sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Sharialaki ja suvaitsevaisuus

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on epävarma pitäisikö Jehovan todistajien oikeus harjoittaa uskoaan kieltää. Jehovilla on uutisen mukaan "toverituomioistuimia" , joissa uskonasioista riitelevät saavat kuulla kunniansa. Pahimmillaan uskontoveri saatetaan jopa eristää muusta yhteisöstä! Siinä olisi Suomenkin oikeuslaitoksella opin paikka, kun rikolliset oikeasti eristettäisiin muusta kansasta. Suomessahan saa hakata pikkutytön hengiltä ja istuu vankeudessa pari vuotta (Arvoton maa 30.4.2014).

Islamilla on Suomessa oma tuomioistuimensa, joka siunaa alaikäisten avioliitotkin, kuten muistamme surullisenkuuluisan Khodr Chebabin haastattelusta. Tämä ei tietenkään aiheuttanut minkään valtakunnan kohua punavihreässä eliitissä, mutta annas olla kun Jehovan todistajat päättävät eristää uskosta luopuneen. Eivät sentään kivitä hengiltä kuten sharialaki määrää.

Eilen vietetty sananvapauden päivä on muistutus siitä, että liberaali moniarvoinen yhtyeiskunta sallii uskonnonvapauden. Ihmisillä on oikeus uskoa mihin haluaa ja kasvattaa lapsensa arvostamaan omia uskomuksiaan. Liberaalille punavihreälle mukaälymystölle uskonnonvapaus ei kuitenkaan kelpaa, vaan he pyrkivät alistamaan muut omien dogmiensa taakse. He puhuvat monikulttuurisuudesta, mutta sosialisteille niin tavalliseen tapaan sillä on sama kaksoismerkitys kuin lähes runollisella lausahduksella "sota on rauhaa". Monikulttuurisuus tarkoittaa nykyisin samaa kuin suvaitsemattomuus. Muslimeita kohtaan ei saa olla suvaitsematon, koska muslimit äänestävät Vihreitä, kommareita tai demareita.

Kyllähän sitä moni raapii päätään, että miten tässä nyt näin kävi. Ylen uutisen mukaan Suomeen rahdatut moniosaajat, kultamunat ja kulttuurin rikastuttajat (lue: turvapaikanhakijat) eivät osaa hakea töitä. Tuskinpa tuo iso ongelma on, sillä työnantajat kyllä löytävät somaliankielen tulkit ja muut vastaavat superlahjakkuudet vaikka jokainen kivi pitäisi Saharassa kääntää.

Isäntämies hyväili vaimonsa rintoja ja totesi, että jos sinulla olisi näitä neljä, voisimme myydä lehmän. Emäntä puristi ukkonsa heppiä ja totesi, jos sinulla olisi näitä kaksi, voisimme myydä rengin.

29 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Samalla tulisi tarkastella sosialistien oikeutta harjoittaa uskontoaan.

Heillähän on oma varjo/toveri oikeuslaitoksensa Demla, jonka lonkerot ulottuvat kaikkialle oikeuskanslerin virastoa myöten.

Kouluissa tulisi lisäksi kieltää mm biologian, historian ja yhteiskuntaoppien opetus, sillä ne ovat täynnä suvivirteen verrattavaa tunnustukseellista uskonnollistas ainesta, kuten evoluutio, ilmastomuutos, tasa-arvo, valistushumanismi, seksuaalivalistus jne.

Miltton Friidman kirjoitti...

Meinasin itsekin blogata tästä. Mediahan lyö vuoronperään vanhoillislestadiolaisia ja jehovia.

Varmaan OSITTAIN ihan syystäkin, jos kerta vanhoillislestadiolaiset ovat pimittäneet lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.

Jehovista en niin tiedä. Mitä sitten, jos jehovilla on omat käytäntönsä? Tietty olisi hyvä, jos säädettäisiin joku laki, että vasta täysi-ikäiset saavat liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Se tosin veisi pohjan ev. lut. kirkon "jäseneksi heti kun tulet kohdusta ulos" -politiikalta.

Lähtökohtaisesti tässä taas ilmenee vasemmistolaisen median antipatia uskontoa ja uskonnollisuutta kohtaan.

