perjantai 8. toukokuuta 2015

SSS-miehet lahtarikenraaleina

Ilta=Sanomat uutisoi, että demarinaiset suutuspäissään nimesivät uuden hallituksen "SSS-miesten hallitukseksi". Tähän voisi lainata vanhaa amerikkalaista TV-ohjelmaa:
SSSmile - you're on candid camera!
1990-luvulle asti Suomen perustuslaki määräsi tiukat määräenemmistöt erilaisten eduskunnan päätösten vaatimuksiksi. Varsin yksinkertaisistakaan valtion velvollisuuksista ei voitu luopua - sen enempää kuin säätääkään - ilman eduskunnan määräenemmistöä. Sosialistien ikiaikainen toive oli ollut, että siirryttäisiin yksinkertaiseen enemmistöön, sillä sosialistit aivan oikein laskivat, että sellaisen enemmistön he voivat saavuttaa eduskunnassa, mutta sitä suurempaa eivät. Kun Ahon ja Viinasen hallitus joutui tekemään menoleikkauksia, se tarjosi vasemmistolle määräenemmistöstä luopumista. Pitkin hampain nämä suostuivat, koska olisihan se näyttänyt melkoisen epäuskottavalta, jos pitkäaikainen unelma olisi torjuttu sillä verukkeella, että valtaa pääsevätkin käyttämään vaaleilla valitut kilpailijat. Mielikuva sosialistidiktatuureihin kuten Itä-Saksaan olisi ollut epämiellyttävä.

Kun kerran pandoranlipas oli avattu, Lipposta seuraavat hallitukset nopeasti oppivat curley-ilmiön ja valtio alkoi paisuttaa julkisen sektorin toimintoja ja samalla rahoitusvastuutaan. Suomen talouden perustan syövyttäminen oli aloitettu. Niin sanottu konservatiivinen taloudepito unohdettiin ja kovin kiihdytys luotiin entisen konservatiivipuolueen puheenjohtajan Jyrki Kataisen valtakaudella. Demokratian ongelma - enemmän äänioikeutettuja kuin verojen maksajia - paljastui kaikessa karuudessaan, ja nyt uusi hallitus saa lähteä tilkitsemään niitä reikiä. Tätä toimintaa siis demariakat vertaavat SS-miesten toimintaan.

Vertaus on sikäli hyvin huono - mikä ei ihmetytä historiaa huonosti tuntevilta demariakoilta - että kansallis-SOSIALISTINEN Saksa oli hyvin, hyvin avokätinen sosiaalitukien jakaja. Ensin se rahoitti niitä velaksi ja kun ylivelkaantuminen uhkasi paljastua ulkomaisille velkojille, natsit salasivat valtion tilinpidon. Sen jälkeen ryöstettiin juutalaiset, joiden noin 5%:n omaisuudella ruokittiin melkein koko sosiaalihuolto muutaman vuoden ajan. Lopulta ei auttanut kuin lähteä alistamaan uusia siirtomaita, jotka Hitlerin Taisteluni-kirjan mukaan löytyivät itäisistä rajanaapureista länsivaltojen ehdittyä valloittamaan kaukomaat.

Iiro Viinanen on kirjoittanut oman säästölistansa uudelle hallitukselle (miljoonina euroina):
Kehitysapu 400
yritystuet 500
maataloustuet ("useista kohdista") 400
työttömyystur. ("porrastus") 500
ay-jäsenmaksut ("ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeus pois") 200
arvopap.l.vero ("lievä vero myös pörssikaupalle") 400
turpeen veroh. ("verohuojennus pois, vesistön pilaaja") 100
yliopistot sup ("yksiköitä maakunnista lakkautetaan") 100
opintotuet ("kesto lyhyemmäksi") 100
aluehallinto ("harvempi verkosto") 50
kuntien v-osuus ("leikkaus") 1000
lukuisat pienet säästöt ("budjettikirjan läpikäynti. Juustohöyläten jos ei muuten synny") 1000.
Katselin elisillan uutisista, miten Virheiden Ville Niinistö sadatteli uuden hallituksen noudattavan oikeistolaista talouspolitiikkaa. RKP:n Haglund olisi halunnut mennä "vaalivoittaja" Vihreiden kanssa hallitukseen ajamaan "liberaalia kansainvälistä Suomea". Paavo Arhinmäki syytti uutta hallitusta suomalaisen työntekijän kurittamisesta ja Antti Rinne väitti hallituksen tuhoavan vähäosaiset. En todellakaan osaa sanoa, miten matala ihmisen ÄO pitää olla, että hän uskoo moiset palopuheet? Toki älykäskin ihminen voi haksahtaa, jos ei ole perehtynyt tai - kuten sosialisteilla - tukehtumassa oikeassa olemisen pullaansa.

