tiistai 25. lokakuuta 2016

Kerran vielä ja sitten lasku

Nykyisin ei enää jaksa telkkaria katsella, mutta silmiini osui tiistain A-Studion aihe: "Onko Nordstream 2 -kaasuputki pelkkää bisnestä?". Tyhmä kysymys, mutta tulipa tehtyä. Historian kirjansa lukeneet muistavat koulussa opetetun, että kun kuningas kohtasi ongelmia sisäpolitiikassa, hän käänsi kansan huomion ulkoisiin uhkiin. Euroopassa sisäpoliittisia ongelmia on keitetty kasaan monen kokin voimalla ja rakkaudella keittiöhommiin, minkä seurauksena olemme päässeet nauttimaan toimittajien ja tutkijoiden luomista uhkakuvista. Ilmaston lämpeneminen oli seurausta länsimaiden konsumeristisesta ja individualistisesta hedonismista. Venäjän ja Putinin uhka on luonteeltaan nationalistinen, rasistinen ja konservatiivinen ortodoksius.

Juho Romakkaniemi - kansankomissaari Jyrki Kataisen luotettu aseenkantaja - twiittailee toistuvasti Putinia ja Trumpia ivaavia kuvia.

Sotamies Saara Jantunen kaivaa kivien ja kolojen kätköistä putinin trolleja, jotka pitävät Kremlin hallintoa suomalaisille parempana kuin Brysselin komentoa. NATO on suomalaisten turva ja islamisaation myötä tuleva monikulttuurinen väestörakenne paras tae suvaitsevaisuuden ja rauhan kasvulle. Kaikki arvostelu mitätöidään rasismina tai sivistymättömyytenä.

Helsingin poliisin johtokeskuksen komentaja Jussi Huhtela twiittasi pitävänsä poliittisena esikuvanaan amerikkalaista kommunistia Michael Moorea. Romakkaniemi puolestaan kaivoi 70-luvun radikaalisosialistin Kalevi Sorsan omaksi ja Kokoomuksen tueksi puolustaessaan eurooppalaista fascismia. Mielenosoitus Aleppon pommituksia vastaan Helsingissä kumpuaa sekä rakkaudesta islamiin että inhosta Venäjään, eikä ihme että se saikin kaikki valveutuneet mielenosoittajat muodostamaan anarkia-A:n suurkirkon portaille Helsingissä. Kirkko antaa moiselle siunauksensa, mutta hakaristi olisi ollutkin suorastaan naurettava näky. Ideologisesti ei kummassakaan suurta eroa.

Yksi kummallisimmista asioista, joille en keksi mitään järjellistä selitystä, on nykyisen vasemmiston avoin rasistisuus. Jos Ku Klux Klan tai natsit asettivatkin mustat rodullisesti valkoisten alle, molempien aatteiden juuret kumpuavat sosialismista. Nykyiset sosialistit väittävät, että koska mustat eivät selviä valkoisen miehen patriarkaatissa, heitä tulee "positiivisesti diskriminoida". Kyse on kuitenkin samasta asiasta: mustat ovat alikehittyneitä heidän mielestään.

Toinen kummallisuus on nykysosialistien järjenvastainen halu kieltää kuolemanrangaistus, mutta samaan aikaan he suorastaan tyrkyttävät abortteja. On vaikea keksiä kahta asiaa, jotka ovat enemmän ristiriidassa keskenään. Ehkä samalle tasolle pääsee huoli ilmaston lämpenemisestä ja halusta avata Euroopan rajat kehitysmaista tulevalle siirtolaisuudelle. Mikä ajaa nykyistä poliittista ilmapiiriämme moiseen? Mihin on hävinnyt länsimaisen ihmiskäsityksen perustana ollut antiikin filosofinen ajattelutapa? Mihin on kadonnut kriittisyys ja järjen käyttö?

Mielestäni parhaan selityksen tarjoaa tämä artikkeli PJMedia -verkkolehdessä. Sen mukaan 25% nuorista amerikkalaisista pitää Stalinia hyvänä hallitsijana. 21% äänestäisi kommunisteja ja vain 42% pitää kapitalismia hyvänä yhteiskuntamallina. Mistä johtuu, että sosialistinen ideologia jyrää perinteisen länsimaisen filosofisen maailmankatsomuksen?

