keskiviikko 28. toukokuuta 2014

JoMoni - mamu Belgiasta

Joensuun kaupunginvaltuutettu, belgialainen Alain Minguet on varustettu kovalla itseluottamuksella ja matalalla -kritiikillä. Hän kertoo Yleisradion uutisille, että Belgiassa eurovaalien äänestysprosentti oli 90, kun siellä on pakko käydä äänestämässä. Ilmeisesti tuo puuttuva 10% on niin sairasta että Isoveli antaa luvan jäädä kotiin nukkumaan, en tiedä. Alain luonnollisesti kannattaa Belgian mallia, koska
Äänestäminen ei ole vapaa-ajanviettotapa vaan vähän vakavampi juttu. Pakkoäänestämisessä on jotain positiivista.
Melko kuvottavaa, että tässä pitäisi vielä pakon edessä kävellä äänestämään. Entäpä jos ei olisi tullut äänestäneeksi ennakkoon ja vaalipäivänä olisi sen verran kova krapula tai auto rikki, ettei lähdöstä tulisi mitään? Sama käytäntö on käytössä myös sellaisissa merkittävissä eurooppalaisissa demokratioissa kuin Kreikka, Kypros ja Luxemburg. Kansanäänestysten voimaan luottavassa Sveitsissä vastaavaa ei tietenkään ole eikä voi edes kuvitella. Valitettavasti pakkoäänestys ei koitunut Belgialle onneksi:
Belgiassa suurimman kannatuksen sai vaaleissa oikeistopopulistinen Nieuw-Vlaamse Alliantie reilun 16 prosentin kannatuksella. Eurovaalit käytiin samaan aikaan parlamenttivaalien kanssa. Euroopassa vaalien voittajia ovat euroskeptiset ryhmät, jotka ovat yli kaksinkertaistamassa paikkamääränsä.
Kerrankin voi siis rehellisesti todeta, että "väärin äänestetty". Pakollisen kansanäänestyksen ajatuksen täytyy olla peräisin jostain kommunistisesta diktatuurista, koska sen ainoa tehtävä on ikään kuin luoda oikeutus julkishallinnon ratkaisuille. Tyyliin "itsehän te olette tätä äänestäneet". Ja sitten - hehheh - kun porukka protestoi, niin sehän on typeryyttä. Herää kysymys, miksi typeryksille annetaan äänivaltaa?
– En tiedä kertooko se politiikasta sinänsä vai ihan koko maailmanmenosta, että ihmiset tarttuvat helppoihin teeseihin, eivätkä halua katsoa mitä takana on. Levitetään niin paljon vääriä asioita esimerkiksi EU:sta tai ilmastonmuutoksesta. Jos joku populisti sanoo, että "höpö, höpö", niin se on usein se helpoin vaihtoehto uskoa ja äänestää tällaista tyyppiä.
Se arkinen elämänkokemus, joka meillä on hallussamme viittaa aivan päinvastaiseen johtopäätökseen, kuin mihin Alain on päätynyt. Yleensä menee niin, että jos koulussa, kirkossa ja tiedotusvälineissä kerrotaan jonkun asian olevan totta, niin noin 85% ihmisistä uskoo auktoriteetteihin. On suorastaan järjetöntä väittää toisin. Minusta se kertoo vaan siitä, että Alain on sen verran yksinkertainen, että häneltä voisi ottaa äänioikeuden pois. Ei hän kuitenkaan osaa äänestää oikein.

Kukaan tuskin yllättyy kun kuulee, että Alain kuuluu Vihreisiin ja johtaa Joensuussa monikulttuurisuusyhdistyksen toimintaa. Yhdistyksen logo muistuttaa tahattomasti jotain neuvostoliittolaista kollektiivitilan tunnusta, jonka betoninen kopio roikkui kolhoosin portin päällä.

23 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Siinä radionkuuntelu (masokisti)sessiossa useampikin oli pakkoäänestyksen kannalla, koska se olisi "demokraattisempaa ja toisi
paremmin syrjäytyneen kansanosan vasemmistoäänet esiin", kuten eräskin kiteytti.

