyssä. Naisen paikka on kaavussa ja vääräuskoisen kaasussa.

EU-vastaisuus rakentuu kolmen pylvään varaan. Ensimmäinen on fascismin kovaa ydintä eli korporatismi. Siinä työmarkkinoilta suljetaan pois ihmisiä kartellisoimalla työväki. Vain valitut ja politiikkaan sitoutuneet saavat tehdä töitä - muut ostetaan sosiaalituilla ulos työmarkkinoilta. Toinen on sääntelyn ja lupaviidakon määrä, jolla rajoitetaan työmarkkinoilta poissuljettujen mahdollisuus työllistää itsensä. Kun edes suuryritykset eivät menesty eri viranomaisten kanssa (Nordean "veroparatiisit") niin miten saman kilpailuedun voisivat saada pienet yritykset? Toinen hyvä esimerkki on Oiva-suositukset ravintoloissa - alkoholitarjoilusta laajemmin puhumattkaaan. Kolmantena tekijänä on huippuunsa hiottu veroaste, joka nostaa hinnat tappiin ja ylikin.

Asiantuntijan myydessä palveluitaan (olkoon mitä tahansa parturista liikkeenjohdon konsulttiin), hän maksaa ensin 24% alvia. Sen päälle täysin abstraktia eläkevakuutusmaksua noin 25%. Lopuista hän maksaa tuloveroa hurjimmillaan 50%. Käteen jäävästä osuudesta maksetaan asunto ja elätetään perhe, tankataan auto ja ostetaan perjantaipullo. Yrittäjälle itselleen jää noin 1/5 osa siitä lisäarvosta, jonka hn työllään tekee. Toki, matalapalkkainen ja harmaan verokilpailun markkinoilla kilpaileva parturi tai kebab-pitseriasti kykenee kiertämään veroja ja nostamaan vähän nettotulojaan, mutta reitit alkavat olla tehokkaasti tukitut. Tuo 50%:n veroaste koskee lähinnä korkeaa jalostusastetta tuottamaan kykeneville yrittäjille.

Nykyisin pimeänä maksaminen alkaa olla mahdotonta. Vain tuttavilta uskalletaan ottaa rahaa pimeästi - tuntemattomilta riski on liian kova. Maalaispaikkakunnilla käteinen on edelleen suosittu maksutapa, jos asiakas tunnetaan entuudestaan. Suomeen rantautuu kuitenkin basaarimeininki kovaa vauhtia, kuten legendaariset kuuden euron pitseriat paljastavat.

Kolmantena NATO-vastaisuus: Siinä missä YK:n vastustajat ovat "denialisteja" ja EU:n vastustajat "äärioikeistolaisia" niin NATO:n vastustajat ovat putinisteja. Kai tähän on pakko linkittiää Yes-pig Aron haastattelu. Perinteisessä länsimaisessa yhteiskunnassa Aron väitteille olisi naurettu - nyt niitä pidetään arvokkaina todisteina sille, että kansalaiset eivät saa päättää omista asioistaan.

Myönnän rehellisesti itsekin kuuluneeni 90-luvulla EU:n kannattajiin. Pidin väyrysiä ja vastaavia juntteina, joita ei tarvitse kuunnella. Ajattelin parhaaseen monet-laiseen tapaan, että pieni eliitti eduskunnassa omaa sellaista tietoa ja taitoa, jota pitää käyttää ja toteuttaa kansan tahdosta riippumatta. Myönnän avoimesti, että iän mukanaan tuoma tyhmyys tai kokemus on muuttanut mielipiteeni.

Edelleenkkään en usko demokratiaan, jos sillä tarkoitetaan enemmistön oikeutta päättää vähemmistön oikeuksista, kuten asia nykyisin on. Päin vastoin, luotan perustuslailliseen tasavaltaan, jossa perustuslaki määrää vähemmistön oikeudet, joita enemmistö ei voi rajoittaa poliittisesti korrektein vaatimuksin tai uskonnollisin vakaumuksin. Tasavalta taas määrää, että kansaa kuunnellaan joko järjestämällä kansanäänestyksiä tai perustuslaissa on säädetty, miten poliitikot saavat valtaansa käyttää. Se tarkoittaa, että poliitikot eivät saa päättää kasvisruokailusta, uusiutuvasta energiasta, maahanmuutosta jne. Jos kansa haluaa kasvisruokailua, tuulivoimaa tai pakolaisia, asioista pitää ensin järjestää kansanäänestys.

5 kommenttia:

Imulippo kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Imulippo kirjoitti...

Demokratia on hyvä keino järjestää kaikkia koskevat asiat, ongelma on mielestäni yleisessä ja yhtäläisessä äänioikeudessa. Miksi jonkun pikkurikoksista tuomitun, verorahoilla elävän perheenrikkojan (yksinhuoltajan) mielipiteellä pitäisi olla sama painoarvo kuin yrittäjän, joka itsensä lisäksi työllistää neljä ihmistä, elättää perheensä ja osallistuu vapaaehtoisena maanpuolustukseen?

Unknown kirjoitti...

Tsau! Tosta veroja kiertävästä kebab pitserian pitäjästä tuli mieleen, että eilen Panevezysissä Liettuassa kaupungin keskustassa ostoskeskuksen kattoterassilla siistissä ravintolassa, jossa henkilökuntaa pörräsi varsin runsaslukuisena tarjoilemassa pöytiin, eikä ollut mitään karvakäsiä, vaan viehättäviä paikallisen oloisia neitokaisia, 30 cm halkaisija salamipitsa EUR 1,95 johon päälle kokis 1,30. Kaikki on suhteellista, e=mc2.

Kumitonttu kirjoitti...

Imulippo - juuri näin. Niitä pitää kuunnella, keinen rahoista viulutunnit maksetaan.

Pörri - Virossa alv-velvollisuus alkaa kai 50.000 vuosimyynnistä. Siinä olisi ideaa härmäläisillekin. Sitten kun vielä poistetaan irtisanomissuojat, niin jo alkaa junalavita työpaikkoja syntyä.

Feyris Nyannyan kirjoitti...

Yrittäjäksi ryhtyminen on haudattu paperisodan ja byrokratian alle, ja jos ja kun jaksat aloittaa, niin siitä ei jää mitään käteen. Puoliksi sosiaalipummina ja välillä mukavasti tienaavana muusikkona työskentely on varmaan tämmönen kannanotto, että en edes aio yrittää mitään vakavempaa elämässä, kun on niin perkeleen kova taso ja säännöstö. Puistattaa, oksettaa ajatuskin.

Tjaa.
Olisipa kulman takana joku tavallinen junttirafla, jossa voisi krapulassa imaista naamioon vaikka kupin keskivertoa, haaleaa jauhelihakeittoa tms. Hyvin ikävä sellaista meininkiä. Se olisi jopa eksoottista tarjontaa geneeristen pizzerioiden ohella. En tiedä olisiko markkinoita sellaiselle. pitäis nostaa säästöt ja kokeilla, hoh hoh..