Kommunistitoimittajiahan on opetettu esittämään aina uskonto tai markkinatalous huonossa valossa. Tätä kutsutaan kompromettoinniksi.

Kun taas kaikki valtiolliset/etatistiset ratkaisut esitetään hyvässä valossa.

---

Voisikohan HS.fi kertoa joskus eri kirkkokuntien seurakuntien harjoittamasta diakoniatyöstä kotimaassa ja lähetystyöstä ulkomailla?

Onko tällaisia juttuja koskaan ollut em. mediassa?

Miltton Friidman kirjoitti...

Kyseessä on ehkä myös vasemmiston/etatistien kokema kilpailu.

Käsittääkseni sekä vanhoillislestadiolaisilla että jehovan todistajilla on yritysverkostoja, jotka hoitavat merkittävän osan jäsentensä työllisyydestä ja toimeentulosta.

Vanhoillislestadiolaisilla on maatiloja Pohjanmaalla. Jehovilla taas erilaisia yrityksiä ympäri maata.

Mm. natsit vainosivat Euroopan hutteriitteja, jehovan todistajia, ja myöhemmin kaikkia kristittyjä, jotka asettuivat poikkiteloin tai omasivat kriittisiä mielipiteitä.

SUMMA SUMMARUM

Vasemmistolainen/liberaali järjestelmä suhtautuu kilpailuun kielteisesti, ja pyrkii aina tukahduttamaan sitä.

Jaassu kirjoitti...

Tuo oikeusministerin kommentti on kyllä ällistyttävä.

Kyseinen RKP:n tollo kannattaa monikulttuuria ja sitten on sitä mieltä että monikulttuurin piirteet eivät ole hyväksyttäviä.

Olisin aika kiinnostunut näkemään mitä tuo sanoo sitten kun käy ilmi että suomessa on islaminuskoisilla omat oikeusistuimensa ja käytäntönsä.

Sitten varmaan RKP:n tollo toteaa että kyseinen käytäntö on osa uskonvapautta ja monikulttuurista yhteiskuntaa ja että yhteiskunnan arvomaailman ei pidä lukittua joihinkin tiettyihin näkemyksiin tai vastaavaa.

Kumitonttu kirjoitti...

Minä en ymmärrä, miksi joku kuvittelee omaavansa oikeuden määrätä, kuinka minun tulee elämäni elää. En kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään sellaisen ylimielisyyden ja röyhkeyden määrää.

Samaan aikaan kuin itseään ihaillen he kertovat olevansa SUVAITSEVAISIA! Mitä suvaitsevaisuutta se on? SDP:n Nasima Razmyar on osuvasti todennut:

Minulle Suomi on antanut kaiken, mistä olen nöyrästi kiitollinen. Minulle Suomi on tuhkimotarina.

Noh, yhtä monelle kuin se on tuhkimoltarina, se on myös tarina kaiken ryöstävästä kaikkeen tunkeutuvasta fascismista.

Huonoista oloista ponnistava ihminen tarvitsee aina tuekseen vahvan yhteiskunnan, joka työntää eteenpäin, nostaa maasta ja ajoittain jopa tuuppii vähän eteenpäin.

Eikö ihmisellä ole mitään vastuuta? Valtion tehtävä tukea ja työntää terveitä ihmisiä! Ei ihme että Nasiman vanhassa kotimaassa Afganistanissa asiat ovat päin peetä.

Konfliktit maailmalla, kuten Syyriassa, ovat saaneet minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että Suomen tulee ottaa jatkossa vastaan entistä enemmän pakolaisia.

Se on valitettavasti myös Nasiman asia päättää tästä, ja merta edemmäs ei tarvitse mennä katselemaan Nasiman politiikan seurauksia. Luulisi Nasiman pitävän kauniin suunsa supussa ja antavan suomalaisten päättää omista asioistaan. Nasima on hienosti menestynyt Suomessa, mutta hänen etunsa selvästi poikkeaa Suomen edusta.