Se, mitä ei tuotu esiin oli kysymys, miksi oikeasti ihmisiä ei kiinnosta lipposlaiset pakkoutopiat, kuten sosialismi tai EU ja sen äänestämiset.

Antamalla äänen puolue-, tai EU-vaaleissa annat samalla käytännössä hyväksyntäsi järjestelmälle, joka on kuin syöpä demokratialle ja vie joka äänestyskerralla päätöksentekovaltaasi omiin asioihisi yhä kauemmas kohti Brysselin hautaa.







Kumitonttu kirjoitti...

Antamalla äänen puolue-, tai EU-vaaleissa annat samalla käytännössä hyväksyntäsi järjestelmälle

Tämä on paras argumentti äänestämättömyyden puolesta.

Minusta on irovakasta, että joku on sitä mieltä, että minun on PAKKO käydä äänestämässä ja osoittamassa hyväksyntäni systeemille. Miksi ihmiset ovat niin auliisti pakottamassa muita omien mielihalujensa taakse?

Igor kirjoitti...

Eräs kaverini, joka ei usko persuihin, on pitkään propagoinut sellaisen vaihtoehdon puolta, että pitää ehdottomasti äänestää - mutta hylättävällä "jokin muu" vaihtoehdolla. Ja hän arvelee hyvin loogisesti, että jos näiden jokin-muu äänestäjien määrä nousisi riittävästi olisi se pakko huomata. Esimerkiksi jos nyt eurovaaleissa olisi vaikka 51% järjestäytyneesti äänestänyt ehdokasta jokin-muu ei kokoomuskaan voisi väittää olevansa voittaja.

Imulippo kirjoitti...

Missä olivat kaikki ne ehdokkaat, jotka vaalilupauksessaan sitoutuivat sabotoimaan ja mädättämään EU:ta sisältäpäin? :)

Kumitonttu kirjoitti...

Igor, tuokin on yksi vaihtoehto. En osaa sanoa miten ihmiset saataisiin laajassa mitassa siihen mukaan. Ei varmaan mitenkään, mistä hyvänä osoituksena Muutos 2011:n suosio, vaikka M11 ajaa erittäin hyvää linjaa demokraattisen päätöksenteon muuttamiseksi vastaamaan nykyaikaa.

Imulippo - ehdokkaat eivät tajua mitä tekevät, kun eivät lupaa moista. Ne ketkä tajuavat ovat äänen arvoisia.

Igor kirjoitti...

KT, vaikka tuo kaverini idea on loistava epäilen ihan samaa. Sellaisen ison joukon mobilisoiminen, jotka ovat nyt nukkuvia on kai aika mahdoton urakka. Siksi minä ainakin vielä äänestän ihan oikeaa ihmistä. Ja vaihdan sitten kun ei hän tai puolue enää tyydytä minua. Kun nuo pienpuolueet älyäisivät mennä vaaliliittoon ja äänestäjät ymmärtäisivät, ettöä se on ainoa keino edes yrittää saada edustajaa tällä D'Hondtin menetelmällä. Ehkä se ei ole puhtaalle puristille sopivan mutta mitä tekee puhrailla aseilla jos ei menesty vaaleissa. Eipä mitään.

Kari kirjoitti...

Alain Minguet: "Pakkoäänestämisessä on jotain positiivista"

Niin, se ei näytä niin rumalta, kuin kivääreillä ja pistimillä uhkaaminen, vaikka onkin demokratian ja vapauden kannalta diktatuurin pakkokeinovalikoimassa vain edeltävä askel.

Imulippo kosketteli herkkää aluetta. Tosiaankin missä ovat Suomen ne täydelliset, joita kannattaisi äänestää? :)

Peter Fryckmanin kanssa olin samaa mieltä lähes kaikesta, mutta hänen taustajoukoissaan on liikaa hörhöjä minun makuuni.

Kumitonttu kirjoitti...

Fryckman tuli mullakin mitalisijoille.

Iiro Laiho kirjoitti...