Uudessa hallituksessa on siis 124 edustajaa, joka on riittävä määrä ajaa kaikki tarvittavat lait lävitse taloudellisen tilanteen oikaisemiseksi. Jos tähän ay-liike ja sen kilpenä toimiva SDP vastaavat lakoilla, en oikeastaan epäile, etteikö maasta löydy riittävää määrää vapaaehtoisia tekemään ne ahtaajien ja muiden puskakommareitten hommat, jotta pyörät pyörivät (Ks. myös tämä linkki). Julkisen liikenteen ay-liike toki saa nurin, kun bussikortteja ei ammattikäytön ulkopuolisilla juuri ole, mutta sehän olisi vain oikein Helsingin punavihreille äänestäjille, että oppisivat arvostamaan yksityisautoilun vapautta.

Media - kuten Ylen Pekka Ervasti - rummuttaa jo suureen ääneen, että hallituksella on "kipeitä päätöksiä" ja että demarit vielä kiittelevät luojaansa etteivät lähteneet mukaan tähän hallitukseen ja korjaavat sadon neljän vuoden päästä. Nyt kannattaa muistaa, että hallituksessa istuvat pääasiassa keskiluokkaisia työikäisiä edustavat puolueet. Niillä on kannattajiensa antama valtuutus tervehdyttää valtiontalous. Jos ne siinä onnistuvat, ne saavat uuden jatkokauden. Lohdullista on, että jakopuolueiden ollessa oppositiossa, on työssäkäyvän väestön mahdollista saada hetki happea. Jos 2019 valta vaihtuu, porukka saa taas pidätellä henkeään pää pinnan alla seuraaviin vaaleihin asti.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terve, kumis. Palasin reissulta tiistaina.

Täytyy hieman kommentoida Iiro Viinasta. Saat arvioida onko minun kommenttini mistään kotoisin.

Minulla on jotenkin epäileväinen suhtautuminen häneen ja hänen leikkauskohteidensa toimivuuteen. Miksi häntä pidetään jonain guruna jolla on lääke saada talous kuntoon?

Viinanen oli kansanedustajana hyväksymässä Holkerin hallituksen (30.4.1987-26.4.1991) ajamaa päin seinää-politiikkaa. Miten hän äänesti silloin valiokunnissa ja suuressa salissa?

Kehitysapu 400
- Oma kommentti: Iiro, ootsä nössö? Kehitysapu kokomaan pois, tai vaikka 90 prossaa nyt aluksi.

yritystuet 500
- Oma kommentti: kelpaa muuten, mutta miten yritystuki määritellään?

maataloustuet ("useista kohdista") 400
- oma kommentti: muuten kyllä mutta millä hinnalla suomalaista ruokaa myytäisiin kaupoissa tuotantokustannuksia vastaavalla hinnalla? Vilja Australiasta ja pihviliha Argeniinasta

työttömyystur. ("porrastus") 500
- oma kommentti: tarkoittaako ansiosidonnaista? Jos tarkoittaa niin kelpaa. Alin työmarkkinatuki on jo niin pieni ettei siihen kannata sorkkia

ay-jäsenmaksut ("ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeus pois") 200
- oma kommentti: kelpaa

arvopap.l.vero ("lievä vero myös pörssikaupalle") 400
- oma kommentti: ei mitään veronkiristyksiä yhtän minneekkään, ei suoria eikä välillisiä veroja, ei ei ei....

