torstai 24. syyskuuta 2015

Juho Rahkonen - Taloustutkimus Oy

Kanava-lehti (6/2015) ilmestyi ja siinä on hyviä (ja huonoja) kirjoituksia Euroopan islamisaatiosta, Lähi-idästä ja pakolaiskriisistä. Suosittelen jälleen kerran tilaamaan, koska parempaa aikakauslehteä suomeksi ei ole saatavilla. Lehden tilaajamäärät ovat niin pienet, että se jos joku kertoo kansakunnan henkisestä suorituskyvystä.


Ryyppy eli kuristin päällä on liikkeellä myös lehden ensimmäisen pamfletin kirjoittanut Juho Rahkonen, joka toimii Taloustutkimus Oy:n tutkimuspäällikkönä. Rahkonen käyttää pitkässä kirjoituksessaan lähes tulkoon suunnattomasti vaivaa todistaakseen, että
ihmiset ovat yksilöitä ja etenkin nykyaikana on vaarallista tehdä yleistyksiä pelkästään ihmisen edustaman sosiaaliluokan, koulutuksen tai asuinpaikan perusteella
On totta, että viisi vuotta sitten espoolainen isä ajoi Nokiaan tyytyväisenä Audillaan ja luuli olevansa kansainvälinen. Tätä kansainvälisyyttä alettiin virheellisesti kutsua "monikulttuurisuudeksi", mistä poliittinen vasemmisto sai erinomaisen sloganin. Jos Kokoomus sai mainostoimistolta ohjeen ryhtyä "työväenpuolueeksi", eurodemarit oivalsivat omia itselleen porvareiden ikiaikaisen kosmopoliittisen käsitteen "monikulttuurinen". Näin onnistuttiin kääntämään perinteiset talousliberaalit mutta arvokonservatiivit ns. oikeistopuolueet sosialistisen internationalismin kannattajiksi. Nyt vaikuttaa siltä, että tämä huiputus on paljastunut, kun keskustelee espoolaisten audi-miesten kanssa.

Rahkonen viuhuttaa natsikorttia ja muita liberaalin fascismin väitteitä:
Tieteen valtavirran tämän hetkinen käsitys on, että ei ole olemassa sellaista asiaa kuin "ihmisrodut", koska kaikki maapallon ihmiset ovat geneettisesti hyvin lähellä toisiaan.
Rahkonen ottaa tuon näkemyksen niin tiukasti aatteensa kivijalaksi, että jatko on suorastaan säälittävää luettavaa ja Kanava-lehden oikolukijoille pitkät moitteet siitä, että tällaista epä-älyllistä paskaa painetaan tilaajien kustannuksella. Rahkonen toteaa Perussuomalaisten kannattajista 45%:n tukevan seuraavaa väitettä, kun koko kansasta alle 15% oli samaa mieltä:
Mustien afrikkalaisten henkiset kyvyt ovat heikommat kuin länsimaissa elävän valkoisen rodun.
Rahkosen viadolorosa alkaa tämän näkemyksen tuhoamisyrityksistä. Rahkonen avaa Taloustutkimuksen aineistoa ja toteaa, että alle 25-vuotiaat ovat isovanhempiensa tavoin kaikkein kriittisimpiä monikulttuurisuus-ideologiaan. Kun hän aiemmin oli siis todennut, että ihmisen asuinpaikka tai koulutus eivät selitä "nuivuutta", hän löytää toisen selityksen:
Ihmisten poliittisiin mielipiteisiin ja arvomaailmaan vaikuttaa huomattavasti heidän geeniperimänsä.
Tässä kohtaa täytyy sanoa, että olen mykistynyt. Rahkonen ensin torppaa täysin sen mahdollisuuden, että olisi eri rotuja, koska ihmiskunnalla on sama geeniperimä. Sen jälkeen hän toteaa, että sosioekonomiset seikat eivät selitä erilaisia maailmankatsomuksia. Näistä hän vetää johtopäätöksen, että erilaisten maailmankatsomusten taustalla vaikuttaa perimä.

Rahkonen jatkaa viitaten Tiede-lehden 2015 numeroon, jossa on todettu:
Biologinen perimä pohjustaa kantasi homojen oikeuksiin, maahanmuuttoon ja tuloeroihin.
Koska islamilaisessa maailmassa ei anneta homoille oikeuksia tai avata ovia syyrialaisille pakolaisille, täytyy tämän Rahkosen mukaan johtua heidän erilaisesta perimästään kuin meidän. Jos näin on (mihin itse en lainkaan usko), niin silloinhan meillä on eri rotuja, kun muhamettilaiset sosiaaliluokkaan, koulutukseen tai asuinpaikkaan liittymättä edustavat geneettisestä syystä erilaista maailmankuvaa kuin me eurooppalaiset.

Sosialismissahan käsitys siitä, että ihmiset on jaettavissa perimän mukaan oikeaoppisiin ja vääräuskoisiin on voimakas. Sen mukaan ihmiset voidaan luokitella sairaiksi ja sitä kautta tuhottaviksi. Sotien jälkeen nämä rodunjalostukselliset ajatukset pysyivät pitkään piilossa, mutta eurososialismin nousun myötä ne nousevat uudelleen esiin. Edellinen kirjoitukseni samasta aiheesta (Muslimien myötätunnosta ja rasismista 17.9.2015) tuli vain viikko sitten, jolloin Lasipalatsin Totuus julisti, että "Myötätunto on biologista".

6 kommenttia:

Euvostotaivas kirjoitti...