"Melko kuvottavaa, että tässä pitäisi vielä pakon edessä kävellä äänestämään. Entäpä jos ei olisi tullut äänestäneeksi ennakkoon ja vaalipäivänä olisi sen verran kova krapula tai auto rikki, ettei lähdöstä tulisi mitään?"

Siinä tapauksessa ei varmaan kannata myöskään käydä töissä eikä opiskella.

Sinällään en ole kauhean innostunut pakkoäänestyksestä, mutta tuo krapulaperustelu oli jotenkin hulvaton.

Pörri Orava kirjoitti...

Joensuuhun näyttää pesiytyvän outoja lintuja.

Muistaakseni vuoden 2011 sosialidemokraattisen puolueen puoluekokoukselle olivat Joensuun Demarit tehneet ehdotuksen, että virallisen ohjelmansa mukaan sos dem puolue vaatii, että valtio säätää pörssiyhtiöiden osakekurssit kulloinkin (varmaan päivittäin, tai jotain) sellaiseksi, että ne "estävät keinottelua ja tukevat suomalaista työllisyyttä"

Pieni orava menee tuommoisten ehdotusten edessä ihan hiljaiseksi. Kaverit kun olivat omiensa keskuudessa ja varmaan yrittivät tosissaan parastaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Iiro, jos äänestäminen on pakollista, niin en ymmärrä mihin viittaat töissäkäynnillä tai opiskelulla, jotka ovat vapaaehtoista toimintaa. Jos et krapulan takia ole ajokunnossa, voit menettää työpaikan, mutta mikä on rangaistus, jos et mene äänestämään. Ymmärrätkö eron?

Pörri, mahtaakohan tuo löytyä jostain netin arkistosta? Sana keinottelu on muutenkin hyvä, koska keinotteluhan on vain laajamittaista vedonlyöntiä. Kuten tiedetään esimerkiksi vedonlyöntitoimistoista, omilla rahoillaan pelaavat sijoittavat antavat parhaan näytön siitä, mitä ihmiset preferoivat, mitä kuluttajat valitsevat ja - pahinta kaikesta - myös hinnan.

Vasemmistolaiselle on järkyttävä ajatus, että kaikki oleellinen tieto voidaan typistää yhdeksi numerosarjaksi, hinnaksi. Vasemmisto ei tajua, että hinta ei vielä tarkoita onko joku asia hyvä tai huono (ne ovat arvovalintoja), mutta se kertoo millä hinnalla jotain tapahtuu (joku myy lapsensa tai isoäitinsä).

vieras kirjoitti...

Jos äänestäminen on tuki järjestelmälle, niin ei kuitenkaan silloin jos ehdokas kannattaa järjestelmän lakkauttamista. Tuollaisen ehdokaan vaalimainos voisi olla vaikka tämmöinen:

"Jos vastustat EU:ta ja haluat lakkauttaa sen, äänestä minua."

Pekka kirjoitti...

Antamalla äänen puolue-, tai EU-vaaleissa annat samalla käytännössä hyväksyntäsi järjestelmälle

Demokratiassa on sellainen hyvä (tai huono, miten nyt asiaa katsotaan) ominaisuus, että sitä ei voi boikotoida. Tämä johtuu siitä, että jos jättää antamatta äänensä vähiten huonolle vaihtoehdolle, niiden vielä huonompien vaihtoehtojen saamat osuudet kasvavat.

Äänestämättömyyttä ei siis tulkita niin, että "systeemi on mätä, ja me ei aleta jos ei sitä korjata", vaan "aivan sama minulle, tehkää mitä haluatte". Myöskään valtapuolueet eivät mieti, että "mikähän meidän sanomassamme mättää, kun ei meitä äänestetä", vaan "mitenköhän kansalaiset saataisiin kiinnostumaan politiikasta ylipäänsä, koska sitten ne kyllä varmasti äänestäisivät juuri meitä".

Pakkoäänestyksiä en tietenkään kannata, koska ei se mitään auta, että raahataan nukkuvat väkisin koppiin tuhertamaan niitä pillunkuvia lappuun. Boikotti ei kuitenkaan hyödytä, vaan jos halutaan jotain muutosta saada aikaan eikä ole rahkeita aseelliseen vallankumoukseen, on äänestäminen ainoa vaihtoehto.

