Valitettavan harvoin olen taas blogiani käyttänyt omien ajatusteni kuvailemiseen, mutta tällä kertaa törmäsin Jaskan blogissa kirjoitukseen (Hallitus on vankka). Kirjoitus on luonnollisesti Jaskan taattua laatua.
Erityisen hellyttävä on tuo kohta "älkää antako amatöörien huijata Teitä autokaupoissa - Tulkaa Pönölän autoon". Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on kuin tuon kuvan Pönölän autoliike. Suomessa on niin hieno sosiaalijärjestelmä, että se houkuttaa ympäri maailman tänne järjestelmän eduista nauttimaan. Maksajien kanssa tahtoo olla toisin päin. Suomesta muuttaa vuosittain noin 5.000 alle 30-vuotiasta ulkomaille. Syntyvyys on romahtanut jonnekin 45.000 lapsen tuntumaan ja pääkaupungissa 25% alle kouluikäisistä onkin jo etnisiä. Eikä siinä ole mukana edes toisen sukupolven taustaiset. Suomi on kuin Stockmannin hullut päivät. Kaikki lähtee ja halvalla ihmisten törmäillessä innosta toisiinsa.
Tuossa Jaskan blogissa syntyi kommenteissa keskustelua siitä, minkälaisen yhteiskunnan minä loisin siten, että se huolehtisi myös kaikista huono-osaisimmista. Laiskana lähden nyt tempaisemaan terassille lounassalaatin ja oluen, ja kopioin kommenttini tähän alle:
Anonyymi ylempänä kyseli: "Tarkoitan, että (äärimmäisen) vaikeista lähtökohdista tulevien kohdalla mikä on mielestäsi toimivampi organisaatio, voit nimetä sen tai keksiä sen itse tässä ja nyt, kuin valtiomalli, jossa veronkeruulla myös yritetään edes estää yksilön täydellinen eriytyminen yhteiskunnasta ja antaa kenties jonkinlainen mahdollisuus inhimilliseen elämään?"
Näitä asioita olemme blogistanissa pohtineet yli kymmenen vuotta sekä omassani että tässä Jaskan klassikoksi nousseessa blogissa. Toki vuosien varrella keskutelijoita on ollut lukuisia muitakin, joista osa blogisteja itsekin ja osa kommentaattoreina. Se on ollut mielekästä aivojumppaa, ja uskallan sanoa sen läpikäyneenä, että jonkinlainen näkemys on muodostunut.
Keskusteluun osallistuneiden omatkin mielipiteet ovat toki jalostuneet vuosien kuluessa, mutta näin ison porukan kesken ja näin pitkien keskustelujen jälkeen, jonkinlainen yhteinen näkemyskin on keskustelijoiden kesken muodostunut. Itse tiedän edustavani huomattavan paljon mustavalkoisempaa maailmankuvaa kuin vaikka blogiveljeni Jaska tai Yrjöperskeles (jolla myös on legendaarinen blogi).
Vastauksena kysymykseesi totean, että yhteiskunnan tulisi järjestäytyä joko sveitsiläiseen kansanäänestyksiä suosivaan malliin tai amerikkalaiseen yksilön luonnonoikeuksia turvaavan perustuslaillisen tasavallan malliin. Itse suosin jälkimmäistä lähinnä siksi, että perustuslaki on varsin selkeä ja helppotajuinen. Voi olla että Sveitsilläkin on, mutta en ole koskaan vaivautunut perehtymään.
Yhdysvalloissa on erittäin vahva sananvapaus, mutta vastaavasti paikallisyhteisöt ovat Suomeen verrattuna aika ahdasmielisiä. Amerikkalaisia naurattaa kakkuhuumori, kun taas suomalaisia naurattaa fingerporilainen pervoilu rivoriittoineen. En tiedä minkälaisille vitseille somalit nauravat, mutta veikkaan heidän huumorinsa olevan samankaltaista kuin Suomessa 70-luvulla naurettiin hölmöläisvitseille.