Olen sitä mieltä, että islam ei ole uskonto. Suomalainen uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen esittää, että uskonnolla on neljä piirrettä: Se otetaan vakavasti, sen jakaa ryhmä ihmisiä, sitä käytetään oman elämän hallintaan ja se tarjoaa käsityksen pelastuksesta tai vastaavan eksistentiaalisen selityksen maailman synnystä. Kuten huomataan, islam ei täytä viimeksi mainittua: Koraanin mukaan naiset eivät pelastu paratiisiin vaan he toimivat siellä seksiorjina. Naiset eivät myöskään voi käyttää islamia oman elämänsä hallintaan, koska sitä hallitsee mies.

Ideologialla on tämän The Imaginative Conservative -julkaisun mukaan kolme ominaisuutta: ne ovat poliittisia uskontoja, jotka ovat luonteeltaan horisontaalisia eivätkä vertikaalisia (eli määräävät ihmisten keskinäisistä suhteista eivätkä ihmisten jumalsuhteesta), ovat radikaaleja eivätkä varovaisuuden ja harkitsevaisuuden periaatetta noudattavia, kostavat kilpaileville ideologioille ja erityisen raa'asti oman ideologian väärintulkitsijoille. Kuten Neuvostoliittoa joskus kuvattiin, ensin bolsevikit tappoivat vihollisensa, sen jälkeen kävivät omiensa kimppuun. Islamin suhteen sama kehitys on jo nähty - verisimmät riidat käydään muslimien kesken ja vääräuskoiset saavat osansa vasta kun ideologia leviää heidän keskuuteensa.

Suomi on niin pieni ja syrjäinen kolkka, jonka johdossa on romakkaniemien ja huhtaloiden kaltaisia sosialisteja, että täältä mikään korjausliike ei lähde liikkeelle. Vasta kun Keski-Eurooppa ryhtyy - mikäli ryhtyy - torjumaan islamisaatiota ja Yhdysvallat omia sosialistejaan, voimme odottaa jotain muutosta suomalaiseen politiikkaan. Siihen asti olemme ajopuuna virrassa, joka johtaa kohti eurooppalaisen filosofian tuhoa. Nähtäväksemme jää, onko oma sukupolvemme se, joka katkaisee vuosituhantisen varovaisuuden periaatteen nostaen ideologiset opit perinteiden ja järjen yläpuolelle. Vauhti on kova ja yrityksen puutteesta nuorta sukupolvea ei voi moittia. Götz Aly kirjoittaa kirjassaan Hitler's beneficiaries miten nuoret olivat natsi-ideologian sanansaattajia (kuva alla).

7 kommenttia:

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Pitkästä aikaa teit pävityksen. Toksia toksia kiitoksia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Komppaan Buuria. Kumiksen päivityksiä on mukava lukea muuallakin kuin twitterissä.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitoksia kannustuksesta. On tässä kuulkaa monta kertaa kirjoitettu bloggaus valmiiksi, mutta sitten on tullut tunne, ettei tätä viitsi julkaista. Oma tasoni ei ole noussut eikä kriittisyyteni vaan kirjoituksista tulee tahattoman tragikoomisia kovin helposti. Twiittasin Maahanmuuttoviraston kanssa, kun he kutsuivat turvapaikkaa hakevia partalapsia "asiakkaikseen":

"Virasto valvoo ja toteuttaa maahanmuuttopolitiikkaa eli antaa hallinnollisia päätöksiä joiden kohteena eivät ole asiakkaat vaan hakijat."

Käsitys asiakkaasta on levinnyt jopa poliisiin, mutta silti tuntuu suorastaan järjettömältä lukea Maahanmuuttoviraston vastaus:

"Noin liike-elämässä mutta ei julkisessa hallinnossa."

Jos julkinen sektori määrittelee arkielämässä vakiintuneita sanoja Suomessa uusiksi, olemme syvemmällä marxilaisessa nevassa kuin kukaan voi kuvitella.

QroquiusKad kirjoitti...