Slovakian äänestysprosentti jäi kolmeentoista. Ainakaan Suomen mediaan asti ei ole kantautunut uutisia, että tämän seurauksena Slovakian poliittista järjestelmää oltaisiin radikaalisti muuttamassa.

Kumitonttu kirjoitti...

Vieras; periaatteessa noin, mutta käytännössä ehdokkaiden enemmistö EI VASTUSTA eikä edes voi vastustaa järjestelmän lakkauttamista. Ehdokkaat saavat elantonsa ja ammattinsa järjestelmän sementoimisesta ja sen pystyssä pitämisestä. Niinpä sen kaatajia voi olla vain vähemmistö, ja silloin vähemmistön äänestäminen on aina tosiasiallisesti ääni järjestelmän säilyttämiseksi.

Pieni paradoksi, mutta näin se mun mielestä menee.

Kari kirjoitti...

Vieras: "Jos äänestäminen on tuki järjestelmälle, niin ei kuitenkaan silloin jos ehdokas kannattaa järjestelmän lakkauttamista."


Olisi mukava tietää sen ehdokkaan ja puolueen nimi.

vieras kirjoitti...

Löytyy niitä jokunen sieltä täältä jos etsimällä etsii. Englantilainen euroedustaja Daniel Hannan sanoi että "Olen yksi niistä eurokansanedustajista jotka toivovat, ettei meitä olisi. Toivon ettei brittimeppejä olisi. Toivon, että saan olla mukana tekemässä itseäni työttömäksi. Nykyisessä epävakaan talouden tilanteessa huokaisen helpotuksesta, kun Britannia erooa EU:sta."

Vedetään natsikortti. Hitler käytti demokratiaa siihen että pääsisi valtaan. Hän voitti vaalit ja pääsi valtaan. Sen jälkeen hän lopetti demokratian ja sen järjestelmän jonka johtoon hän nousi. Sitten korvasi sen omallaan. Kaappaamalla järjestelmän ja pääsemällä sen valta-asemaan, voi järjestelmän romuttaa sen valta-asemista käsin.

vieras kirjoitti...

Kumitonttu, jos olisit katolinen, suosittelisin menemään seurakunnan papin luo ja pyytämään häntä rukoilemaan syntejäsi anteeksi, koska taisit aikoinaan äänestää EU-jäsenyyden puolesta. Itse olin silloin alaikäinen enkä voinut äänestää.

Kari kirjoitti...

Vieras: "Kaappaamalla järjestelmän ja pääsemällä sen valta-asemaan, voi järjestelmän romuttaa"

Kuulostaa lipposlaisuudelta hänen ja Niinistön taluttaessa Suomen
EU:hun ja EMU:un.

Itse olen aina vastustanut EU:ta yhtä paljon kuin saksalaiset kaverini ovat sitä kannattaneet, jos sallitaan.
Nykyään olenkin jo EU-pakolainen.

Kumitonttu kirjoitti...

Pekka tiivisti hienosti demokratian olemuksen - äänestämättömyys tulkitaan hyväksynnäksi. Niinhän se valitettavasti on. Jos 200 edustajan paikkaa jaettaisiin äänestysaktiivisuuden suhteessa, niin ehkä se herättelisi poliitikoita. Tai sitten he säätäisivät äänestyspakon! Heh.

Vieras, äänestin kyllä EU-jäsenyyden puolesta. Olimme juuri ohittaneet syvän laman ja päässeet irti Neuvostoliitosta. Niillä tiedoilla (ja elämänkokemuksella) päätyisin varmasti samaan päätökseen nytkin.

Sen jälkeen EU on muuttunut, markka on mennyt ja Venäjä ei enää pelota suomalaisia poliitikkoja samalla tavalla kuin Neukkula. Ehkä Halosta lukuun ottamatta.

vieras kirjoitti...