Järjestäisin kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten hoidon todellakin siis vapaaehtoispohjalta. Vapaaehtoisista ei kuule ole pulaa. Jos epäilet, niin muisteleppa mikä lauma batiikkinoitia kaivautui koloistaan 2015, kun ananastukat läpsyttelivät turvaan. Suomen historian lähiaikojen "kaikkein huonoimmassa asemassa olevat ihmiset" ovat turvapaikanhakijat. Sotaa, vainoa ja kidutusta pakoon lähteneitä yksin matkanneita alaikäisiä. Niin huonosti kellään suomalaisella ei asiat ole olleet vuosikymmeniin.
Ja tässä tulee nyt koko jutun pointti:
Meillä batiikkinoidat säätivät lait, että minun tulee maksaa kaikki viulut - halusin tai en. Ja lisäksi he pitivät oikeuden päättää, mitä läpsyille saa sanoa, miten heidät pitää majoittaa, ruokkia, vaatettaa ja antaa käyttörahaa.
Minun ihanteessani batiikkinoidat koputtavat ovelle ja kysyvät: "Anteeksi sinä päärynävatsainen, kaljuuntuva, lihaa syövä hetero kalapuikkoviiksimies, olisiko sinulla lahjoittaa 500 euroa yhdistyksellemme, joka hoivaa ja turvaa Syyrian sodan uhreja?"
Tähän minä voisin vastata, että jos tapanne hoivata ja suojata näitä palleroita vastaa käsitystäni siitä, miten naisten, homojen ja vääräuskoisten kuolemaa toivovien, huonosti koulutettujen ja sukupolvesta toiseen jatkuneiden serkusavioliittojen degeneroimien miesten hoiva ja turva tulee järjestää, niin tottahan minä ilolla maksan vaikka enemmänkin.
Ymmärrätkö pointin?
5 kommenttia:
Siitä, mikä olisi paras mahdollinen sosiaaliturvajärjestelmä voisi tietysti pulista kellon ympäri. Se on joka tapauksessa selvää että jos veronmaksajilla olisi edes jonkunlainen mahdollisuus vaikuttaa siihen mihin heidän verorahoja käytetään niin elintasosiirtolaisten elatus loppuisi varsin nopeasti. Eihän valtiovalta edes halua kertoa, että mitä se maksaa vaikka summat olisivat kyllä selvitettävissä. Pauli Vahterahan sitä osaltaan teki.
Sekä sveitsiläinen systeemi että yhdysvaltalainen perustuslaillinen tasavalta sopisivat minulle. En sinänsä kannata yhdysvaltalaista vakuutuksiin pohjautuvaa sairaanhoitojärjestelmää mutta jos Suomessa olisi ollut yhtä lailla ns. muuttumattomat suojapykälät valtion itsemääräämisoikeuden säilyttämisestä niin me emme olisi EU:n maakunta ts. takahikiän perähikiä joka kyllä pääsi niihin päättäviin pöytiin mutta vain kuulemaan mitä siellä päätettiin ja välittämään käskyn eteenpäin.
Kuten keskusteltu monta kertaa aiemminkin, niin yhdysvaltojen vakuutuksiin pohjaava sairaanhoitojärjestelmä meilläkin on Suomessa. Ero on siinä, että Yhdysvalloissa voit irtisanoa vakuutuksen ja olla ilman. Suomessa verottaja veloittaa vakuutusmaksun niiltä, joilla tuloja on ja tilittää ne myös niille, joilla ei ole.
Yhdysvalloissa tyypillinen vakuuttamaton on keski-ikäinen työssäkäyvä valkoinen pariskunta. Ei suinkaan musta yh-äiti.
Se jos mikä kuvastaa asiaa parhaiten. Terveydenhuolto on luksuspalvelu, ja itsestään, perheestään ja terveydestään huolehtiva ei koe sitä tarpeelliseksi. Jos hätä tulee, niin sitten realisoidaan omaisuutta.
Kyllä pohjoismainen hyvinvointimalli on ihan hyvä... Noin niikuin peraatteessa ja niin kauan kun sitä tukee jokin jota voisi sanoa kansallistunteeksi.