IDA kirjoitti...

http://katolinen.fi/wp-content/uploads/2013/10/v22-dignhuma.pdf

Eipä voi taas muuta sanoa kuin, että allekirjoitan sanasta sanaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Ida linkistä. Eipä voi paremmin sanoa:

Uskonnollisilla yhteisöillä on niin ikään oikeus esteittä
suullisesti ja kirjallisesti opettaa uskoaan ja todistaa siitä
julkisesti. Mutta uskon levittämisessä ja tapojen opettamisessa
on aina pidätyttävä kaikesta sellaisesta toiminnasta,
johon sisältyy hiukankin pakkoa tai vilpillistä ja epäoikeutettua
ylipuhumista, varsinkin milloin ollaan tekemisissä
oppimattomien tai köyhien kanssa. Sellaista toimintatapaa
on pidettävä oman oikeuden väärinkäyttönä ja toisten oikeuden
loukkaamisena.


Kristinuskon yksi etu tulee siitä, että se yhdisti helleenisen käsityksen taivaasta yksijumalisuuteen. Rooman ikivanha kreikkalaisilta peritty monijumalisuus ei enää vastannut niitä odotuksia ja tarpeita joita sen ajan ihmisillä oli.

Islam taas halveksuu muita uskontoja eikä suostu tunnustamaan, että koko oppi on juutalaisuuden väärinymmärrystä, jonka kouluttamaton väkivaltainen paimentolainen on matkoillaan kuullut. Islamista puuttuu kaikki se nöyryys ympäröiviä uskontoja kohtaan samalla tavalla kuin sosialismistakin.

Kari kirjoitti...

Itse olen ollut Afghanistanissa, ennen kuin sosialistit ja islamistit tuhosivat sen.
Mitä afgaani "pakolaisiin" tulee, niin tarinoita on monia. Tunnen työni kautta muutaman niistä.

Lähes kaikki "pakolaisiin" liittyvät ongelmat tulevat suomalaisesta hyysäävästä sosiaalilainsäädännöstä ja islamista. Ilman kumpaakaan eduskunnassa ei olisi Halla-ahoa, eikä sinne olisi pyrkimässä Nasima.

Pakolaiset sulkumerkeissä siksi, että vain murto-osa heistä on 1951-määritelmän mukaisia pakolaisia.
Esimerkiksi palestiinalaiset eivät muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta ole sellaisia.
Myöhemmin määritelmä hyväksyi palestiinalaispakolaisiksi kaikki, jotka vain halusivat sellaisiksi kirjautua. Näin YK/ UNRWA:sta tuli arabi-maailman sosiaalitoimisto ja islamismin viljelyn kasvihuone.







Kari kirjoitti...

KT: Kristinuskon yksi etu tulee siitä, että se yhdisti helleenisen käsityksen taivaasta yksijumalisuuteen


KV: Samalla se joutui tuhoamaan alkuseurakunnan ja menetti yhteyden alkuperäänsä.

Sama kävi juutalaisuudelle.

Kumitonttu kirjoitti...

Itse olen ollut Afghanistanissa, ennen kuin sosialistit ja islamistit tuhosivat sen.

Muistaakseni Khaled Hosseini kirjoitti kirjassaan Tuhat loistavaa aurinkoa, että 60-luvulla Afganistan oli samanlainen amerikkalaisia hippejä houkutellut paikka kuin Intiakin. Kabulin hallinto suunnitteli rakentavansa laskettelukeskuksenkin mutta kävi kuten kävi.

Sama kävi juutalaisuudelle.

Millä tavalla?

Igor kirjoitti...

Minullakin tuli mieleen kirjoittaa aiheesta. Mutta KT ehti edelle. Aikaisemmin Ihmisoikeusliitto niminen itseään kansalaisjärjestöksi kuvaava julkisen vallan rahoilla elävä yhdistys oli huolissaan, että lestadiolaisäidit eivät saaneet käyttää ehkäisyä ja joutuivat siksi synnytyskoneiksi. Katolisen kirkon ehkäisykielto ei huolestuttanut eikä muutamien uskontojen sallima pikkupoikien ympärileikkaus. Ne ovat poliittisesti korrekteina valtiovallan suojeluksessa.

Kari kirjoitti...

KT: Millä tavalla?

KV: Juutalaisuudesta tuli samanlainen, uskonsa järjellä vesittänyt kreikkalainen versio, kuin kristillisyydestäkin.