En tiedä toimiiko tuo vertailu koska Lipponen ja Niinistö eivät missään vaiheessa sanoneetkaan haluavansa romuttaa EU:ta eikä EMU:a. Pikemminkin halusivat romuttaa Suomen EU:n ja EMU:n takia.

Sitä en tajua miksi Saksassa kukaan kannattaisi EU:ta koska se on tehty siksi että Ranska määrää ja Saksa maksaa. Saksa kustantaa EU:n koska siten se ostaa oikeuden olla olemassa. Jos se ei maksa niin sille aletaan heittää WW2-skeidaa. Saksa on muiden ja itsensä pakottamassa itseinhossaan ja -ruoskinnassaan kieltänyt itseltään saksalaisuuden, isänmaallisuuden ja kansallismielisyyden. Siksi Saksa omaksui taktiikan jolla se pitää EU:ta jonain korvike-Saksana, kun kerta Saksan ei anneta olla oma itsensä.

Kari kirjoitti...

Pekka: Demokratiassa on sellainen hyvä (tai huono, miten nyt asiaa katsotaan) ominaisuus, että sitä ei voi boikotoida.

Valta, kuten Suomen "demokratiakin" perustuu aina väkivaltaan. Mielestäni sitä ei pelkästään voi, vaan härskeimpiä jopa tulee boikotoida. Muutoinhan sille antaa legitimiteetin.
Kyllä elämää löytyy puolueiden ulkopuoleltakin, vaikka niistä oma riesansa onkin, kuten NL:ssakin.

Harva katsoo Slovenian 13%, Suomen 40% tai P.Korean 110% "äänestysvilkkauden" tarkoittavan aidosti hyväksyntää.
Olin iltapäivällä kahvilla erään balkanilaisen luona. Hän äänesti sikäläisten puolueiden haittademokratialle lopulta jaloillaan, kuten minäkin omalleni.

Pekka kirjoitti...

Kari, huonoja järjestelmiä tulee ilman muuta vastustaa käytettävissä olevin keinoin. Pointtini oli vain se, että jos boikotoit demokratiaan perustuvaa järjestelmää olemalla äänestämättä, järjestelmä ei edes huomaa boikottiasi, vaan tulkitsee äänestämättömyytesi luottamuslauseeksi ja luvaksi jatkaa sillä linjalla, jonka järjestelmä itse katsoo parhaaksi.

Lisäksi täytyy muistaa, että järjestelmä on omasta mielestään täydellinen. Siispä vaikka 90 % kansasta jättäisi äänestämättä, järjestelmän sisällä ei ruvettaisi miettimään, miten järjestelmää voisi mahdollisesti parantaa kansan luottamuksen palauttamiseksi, vaan ihmeteltäisiin vain, mitä vikaa ihmisissä on, kun yhteiset asiat eivät kiinnosta.

Jos haluaa olla antamatta legitimiteettiä järjestelmälle, täytyy siis äänestää sellaisia ehdokkaita, jotka haluavat muuttaa järjestelmää, koska silloin voi sanoa ainakin yrittäneensä muuttaa jotain. Sellaiset ehdokkaat ja edustajat ovat varmasti vähemmistössä kuten Kumitonttu sanoi, ja muutoksen aikaansaaminen on parhaimmillaankin hidasta ja vaikeaa, mutta on silti parempi, että oppositiossa on joku räksyttämässä ja vaatimassa perusteluja, kuin että järjestelmä toimii kansan tahtoa vastaan hiljaisessa yhteisymmärryksessä.

Kumitonttu kirjoitti...

Pointtini oli vain se, että jos boikotoit demokratiaan perustuvaa järjestelmää olemalla äänestämättä, järjestelmä ei edes huomaa boikottiasi, vaan tulkitsee äänestämättömyytesi luottamuslauseeksi ja luvaksi jatkaa sillä linjalla, jonka järjestelmä itse katsoo parhaaksi.

Tää on erittäin terävästi oivallettu. Minulla itselläni on ollut vaikeuksia päättää kantaani äänestämisen ja äänestämättä jättämisen kesken, mutta tuossa Pekan perustelussa on voimaa.