Nyt hyvinvointivaltiota ryssitään jakamalla sitä hyvinvointia turhankin reippahasti tahoille joille se ei kuulu. Tämä rikkoo sen kansallistunteen. Ei suomalainen veronmaksaja halua maksaa Abdille ylöspitoa. Arskalle voi sen sossurahan maksaakin koska pohjimmiltaa Arska on yksi meistä, Abdi ei ole.
Se vanha totuus hyvinvointivaltion ja vapaan maahanmuuton yhteensopimattomuudesta pitää suurimmassa määrin paikkansa. Kehitys jonka politiikkamme on valinnut kulkee väistämättä pois päin hyvinvointivaltiosta kohti libertaristista dystopiaa tai utopiaa, riippuu näkökannasta.
Hyvinvointivaltion kulta-aika taisi olla juuri ennen yhdeksänkymmentä luvun lamaa. Sen laman seurauksena ihmisten suhtautuminen sosiaalitukeen jotenkin vinksahti ja sitemin sosiaalikuluja onkin piisannut. Ennen lamaa sossussa käyntiä pidettiin nolona. Laman aikana siitä tuli ihan OK rutiinia. Hyvinvointivaltio ei toimi siten. Hyvinvointivaltion eräs edellytys on voimakas työmoraali.
Asian yhteydessä on esitetty numero 500 000:
kun 1990-luvun laman seurauksena maassa oli puoli miljoonaa työtöntä, jokainen suomalainen tunsi henkilökohtaisesti jonkun, jonka on elettävä sosiaaliturvan varassa.
Sen myötä suhtautuminen sosiaaliturvaan muuttui:
kun sitä oli siihen asti pidetty turvaverkkona, johon putoaminen oli häpeällinen epäonnistuminen, mutta antoi mahdollisuuden kiivetä takaisin ylös yrittämään uudestaan, se alettiin kokea riippumatoksi.
Tilanne paheni, kun riippumatossa makaavat alkoivat lisääntyä tuottaen jälkikasvua, joka on elänyt koko ikäsä riippumatossa. He alkoivatkin kysellä, miksei tänne voisi kutusua muitakin?
Ja heitähän tuli ja tulee lisää!
Pahinta on, että ne tulijat ovat alkaneet kiivetä siitä riippumatosta satuttamaan sitä ylhäälläpitäviä ja rikkovat sitä verkkoa tahallaan.
Sen seurauksena turvaverkko hajoaa jossain vaiheessa ja kaikki putoavat alas.
Olen pohtinut, onko haittamaahamuuton kanssa mentävä myös yhtä pitkälle:
valkeneeko totuus vasta siinä vaiheessa, kun maassa on puoli miljoonaa arabi-, afro- ja afgaanijätkää, jolloin jokainen suomalainen tuntee jonkun, joka on joutunut heidän väkivaltansa uhriksi tai on joutunut itsekin.
Vai riittäisikö sekään? Uskoisivatko he senkin jälkeen valtamedian valehtelun maahanmuuton ihanuudesta, luonnollisuudesta ja väistämättömyydestä?
QK tiivisti asian mainiosti.
"
Sen myötä suhtautuminen sosiaaliturvaan muuttui:
kun sitä oli siihen asti pidetty turvaverkkona, johon putoaminen oli häpeällinen epäonnistuminen, mutta antoi mahdollisuuden kiivetä takaisin ylös yrittämään uudestaan, se alettiin kokea riippumatoksi.
"
Juuri tässä on perimmäinen syy hyvinvointivaltion parhaillaan tapahtuvaan romahdukseen. Tietysti on muutakin, kuten EU halpatyövoima jne. Mutta pohjimiltaa kyse on asenteesta.
Ehkä tälle vaahtokarkkipullero kansalle, pullahalattuine palleroineen tekee hyvääkin joutua ottamaan vastuuta elämästään. Olisihan uutta ja erilaista jos minnapetterit joutuisivat jo pensksns miettimään millä aikovat elää. Enää ei olisikaan valtion tissiä tarjolla monikulttuurituottajalle olekaan varaa antaa suojatyöpaikkaa.
Lähetä kommentti