Raamattu itse puhuu jälkimmäisen kohdalla antikrist(illisyydestä).

Kumitonttu kirjoitti...

Pikkupoikien ympärileikkausta on tässä blogissa käsitelty useaan otteeseen, joten tyydyn vain toteamaan sen vanhan viisauden, että otetaan me oppia muista kulttuureista ja heidän hyvistä käytännöistään. Meillä ei kuitenkaan ole oikeutta mennä pakottamaan muita omien tapojemme taakse sen enempää kuin heillä olisi oikeutta pakottaa meitä.

Tämä suomeksi: jos juutalaiset ympärileikkaavat poikansa, se on heidän asiansa. Meidän ei ole pakko päästää juutalaisia tänne, jos heidän tapansa tuntuvat kovin vastenmielisiltä. Täällä oleviin juutalaisiin emme voi vaikuttaa muuta kuin kertomalla kyseisen rituaalin typeryydestä, koska tuo uskonnonvapaus koskee heitäkin.

Kumitonttu kirjoitti...

Juutalaisuudesta tuli samanlainen, uskonsa järjellä vesittänyt kreikkalainen versio, kuin kristillisyydestäkin.

Ahaa, viittasit tähän. Tjoo... Alkaa mennä niin syvälle asioiden ytimiin, etten viitsi ryhtyä tässä kommentoimaan sen enempää. Uskonnoilla on taipumus ottaa vaikutteita ympäristöstään ja jokainen kulttuuripiiri muokkaa omaksumaansa uskontoa kaltaisekseen. Euroopan jokilaaksoissa kristinusko sai otollisen maaperän. Olisi mielenkiintoinen ajatusleikki, mitä olisi tapahtunut, jos viikingit olisivat levittäneet omaa uskontoaan etelää kohti.

Imulippo kirjoitti...

"Kyseinen RKP:n tollo kannattaa monikulttuuria ja sitten on sitä mieltä että monikulttuurin piirteet eivät ole hyväksyttäviä."

Jos Anna-Maja Henrikssonia pyydettäisiin määrittelemään monikulturismi tarkasti, hän joutuisi myös ottamaan kantaa värin kannattamiseen, joka veisi pohjan koko askartelupaskartelulta, joten olkaamme kärsivällisiä ja ottakaamme nimiä ylös, jotta muistamme vuosien kuluttua kiittää niitä, jotka tänä päivänä tekevät kaukaa viisaita päätöksiä elintasomme turvaamiseksi :).

Kumitonttu kirjoitti...

Jos Anna-Maja Henrikssonia pyydettäisiin määrittelemään monikulturismi tarkasti, hän joutuisi myös ottamaan kantaa värin kannattamiseen

Mainio oivallus juma sentään! Todellakin, eihän valkoisen miehen kulttuuri ole monikulttuurisuutta, vaikka jokainen tietää, että amerikkalainen ja venäläinen eroavat enemmän kuin musta ja valkoinen amerikkalainen keskenään.

Anna-Maja joutuisi myöntämään, että vain värillisillä on monikulttuurisuuteen vaadittavaa tietotaitoa.

Tiedemies kirjoitti...

Epäilen, että syynä siihen miksi muslimeja ja toisaalta lestadiolaisia ja jehovantodistajia kohdellaan eri tavoin, on sama "me ja muut"- ajattelu. Lestadiolaiset ja jehovat ovat "meitä", muslimit ovat "muita".

Retoriikasta huolimatta suomalainen (pseudo)liberaali älymystö on etnosentristä ja nationalistista. Se näkee suomalaisuuden uudelleenrakentamisen omana projektinaan ja "monikulttuurisuuden" yhteiskuntajärjestyksenä jossa heidän määrittelemänsä suomalaisuus elää rinnan ja ehkä jossain määrin sekoittuen, näiden toiseuksien kanssa.

Kuten kaikissa ryhmäjaotteluissa, sisäryhmältä odotetaan suurempaa moraalia ja sen jäseniin kohdistetaan kovemmat paineet kuin ulkoryhmään. Ulkoryhmästä saatetaan jopa ottaa yksittäisiä yksilöitä "paraatiesimerkeiksi", esitellä näitä jonkinlaisina pokaaleina tai saavutuksina omalle ideologialle.