Tiedä sitten tuosta ihmisten globaalista "samankaltaisuudesta". Jokin vaikutus Eurooppaa myllertävällä neekeriukko-efektillä kuitenkin on. Sieltä ja täältä kantautuu kaikuja oppimistulosten laskusta ja opintovaatimusten madaltamisen tarpeesta. Tässä menneellä viikolla taisin kuulla, että maahantunkeutujien suomenkielenopetusta täytyy muokata uudelleen resurssipulan vuoksi. Aiotaan hyödyntää lisää tietotekniikkaa. Hmm, luku- ja kirjoitustaidottomien tietokoneavusteinen opetus? Onkohan siellä keskuksissa kuitenkin joku suvakki painelemassa sitä enter-näppylää?

Noh, joku Euvostoliitossa hyötyy tästäkin myllerryksestä, ja euvostoliittolaisten keskimääräinen koulutustasohan tässä laskee. Kaipa se on ollut ainakin papereista katsoen liian korkealla. Blogistin yllä mainitsemaa artikkelia en ole päässyt lukemaan, mutta tekstissä olleiden lainausten perusteella pulloon on koetettu tunkea sellaista ihanteellista maailmaa, joka asuu vain yltiöhumanistin päässä.

Ihmisen tragedia on eläimellisyytensä kieltäminen, karvattomalla apinalla sattuu olemaan kohtuullisen kokoiset aivot, joita vain ei järin usein ilmeisesti käytetä. Kyllä erilaiset olosuhteet muovaavat populaatioita erilaisiksi, olkoon ne nyt sitten rotuja vai mitä lie. Eri populaatioiden mielivaltainen ja äkillinen sekoittaminen tietää ongelmia kaikissa apinalaumoissa. Tragikoomisinta on ollut esimerkiksi muslimien paastohankaluudet pitkien päivien Pohjolassa. Uskonnoksi muodostunut tapa on jollain lailla soveltunut niihin olosuhteisiin, joissa populaatio on aiemmin ollut, mutta luonnottomassa ympäristössä siitä tulee ylimääräistä kiusaa.

Noh, taisi tulla vähän pitkä jaaritus. Se vai ottaa toisinaan pattiin, ettei populaatioiden lähtökohtaista erilaisuutta tahdota myöntää. Niiden tasoittuminen ei ole toteutettavissa nykyisellä shokkimetodilla muutamissa kuukausissa.


Kumitonttu kirjoitti...

Niin, jos eri rotuja ei ole olemassa, miksi samaan aikaa arbuusit kirkuvat, että suomalaiset ovat sisäsiittoisia ja tarvitsevat uusia geenejä...? Ja miksi näiden OIKEASTI sisäsiittoisten serkusavioliittojen kanssa painiskelevien yhteiskuntien ongelmia saa käsitellä näkyvästi. Jos siis eri rotuja ei ole olemassa.

Tarkkaan ottaenhan eri rotuja muuten on olemassa, koska afrikkalaiset ja eurooppalaiset esi-isämme eroavat siinä, että afrikkalaisilla ei ole perimässään neanderthalin ihmisen geenejä toisin kuin eurooppalaisilla.

Euvostotaivas kirjoitti...

Tuota neanderthalia on aikojen kuluessa pyritty kuvaamaan jonkinlaisena yksinkertaisempana painoksena ihmisestä, mutta hiljattain luin jostain sellaisia viittauksia, että sillä oli tiettyjä etuja nykyihmiseen verrattuna. Kunpa roduista voitaisiinkin puhua tieteellisesti, ilman tunteellisia painotuksia.

Ihmisiin ei ole voinut olla vaikuttamatta se vuosituhansien vuorovaikutus, jonka keskellä he ovat olleet eri puolilla maapalloa ja vaihtelevissa ympäristöoloissa. Ihminen ei voi olla erillään muusta luonnosta, jossa tapahtuu lajien keskellä eriytymistä jo pelkästään ympäristötekijöiden vuoksi. Siitähän ovat esimerkkeinä jo Galapagos-saaret. Eläimen täytyy kehittää erilaisia luonteen ja käyttäytymisen piirteitä sen mukaan, täytyykö hänen käyttää suurin osa ajastaan saalistamiseen yksin tai ryhmissä vai roikkuuko ruoka kirjaimellisesti puussa odottamassa.

Becker kirjoitti...

Jos kerran Taloustutkimuksen pomo on tuontason intelligentsija, niin alkaa epäilyttää koko buulaagin uskottavuus. Firman omistaja on muuten Eero Lehti, sekoomuksen kansanedustaja.

Tuolta Rahkoselta olisi voinut tietysti kysäistä, että Euroopasta tuli Audi ja Afrikasta Aids. Siis älyllisesti aivan samantasoista porukkaa, eikö?

Oinomaos kirjoitti...

*** TÄRKEÄÄ *** TÄRKEÄÄ *** POLIISILLA ON ASIAA *** TÄRKEÄÄ ***
Isot Pyörät pyörii, kyllä tämä tästä.

"Mistä on kyse?
Poliisi tarkistaa turvapaikanhakijoilta maassaolon edellytykset, jos epäily luvattomasta oleskelusta herää
Poliisi toivoo vinkkejä palautejärjestelmänsä kautta
Suurin osa turvapaikanhakijoista ilmoittautuu asianmukaisesti"
YLE 26.9.2015

http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=4901.0

Feyris Nyannyan kirjoitti...

myötätunto... Anna mie kerron mitä teen myötätunnolle. Saatana. Pyyhin sillä persettäni.

ja..

sitten.. tuota. vien sen taidemuseoon helsinkiin.

Ja kutsun sitä taiteeksi.

Tai performanssiksi.

Thank you sir.