maanantai 8. syyskuuta 2014

Hallituksen pitää erota

Frontin päästrategi Ari Aaltonen vaahtoaa Kauppalehdessä:
Rakenteellisten uudistusten tekemättä jättäminen vahingoittaa Suomea vakavasti. Kaikki kunta-, sote- ja rakenneuudistukset vesittyvät, Aaltonen arvioi.

Aaltonen kehottaa hallitusta kokonaan unohtamaan Keynes-vetoisen kysynnän elvyttämisen. Narulla työntämisen asemesta hän suosittelee rakenteisiin puuttumista: yritysten toimintaedellytyksiä tulee parantaa ja kansalaisten verokuormaa pienentää.

Suhdannepolitiikka on epäonnistunut viime vuosina ja jäljellä on vain kasvava velkavuori. Julkisen sektorin perkaaminen ja sen tehtävien aito vähentäminen pitäisi vihdoin käynnistää.

Aaltosen mukaan kaupan surkeat luvut kertovat sekä kotitalouksien ostovoiman näivettymisestä että työllisyystilanteen heikkenemisestä. Suomen talous on vajoamassa miinukselle kolmatta vuotta putkeen.

Suomen hallitus on eduskuntavaalien läheisyyden takia käynyt siinä määrin toimintakyvyttömäksi, ettei julkisen talouden tasapainottaminen etene. Aaltonen uskoo, että Suomi velkaantuu ensi vuonna pelättyäkin enemmän. Frontin päästrategin suositus on selkeä. Koska poliittinen päätöksentekokyky on olematon, pääministeri Alexander Stubbin (kok) pätkähallitus voisi saman tien lopettaa.

”Ennenaikaiset vaalit olisivat paikallaan, jotta välttämättömät uudistukset saataisiin nopeasti käyntiin heti, eikä vasta kahden vuoden kuluttua. Nykyhallituksen poliittinen eripura budjetin käsittelyssä on sitä luokkaa, ettei sen enää pitäisi kuluttaa kansalaisten aikaa ja rahaa.”

”Miksi turhaan odottaa ensi kevään vaaleihin?” Aaltonen kysyy.
Minä puolestani kysyn, että kuka äänestää Kokoomusta, joka siis on päättänyt tuhota Suomen talouden vain, jotta siilinjärveläinen matematiikkaa osaamaton pyrkyri ja entinen koulukiusaaja voivat päteä pääministerinä. Eiväthän he itsekään varmasti uskoneet pääministeriksi pääsevänsä.

Ymmärrän sen, että Katainen ja Stubb vasemmistopoliitikkoina kannattavat Keynesin talousteorioita, mutta sitä en ymmärrä miten kukaan voi äänestää Sekoomusta. Ei pelkästään talouden tuhoaminen vaan myös suvereniteetista luopuminen ja humanitaarisen maahanmuuton jatkaminen ovat anteeksiantamattomia toimia puolueelta, joka joskus osoitti ylpeyttä kotimaastaan.

6 kommenttia:

Becker kirjoitti...

Ari Aaltonen ei ilmeisesti ole nyt oikein ymmärtänyt asioita. Nuo hänen mainitsmansa puutteet eivät ole oleellisia.


Oleellista on hännystely ja perseen nuolenta Brysselissä samalla lämiskää lihottaen.

kyl kirjoitti...

"Minä puolestani kysyn, että kuka äänestää Kokoomusta". Tunnen ainakin yhden joka äänestää kokoomusta. Kyseisen henkilön ohje täällä menestymiseen oli, että peri rikkaat vanhemmat!
Muuttuiko heidän politiikkaansa siinä vaiheessa vasemmistolaiseksi, kun heistä aluksi tuli sdp:n apupuolue hallitusvuosina 1987-91. Lopullinen niitti lienee vuodet 1995-2003, jolloin sdp marinoi loputkin kokoomuksen arvoista.

Nykyään heillä tavoitteena on "omasta ja toisten elämästä vastuuta kantavien ihmisten yhteiskunta siten, että jokaiselle mahdollistetaan hyvän elämän edellytykset. Kokoomukselle tärkeää on ihmisen vapaus ja vastuu omassa toiminnassaan. Kokoomus ilmoittaa tavoitteikseen kansallisen perinnön, Suomen kielten ja kulttuurien vaalimisen ja tukemisen, koko kansan osaamis- ja sivistystasosta huolehtimisen sekä työn ja yrittäjyyden edistämisen. Puolueen mukaan hyvinvointi syntyy työstä, yrittämisestä ja välittämisestä. Kokoomus kertoo edistävänsä ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan vastuuta sekä kunnioittavaa asennetta luontoa ja ympäristöä kohtaan".
Näinköhän on?

Kumitonttu kirjoitti...

Becker, tosiaan. Unohdin että kyse ei ole Suomen vaan oman edun ajamisesta.

Kyl, Kokoomus-äänestäjät ovat esimerkkejä ihmisistä, joilla ei pitäisi olla äänioikeutta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

”Minä puolestani kysyn, että kuka äänestää Kokoomusta, joka siis on päättänyt tuhota Suomen talouden vain, jotta siilinjärveläinen matematiikkaa osaamaton pyrkyri ja entinen koulukiusaaja voivat päteä pääministerinä?”

Minä jotenkin kieltämättä vajaalla ymmärrykselläni veikkaan, että kyse on mielikuvista. Akateemisen koulutuksen itselleen hankkinut pienpalkkainen kirjastonhoitaja tai pankin tiskin takana istuva tyyppi äänestää kokoomusta, koska he silloin kuvittelevat itsekin olevansa jotain enemmän.

Ja tietysti julkishallinnossa työskentelevän ihmisen kannatta äänestää kokoomusta ihan yhtä lailla kuin demareitakin, sillä kumpikaan puolue ei halua karsia hallintohimmeliä, eikä se edes halua puhua sen karsimisesta.

kyl kirjoitti...

KT, en lähtisi rajoittamaan äänioikeuttaa vaan muuttaisin hieman laskutapaa. Eli seuraavissa eduskuntavaaleissa kaikkein nykyisten hallituspuolueiden saamat äänet lasketaan yhteen ja jaetaan sen hetkisellä valtionvelalla! Kohtuullisuuden nimessä, tuon edellä mainittu laskutulos kerrotaan työttömien määrällä. Näin saadaan "ex-hallitus-kansanedustajien" määrä seuraavalle kaudelle, jotka sitten jaetaan saamiensa äänien mukaan!

Kumitonttu kirjoitti...

Ja tietysti julkishallinnossa työskentelevän ihmisen kannatta äänestää kokoomusta ihan yhtä lailla kuin demareitakin, sillä kumpikaan puolue ei halua karsia hallintohimmeliä, eikä se edes halua puhua sen karsimisesta.

Demareiden ja Sekoomuksen äänestäjistä 40% on eläkeläisiä. Eli odottaa sopii että Sekoomuksen kohtalo on sama kuin demareilla eli pudotus jatkuu reilustri alle 15%:n tasolle.

Kyl, ehdottamasi vaalimuutos kuulostaa mainiolta. Toinen vaihtoehto olisi, että ministerit tallettavat keskuspankin holviin kukin 100.000 euroa. Kun pesti päättyy, siitä saa takaisin efektiivisen veroasteen muutoksen verran takaisin. Jos velka/verotus on kasvanut, rahaa saa vähemmän takaisin, jos laskenut, saa korkojen kera.