Voin olla väärässäkin, mutta ymmärtääkseni julkishallinnon edustajan virkatoimen kohteen nimittäminen "asiakkaaksi" alkoi nimenomaan poliisista. Heidän sisäiseen terminologiaansa se oli ilmeisesti pesiytynyt ravintoloiden ja muiden yksityisten tahojen järjestyksenvalvojien ilmoituksista: siinä ja siinä ravintolassa on taas niputettuna yksi rettelöimään ryhtynyt asiakas, joka poliisin pitäisi hakea putkaan.

Poliisin sisäisenä hupiterminologianakin se oli minusta alusta (joka taisi olla jossain 1990-luvun alussa) alkaen ärsyttävää: poliisin asiakas ei edelleenkään ole rikoksesta epäilty, vaan veronmaksaja joka toivoisi veroeurojaan käytettävän suuremmissa määrin poliisin toimintaan toisin kuin rikollinen, jolle sopisi oikein hyvin poliisin lakkauttaminen.

Toinen yhtä lailla, tai pykälän verran enemmänkin ärsyttävä kielenmuutos on "kustantaa"-verbin merkityksen kääntäminen täysin päinvastaiseksi: vielä vähän aikaa sitten kun joku kustansi jotain, hän maksoi sen. Nykyään jonkun asian kustantamisella ilmoitetaan mitä kyseinen asia maksaa.

Mutta kaipa tämä on aivan luontevaa kehitystä: kun asiakas ei ole enää se joka maksaa, miksi sitten kustantajankaan pitäisi olla? Molemmat ovat nykyään se, mikä maksaa ja kuinka paljon jollekulle muulle.

Kumitonttu kirjoitti...

En tiedä mistä "asiakas" sanana on ilmaantunut virkakoneiston kieleen. Maahanmuuttovirasto totesi twiitissään, että sanaa käytetään jopa lakien perusteluissa tätä nykyä. Olen ajatellut, että asiakas on terminä tullut käyttöön jonkun konsultin jäljiltä, kun joku laitos on yrittänyt muuttaa henkilökuntaansa palvelualttiimmaksi. Siinä on sitten selitetty että yksityisellä puolella puhutaan asiakkaista joita palvellaan, niin eiköhän mekin muututa veronmaksajille myönteisemmiksi kun muutetaan yksi sana.

Toinen hyvä esimerkki on "leikkaus" puhuttaessa julkisen sektorin budjetista. JSN:n mukaan on oikein käyttää sanaa leikkaus kun veroja korotetaan. Vihreän Langan joku toimittaja asiasta minua valaisi jokunen vuosi sitten, kun sitä hänelle ihmettelin. Siihen nähden kustantaa on tietenkin synonyymi sille, mitä ennen baarissa sanottiin eli "tarjota".

Becker kirjoitti...

Näinollen voitaisiin siis todeta, että kaksi asiakasta ryöstömurhasi suomalaismiehen Otamäessä. Aikoinaan asiakas oli se joka osti jotain palvelua tai tuotetta. Nykyjään hän siis ryöstää ja murhaa.

QroquiusKad kirjoitti...

Olen yrittänyt tosissani miettiä miten rikollinen voisi olla julkishallinnon asiakas. Jonkun Blackwater-tapaisen yrityksen palvelujen ostaminen vaikkapa Suomen valtion taholta suomalaisten suojelukaartien nitistämiseen ei sitä olisi; hehän toimisivat Suomen valtion mandaatilla, mutta rikoksistaan joutuisivat kuitenkin vastaamaan yksityisenä toimijana.

Mieleen tulee vain jotain tällaista, että ISIS-terroristi Mulqullah Turpân saapuu Suomeen kenenkään lähettämättä. Täällä hän raivostuu maahanmuuttokriittisen poliitikon Assi Julla-ahon toiminnasta siinä määrin että haluaa tappaa hänet! Hän tapaakin pian ystävällismielisiä suomalaisia, jotka auttavat häntä eteenpäin kohti tavoitettaan.

Assi Julla-ahon järkyttävä kuolema on seuraavan päivän pääuutisaihe, Mulqullah Turpân poistuu maasta ystävällismielisten suomalaisten kiitollisuuslahjarahat taskussaan. Tapausta ei selvitetä koskaan. Niinpä ei selviä, että rahat olivat peräisin Suomen suojelupoliisin rasismintorjuntayksikön budjetista...