Tämä näkemys ei rajoitu ollenkaan "monikultturisteihin", ei "vasemmistoon" eikä mihinkään muuhunkaan ryhmittymään. Joka ainoa ryhmä toimii näin. Näitä ryhmiä on sisäkkäin, lomittain, jne vaikka kuinka paljon.

Se, miksi te soimaatte tässä niin kovin sanoin juuri demareita tms, johtuu siitä, että itseasiassa allekirjoitatte tämän saman jaottelun.

Ei se mitään.

Muuten, tuosta työnhaun vaativuudesta: Se ei onnistu suomalaisiltakaan. En usko että TE-keskuksen kautta kovinkaan montaa prosenttia työnhakijoista mitään työtä löytää. Kyllä ne työt löytyvät muuta kautta lähes aina.

Kari kirjoitti...

Vasemmiston ja liberaalien kristillisyyden vihaaminen tulee Valistuksen 1700-luvulta. Sieltä, mistä muidenkin Tiedemiesten uskonto.

Muslimit mielletään samalta ajalta kristillisyyden vihollisiksi, eli sosialistien ystäviksi.
Tältä pohjalta on kehitetty oppi muslimien sorretusta maailman proletariaatista, mikä sinänsä on täysin outoa todellisuuden valossa, koska Valistus ja Islam kumpikin taistelevat tasaväkisesti maailman verisimmän sortajaideologian ykkössijasta.

Kummankin uhreiksi lasketaan vajaa 200-miljoonaa.

Kari kirjoitti...

Sosialistien harjoittama juutalaisten uskonnollinen ja yhteiskunnallinen vaino on myöskin valistuksen perintöä.

Kumitonttu kirjoitti...

Se, miksi te soimaatte tässä niin kovin sanoin juuri demareita tms, johtuu siitä, että itseasiassa allekirjoitatte tämän saman jaottelun.

Olen yhä uudelleen hämmästynyt oman ulosantini surkeudesta, jos Tiedemiehen tapainen älykäs ihminen tulkitsee minua noin.

Missä vaiheessa koskaan olen kirjoittanut, että suomalaisia/venäläisiä/somaleita/mustia/valkoisia/mitä vaan pitää kohdella eri tavalla - siis sisä- ja ulkoryhmään jaettuina hyviksinä ja pahiksina?

Päin vastoin olen koko ajan korostanut, että vastustan avoimien rajojen politiikkaa, koska se pakottaa meidät sallimaan laajamittaista primitiivisten kulttuurien toimintaa Suomessa, jossa jokaisella asukkaalla tulee olla oikeus oman kulttuurinsa ja uskontonsa mukaiseen elämään. Emme voi elää niin, että otetaan tänne muslimeita ja sitten kielletään heiltä oman uskonnon tunnustaminen (lue sharia-laki). Emme myöskään halua tänne sharia-lakia, joten ainoa tolkullinen keino on rajoittaa maahanmuuttoa.

Tiedemies kirjoitti...

Ymmärsit väärin. Allekirjoitat saman jaottelun (suomalaiset=me/muut) kuin monikultturistit, mutta olet eri mieltä siitä, miten jaottelua pidetään yllä. Sinä ajattelet että valtakunnan rajan ja ryhmän rajan olisi hyvä noudatella suunnilleen samaa jaottelua, koska olet sitä mieltä että samalla maantieteellisellä alueella on hyvä olla samat säännöt ja koska olet sitä mieltä että ihmisten pitäisi saada noudattaa niitä sääntöjä jotka oma kulttuuri tai uskonto asettaa.

Ei tässä ole mitään pahaa.

Monikulttuuri perustuu ajatukseen siitä että lait sitovat yhteiset pelisäännöt tietyllä tasolla ja sitten erilaiset kulttuurit elävät rinnakkain samalla alueella. Tällä nähdään olevan positiivisia vaikutuksia siksi että se pakottaa neuvottelemaan ja teorian mukaan se lisää ymmärrystä ja yhteistyötä. En ole tämän kannalla mutta ei se kokonaan väärä ole. Ongelmaksi muodostuvat kulttuurit ja tavat jotka ovat radikaalisti ristiriidassa paikallisen kanssa.

