Vasemmiston petos

Timo Hännikäinen ja Tommi Melender ovat kirjoittaneet kirjan Liberalismin petos. Edellinen kertoo äänestäneensä 2011 Perussuomalaisia ja jälkimmäinen Vihreitä. Miehet toteavat, että mainittujen puolueiden aatteet eivät ole toistensa vastustajia tai jopa vihollisia, kuten nyky-Suomessa on tapahtunut. Molemmilla on taustallaan pitkä 1700-luvulta alkanut liberalismiin nojaava ideologia.

Kirjassa opetetaan, että liberalismin aatehistoriallisesti oikeisto/vasemmisto-jako on yhtä hyvä ja kuvaava kuin konservatiivi/liberaali-jakokin. Sekin kerrotaan, että muiden yhteiskunnallisten aatteiden tavoin myös liberalismissa on keskenään ristiriitaisia aatteita. Syy miksi käytän otsikossa Vasemmistoa enkä Liberalismia johtuu siitä, että amerikkalaisessa keskustelukulttuurissa liberaalilla tarkoitetaan meikäläisittäin ymmärrettynä vasemmistolaista ja libertaarilla meikäläisittäin ymmärretynä liberaalia, vapaamielistä. Itse olen kuvaillut omana kantanani tätä politiikan nelikenttää kirjoituksessani Vasen ei ole oikein 19.1.2011.

Miehet täsmentävät, että talousliberaali ajaa mahdollisimman vapaata markkinataloutta ja minarkiaa, arvoliberaali korostaa (uskonnollista ja seksuaalista) suvaitsevaisuutta onnellisuuden tavoittelemiseksi. Klassisessa liberalismissa nämä menivät alkuun samoja polkuja, mutta nyttemmin talousliberaali pitää pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa sosialismina ja arvoliberaali vaatii valtiota ohjaamaan hyvinkin voimakkaasti yksilöiden elämää tiettyjen päämäärien saavuttamiseksi.

Koska valtavirtamedia penaaleineen edustaa voimakkaasti juuri arvoliberaalia maailmankuvaa, konservatiiveista välittyvä kuva on julkisuudessa kovin kapea ja yksioikoinen. On olemassa hyvää ja pahaa liberalismia, mutta vain pahaa konservatismiä. Liberaali uskoo yksilön kykenevän toimimaan omaksi ja yhteisönsä eduksi ilman pakkoa ja valvontaa kun taas konservatiiville ihminen on ahne ja raadollinen ja tarvitsee perinteitä ja instituutioiden ohjausta elääkseen säädyllisesti. Tästä hahmottaa helposti, että suomalaiset poliittiset aatteet eivät ole kovin jyrkässä ristiriidassa keskenään aatehistoriallisesti tarkasteltuna - eikä myöskään maailmanlaajuisesti tarkasteltuna. Pikemminkin vahvistuu näkemys, että poliitikot tarkoituksellisesti demonisoivat toisiaan pysyäkseen helpossa leivässä avustajineen.

Edmund Burke kommentoikin aikoinaan, että liberalismin vaatimukset muutoksista nojaavat kovin usein väkivaltaan ja ihmisille arvokkaiden perinteiden tarkoitushakuiseen tärvelemiseen. Liberaalit eivät siis ole aina ajaneet "hyviä" asioita (yksilönvapaudet, demokratia) ja konservatiivit niitä "vastustaneet" (teokratia, aristokratia). Nykyisessä politiikassa liberaalit ajavat yksilönvapauksien rajoittamista (aseenkanto, nettikeskustelut)ja konservatiivit puolustavat yksilöiden oikeutta tehdä itseään koskevia päätöksiä (uskonvapaus, kansallismielisyys).

2011 vaaleissa Vihreät (pj. Anni Sinnemäki) hivutti Suomen lähemmäs amerikkalaista demonisoivaa vastakkainasettelua tekemällä homoavioliitosta aborttiin verrattavan periaatteellisen kysymyksen. Vihreät yrittivät monopolisoida oikeuden nimetä yhteiskunnalliset uhrit (värilliset, naiset, homot), joille yhteiskunta jakaa verotuloja ja erivapauksia.

Siinä missä konservatiivit ennen kävivät jumalanpalveluksissa, nykyiset kokoomuslaiset istuvat yrityskonsulttien hengennostatustilaisuuksissa. Entiset liberaalit kavahtivat jumalanpalveluksia, mutta rituaalinomaisesti laskevat avemariaa hiilijalanjälkeään ja rukoilevat kierrättävät syntinsä. Sähköinen media yhdistettynä huonoon toimittajakuntaan johtaa tilanteeseen, jossa jokainen mielipide on yhtä arvokas riippumatta keskustelijan elämänkokemuksesta, koulutuksesta tai yhteiskunnallisesta asemasta, mikä johtaa television suurten homoiltojen kaltaiseen huutokilpailuun, jossa vastakkainasettelu vain vahvistuu. Kirjoittajat eivät esitä miten keskustelun tasoa olisi mahdollista nostaa, mutta myöntävät paperikirjan edun tässä suhteessa: se vaatii aikaa, ja antaa mahdollisuuden keskittyä ajattelemaan ja pohtimaan omia ennakkoluulojaan ilman toistuvia keskeytyksiä ja vastapuolen ärsyttäviä manöövereitä.

Nostin tuon kirjan johdantona toimivan yhteenvedon omaksi blogikirjoitukseksi, jotta lukijani ja minä hahmottaisimme ja määrittelisimme poliittisia toimijoita edes jokseenkin samalla tavalla välttyäksemme demonisoimasta toisinajattelijoita ja heidän aatteitaan.