turpeen veroh. ("verohuojennus pois, vesistön pilaaja") 100
- oma kommentti: mitä vikaa on turpeessa? se on kotimaista, kivihiiltäkö pitäisi roudata

yliopistot sup ("yksiköitä maakunnista lakkautetaan") 100
- oma kommentti: Tampereen yliopistosta tulee lakkauttaa tiedotusopin laitos, kaikista yliopistoista pitää lakkauttaa mokutukseen ja ilmastoalarmismiin liittyvät yksiköt ja työpaikat, opiskelijoiden sisäänottoja tulee supistaa kaikissa tiedekunnissa

Miksei Iiro kiinitä huomiota pääkaupunkiseudun yliopistoihin? Ne ovat isoja joten niistä saisi tehtyä leikkauksia. Joku taideyliopisto, sieltä nyt ainakin se Rosenberg ulos...

Ai niin ku Iiro on eteleäsuomalaien (vaikkakin kotoisin Kuopiosta) niin ei Hesasta lakkauteta mitään...

- opintotuet ("kesto lyhyemmäksi") 100
oma kommentti: kyllä jos saadaan opinnot valmiiksi lyhyemmässä aikataulussa

aluehallinto ("harvempi verkosto") 50
oma kommentti: hevonpaskaa, Iiro. Maakunnista on lakkautettu valtion työpaikkoja 20 vuotta ja samaan aikaan niitä on siirretty Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle missä niitä on perustettu vielä uusiakin. Se on Iiro kuule niin että Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla on määrällisesti eniten valtion työpaikkoja joten sinne enimmät leikkaukset. Keskushallinto Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla on se jota tarvii leikata rälläkällä. Etsä tajuu, Iiro?

kuntien v-osuus ("leikkaus") 1000
- oma kommentti: muuten kelpaa, mutta tällöin pitäisi poistaa kunnilta lakisääteisiä velvoitteita

lukuisat pienet säästöt
("budjettikirjan läpikäynti. Juustohöyläten jos ei muuten synny") 1000.
- oma kommentti: voi löytyä tuo summa, ehkä enemmänkin

No, joo, miltä kuullosti, Kumis?

Anonyymi kirjoitti...

Pöh, näköjään tuohon on eksynyt kirjoitusvirheitä. Toivottavasti Kumis tajusi tuon viestin mitä väsäsin.

Anonyymi kirjoitti...

Viinanen oli valtiovarainministeri aikana jolloin somalit saapuivat tänne ja mokutus alkoi virallisesti. Ei hän silloin osoittanut leikkauksia niihin julkishallinnon organisaatioihin, valtiorahoitteisiin NGO-organisaatioihin ja niiden työpaikkoihin joiden olemassaolo perustui maahanmuuttoon. Iiro ei estänyt sosiaalitukien maksamaista somaleille eikä edes vastustanut sitä....

Tuossakaan listassa Iiro ei esittänyt minkäänlaisia leikkauksia maahanmuuttoon, kaikkien suorien ja välillisten kulujen osalta. Iiro ei sanonut että sosiaaliturva, subventoidut asunnot ja julkiset palvelut pois ulkomaan kansalaisilta. Itse olisin laittanut nuo ekana listalle.

Kumitonttu kirjoitti...

Hyviä kommentteja. Iiron lista antaa realistisen kuvan, minkälaisesta suuruusluokasta puhutaan kun karsimaan ryhdytään. Minulle on sinänsä sama mistä karsitaan kunhan karsitaan.

Jos saisin päättää, laittaisin kaikki valtion ja kuntien virkamiehet pakkolomalle toistaiseksi. Heidän palkkansa eivät ole iso kulu, mutta heidän työnsä seurauksena - siis valvonta ja kontrolli - kaikki toimeliaisuus täällä tukehtuu. Poliisi, armeija, tulli, verohallinto, koulut ja sairaalat pitäisin päällä. Kaikki muut pysyvästi pakkolomalle. Toimisi hyvänä terapiana samalla.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä unohtui. Iiro ei näköjään leikkaisi Ylen rahoitusta. Miksi? Minä voisin leikata Ylestä ensi alkuun 50 prosenttia ja katsoa miten paljon sillä kerättäisiin.

Riittää jos Ylen maakuntaradiot julkaisisivat viranomaistiedotteita.