Suomessa jehovat ja lestat ovat pääosin suomalaisia. Kaikenlaisissa yhteyksissä ihmiset edellyttävät oman ryhmänsä edustajilta enemmän ja tarkempaa sääntöjen noudattamista. Sinäkään et syytä ristiriidoista maahanmuuttajia näiden kulttuurista, vaan syytät niitä suomalaisia jotka maahanmuuttoa kannattavat. He taas syyttävät "impivaaralaisia".

Kumitonttu kirjoitti...

En ymmärrä.

Minusta kaikkien elämäntapa pitää hyväksyä sellaisena kuin he kukin haluaa elämänsä elää. Suomalainen ja pohjoismainen liberalli fascismi perustuu laajamittaiselle tulonsiirrolle, joka rohkaisee erilaisia siivellä elämisen kulttuureita kasvamaan. Tällä ei ole mitään tekemistä minkään maahanmuuton kanssa. Maahanmuuttoa minun pitäisi periaatteessa kannattaa koska se ajaa liberaalin fascismin tuhoa. Mutta en kannata, koska en halua tänne islamia.

Kari kirjoitti...

Kyllä. Niin maahanmuuttoa kuin yhteiskuntaakin pilaa sosiaalilainsäädäntö. Lisäksi islam, joka halutaan nähdä uskontona, vaikka onkin poliittinen ja yhteiskunnan hallintaan pyrkivä vihaa ja muiden tuhoa lietsova fasistinen ideologia.

Tunnen henkilökohtaisesti jehovantodistajia, lestadiolaisia, muslimeja ja sosialisteja. Käytännössä kaksi ensimmäistä ryhmää ahkerasti rakentavat yhteiskuntaa, ja kaksi viimemainittua yhtä ahkerasti syövät sitä.

Olen aina pitänyt tuota "me/te" perustelua hieman yksinkertaisten puuhasteluna, jos sallitaan.
Tottakai asiat tulee jaotella meidän ja teidän kasoihin, sillä emmehän me ole te, mutta mitä näille kasoille tehdään, sen ratkaisevat motiivit.

Jos Suomeen ei haluta kaaosta, niin silloin ei haluta myöskään sosialismia, eikä sen suosimaa islamia.



Tiedemies kirjoitti...

Minä siis en puuttunut yllä *perusteluihin* vaan siihen miten ajattelemme sisä- ja ulkoryhmästä.

Jehovantodistajat eivät varsinaisesti aktiivisesti rakenna yhteiskuntaa. Lestadiolaiset monesti kylläkin. Jehovantodistajilta on kaikenlainen yhteiskunnallinen vaikuttaminen kielletty. Jehovantodistajuus on yksi harvoista uskonnoista jotka muuten on Singaporessa kiellettyä.

Itse toki tunnen henkilökohtaisesti myös kaikenlaisia ihmisiä. Jehovantodistajia, lestadiolaisia, muslimeja, sosialisteja, helluntailaisia, katolisia, hinduja, ateisteja, libertaareja, kokoomuslaisia jne. Kaikissa on mukavia ihmisiä ja kaikissa täysiä mulkeroita. Harvoin nämä asiat ovat kovin isoja ja merkityksellisiä henkilökohtaisessa kanssakäymisessä. Silloin kun ovat, niin kyse on nimenomaan usein niistä mulkeroista.

Kari kirjoitti...

Yhteiskuntaa rakennetaan pääosin passiivisesti hoitamalla omat hommansa. Ei aktiivisesti pyrkimällä hoitamaan esim. muiden asioita.

Ideologioiden vaikutus on varsin helposti nähtävissä ihmistan elämään jopa käyttämälläsi mulkeromittarilla
Jos tuntemani ihminen tulee Afrikan sarvesta tai Irakista, niin sosialismi, kristillisyys tai islam tuottavat heille erilaista käytöstä. Näen tämän päivittäin työssäni.

Kumitonttu kirjoitti...

Itse toki tunnen henkilökohtaisesti myös kaikenlaisia ihmisiä.

Tiedemiehen pitäisi tietää, että omien yksittäisten kavereiden käyttö esimerkkinä johonkin on täydellisen kestämätön lähtökohta. Minä tunnen täysin mulkkuja mustalaisia, somaleita, kokoomuslaisia, ateisteja jne. Se siis kumoaa sinun väitteesi sellaisenaan.

Suurempi ongelma on silti se, että mikään mainitsemistasi ihmisryhmistä ei ole enemmistö, vaan edustaa pientä tai pienehköä vähemmistöä. Vähemmistöinä he sopeutuvat enemmin tai vähemmin, mutta joka tapauksessa joutuvat tinkimään omasta ehdottomuudestaan. Muslimeilla, kun heidän osuutensa nousee yli parinkymmenen prosentin, on taipumus alkaa tuhota yhteiskuntaa sellaisena kuin me pidämme sitä tavoittelemisen arvoisena. Samoin kuin sosialistit, mutta islamhan onkin vain yksi kollektivistinen, antikapitalistinen ja dogmaattinen ideologia sosialismin tavoin.

Tiedemies kirjoitti...

En minä perustellut mitään sillä millaisia tuntemani ihmiset ovat. Yllä esitettiin jokin perustelu joka perustui tuttujen ominaisuuksiin. Minä en päättele henkilökohtaisista suhteista kerrassaan mitään, koska ihmiset yksilöinä ovat saman ideologian tai uskonnon tai whatever sisällä erittäin erilaisia.

Jehovantodistajia vastaan minulla ei ole mitään. Niinkuin ei ketään muutakaan. Olen toki samaa mieltä siitä että ei tässä maassa pitäisi kaksilla korteilla pelata. Jehovien kohdalla tämä ei ole niin kovin suuri ongelma, asevelvollisuutta lukuunottamatta, muslimien kohdalla on niin ja näin. Riskit ovat paikoitellen aika suuret, kun lähi-idän alueelta tulee kovinkin erilaisia muslimeja. Osalle se on ideologia, osalle ei. Ideologiana se on ongelma, enkä muuta väitä.

Kari kirjoitti...

Jehovan todistajien kaksilla korteilla pelaaminen on täysin harmitonta, verrattuna vaikkapa me/te esimerkkisi sosialidemokraatteihin.
Viimeksi kun he yrittivät irtiottoa, niin saldona oli 40000 tapettua ja murhattua suomalaista. Mm tästä jehovat haluavat pysyä erossa.

Unknown kirjoitti...



Vai että lisää pakolaisia. Luin sellaisen mielipiteen, mutta sanatarkasti sitä en muista.
Että ne jotka haluaa pakolaisia tai maahanmuuuttajia, ottavat niitä omalla kustannnuksella.
Veroista ja laskuista ein pääse eroon.

Tämä on jäänyt eritysen hyvin muistiin.

http://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2009/10/04/jos-tama-kerrottaisiin-kuinka-moni-haluaisi-tulla-suomeen/


Harmi vaan tälläisille poliitikoille ole vain tietoa.
Suomessa on jo omastakin takaa esim 140 000 vaikeasti työllistyvää.

Jos EU maahanmuutto tasaus järjestelmä joskus saadaan aikaan niin kylläpä ehtivät
saada niitä maahanmuuttajia.

http://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2011/03/11/maahanmuuton-todellisuus-se-mita-sinulle-ei-ole-kerrottu/

Suurempi puute työstä. Ainakin tässä kaupungissa missä asun.
Tälläisiä oppisopimuspaikkoja ei ole joka vuosi.
Emme tarvitse lisää vaikeasti työllistyvää väkeä.

Terve
Valitettavasti sinua ei valittu oppisopimuskoulukseen sahalle.
Hakijoita oli 190 ja vain 15 voitiin valita. Hyvää alkavaa talvea!
Terveisin Vesa Jormakka


Tai että pystyttäisiin hankkimaan asunto kaikille.

http://yle.fi/uutiset/asunnottomien_maara_kasvaa_edelleen_paakaupunkiseudulla/7089474


Tämän tiedehankkeen Suomi olisi tarvinnut, mutta hallitus hylkäsi
sen aikaisemmin.

http://www.katsomo.fi/?progId=332491